Kymmenen uutisissa syyllistettiin yllättäen kotitalouksia syömäkelpoisen ruoan roskiin heittämisestä.
Siinä oli joku tutkijakin, joka moitti kotitalouksia siitä, että ne heittävät enimmän osan ruokatuotannon kokonais määrästä roskiin yli 20 kiloa/henkilö vuodessa.
Lisäksi syyllisti kotitalouksia siitä, että roskiin menevän ruoan tuottaminen on mennyt aivan hukkaan ja lisäksi taloudellinen tappio on satoja tuhansia euroja.
Niinkuin se tappio olisi jonkun muun, kuin kuluttajan, joka on sen ruoan ostanut.
Sanallakaan ei jutussa puututtu kauppojen harjoittamaan syömäkelpoisen ruoan roskiin heittämiseen.
Suuret ruokakaupat heittävät päivittäin kymmeniä kiloja syömäkelpoista ruokaa roskiin, eivätkä suostu antamaan sitä ennekuin se ruoka roskalaatikkoon menee.
Tämähän se vasta ruoan tuhlausta on, jos mikä. eikä millään tavoin verrattavissa kotitalouksien tapaan heittää ruokaa roskiin.
Jos tuo ruoka annettaisiin sitä haluaville, niin nämä ruoan ottajat mitätöisivät tappion, koska tappiotahan tulee, kun se ruoka menee roskiin.
Se ruoka, mikä ei mene roskiin, ei aiheuta tappiota.
Kaupat heittää täysin syömäkelpoista ruokaa roskiin satoja kiloja viikossa. Heti elintarvike menee roskiin, kun viimeinen myyntipäivä ylittyy, vaikka se ruoka on täysin syötävää monta päivää sen jälkeenkin.
Tuossa uutisjutussa ei sanallakaan mainittu kauppojen ruoan tuhlauksesta, onko pointti siinä, että uutinen oli poliittisesti kauppamyönteinen ja ajatus kaupan ruoan tuhlaamisesta halutaan painaa pehmoisella, mutta kotitalouksien vähäinen ruoan roskiin heittäminen taas tehdään syyllistäväksi.
Eivät kotitaloudet ruokaa roskiin heitä. Ainoastaan selvästi pilaantunut ruoka menee roskiin, joka aiheuttaa terveydellisiä vaivoja.
Ninikuin tässä olisi varaa heittää kallista ruokaa roskiin.
Ruoan hinta on kallistunut niin paljon, ettei sitä todellakaan pysty roskiin heittämään.
Miten kotitaloudet olisivat yht'äkkiä rikastuneet, että ruokaa aletaan nyt heittämään roskiin, ei todellakaan.
Ärsyttäviä tällaiset uutiset, joissa ei ruoan todellinen hävittäjä eli kaupat, niitä ei syyllistetty sanallakaan tässä uutisessa.
Katsokaapa youtube videoita, niin sieltä näette mitä kauppojen roskikset sisältävät eli sellaiset, jotka eivät ole lukkojen takana.
Ja miksi kauppojen roskikset pannaan lukkojen taakse, sieltähän ihmiset voisivat hakea sitä syömäkelpoista ruokaa, joka on päätynyt kaupan roskikseen eli täysin turhaan kasvatettu ja tuotettu ruoka, josta on nähty suurta vaivaa ja sitäkään ei anneta ottaa, jolloin ruoan ottaja tekisi suuren palveluksen yhteiskunnalle, ei menisi se ruoka hukkaan, vaan käyttöön, johon se on tarkoitettu.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Niinpä, kaupat tosiaan heittää suuriman osan käyttökelpoisesta ruuasta roskiin ja puhkoo vielä pakkaukset, ettei niitä kukaan sieltä kalastelisi.
Ne menee yleensä prässiin tai johonkin vastaavaan.
veljeni vaimo se ruokaa vasta tuhlaakin.... tekeeravintola annosten kaltaisia hienoja sapuskoja, on 2 henk. mutta ruokaa tekee vähintään 6.lle jokapäivä, eivät itse syö samaa ruokaa uudelleen joten ei pakkaseen vaan roskiin, ja sama toistuu päivästä toiseen.... olen tullut siihen tulokseen ajatellessani asiaa jotta 'jos joku sattuu menemään kylään ruoka-aikaan niin on mitä tarjota'- ajatusmallin tuosta tuhlailusta... on vaan jonkinlaista näyttämisen halua että meillä on....tästä syystä emme käy heillä ennenkuin ovat syöneet, etteivät luule jotta tarkoituksella siihen aikaan menisimme.Tuollainen se on tosi haaskausta.Eikä mistään halvoista raaka-aineista niitä ruokia tehdä.
