Nukutushammashoitokokemus

Nainen 36v

Hei,

halusin jaksaa kokemukseni nukutushammashoidosta, koska kyselyjä siitä on paljon. Olen 36 v nainen ja kävin eilen hammashoidossa, joka tehtiin nukutuksessa. Kyseessä oli yleisanestesia eli minulla oli myös hengitysputki. Tästä tulee nyt seikkaperäinen kertomus ja toivottovasti siitä on apua asiaa suunnitteleville.

Hoito tehtiin Tampereella ja nukutuksesta vastasi toinen yritys, josta paikalle tuli anestesialääkäri ja -hoitaja. Päädyin nukutukseen voimakkaan hammashoitopelon ja remontin laajuuden vuoksi. Hoidossa poistettiin kaksi viisuria, yksi juurihoidettu poskihammas, sekä tehtiin yhteensä 8 paikkausta, joista suurin osa oli vanhojen paikkojen vaihtoja/korjauksia ja kaksi uutta. Myös hammaskivi poistettiin.

Aika oli varattu aamuksi klo 8 ja minut otti vastaan mukava nukutushoitaja, myös nukutuslääkäri kävi näyttäytymässä. Lääkäri oli jo aiemmin soitellut esitiedot nukutusta varten. Toimenpide tehtiin ihan normaalissa hammaslääkärin vastaanottohuoneessa mutta peti oli vuorattu leikkaussaliliinoilla ja jonkinlaisella rouhepatjalla. Minut pyydettiin kiipeämään petiin ja aseteltiin mukavasti sopivaan kohtaan. Olin puolimakuulla, eli pää ylöspäin. Toimenpide alkoi tipan laitolla käteen, mikä onnistui parin yrityksen jälkeen (minulla on aina kaikki suonet piilossa). Vähän nipisti muttei pahasti. Ensin laitettiin suuta kuivaavaa lääkettä tipan kautta ja sitten lääkäri sanoi, että seuraava lääke tuntuu huimaavalta, niin tuntui ja siihen pimeni. Seuraava muistikuva on, että hoitaja sanoi että nyt voisi alkaa heräillä. Olin yhä hammaslääkäripetissä ja muistan kysyneeni mitä kello on :) Olleellinen tieto varmaankin, mutta se oli siis 11. Hoitaja kyseli vointia ja sanoin, että teki pikkuisen pahaa. Samantien suoneen laitettiin lääkettä ja paha olo loppui melko pian. Varsinaiseen heräilyyn meni n. 5 minuuttia ja ajatukset toimi ihan skarpisti. Mitään kipua ei tuntunut missään, muu suu oli kuin sahara, vettä luvattiin kunhan on hyvin herännyt.

Hetken päästä minut talutettiin heräilyhuoneeseen ja sain makoilla kaikessa rauhassa sängyssä peiton alla. Vähän väliä minua käytiin tsekkaamassa, mutta vointi oli ihan ok. Koitin nousta istualleni ja tunsin siinä pientä huippausta ja menin takaisin makuulle. Minulle kerrotiin, että miehelle oli jo soitettu ja hän on tulossa, soitin hänelle myös itse ja kerroin olevani hengissä. Muistan katsoneeni myös työpaikan meilit puhelimella :) Pirautin myös äitille. Hetken päästä istuin taas hetken, nyt meni ihan ok, joten hilppasin omin luvin vieressä olevaan vessaan ja kostutetulla paperilla pyyhin huulet ja etuhampaat kuivuneesta verestä puhtaaksi. Hampaiden poistokohdista tihkui vähän verta, joten paperilla pyyhin aina välillä sylkeä pois, koska neuvoittiin että verta ei kannata niellä jottei tule pahoinvointia sen vuoksi. Puudutus alkoi mielestäni lähtemään pois ja enää huulessa tuntui pistelyä. Varsinaista kipua ei edelleenkään.

Isäntä saapui ja sain kaikki paperit ja kotihoito-ohjeet sekä hammaslääkäriltä että anestesialääkäriltä. Hoito-ohjeet kerrottiin suullisesti isännälle. Vajaan tunnin kuluttua heräämisestä jalat kantoivat hyvin ja isäntä talutti minut autoon, vaikka olisin kyllä omin jaloinkin jo päässyt. Kipua varten sain Panacod-reseptin ja varattiin myös kontrollikäynti parin viikon päähän.

Kotona kävin makuulle sohvalle ja olin ihan oma itseni, joskin vähän normaalia väsyneempi. Putsailin edelleen verta suusta paperiin ja n. kahden aikaan uskaltauduin ottamaan vähän jäätelöä. vettä olin jo juonut tilkan kotiin tullessa. Jätski teki hyvää ja sillä loppui tihkuvuotokin. Otin heti kotiin tultua yhden Panacodin, toisen n. kuuden aikaan ja kolmannen yöksi. Ilta meni telkkaria katsellessa ja jäätelöä syödessä. Nukkumaan meno olikin vähän hankalampaa kun sopivaa asentoa ei meinannut löytyä. Poskia aristi puudutusaineesta mutta selälläänkään ei tuntunut mukavalta, sillä kurkussa oli limaa, varmaan hengitysputki oli sen verran ärsyttänyt. Myös nielminen oli jotenkin hankalaa kun molemmilta puolilta suuta oli otettu hampaita pois.

Aamulla heräilin isännän herätessä töihin ja muistan olleeni useaan otteeseen yöllä herellä, en kuitenkaan kivun vuoksi. Aamupäivä menikin nukkuessa sohvalla. Aamulla söin yhden Pilttisosepurkin ja vanukkaan, lounaaksi sama juttu. Pienen määrän maksalaatikkoa nieleskelin alas jotta sai jotain suolaistakin. Huono ole ei ole tänäänkään ollut mutta suussa tosiaan tuntuu epämukavalta eli posket on arat, huulessa on vähän nirhamaa ja turvotusta (olisiko ollut jonkun instrumentin välissä) ja kurkku on edelleen kipeä, ihan kuin flunssassa. Hampaita tai koloja ei sinänsä särje. Myös poskissa on lievää turvotusta, muta ei mitään pahaa.

Sairaslomaa sain ti-pe. Kaikki sujui siis hienosti ja voin lämpimästi suositella jos pelko estää hoitamasta hampaita normaalisti. Hintaa nukutukselle tuli 935e, josta saa kelakorvausta n. 108e. Itse hammaslääkärin toimenpiteille hintaa tuli muutaman kympin yli 1000e.

8

1394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Afafsaf

      Itsekin kävin eilen anestesiahoidossa, 2 viisaudenhammasta poistettiin ja 8 muuta hammasta paikattiin. Muistikuvat ovat melko hämärät esilääkityksen ansiosta mutta muistan kun tippa laitetiin ja hoitaja sanoi jotakin suurista verisuonistani, sitten anestesialääkäri sanoi että nyt tulee "happea" ja otti naamarin ja sammahdin välittömästi. Herätessä olo oli aivan kamala, ahdisti ja teki mieli vain päästä nopeasti ulos, ja nukutus kesti n. 5 tuntia. Nenäontelossa on varmaankin vieläkin verta koska nukutuksen aikana pistettiin nenän kautta jokin putki., mutta en saa sitä pois kun en uskalla kovastikaan rykiä, ettei hyytymät irtoa.

      Jälkikipuja ei ole lainkaan edes poistokuopissa, mutta ilmeisesti sain jonkun nielutulehduksen jonka vuoksi menen huomenna käymään lääkärissä.

    • kettulirka

      Minäkin kävin joskus vuosia sitten, kaikki nukutus jne meni ihan hienosti.. mutta mutta.. hammaslääkärin hoitama hammas ei tullut kuntoon kuitenkaan.. eli tulehdus jäi sinne juureen edelleen..

      Sitten ystäväni kautta pääsin sellaiselle hammaslääkärille, jossa aloitettiin ihan alusta kaikki.. eli alettiin hoitamaan pelkopotilasta ensin ennenkuin sinne suuhun tehtiin mitään.. reilu vuosi harjoittelua ja multa katosi hammslääkäri pelko... ja hyvä niin, yhtään "turhaa" nukutusta en tahdo, koska nukutus on aina riski, nukutuslääkärin sanoin, ei mun.. enää en edes tarvitse diapam hammashoitojen yhteydessä..

