SDP ei oikein pärjännyt rikkaiden kaupungissa ESpoossa. Kuitenkin SDP:n listalta pääsi maahanmuuttaja valtuustoon hoitelemaan maahanmuuttajien asioita. Espoossa on paljon maahanmuuttajia ja näyttää siltä, että heitä näkyy kohta lautakunnissakin. Lautakunnathan päättävät kaikista asioita ja siitä, mihin veronmaksajien rahoja laitetaan.
Ei kohta pärjää kantasuomalaiset SDP:n ehdokkaina mutta nyt onneksi oli äänikuningatar niitä ääniä vetämässä muutoin olisi hukka perinyt. Nyt täytyy sinnitellä tämän asian kassa ja kateeksi käy Vantaata, siellä oli ääniharavana nuori Vantaan oma poika. Kansanedustajana häneltä tulee takarivistä, kuin tykin suusta vastauksia ja ASIAA ASIAA.
Ei kohta pärjää kantasuomalaiset SDP:n ehdokkaina mutta nyt onneksi oli äänikuningatar niitä ääniä vetämässä muutoin olisi hukka perinyt. Nyt täytyy sinnitellä tämän asian kassa ja kateeksi käy Vantaata, siellä oli ääniharavana nuori Vantaan oma poika. Kansanedustajana häneltä tulee takarivistä, kuin tykin suusta vastauksia ja ASIAA ASIAA.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olihan siellä yksi venäläinen eli lähes ylioppilas Guzenina.
Espoossa on SDP:llä aika heiveröinen edustus ja vahvin demari on tuo työmyyrä Maria Guzenina-Richardson. Tämä työmyyrä on pitänyt meidän Espoolaisten puolia ja takaan sen, että pitää taatusti edelleen. Miten hän on taistellut kokoomusta vastaan tuon Jorvin sairaalan säilyttämisen puolestakin ja sen, että se toimisi edelleen Espoolaisten korkeantason sairaalana. Kokoomuksella ja kokoomuksen aatetta rintapielessään kantavilla lääkäreillä on ollut suuri tahtotila alasajaa tätä sairaalaa ja tehdä tästä kroonikkojen sairaalaa, jonne ei sitten tietenkään saataisi kunnon lääkäreitä. Nyt vielä saa Jorvissa erikoislääkäritason hoitoa, hoito on laadukasta ja siihen voi luottaa, kunhan sinne vain pääsiisi hoitoon. Jorvin jatkosta käydään kovaa kamppailua tämän SOTE-uudistuksen yhteydessä, koska HUS on HUS ja se haluaa erottautua kaikkien ylimpänä ja hodokkampana sairaalana Suomessa. Lääkärit eivät sieltä hevin lähde hoitelemaan potilaita kaupunkisairaaloihin.
"Kuitenkin SDP:n listalta pääsi maahanmuuttaja valtuustoon hoitelemaan maahanmuuttajien asioita. "
No mehän emme elä vielä täydellisessä maailmassa. Hienointa kuitenkin oli se kun luuseridemut yleensä menettivät kunnolla ääniä.
On se kumma juttu, miksi me suomalaiset emme äänestä? Maahanmuuttajat ovat hyvin aktiivisia ja tämähän tarkoittaa, että kohta heitä on runsaasti kuntiemme valtuustoissa ja arvata vain saattaa, keiden asioita he siellä hoitelevat. Eiv'ät ainakaan meidän suomalaisten?
SDP:n listoilla kuntiin oli pyrkimässä aika monta ehdokasta ja Helsinkikin sai oman maahanmuutajansa valtuustoon. Kun ajatellaan sitä, että eihän noiden maahamuuttajien määrä vielä edellyttäisi kunnanvaltuustopaikkaa koska meitä suomalaisia on kuitenkin vieä paljon enemmän. Meidän oma syymme, että annamme valtaa niille, jotka eivä ole tallanneet tätä maaperää syntymästään saakka. Kohta kuntien valtuustoissakin kaikuu HOONO SOOMI!
Lääkäriksikin Suomessa kelpaa huonoa suomea puhuvat, niin miksi ei kuntien valtuustoihin sitten? Tiedä vaikka nuo maahanmuuttajat olisivatkin fiksumpia, kuin me syntyperäiset turvenuijat? Tiedä vaikka hoitaisivat paremmin meidän veronmaksajien rahoja kunnissa? Meistä syntyperäisistä suomalaisista tulee politiikkoina epärehellisiä ja rahan ahneita perseennuolijoita.