Aamulehti
Kuntaliiton lakiasiainjohtaja Arto Sulonen, eikö päällä oleva tuomio vaikuta vaalikelpoisuuteen?
– Ei vaikuta, jos tuomio on annettu ennen vaaleja. Luottamustoimelle ei ole estettä, jos äänestäjä tietää, että henkilö on syyllistynyt rikokseen ja siitä huolimatta äänestää tätä.
Entä olisiko henkilö vaalikelpoinen, jos hän istuisi ehdotonta vankeusrangaistusta?
– Kuntalaki ei sano siitä yhtään mitään. Vaalikelpoinen on sellainen henkilö, joka asuu kyseisessä kunnassa, ei ole holhouksen alainen, ja on äänioikeutettu. Jos joku ottaa tällaisen ehdotonta vankeustuomiota istuvan henkilön listoilleen, se on lain mukaan mahdollista. Jos tällainen henkilö ei pysty osallistumaan valtuuston työskentelyyn, tulee varajäsen tilalle.
Rikosseuraamuslaitoksen oikeudellisen yksikön johtaja Jouko Pietilä, voiko istuva vanki saada vapaata valtuustotyön vuoksi?
– Teoriassa kyllä. Vangilla on mahdollisuus anoa poistumislupaa tärkeän syyn perusteella. Luvasta päättää vankilanjohtaja tai apulaisvankilanjohtaja.
– Vanki ei varmaankaan voi olla jatkuvasti valtuuston kokouksissa. Ykkösprioriteetti on rangaistuksen suorittaminen. Mutta onhan valtuutetuilla varavaltuutetut.
Olette myös Helsingin vankilan vankilanjohtajana (virkavapaalla). Miten suhtautuisitte, jos valtuutettu vanki anoisi poistumislupaa valtuustotehtävien vuoksi?
– Suhtautuisin periaatteellisen myönteisesti. Jos ihmiset olisivat tällaisen vangin valtuustoon valinneet, pyrkisin tietysti edesauttamaan, että kyseinen ihminen pääsisi myös vaikuttamaan asioihin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.