Persujen EU-takinkääntö vei jytkyn

Jos perussuomalaiset olisivat pysyneet koko ajan jämäkästi kannassaan, että EU:sta ja eurosta on päästävä eroon, olisi tullut jytky. Niistä yli 40 %:sta äänestämättä jättäneistä suuri osa olisi äänestänyt Persuja. On todella suuri vahinko kun Soini on viimeaikoina antanut ymmärtää, että Persut hyväksyvät Suomen nykyistä europolitiikkaa hyvin pitkälle, eivät vain ihan nykyyisellä menolla. Niinpä tähän loputtomaan EU-rosvoukseen kyllästynyt kansanosa menetti sen ainoankin oljenkortensa siihen, että Suomi vihdoinkin voisi hankkiutua eroon yhdestä maailman suurimmasta rikollisorganisaatiosta joka varastaa köyhiltä ja jakaa rikkaille, eli omalle mafialleen. Mm. alv:n nostaminen jatkuvasti on osa tätä rikollisuutta. Nyt näyttää siltä että Suomi ei tule pääsemään sellaisten itenäisten todellisten talousmahtien joukkoon kuten Ruotsi ja Norja. Kuntavaaleja seuraa eduskuntavaalit joissa mukanan on vain EU-myönteisyydelle alistettuja maanpettureita.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koita nyt keksiä jotain parempaa :D

Todelliset takakinkääntäjien juhlat alkaa vasta kohta ja
varmaan taas sdp vetää niitä bileitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU v...tuttaa sikana kirjoitti:

Jos perussuomalaiset olisivat pysyneet koko ajan jämäkästi kannassaan, että EU:sta ja eurosta on päästävä eroon, olisi tullut jytky. Niistä yli 40 %:sta äänestämättä jättäneistä suuri osa olisi äänestänyt Persuja. On todella suuri vahinko kun Soini on viimeaikoina antanut ymmärtää, että Persut hyväksyvät Suomen nykyistä europolitiikkaa hyvin pitkälle, eivät vain ihan nykyyisellä menolla. Niinpä tähän loputtomaan EU-rosvoukseen kyllästynyt kansanosa menetti sen ainoankin oljenkortensa siihen, että Suomi vihdoinkin voisi hankkiutua eroon yhdestä maailman suurimmasta rikollisorganisaatiosta joka varastaa köyhiltä ja jakaa rikkaille, eli omalle mafialleen. Mm. alv:n nostaminen jatkuvasti on osa tätä rikollisuutta. Nyt näyttää siltä että Suomi ei tule pääsemään sellaisten itenäisten todellisten talousmahtien joukkoon kuten Ruotsi ja Norja. Kuntavaaleja seuraa eduskuntavaalit joissa mukanan on vain EU-myönteisyydelle alistettuja maanpettureita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu