Perussuomalaisten ja keskustan yhdistyminen!

Perussuomalaiset on saavuttanut kasvunsa rajat. "Kotiinpaluu" persuista kepuun oli tosiasia jo presidentinvaaleissa. Vain sinipunapuolueet kokoomus ja SDP hyötyvät siitä, että niin monessa asiassa yhteneväisellä pohjalla olevat PS ja keskusta ovat erillisiä puolueita ja kilpailevat keskenään samoista äänestäjistä. PS ja kepu voisivat yhdessä muodostaa kannatukseltaan ylivoimaisen liittoutuman! Fuusio edellyttäisi, että keskustalaiset omaksuisivat johdonmukaisen euroskeptisen linjan ja perussuomalaiset puolestaan karkottaisivat keskuudestaan äärikansallismieliset oikeistoradikaalit eli ns. sisusiiven.
093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Pol. kartta uusiksi? kirjoitti:

Perussuomalaiset on saavuttanut kasvunsa rajat. "Kotiinpaluu" persuista kepuun oli tosiasia jo presidentinvaaleissa. Vain sinipunapuolueet kokoomus ja SDP hyötyvät siitä, että niin monessa asiassa yhteneväisellä pohjalla olevat PS ja keskusta ovat erillisiä puolueita ja kilpailevat keskenään samoista äänestäjistä. PS ja kepu voisivat yhdessä muodostaa kannatukseltaan ylivoimaisen liittoutuman! Fuusio edellyttäisi, että keskustalaiset omaksuisivat johdonmukaisen euroskeptisen linjan ja perussuomalaiset puolestaan karkottaisivat keskuudestaan äärikansallismieliset oikeistoradikaalit eli ns. sisusiiven.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu