Nukkuvien puolue ylivoimainen

Nukkuvien puolue sai yli 40% äänistä. Murskaava voitto heille. Kertonee ainakin sitä, että ihmiset ei pidä poliitikkoja yhtään minään. Oman edun tavoittelijoina vain.
650
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

... valitettavasti vain unipillerit tai peitonallaolo ei PELASTA Suomea! :/

Äänestä

Laiska kansa vain ei tajua, että äänestämättömyys ropisee kokoomuksen arkkuun. Ja silloin ei pieni ihminen ole etusijalla. Äänetämättä jättäneissä varmaan vähiten kokoomuksen kannattajia.

Äänestä

Mitä häh.. joko vaalit meni, voitettiinko?

Äänestä

Turha on sitten narista, jos ei kerran edes yritä omalla äänestämisellään vaikuttaa, että asiat muuttuisivat parempaan suuntaan. Ehkäpä nukkuvista suurin osa on tyytyväinen terveyspalvelujen alasajoon ja muutenkin verojen kasvamiseen tai sitten vaan niin välinpitämättömiä, ettei asiat muka koskisi heitä. Luuleekohan joku äänestämättä jättänyt, että sillä saavutetaan mitään? Juuri tämän nukkuvien puolueen takia kokoomus ja sdp saavat jatkaa huseeramistaan lisäverojen muodossa ja terveyspalvelujen alasajolla. Jatkakaa vaan sama rataa, mutta älkää sitten valittako, jos palvelut ajetaan alas.

Äänestä

Tiedän että suomessa on tänään paljonkin kansalaisia jotka kohdallaan voivat eritavoin huonosti, eivätkä todellakaan ole aktiivisia vaikuttajia omalla äänestysmahdollisuudellaan.

Niin sallitte varmaan että esitän arvioini tuosta ns. "nukkuvien puoleesta" 40%. Niin Raakkuna uskoo että sieltä herää vielä 30% mukaan poliittiseen seurantaan.

Äänestä

Äänestämättömyys ei ole muutosvoiman ääni. Se on = ei mitään sanottavaa, joten älä tule tännekään sanomaan yhteiskunnallisista asioista mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muutosta ei tule kirjoitti:

Nukkuvien puolue sai yli 40% äänistä. Murskaava voitto heille. Kertonee ainakin sitä, että ihmiset ei pidä poliitikkoja yhtään minään. Oman edun tavoittelijoina vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu