Mannerheim, legendan takaa
Marsalkka Mannerheim oli ja on eittämättä edelleen myytti ja legenda Suomessa. Mannerheim-kuvaa on yritetty viimevuosina raflaavasti yhteiskunnallisen keskustelun, skandaalin ja julkisuuden toivossa maalata vaikka miksi. Se että Mannerheimia on käsitelty, kertoo että Mannerheimista on jo niin pitkä aika sekä että yhteiskunta on ehtinyt muuttua jotta Mannerheimia voidaan käsitellä muussakin kuin Suomen pelastaneena legendana.
Ehkä aika on kypsä tarttua siihen osaan Mannerheimia jota tutkijakunta tai virallinen Suomi ei ole voinut tai halunnut käsitellä, ehkä jopa tajunnut. Ja joka on Se todellinen Mannerheim-mysteeri.
Suuri Mannerheim-mysteeri koskeen sotavuosia. Juuri niinä vuosina suuri osa Mannerheimin legendaakin syntyi.
Talvisota on suhteellisen selvä Mannerheimin ja pääesikunnan osalta. Silloin Suomi oli selkeästi epäreilun hyökkäyksen kohde ja sodan saavutukset kiistattomia.
Jatkosodan osalta asia ei ole näin.
Jatkosodan kertomakirjallisuus, varsinkin sotaan osallistuneiden kirjoittamat, antavat jatkuvaa vahvaa viitettä siitä että jatkosotaan liittyi vielä avoimesti läpikäymättömiä asioita. Viimeisen vahvistuksen asialle antavat keskustelut sodassa olleiden, varsinkin upseeriston, kanssa.
Asia kiteytyy joihinkin kysymyksiin. Halusiko Mannerheim oikeasti voittaa sodan, Saksan rinnalla?
Tekikö Mannerheim kaikkensa voiton eteen? Ja oikeastaan se selkein kohta, tekikö Mannerheim, ja tietenkin pääesikunta, kaikkensa estääkseen kesän 1944 katastrofin?
Yleisesti on tiedossa että Mannerheim suhtautui nuivasti Hitleriin ja Himleriin. Asialla on sodan jälkeen ylpeilty, toki loistava osoitus että me emme olleet Saksan mukana kuin enintään ketunhäntä kainalossa eli emme olleet ”oikeita” liittolaisia jne. Mutta asiaa toiselta kantilta katsoen sama asia antaa aiheen pohtia miten jatkosota oikeastaan sodittiin.
Tekikö Suomen armeija jatkosodassa kaiken sen joka olisi johtanut sotilaalliseen voittoon Suomen kannalta eli meneillään olevan suursodan voittoon.
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa on outoja piirteitä ja strategisia ratkaisuja joita on jälkikäteen selitetty erillissodalla ja Suomen omilla tavoitteilla. Tosiasia on kuitenkin että kaikilla armeijan johdossa olevilla oli kokoajan tiedossa että Suomen kohtalo kytkeytyisi Saksan sotamenestykseen itärintamalla. Miksi ei siis tehty suursodan kannalta strategisesti tärkeitä operaatioita ja toteutettu sen mukaisia tavoitteita.
Yksinkertaistettuna, Suomen armeijan sotilaalliset painopisteet oli sijoitettu niin ettei niillä ollut todellista merkitystä suursodan kannalta.
Merkittäviä asioita olisivat olleet osallistuminen Leningradin piiritykseen katkaisemalla Neuvostoliittolaisten huoltokäytävä Leningradiin Laatokan pohjoispuolella. Leningradhan ei ollut tosiasiallisesti piiritetty koska Laatokan pohjoisosan kautta kulki kokoajan auki ollut huoltoreitti jonka nimenomaan Suomen armeija jätti auki.
Kaikkien strategisten arvioiden mukaan Leningrad olisi romahtanut ilman tuota huoltoreittiä jo talvella 1941.
Sen romahtaminen olisi vapauttanut strategisesti sekä resurssisesti Saksan armeijan operoimaan toisin. Tätä asiaa Saksalaiset kävivät oikein erikoisesti pyytämässä Mannerheimilta vielä myöhemminkin ja hän torjui sen ja Suomen varsinaisen osallistumisen Leningradin piiritykseen. Miksi? Sotastrategisista syistä vai muista. Leningradhan oli hänen kaupunkinsa keisarillisessa armeijassa vaiko ennakointia jo sodan lopputuloksen vuoksi.
Toinen merkittävä kohta oli se että nimenomaan Mannerheimin linjauksen mukaan Suomen armeija ei tehnyt mitään todella merkittävää operointia, ei siis ollut painopistesuunta tai vastaavaa, Kuolan niemimaan eristämiseksi ja Muurmannin radan katkaisemiseksi. Kuolan niemimaan valtaus olisi muuttanut suurstrategista tilannetta itärintamalla massiivisesti.
Suomen armeija, Karjalan armeija, keskittyi valtaamaan maa-alaa suursodan kannalta strategisesti tyhjältä alueelta, jopa Suomen puolustamisen kannalta turhalta alueelta. Vienan-Karjalalla ei ollut varsinaista strategista merkitystä suursodan kannalta tai Suomen strategisen turvaamisen kannalta. Jo Talvisota oli opettanut että strategisesti tärkein alue Suomen kannalta oli Kannas.
Marsalkka Mannerheim oli ja on eittämättä edelleen myytti ja legenda Suomessa. Mannerheim-kuvaa on yritetty viimevuosina raflaavasti yhteiskunnallisen keskustelun, skandaalin ja julkisuuden toivossa maalata vaikka miksi. Se että Mannerheimia on käsitelty, kertoo että Mannerheimista on jo niin pitkä aika sekä että yhteiskunta on ehtinyt muuttua jotta Mannerheimia voidaan käsitellä muussakin kuin Suomen pelastaneena legendana.
Ehkä aika on kypsä tarttua siihen osaan Mannerheimia jota tutkijakunta tai virallinen Suomi ei ole voinut tai halunnut käsitellä, ehkä jopa tajunnut. Ja joka on Se todellinen Mannerheim-mysteeri.
Suuri Mannerheim-mysteeri koskeen sotavuosia. Juuri niinä vuosina suuri osa Mannerheimin legendaakin syntyi.
Talvisota on suhteellisen selvä Mannerheimin ja pääesikunnan osalta. Silloin Suomi oli selkeästi epäreilun hyökkäyksen kohde ja sodan saavutukset kiistattomia.
Jatkosodan osalta asia ei ole näin.
Jatkosodan kertomakirjallisuus, varsinkin sotaan osallistuneiden kirjoittamat, antavat jatkuvaa vahvaa viitettä siitä että jatkosotaan liittyi vielä avoimesti läpikäymättömiä asioita. Viimeisen vahvistuksen asialle antavat keskustelut sodassa olleiden, varsinkin upseeriston, kanssa.
Asia kiteytyy joihinkin kysymyksiin. Halusiko Mannerheim oikeasti voittaa sodan, Saksan rinnalla?
Tekikö Mannerheim kaikkensa voiton eteen? Ja oikeastaan se selkein kohta, tekikö Mannerheim, ja tietenkin pääesikunta, kaikkensa estääkseen kesän 1944 katastrofin?
Yleisesti on tiedossa että Mannerheim suhtautui nuivasti Hitleriin ja Himleriin. Asialla on sodan jälkeen ylpeilty, toki loistava osoitus että me emme olleet Saksan mukana kuin enintään ketunhäntä kainalossa eli emme olleet ”oikeita” liittolaisia jne. Mutta asiaa toiselta kantilta katsoen sama asia antaa aiheen pohtia miten jatkosota oikeastaan sodittiin.
Tekikö Suomen armeija jatkosodassa kaiken sen joka olisi johtanut sotilaalliseen voittoon Suomen kannalta eli meneillään olevan suursodan voittoon.
Jatkosodan hyökkäysvaiheessa on outoja piirteitä ja strategisia ratkaisuja joita on jälkikäteen selitetty erillissodalla ja Suomen omilla tavoitteilla. Tosiasia on kuitenkin että kaikilla armeijan johdossa olevilla oli kokoajan tiedossa että Suomen kohtalo kytkeytyisi Saksan sotamenestykseen itärintamalla. Miksi ei siis tehty suursodan kannalta strategisesti tärkeitä operaatioita ja toteutettu sen mukaisia tavoitteita.
Yksinkertaistettuna, Suomen armeijan sotilaalliset painopisteet oli sijoitettu niin ettei niillä ollut todellista merkitystä suursodan kannalta.
Merkittäviä asioita olisivat olleet osallistuminen Leningradin piiritykseen katkaisemalla Neuvostoliittolaisten huoltokäytävä Leningradiin Laatokan pohjoispuolella. Leningradhan ei ollut tosiasiallisesti piiritetty koska Laatokan pohjoisosan kautta kulki kokoajan auki ollut huoltoreitti jonka nimenomaan Suomen armeija jätti auki.
Kaikkien strategisten arvioiden mukaan Leningrad olisi romahtanut ilman tuota huoltoreittiä jo talvella 1941.
Sen romahtaminen olisi vapauttanut strategisesti sekä resurssisesti Saksan armeijan operoimaan toisin. Tätä asiaa Saksalaiset kävivät oikein erikoisesti pyytämässä Mannerheimilta vielä myöhemminkin ja hän torjui sen ja Suomen varsinaisen osallistumisen Leningradin piiritykseen. Miksi? Sotastrategisista syistä vai muista. Leningradhan oli hänen kaupunkinsa keisarillisessa armeijassa vaiko ennakointia jo sodan lopputuloksen vuoksi.
Toinen merkittävä kohta oli se että nimenomaan Mannerheimin linjauksen mukaan Suomen armeija ei tehnyt mitään todella merkittävää operointia, ei siis ollut painopistesuunta tai vastaavaa, Kuolan niemimaan eristämiseksi ja Muurmannin radan katkaisemiseksi. Kuolan niemimaan valtaus olisi muuttanut suurstrategista tilannetta itärintamalla massiivisesti.
Suomen armeija, Karjalan armeija, keskittyi valtaamaan maa-alaa suursodan kannalta strategisesti tyhjältä alueelta, jopa Suomen puolustamisen kannalta turhalta alueelta. Vienan-Karjalalla ei ollut varsinaista strategista merkitystä suursodan kannalta tai Suomen strategisen turvaamisen kannalta. Jo Talvisota oli opettanut että strategisesti tärkein alue Suomen kannalta oli Kannas.
Vastaukset 61
Vanhimmat
erittäin raskaita henkilömenetyksiä jo nytkin. Mannerheim oli niistä kauhuissaan alusta alkaen ja halusi säästää miehiä.
Saksan sodanpäämääristä hän ei ollut kiinnostunut, vaikka sodan alkuvaiheessa niitä tukikin.
Mannerheim esitti ensimmäiset epäilynsä sodan venymisestä jo lokakuussa -41. Kesän -42 vierailujen jälkeen ja kuunneltuaanHitlerin luennot kahdesti sekä Göringin kerskailut kerran, hän oli varma Saksan tappiosta. Se johti aina nuivempaan asenteeseen Saksaa kohtaan, vaikka hän esiintyikin aina moitteettoman kohteliaasti. Suomen sodankäyntihän oli täysin Saksasta riippuvaa.
Kyllähän toi ihmettely Suomen sodanjohdota tulee esille monessa jutussa. Oikein hyvin Åke Lindmanin elokuvissa mm. jotka sinällään käy kuin historian opetuselokuviksi.
Kirjoista tulee hyvin esille mm. kaukopartoiden käynnit Muurmannin radalla ja jotka Mannerheim oli kieltänyt tai se että puolet Suomen armeijaa oli lomalla kun suurhyökkäys alkoi 44. Kannaksella VT-asema oli puolitekoinen, varsinaiset asemat 42 tasossa jne jne.
Jos asioita alkaa pohtimaan tuolta linjalta niin on se kyllä ihme että kenenkään pää ei pudonnut moisen tekemättömyyden takia.
Kannakselta on todella surkukoomisia esimerkkejä siitä että vetäytyvät joukot eivät saaneet ammuksia varastosta kun ei ollut lupalappua ja ennenkaikkea valtava määrä sotamateriaalia jouduttiin jättämään viholliselle kun sitä ei ehditty evakoida saati siviilien hätäevakuointi. Kyllä kaikki kielii siitä että Suomi yllätettiin kyykyllään housut kintuissa.
"Kirjoista tulee hyvin esille mm. kaukopartoiden käynnit Muurmannin radalla ja jotka Mannerheim oli kieltänyt tai se että puolet Suomen armeijaa oli lomalla kun suurhyökkäys alkoi 44. Kannaksella VT-asema oli puolitekoinen, varsinaiset asemat 42 tasossa jne jne."
Tietenkään kaukopartiointia Muurmannin radalle ei ollut kielletty.
Maatalouslomilla oli normaalia enemmän miehiä, mutta ei suinkan puolet, eikä muutenkaan ratkaisevaa määrää. Toisaalta oli saatava leipä seuraavaksi talveksi.
Pääasemaa rakennettiin koko ajan. Joukot olivat vakuuttaneet haluavansa taistella niissä, eikä VT-asemassa.
Hyökkäyksen voima ja puolustuksen nopea murtuminen yllättivät ylipäällikön.
""Hyökkäyksen voima ja puolustuksen nopea murtuminen yllättivät ylipäällikön.""
Kyllä maa nimeltä Suomi olisi ehdottomasti tarvinnut nuoremman ja ammattitaitoisemman ylipäällikön armeijan johtoon ja muutenkin pätevämmän armeijajohdon paremmasta tiedustelusta nyt pumattakaan.
Niin moisia yllätyksiä ei olisi sitten lainkaan tullut Suomen armeijan johdolle.
Suomalaiset sotilastiedustelijathan olivat kyllä jo täysin etukäteen varoittaneet Suomen armeijanjohtoa NL:n tulevasta suurhyökkäyksestä kesällä 1944
Mutta ylipäällikkö adjutantteineen ei ottanut lainkaan todesta noita tiedustelun kertomia tietoja tulevasta NL:n suurhyökkäyksestä.
aika, paikka ja vahvuus ilmoitettu? Ja milloinhan tällainen ilmoitus oli tehty?
"Suomalaiset sotilastiedustelijathan olivat kyllä jo täysin etukäteen varoittaneet Suomen armeijanjohtoa NL:n tulevasta suurhyökkäyksestä kesällä 1944"
"Mutta ylipäällikkö adjutantteineen ei ottanut lainkaan todesta noita tiedustelun kertomia tietoja tulevasta NL:n suurhyökkäyksestä. "
Vai adjutanttiern avulla Marski sotaa johtikin? Taas uusi tieto.
Tosin hän oli järjestänyt Knanaksen puolustuksen uudelleen ja siirtänyt sinne 2,5 divisioonaa lisävoimia sekä kehoittanut erityisesti valmistautumaan suurhyökkäyksen torjuntaan.
No kuinka siinä NL:n suurhyökkäyksessä kannaksella Suomen kannalta sitten oikein kävikään kesäkuussa 1944??.
Luulekkos sää että Marski yksin huseeras Päämajassa ja johti armeijaa kuin Jules Ceasar? Tai olihan silläkin upseerinsa... mikähän kävis esimerkiksi. no Rambo viettamissa vapauttamiaan kidutettuja vankeja!.
Sillä oli iso liuta adjutantteja ja muita upseereita siellä, jopa ihan sihteerejä ja siivoojia ja kokkia yms.. Niinku pääesikunta, tiedätkö?
Ootkos kuullu esimerkiksi sellaisesta kuin päämajotusmestari Airo? Helvetin hevosmies...
""""Tosin hän oli järjestänyt Knanaksen puolustuksen uudelleen ja siirtänyt sinne 2,5 divisioonaa lisävoimia sekä kehoittanut erityisesti valmistautumaan suurhyökkäyksen torjuntaan."""
Eipä riittänyt tuo 2.5 divisioonaa yhtään mihinkään.Karkuun luikkivat suomipojat tuli hännän alla.
Höpö höpö mitään pääasemaa rakennettu koko ajan. Sehän on oikein yleisessä tiedossa ettei mitään erityistä tehty. Ja itseasiassa ei oikein edes voitu. Ryssä nääs oli vastapäätä asemissa ja siksi ei mm. panssariesteitä edes olisi voitu rakentaa tai niissä paikoissa missä niitä oli niin ajanmukaistaa.
VT-linja olisi ollut se ainoa. Olihan sitä alettu rakentaa mutta se oli aivan keskentekoinen kun liian myöhään alettin. Vasta talvella -43/44. Oli tehty betonibunkkereita ja vaikka mitä. Mutta puuttui sitten vaikka yhdyshauta. Alarinteessä oleva bunkkeria oli huono puolustaa, ampuma-alat pitkälti raivaamatta, vaari kertoi.
Mitenhän tuo hyökkäyksen voima voi yllättää kun etukäteen jo tiedetään vihollisen divisioonien numerotkin.
Vaari kertoi että hän kun oli ryhmäjohtajana Kannaksella ja olivat kuunnelleet joitakin viikkoja vihollisen puolelta jatkuvaa moottorin ääntä ja asemien tekoääniä ettei ne sinne hiippailemalla sipsutellen tulleet. Katelleet periskoopilla ku vihollinen rakentaa rynnäkköhautoja etumaastoon ja silleen. Ku oli kysellyt asiasta komppanian päälliköltä niin sanottiin vaan että älä mieti, ovat tuoneet vaan joukkoja lepoon sinne. Ja ihmetteli kun kaks päivää ennen rytinää tuli uudet lomalistat ja sen mukaisesti ensimmäiset lähti lomalle edellisenäpäivänä.
Ainakin heillä oli Rajajoen itäpuolella kutakauinkin pääosin samat korsut ja sirpalesuojat yms. kuin -41 syksyllä oli rakennettu. Ainoa mitä niille oli tehty niin lahoavat tukirakenteet oli vaihdettu uusiin sekä korsuja laajennettu.
Eikä häneltä oltu kyselty haluaako hän taistella tässä vai VT-asemassa.
"Vai adjutanttiern avulla Marski sotaa johtikin? Taas uusi tieto."
Tässä aika paljon uutta tietoa:
Tykkitulen jyly kantautui päämajaan Mikkeliin ja jopa Helsinkiin asti.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannaksen_suurhyökkäys_1944
http://fi.wikipedia.org/wiki/10._Divisioona_(jatkosota)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valkeasaaren_läpimurto
http://fi.wikipedia.org/wiki/10._Divisioona_(jatkosota)
olivat ratkaisevan tärkeitä VT-aseman miehityksessä. Sen verran voitettiin aikaa, että ensimmäiset vahvistukset ehtivät sulkemaan avoimen tien Viipuriin 14.6.
