oli oikein.Espoo sai näin ollen uusia henkilöitä kunnan hallintoon.perussuomalaisia.
SOININ ÄÄNET MENI UUSILLE EHDOKKAILLE
perussuomalaisille
457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvä, että ihmiset äänestävät muutakin kuin Soinia. Näin persuvalta vain vankistuu.
Nyt voisi persut ottaa tehtäväkseen palauttaa Puotisen, Kumpyölin ja Pempyölin kaupunginosien suomenkieliset nimitykset myös viralliseen käyttöön. Nykyisin nämä vain ruotsinkieliset paikkakunnat kaipaavat kaksikielisyyttä. Persut siis ajamaan kaksikielisyyttä näille paikkakunnille.
Nyt on toiminnan aika!
Näinhän se kannattaa selittää - aivan kuten presidentinvaaleissakin Soini halusi perussuomalaisten äänestävän itsensä sijasta uusia henkilöitä presidentiksi.
Ja Espoossa ovat ongelmat ilmeisen vähissä, jos persujen halutaan ensimmäisenä puuttuvan kaupunginosien nimiin.
Espoossa kieltämättä menee hyvin, ei mitään veroäyrin nosto paineeta ja väestö on rikasta keskiluokkaa. Köyhät ajetaan Vantaalle tai Itä-Helsinkiin, ehkä jopa Itäsalmeen asti. Westendissä eli vanhassa Hiiralassa on hyvin rikasta porukkaa ja vieläpä suuri osa suomenkielistä.
SOININ ÄÄNET MENI UUSILLE EHDOKKAILLE???
Espoossa persut saivat 0,7%:n VAALIVOITON edellisiin kuntavaaleihin verrattuna!
Espoossa persut saivat 918 ääntä LISÄÄ edellisiin kuntavaaleihin varrattuna.
Esppoossa Soini tuhosi persujen jytkyn menettämällä yli kaksi tuhatta äänestäjää.
Ei pelkillä konjakkipieruilla enää Soini ratsasta Espoossakaan.