      Yrittäkään vaan jostain löytää hammaslääkäri, kuka hoitaa pelkopotilaita.. kyllä pelko on voitettavissa

    • iuyg

      Itse harkitsen tuota nukutushoitoa juurikin siksi että kammo on aivan valtava. Juuri sain varattua ajan lääkäriin, mutta kysyessäni rauhoittavaa hoidon ajaksi, neiti vain sanoi ettei niitä käytetä aikuisilla. Samantien iski paniikki. Hampaat on saatava hoidettua kun alkaa olla vaivaa ja särkyä, mutta pelottaa niin ettei mitään järkeä..
      Ajanvaraaja ilmeisesti kuuli äänestä että ei ollut hyvä homma kun sanoi varaavansa ensin sellaisen ajan että ihan vaan jutellaan lääkärin kanssa että mitä kaikkea tehdään ja miten. Olisi ihanaa kun voisi vain istua penkkiin ja nukahtaa ja kaikki hoidettaisiin sillä välin kun nukkuu. Kyllä niitä jälkisärkyjäkin isosta operaatiosta mieluummin kestää kuin tätä kauheaa pelkoa.. :´(

    • the_road

      " kysyessäni rauhoittavaa hoidon ajaksi, neiti vain sanoi ettei niitä käytetä aikuisilla."

      Kyllä niitä aikuisilla käytetään. Jos eivät suostu käyttämään, niin mene muualle jos tarvitset niitä.

      " Ajanvaraaja ilmeisesti kuuli äänestä että ei ollut hyvä homma kun sanoi varaavansa ensin sellaisen ajan että ihan vaan jutellaan lääkärin kanssa että mitä kaikkea tehdään ja miten. "

      Tämä kuulostaa jo paremmalta. :)

      "Olisi ihanaa kun voisi vain istua penkkiin ja nukahtaa ja kaikki hoidettaisiin sillä välin kun nukkuu. "

      Nukutus voi vaikuttaa helpolta ja mukavalta pikaratkaisulta ongelmaan, mutta parempi olisi kuitenkin pärjätä ilman jos suinkin voi (ihan aina ei tietenkään voi). Nukutus ei ratkaise itse ongelmaa, se vaan lykkää sen hoitoa pidemmälle. Seuraava kerta hammaslääkärillä on usein entistä vaikeampi nukutushoidon jälkeen. Mitäs sitten, kun tuleekin joku akuutti tarve hoitaa ja nukutusta ei olekaan mahdollista saada? Muutenkaan ei ole kovin realistista ajatella, että aina hammashoitoa tarvittaessa joutuisi nukuttamaan. Jossain vaiheessa on kuitenkin kohdattava se itse ongelma.

      Aina parempi totutella hiljalleen ensin vain "juttelukäynnillä" hammaslääkärillä ja sitten vähitellen hoitoja sieltä helpommasta päästä alkaen. Ensin tarvittaessa rauhoittavien lääkkeiden avulla ja niitä vähentäen asteittain sitä mukaa, kun tottuu omaan hammaslääkäriin ja hoitoihin.

    • Nukutusta itsekin olen harkinnut todella pahan paniikkihäiriön vuoksi joka aiheuttaa ongelmia jo uusia ihmisiä tavatessa. Tampereella itsekin olen.. Miten tälläistä hoitomuotoa pitäisi kysyä?

      • Johanna-2

        Googleta vaikka nukutushammashoito tampere, niin luulempa,että löydät!

        Itselle on tehty tampereella nukutushoito, juurikin aloittajan kuvaamalla tavalla. Anestesialääkäri, ja hoitajat tulevat määrättyinä päivinä pariinkin eripaikkaan tampereella ihan kuukausittain, jolloin näitä tehdään.

        Yhteyksiä voi sitten ottaa joko hoitolaan, tai vaikka kysyä suoraan anestesia lääkäriltä, joka on tosi kiva, ja asiallinen ihminen (yhteystietonsa löytyy sivuiltaan). Kun täällä nyt ei kerran saa mainostaa, niin vinkkinä perään, et lääkäri on vähän kuin KAllio, ja hyvä hoitola löytyy läheltä pääpostia :) Siellä myös huippu asiallinen lääkäri, ja muu henkilökunta ketkä ei katsonut nenäänsä pitkin minuakaan. Multa otettiin kaikki loput omat hampaat pois, nyt on proteesit, mut olen hurjan tyytyväinen.


    • Laura

      Minkä hintaisia nuo nukutushoidot kaikkine toimenpiteineen ja nukutuksineen ovat? Kovasti olisi tarve päästä laittamaan purukalusto kuntoon mutta se ei tule onnistumaan muuten kuin nukutuksessa, sen verran suurempi operaatio tämä minun suuni on...

    • joulukuu1

      Tää Tampereella nukutuksessa tehtävä hampaitten hoito taitaa olla nykyään 350e tunti. Kai sitten kelalta jotain saa. Mutta ei varmastikkaan paljoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6459
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2312
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1333
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      82
      1263
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      10
      838
    Aihe