Edelleen saatuiin aikaa uusien joukkojen keskittämiseen VKT-asemaan ja sitä kautta mahdollisuus torjuntavoittoon.
"Eipä riittänyt tuo 2.5 divisioonaa yhtään mihinkään.Karkuun luikkivat suomipojat tuli hännän alla."
Hölynpölyä. Koko ajan taisteltiin. Joukot saatiin toimintakykyisinä VKT-asemaan.
Top tykkänään.Airo oli pätevä työssään, eikä mikään hevosmies vaikka heillekin kaikki kunnia.
Olen lueskellut noita Suomen taistelulentäjien muistelmia ja ihmetyttää se, että he raportoivat jo huhtikuussa 1944 massiivisista joukkojen ja materiaalien siirroista Neuvostoliiton puolella kohti Karjalan kannasta. Miksi näitä raportteja ja jopa valokuvia ei otettu huomioon?? En voi ymmärtää. Tämä tosiasia on aina mietityttänyt minua Marskin toimintaa ajatellen. Kukaanhan ei ole virheetön, mutta silti....
materiaalin siirtely on aivan tavanomaista sodassa. Johtopäätösten teko on sitten toinen asia. Sellaista joukkojen ja materiaalin siirtelyä, joka olisi ollut todiste suurhyökkäyksestä ei huhtikuussa tapahtunut.
Esimerkiksi hyökkäysjoukkojen pääosa siirrettiin lähtöasemiin vasta muutama päivä aiemmin. Se tapahtui vesitse Oranienbaumin puolelta suomalaisten lainkaan havaitsematta.
"Eipä riittänyt tuo 2.5 divisioonaa yhtään mihinkään.Karkuun luikkivat suomipojat tuli hännän alla."
Tosiasiassa vetäydyttiin eikä yhtään suurempaa sotaosastoa joutunut saarroksiin. Rintama sitkistyi Tienhaarassa, Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella. Ei niinkään huono tulos kun kyseessä oli Stalinin suurhyökkäys mallia 1944.
Tämä vaarin muisto on täsmälleen samansuuntainen kuin mitä käytännössä kaikkien Kannaksen rintamilla olleiden haastatteluista tulee esille kevään ja alkukesän osalta 1944.
Lista on pitkä, mutta tässä jotain:
- omien asemien rakentaminen oli jätetty järjestelmällisesti heitteille
- joukkojen ja kaluston ryhmitykset väärät:
- tehokas panssarintorjunta ei ollut käytössä, merkittäväosa tavittavasta kalustosta jaettu mm. Maaselän kannakselle ja Syvärille
- puolustuksen painopisteet väärät
- suurhyökkäystä ennakoiva valtava tietomäärä jätettiin täysin huomiotta:
- oman sotilastiedustelun tiedot jätettiin huomiotta
- Ruotsalaisten sotilastiedustelun tiedot jätettiin huomiotta
- Saksalaisten sotilastiedustelun tiedot jätettiin huomiotta
- valmistavat taistelukäskyt jätettiin antamatta
- joukkojen operatiivinen ja henkinen valmistaminen suurhyökkäykseen jätettiin tekemättä
- suurhyökkäyksen lähestyessä operatiivistä johtoa heikennettiin:
- mm. keväällä 1944 lopettettiin koko Kannaksen joukkojen keskitetty johto joka heti suurhyökkäyksen alkamisen jälkeen perustettiin uudelleen.
jne jne.
Lista on pitkä. Kun koostaa taehtyjen ja ennenkaikkea tekemättömien asioiden listaa yrittäen ymmärtää miksi sodan ammattilaiset, pääesikunta ja Marski, sulkivat silmänsä ja antoivat tilanteen olla ja tulla em. kaltaiseksi, herää kysymys: MIksi? Miksi!
Karu johtopäätelmä vuoden 1943-44 ajan jaksolta on se että tosiasiallisesti tarkoitus ei ollut onnistuakkaan 1941 saavutettujen asemien ja rajojen puolustamisessa! Ja taas tulee Miksi!
Teesini vuodesta 1944 onkin:
Siksi että jo vuodesta 1943 lähtien Suomen poliittiselle ja Sotilaalliselle johdolle oli selvää se että Saksa häviää ja toisaalta, Suomen irtautumiselle sodasta oli hintansa: Talvisodan rauhan rajat joillakin lisäyksillä ja muutoksilla (Petsamo-Porkkala). Suomen poliittisella johdolla oli kuitenkin ongelma: 1943 Suomi oli vielä ns. voitolla sodassa ja siten olisi ollut Suomen kansalle mahdoton selittää miksi valloitetuista ja ennenkaikkea 1938 rajasta olisi luovuttava, ilman taistelua!
Ongelma oli 1940 kevään aselevon osalla (mm. Viipurin luovutus), 1943 ja 1944 keväällä poliittisen johdon osalla tilanne oli vielä hankalampi. ILMAN TAISTELUA OLISI PITÄNYT LUOVUTTAA KAIKKI 1941 UHRAUKSILLA SAAVUTETTU.
Tarvittava kansan poliittinen ja henkinen valmius ja siunaus alueluovutuksille oli saavutettavissa vain uhrausten kautta, menettämällä ns. taistellen alueet.
Johtopäätelmä siis on:
Valtaosa, ellei liki kaikki, kesän 1944 uhrit olivat turhia!
Suomi olisi voinut irtautua sodasta ilman taisteluja käytännössä samoin ehdoin.
Strategisesti haluttu taistelujen lopputulos saatiin aikaiseksi juuri sillä toiminnalla ja toimimattomuudella joka toteutettiin: Kannaksen pulustus murtui jonka seurauksena kansakunnan henkinen tila saatiin myönteiseksi sodasta irtaumisen ehdoille.
Kannaksen puolustusta ei ollut siis edes tarkoitettu kestämäänkään!
Se että Suomen armeijan sotilasjohtoa ei viety käytännössä ollenkaan sotasyyllisyysoikeudenkäynteihin, viittaa siihen että Neuvostoliittolaisetkin tajusivat tilanteen. Ainoa kysymys asiassa onkin, oliko Suomen varman häviön arkkitehdit vain sotilaita ja Suomen poliittinen johto tosiasiallisesti asian ulkopuolella?