Jopas on sairasta touhua, jos tyyli on tuollainen, ettei seuraavana päivänä syö edelliseltä päivältä jäänyttä ruokaa, joka säilyy ihan hyvin muutaman päivän jääkaapissa.
Rahaa kyllä on, jos on noin varaa heittää ruokaa menemään.
Meillä tehdään aina sen verran isompi määrä ruokaa, että seuraavan päivänä ja kolmantenakin ehkä, niin senkun vaan lämmittää mikrossa.
Kerralla tekee enemmän, niin säästyy sähköä ja aikaa, kun ei tarvi joka päivä tehdä ruokaa alusta alkaen.
Hyvin säilyy jääkaapissa.
Tarjouksesta tulee ostettua esim. rahkaa ja tuorejuustoa kakkua varten.
Sitten käy silleen, et ei niistä tule aina tehtyä ajallaan kakkua, niin saattaa olla 2-4 viikkoakin jääkaapissa yli viimeisen käyttöpäivän.
Ihan hyvin ovat säilyneet jääkaapissa, vaikka useampi viikko on mennyt yli viimeisen käyttöpäivän.
Ei mitään maku tai hajuhaittoja ole havaittavissa, eikä myöskään vatsavaivoja ole tullut jälkeenpäin.
Kyllä vatsa ilmoittaa, jos jotain pilaantunutta söisi.
en tiedä mistä ja miksi ovat tuo tyylin omaksuneet, me teemme tarkoituksella suuria määriä jotta on useammaksi kerraksi, laatikot sitä paitsi maistuukin paremmilta mitä suuremman satsin hauduttelee kerralla. Nytkin savustimme possun fileen, siitä syödään sellaisenaan 2kertaa, sitten leikkaan yhteen pyttipannuun kuutiot ja tuuman siivun silppuan vielä hernesopan sekaan joka keitetään herneistä, ei purkista.Herne soppaa syödään 2 päivää ja 3 kerraksi jää pakkaseen.Eli se possunfile riittää 8 ruokailu kertaan 2.lle hengelle. Sama lähes kaikkien ruokien kanssa, aina voi jatkaa jos mielikuvitusta riittää, pakkasessa säilyy rippeet joita yhdistelemällä tulee hyvää ruokaa ja säästyy rahaa kun ei tarvi kaupassa juosta jatkuvasti.
Tilasto on sellainen minkä tilaaja haluaa.
Aikaisemmin oli kaupan hävikistä kertova tilasto, siinä painotettiin mukana olleen kuoret.. Siis kaupan tekemät kuoret...
Joka kaupassa ei ole itse valmistusta, eikä siellä kuorita raaka-aineita, kuori hävikki tulee ainoastaan kotitalouksista. Vain elintarvike tuotanto laitoksista joissa valmistetaan eineksiä tulee perkuu jätettä.
.
Viimeinen käyttöpäivä lähellä jos on niin tällä viikolla ostin -30% ryynimakkaraa,toista kertaa en kylläkään osta kun maku olikin sitten jo aikas huono.
Ihme juttu sinänsä kun kauppiaat heittävät meneen elintarvikkeita eikä myy esim -70% alennuksella.
Asiakkaat tuosta aiheutuneet kulut sitten maksaa.
Olisikko niin, että 70% alennus houkuttelisi joitakin kuluttajia odottelemaan viimeistä käyttistä? Normaalin 30% voisi kyllä nostaa viiteenkymmeneen niin tuotteet menisivät nopeasti.
"Omassa" kaupassani olen pannut merkille, että siellä on noita 30% alennustuotteita mutta jostain syystä vain kalliimmissa eineksissä, ei koskaan halvemmissa. Halvemmat menee ilmeisesti automaattisesti roskiin syystä jonka haluaisin tietää.
Ruoan omistaja saa tehdä omaisuudellaan mitä haluaa. Olkoon se tehdas, kauppa tai kuluttaja. Ruokaa voi ostaa kuka vain, kuinka paljon tahansa, kunhan hankkii siihen rahat työnteolla.
Ei uskalleta syyllistää kauppaa.
Ei uskalleta syyllistää kauppaa...