illat jaksetaan ollaan ulkona yhteentoista.
Ihmiset jaksavat paremmin, eikä väsymystä ja masennusta esiinny juuri lainkaan.
Mikä hinku Suomessa on mennä varhain töihin, sitten iltapäivä/alkuilta kupsataan ja päivitellään, kun aika tulee pitkäksi.
Ihmiset jaksavat paremmin, eikä väsymystä ja masennusta esiinny juuri lainkaan.
Mikä hinku Suomessa on mennä varhain töihin, sitten iltapäivä/alkuilta kupsataan ja päivitellään, kun aika tulee pitkäksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
saahan sitä suomessakin vapaasti valita työpaikkansa. itse olin tehtaassa 5-vuorotyössä, niin vaihdoin aina aamuvuorot pois. tein pelkkää iltaa ja vielä mieluummin yötä. ei ollut vaikea vaihtaa, varsinkin perheelliset äidit ottivat mielellään aamuvuoron. itse en aamuja voinut sietää.
norjassa tuo oli vielä vapaampaa, kun olin raksalla maalarina. meni sitten yksi päivä rokuliin juopottelun takia. pomo sanoi, että tule sitten yöksi töihin jos haluat. siitä lähtien tein pelkkää yötä. kiva tehdä duunia kun ei ole muita tiellä.
en tietenkään mitään lisäkorvausta tuosta saanut, kun itse työajat vaihdoin. mutta oli se palkka silti yli tuplasti parempi kuin suomessa..
Espanjassa sitä vasta ahkeria ollaan, noin 5 tuntia töitä päivässä ja keskellä päivää parin tunnin siesta.
Suomessa maataloudessa on sama käytäntö, paitsi siestaa 5 tuntia ja 2 tuntia töitä päivässä.
Heh elä viitti yleistää, jos menen huomenna töihin kuudeksi pääsen yhdeltäoista ja illalla menen neljäksi ja pääsen kahdeksalta vähän enempi kuin kaksi tuntia. :) mattalous on muutkain kuin peltoviljelyä.
Missäs välissä pyllistelet sille Allahillesi
Ai tekeeks maajussit JOKA päivä 3 tuntii ylitöitä?!?
Syy yhteys itsemurhiin ja alkoholisoitumiseen on myös siinä, kun pitää aikaisin mennä töihin ja varhain tulla kotiin juopottelemaan, vähäinen nukkuminen syypää, syvä/terve uni tulee tutkimuksien mukaan vasta aamuyöstä tai aamulla.
Toi oliki mulle ihan uutta tietoa itsemurhien ja alkoholin syistä?
Mist luit? ... Pist linkki mäki haluun tsekata!
Juuh! Mut toisaalt jenkki HERÄÄ samaa aikaa ku suomalainenki, syö tukevan aamiaisen, ja lähtee sit siihe ruuhkaan pariks tunniks kuuntelemaa päppiä ennenku PÄÄSEE tekemään töitä! ;) :D
Kunnes ilta 6 pääsee töistä, ja ehtii 8 himaa! :/
Ei masennusta jenkeissä? Saako nauraa ja kuinka kovaa? Virallisissakin tilastoissa joka kymmenes aikuinen kärsii masennuksesta tuossa onnelassa.
Hän varmaa tarkoitti SITÄ, että koska jenkkilässä jokaisella duunarilla on oikeus yksityiseen terveydenhuoltoon, josta saa nappeja kuin nappeja ihan vaan pyytämällä, niin eihän siellä VOI OLLA masennusta, kun jenkki survoo liukuhihnalla Chevyyn takapenkkiä melkosella tohinalla kourallinen Valiumia kielen alla? :P