Joukko seikkoja viittaa vahvasti siihen että osa poliittisesta johdosta oli ulkona, ja osa ehkäpä jo kaavailemassa sodanjälkeisen Suomen tilannetta (Paasikivi-Kekkonen akseli)
Siksi kysymys kuuluu: kuka on vastuussa tuhansista kuolleista ja vielä useammasta vammasta? Sotilaallista toimintaa johti sotavoimien ylipäällikkö!
1944 kesän taistelut olivat suurnäyttämöllä teatteria joka oli järjestetty Suomen kansalle. Pilettien hinta näytökseen oli kova!
1941 ja 1942 vuodet tarvitsevat ihan oman lukunsa koska Suomen armeijan johto oli hyvin vahvasti ratkaisemassa koko suursodan lopputulosta.
Ja joka oli myöhemmin ansiokkaasti auttamassa pitämään Suomelle ovea auki mahdollisuudelle irtautua sodasta miehittämättömänä itsenäisenä valtiona.
Ilmeisesti kansan johtamisella harhaan on pitkä suomalainen perinne, jos kerran jo tuolloin tehtiin sitä. Tai tottahan se on, ainahan kansaa on johdettu harhaan, maan tapa.
Olisiko Suomi todella voinut solmia rauhan jo 1943?
On se jännää miten tyhmiä ihmiset on.
saksalaisia oli 80 miljoonaa ja ry-ss-iä oli 180 miljoonaa ja silti nää tyypit kuvittelee että saksa olisi pystynyt valloittamaan ry-ss-än, ja ehkä jopa usan. ry-ss-is on kylien väli jopa 1000 kilsaa pelkkää heppa tietä. stalin ei olisi antautunut kun pääkaupunkin on vallattu.
mitä se olis merkinnyt jos germaanit olis vallannut länsi ry-ss-än.
usas oli "200" miljoonaa kaikki muu vapaa länsi ja austraalia ja sen naapurit.
hitler sanoi mannerheimille että saksan aseet on kesä aseita.
Mites se vanha sanalasku meneekin joka tuntemattomassakin heitetään. On nimittääin vanhaa perua muistaakseni jo Rooman ajoilta:
Totuus seuraa voittajan miekkaa.
Roomassa olikin tapa että voittaja kirjoitti oman mieleisen tarinan (historian) voitetusta taistelusta.
Samaa se on vielä nykyäänkin, paljon pidemmälle jalostettuna vaan.
Toinen maailmansota oli ensimmäinen todellinen sota jota ei varsinaisesti ratkaissut maan väestömäärä ja siksi sillä että paljonko NL:llä tai USA:lla yms väestöä ei suoraan korreloi lopputulosta.
Miksi muuten Marskista tuli pressa? Miksi valvontakomissio ei laitattanut häntä sotasyyllisten joukkoon? oikeasti.
pressa, koska hänen katsottiin olevan ainoa, joka pystyy johtamaan maan irti sodasta.
Siksi häntä ei myöskään laitettu sotasyyllisten joukkoon.
OIKEAT SOTASYYLLISETHÄN ISTUIVAT MOSKOVASSA.
Lyhyt ja ytimekäs vastaus, joka pitää 100 % paikkaansa. Suomi luotti Marskiin ja se ymmärrettiin Moskovassakin (onneksi).
Marskin asettaminen siihen pelleilynäytelmään mikä sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli, olisi ollut kansalle jo liian paksua.
tietoja sen enempää Marskista kuin muistakaan presidenteistä.
"Sekin täytyy muistaa että Marski oli vakaumuksellinen rojalisti, ei demokraatti."
Et tiedä edes tuota. Marski oli kyllä oikeistolainen ja monarkisti, mutta noudatti suomalaisen demokratian pelisääntöjä, vaikka joskus otti ilmiselvästi pattiin
( esim. pressanvaali 1919).
"Se että oliko Marski maanpetturi vai ei, ei muuta nykyaikaa mitenkään."
Vain todellinen aivokääpiö voi väittää kolmen sodan ylipäällikköä ja kaksinkertaista valtionpäämiestä maanpetturiksi.
Mutta riittäähän näitä höpisijöitä.
Tämäkin höpöpoika on ehtinyt jo todistaa täydellisen tietämättömyytensä avauksensa aiheesta. Muuta ei ollut odotettavissakaan.
Ihme on minunkin mielestä tuo Marskin selviytyminen syyllisyydestä.
Suomi on ollut usein "erityiskohtelun" osassa Venäjän harjoittamassa politiikassa. Tämä sodasta selviytyminen ja sodan jälkeinen aika on yksi ihmeellisyys. Miten sodassa keskusvaltojen puolella taistellut maa onnistui säilyttää itsenäisyyden.
Oli tietysti näin jälkikäteen katsottuna viisasta jättää Marski syytettyjen ulkopuolelle.
Oliko Stalin noin "kaukoviisas" vai oliko kyseessä vain yksi monista hänen "oikuistaan". Suomestahan tuli NL:n ikkuna länteen.
Ajatusta Marskin maanpetteruudesta en ymmärrä ollenkaan.
Demokratian joutui hyväksymään vaikka näki sen heikkona hallintajärjestelmänä, mutta kommunismia vihasi aina.
Stallari, klenkka, klenkkastalari ja stallarin klenkkaa valehtelet! Stallari, klenkka, klenkkastalari ja stallarin klenkkaa valehtelet! Stallari, klenkka, klenkkastalari ja stallarin klenkkaa valehtelet!
Marski oli rojalisti.?????????????????
minkä maan.
Olisiko Marski vaan yksinkertaisesti ollut jo liian vanha, 1800-luvun suurvalta-armeijan hevosupseeri ja liian aatelinen Suomen armeijan johtoon?
työkykyinen. Hän oli 1.MS:n rintamakomentaja, kuten niin monet muutkin tuon ajan korkeimmat johtajat. Tosin peräti kenraali.Hän oli 30-luvulla erityisesti perehtynyt taktiikan ja sotatekniikan kehityksen Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa ja Englannissa. Ja tietysti Suomessa.
Aatelisuus taas ei ole mikään este upseerille, eikä kenellekään muullekaan.
Niin ja 1.MS:stä oli aikaa jo 30v jatkosodan lopussa. 1.MS ratsuväessä Venäjän armeijassa oli toinen maailma kuin 2.MS Suomessa. Mannerheim lähenteli jo 80 vuotta ja tuohon maailman aikaan se oli vielä korkeampi ikä kuin nykyisin. Presidenttikautensa sodan jälkeen jäikin vajaaksi heikon terveydentilansa vuoksi. Jokainen voikin itse arvuutella kuinka terve mies oli 1944 keskellä sotaa, kun kaksi vuotta myöhemmin rauhan aikana joutui vetäytymään sairastelunsa takia virasta?
Vanhan ajan aatelisherran autoritäärinen käyttäytyminen ja saman mallin mukaisen käytöksen vaatiminen alaisiltaan (jotka eivät olleet tottuneet aatelisiin) saattoi aiheuttaa kommunikaatio-ongelmia sekä estää alaisiaan tekemästä tarvittavia ehdotuksia ja muutoksia. Esimerkiksi saattoiko tämä NL:n "yllätyshyökkäyksen" onnistuminen johtua osin siitä, että Marsikin alaiset eivät uskaltaneet kertoa kaikkea Marskille, eivätkä etenkään kyseenalaistaa Marskin mielipiteitä?
Siis tuo 1800-luvun hevosupseeri viittasi siihen, että sieltä Marskin koulutus oli peräisin, vaikka toki sotakokemusta oli 1900-luvultakin.
opiskeli itsensä ajan tasalle 30-luvulla. Muutenkin hän seurasi aikaa hyvin tiiviisti.
Mannerheim oli -44 täysin työkykyinen tehden lähes pyöreitä päiviä.
Armeija on autoritäärinen laitos riippumatta siitä, onko ylipäällikkö entinen aatelinen tai ei.
Marskilla kerrottiin päivittäin vihollistiedot ainakin kahdesti. Lisäksi hänellä oli mm. Ruotsin tiedustelutiedot käytössään.Oli hänen asiansa tehdä johtopäätökset.
Suurhyökkäys ei sinänsä yllättänyt, mutta sen voima ja nopeus sekä siitä johtunut asemien nopea murtuminen kyllä.
ammattinsa vain sodassa. Sitä oppia Marskille kertyi aivan riittävästi.
Suomi oli pahasti tippunut 1944 sotastrategian tasosta, taistelukyvystä ja iskuvoimasta.
Hyvänä esimerkkinä ennen vuotta 44 hankittu panssarintorjunta oli käytännössä vanhentunutta jo hankittaessa. 45 mm torjuntakalustolla ei tehnyt oikeastaan mitään.
Jalkaväen aseistusta ei ehditty edes ajanmukaistaa. Venäläisillä oli kesällä 44 valtava tuliylivoima jopa ihan perinteisessä kivääriaseistuksessa. Kaikki armeijan käyneet tietävät mitä se tarkoittaa. Kaikki kunnia Suomi-konepistoolille mutta se oli vain pistoolikaliperin ase ja sitä myöten sellaiset puutteetkin. Venäläisillä sotilailla oli puoliautomaatti- ja automaattikiväärit (rynnäkkö) joka tarkoitti yksinkertaistettuna valtavasti enemmän luoteja ilmassa taistelutilanteissa. Tämä tulivoima oli nimenomaan se superongelma vastaiskuja tehtäessä.
Ennen sotaa Ranskan armeija ja sen strategia piti olla ylivoimaisen paras sotilasakatemiat huippua. Strategia joka itse asiassa perustui WW I oppeihin. Armeija oli suurempi ja voimakkaampi, parilla, kuin Saksan armeija. 1940 vastakkain joutui vanha ja uusi strategia. Lopputuloksen me tiedämme.
Mannerheimin opit sotastrategiasta olivat jo 1939 aika vanhentuneita. Onneksi Venäläisetkin hyökkäsivät vanhentuneilla strategioilla. 1944 venäläiset olivat joutuneet ihan pakon edessäkin kopioimaan vallitsevan tehokkaimman strategian Saksalaisilta eli syvän iskun. Salamasodan perusperiaatteen.
Keskitetään tulivoima painopisteeseen joka murretaan joukkojen voimakeskityksellä ja murtokohdasta syötetään joukkoja sisään jotka etenevät vihollisen selustaan sotkemaan vihollisen johtamisen, huollon, tykistön tuen jne jne toiminnan joka johtaa rintamassa olevien joukkojen toiminnan lamaantumiseen. Ja idean yksi kantava teema on ettei vastustajalle anneta aikaa keskittää ja järjestellä joukkojaan uudestaan vaan painetaan herkeämättä päälle. Jonkin ajan kuluttua vastustajan joukot ovat täysin sekaisin ja taisteluteho/arvo romahtanut.
Tähän ei ollut Suomen armeija valmistunut mitenkään. Sen näkee pelkästä puolustuslinja rakenteesta, joukkojen sijoittelusta, taktisista ja operatiivisista suunnitelmista jne jne. aina johdon huonoon yhteistyökykyyn saakka.
Kannaksen "läpijuoksukin" on tyypillinen seuraamus salamasodan vaikutuksista tappiolla olevalle osapuolelle.
Suomen onni oli se että Kannas oli ahdas paikka suurille operaatioille. Väkisinkin osin ajaudutaan silkkaan perushyökkäykseen.
Sitten on toinen etu jolle ei juurikaan missään ole laskettu painoarvoa vaikka taistelukyvyn ylläpidossa juuri sillä oli merkittäviä ellei ratkaisevimpia vaikutuksia.
Armeijan perusrunko koostui edelleen ns. seutukuntajoukoista eli useat henkilöt joukkuetasolla ja jopa komppaniassa tunsivat toisensa jo kotiseuduiltaan saakka jopa upseeristoaan myöten. Nämä yksiköt pysyivät paremmin kasassa ja vaikka ylemmän johtojärjestelmät jatkuvasti katkesivatkin ja olivat sekaisin, piti joukot kuitenkin pääosin jollain tasolla taistelu- ja toimintakykyisinä. Jolla oli taasen valtava merkitys sille ettei "salamasota" vastustajan osalta toiminut täydellä tehollaan.
Mannerheim, ja siinä sivussa suurin osa Suomalaista ylempää sodanjohtoa oli tippunut sodankäynnin tapojen strategisista muutoksista sodanaikana kesäkuussa 1944. Oppi tuli kantapään kautta ja Tali-Ihantala on jo klassista syvän iskun torjuntaa. Tulivoima keskitetään vihollisen kriittisimpään joukkokeskitykseen jolla ehkäistään isku. Onnistunut torjunta edellyttää hyvää yhteistyötä kaikkien aselajien välillä aina tiedustelua myöten.
Todella eri aikakauden sodista, erilaisesta armeijasta ja erilaisesta roolista.
Tiedäpä tuosta opiskelusta.. Ja edes oppimiskyvystä siinä iässä ja asemassa.
Ja kuten tuossa alla sanotaan, jo 30-luvun tietämys oli -44 vanhaa.
Autoritäärisyydellä on rajansa, joiden toisella puolella tehokkuus alkaa kärsiä.
Jos hyökkäyksen voima ja nopeus yllätti, sehän tarkoittaa, että kelkasta oltiin tiputtu.
Millä Marsikin työkykyisyyden todistat? Yleensä ihmisen tehokkuus alkaa laskea jossain 50v jälkeen, 65v eläkeikä on monelle jo liikaa. Marski oli 10 v tuota vanhempi.
Jos kirjoittamasi pitää paikkaansa, niin täytyy antaa Suomen sodanjohdolle täysi kunnia nopeasta oppimisesta Tali-Ihantalaan mennessä.
Aika lailla asiantuntematontta on tuo tekstisi.
Suomella oli ajanmukainen pansarintorjunta-aseistus, jonka jaossa ja koulutuksesa tosin hidasteltiin. Se tuli käyttöön taistelujen juuri alkaessa. Lisäksi armeijalla oli 190 kpl 75 mm ajanmukaisia pst-tykkejä. joiden pääosa oli Kannaksella.
Jalkaväen aseistus oli täysin vertailukepoinen vastustajan kanssa. Sielläkin pääase oli konepistooli, jota meillä oli aivan riittävästi.
Vuoden 1944 puna-armeijan hyökkäysstrategian oli eversti Nihtilä käynyt seivittämässä AR Nordissa. Lisäksi oli käynyt saksalainen eversti luennoimasssa. Tulokset oli annettu selkeinä ohjeina joukoille. Mannerheimin puolustuskäskyt 3.3. ja 10.5 44 olivat hyvin ajantasaisia.
Puolustusasema oli rakennettu sen ajan käsitysten muakisesti.
Yllätys oli hyökkääjän huolella salaama suuri voimienkeskitys ja siitä johtunut nopea murto. Mitkään suomalaisten toimet eivät olisi kyenneet sitä estämään. Merkittävää oli tietysti, että ylipäällikkö ei uskonut suurhyökkäykseen.
Joukkojen valmius ei myöskään vastannut vaatimuksia. Syy lankeaa ennen kaikkea yhtymien komentajille, ei ylipäällikölle.
On aivan lapsellista kuvitella, että olisi ollut jokin ihmekikka, jolla hyökkäys olisi torjuttu. Se opittiin vasta käytännössä raskaiden koikemusten kautta.
Ote Mannerheimin vetoomuksesta 19.6.44
Kannaksen joukkojen komentajille.
Armeijamme asettuessa puolustukseen ns. VKT-linjalle on aika panna sulku vihollisen maahantunkeutumiselle.
................
Z
................
Hukkaamatta hetkeäkään on erikoinen huomio kiinnitettävä puolustusasemien rakentamiseen mahdollisten sisään- ja läpimurtojen rajoittamiseksi huomioimalla ne kokemukset, joita venäläisten hyökkäystavasta nyt käytyjen taistelujen aikana on saatu.
PUOLUSTUSVOIMAIN YLIPÄÄLLIKKÖ
Suomen Marsalkka Mannerheim
Aika selkeä viittaus Marskin omasta suusta siitä ettei kaikki ollut kohdallaan aiemmin.
pelkistetään ennen hyökkäystä annetut ohjeet.
Nyt niiden arvioitiin menevän perille pitemmittä selittelyittä.
Kenraali Airo kielsi esittelemästä huolestuttavia tiedustelutietoja Marskille esimerkiksi tiedustelulennon 22.5.1944 tietoja ja käski lieventämään vääristelemään tilannetiedoituksia vähäisemmiksi kuin todellisuus.
Aimo E. Juhola, Päämajan hukatut kuukaudet, 2004, sivut 120-121
Kenraaliluutnantti K. L. Oeschia: ”Vaikka tämä ns. vanha etuasema Rajajoen suun - Valkeasaaren korkeudella olisikin järjestelmällisemmillä kenttävarustustöillä voitu saada tuntuvasti lujemmaksi, herää kysymys, eikö parhain ja edullisin ratkaisu kestävämmän puolustuksen saavuttamiseksi olisi ollut rakentaa Kannaksen etuaseman lounaispää 18.D:n (10.D:n) ja 2.D:n oikean siiven kaistoilla muutamia kilometrejä - noin 3-5 km - taemmaksi. Tunnettuahan nimittäin on, että hyökkäys pysäytettiin syksyllä 1941 ylipäällikön määräyksestä suurin piirtein vanhalle rajalle, jonka pahimmat mutkat rintamaviivan lyhentämis- ja joukkojen säästämissyistä oikaistiin. Puolustusasemat rakennettiin vähitellen juuri sille viivalle, jolle hyökkäys oli pysähtynyt. Kuitenkaan ei silloisissa olosuhteissa hyökkäyksestä puolustukseen siirtyminen kaikkialla osunut puolustuksen kannalta edullisimpaan maastoon. Näin oli asianlaita juuri Rajajoen ja osittain myös Valkeasaaren lohkoilla, joissa maasto monin paikoin oli niin alavaa, että 40-50 cm:n syvyydessä pohjavesi tuli vastaan ja taisteluhaudan tarpeellinen syvyys saatiin aikaan vain rakentamalla korkeat rinta- ja selkäsuojat maan päällisiksi, mikä seikka heikensi niiden kestävyyttä tykistötulessa. Toisaalta taas esim. juuri Valkeasaaren päätien suunnassa maasto oli niin avointa ja loivasti kumpuilevaa, että se oli mitä edullisin panssarivaunujen temmellyskenttä. -- Yksinkertaisin ratkaisu olisikin ollut, että etuaseman Suomenlahden puoleinen pää olisi miehitysjoukkojen toimesta kokonaan rakennettu Uuden-Alakylän korkeudelle, jossa maasto olisi ollut puolustuksellisesti monin verroin edullisempi. Pastorinjokeen nojautuva tukilinja, joka oli 1-1,5 km etumaisen linjan takana, olisi sekin ehkä osittain voinut tulla kysymykseen aseman uutena etureunana. Etummainen asema tietenkin olisi pidetty tarpeeksi vahvojen etuvartioiden miehittämänä ja niiden suojassa olisi uusi asema voitu vihollisen häiritsemättä rakentaa juuri sellaiseksi kuin olisi tahdottu, vahvoine piikkilanka- ja panssarinesteineen jne. Tällaisen aseman uudistamiseen olisi kylläkin ollut aikaa, kun vain olisi oltu kaukonäköisiä ja otettu huomioon muuttunut tilanne. Itse asiassa se olisi ollut vanhan aseman jatkoa taaksepäin ja antanut asemalle kaivattua syvyyttä. Suurhyökkäyksen ankaran tulivalmistelun se olisi saattanut osumaan ellei tyhjään, niin ainakin melkoisen harvasti miehitettyyn etuvartioasemaan riippuen siitä olisiko oikeana ajankohtana arvattu tyhjentää kokonaan etumainen ja vanhin asema.”
K. L. Oesch, Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944, 1956, sivut 130-132
Pääasema oli ajanmukainen ?
tiedustelutiedot kahdesti päivässä.Tiedustelupäälliköllä oli aina pääsy ylipäällikön puheille.Hän kuului pysyvään pöytäseurueeseen.
Airo käski yhden kerran muotoilemaan JOUKOILLE lähetettävän vihollistilannekatsauksen vähemmän synkin värein. Juuri tässä katsauksessa tiettävästi esitettiin varoitus suurhyökkäyksestä. Nyt se poistettiin. Laatija oli tiedustelutoimiston majuri Reino Ketonen.
Marskin ongelma oli se, että hän ei voinut myöntää Itä-Karjanlan valloitusta strategiseksi virheeksi ja halusi pitää siellä riittävästi joukkoja puolustusta varten. Lisäksi hän ei uskonut NL:n suurhyökkäykseen Suomea vastaan.
sen ajan osaamisen ja maaston suomien edellytysten mukaisesti.
Heinrichs, Airo ja Nihtilä esittivät talvella -44 puolustuksen siirtämistä VT-asemaan ja pääaseman jättämistä etuvartioksi.
Marski tiedusteli etulinjan komentajien mielipiteitä. Kaikki vakuuttivat mieluummin taiitelevansa niissä asemissa. Se jäi ratkaisuksi.
Toisn 10. D esitti juuri tuota etulinjan vetämistä edullisempaan maastoon, mutta IV AKE ei ottanut asiaa edes käsiteltäväksi.
Mikään jälkiviisaus ei muuta tapahtumia. Se koskee myäs Oeschia.
Sitä mukaa kun Saksan asema heikkeni ja venäläishyökkäyksen vaara kasvoi, oli asemiamme vahvistettava ja luotava uusia puolustuslinjoja. 18. marraskuuta (1943) päätin, että ryhdyttäisiin Karjalan kannaksella kulkevan ns. VKT-linjan (Viipurin - Kuparsaaren - Taipaleen linjan) sekä Sortavalan itäpuolelle tulevan U-linjan (Uuksun linjan) rakentamiseen. Valmistavat tiedustelut suoritettiin nopeassa tahdissa, ja jo muutaman viikon kuluttua voitiin uusien linjojen kulkusuunta lopullisesti vahvistaa, minkä jälkeen linnoittamistyöt pantiin viivytyksittä käyntiin. Samaten vahvistettiin Vuoksen laakson evakuointisuunnitelma
G. Mannerheim, Muistelmat, Osa II, 1952, sivut 430-431
Jos Marski ei uskonut suurhyökkäykseen, vaikka koko kesän oli kolina kuulunut rajan takaa, niin eikö siinä joku virhe tehty?
No, itse en osaa enkä jaksa alkaa arvioimaan tarkemmin Marskin osaamisen ajanmukaisuutta, mutta ainakaan tänä päivänä en haluaisi lähteä sotaan lähes 80-vuotiaan aatelismiehen johtamana. Suurimmaksi osaksi väitän, että sellaiset ovat epäpäteviä, ajastaan jälkeenjääneitä ja heikkokuntoisia niin fyysisesti kuin jo yläpäistäänkin. Toki Marski saattoi olla poikkeus.
Jos yhtä syyllistä halutaan etsi kannaksen rintaman romahtamiseen niin kenraali Laatikainen oli sellainen.Tämä marskin suojatti velttoili täysin ja muut "kiireisemmät harrasteet" veivät toimintakyvyn.Marski luotti häneen aivan liikaa.
Laatikainenkin oli Marskin vastuulla.
Tietysti täytyy ennen Marskin "tuomitsemista" kysyä, että olisiko hänen voinut odottaa havaitsevan Laatikaisen epäpätevyyden?
"Lisäksi armeijalla oli 190 kpl 75 mm ajanmukaisia pst-tykkejä. joiden pääosa oli Kannaksella."
Olihan 11.4. 1944 maahan tullut uutta panssarintorjunta kalustoa Saksasta. 75 mm tykkejä, panssarinyrkkejä ja kauhuja. Mutta ne oli julistettu salaisiksi ja jopa upseereille pidetyissä koulutustilaisuuksissa aseet oli esitetty vain kuvina. Ennen suurhyökkäyksen alkua niiden osalta ei käytännössä ehditty koulutuksen suunnittelua ja sen aloittamista pidemmälle. Valkeasaaressakin nyrkkejä oli jokunen ehditty jakaa mm. JR 1. kuitenkin ilman koulutusta.
Pääaseman murtuessa mm. uusia käyttämättömiä tykkejä (75 mm) jäi vihollisen sotasaaliiksi sekä varsinkin merkittävä määrä panssarinyrkkejä avaamattomissa pakkauslaatikoissa.
Menetetyt nyrkit saatiin pääosin korvattua vasta Rytin henkilökohtaisen vakuutuksen avulla jolloin Saksalaiset käynnistivät uudestaan ase ja tarviketuonnin Suomalaisille jonka he olivat keskeyttäneet 19.4. Saksalaisten tietoon kantautuneiden Suomalaisten rahantunnustelujen takia.
Marski nimitti 14.6. kenraaliluutnantti Karl Lennart Oeschin Aunuksen Ryhmästä Kannaksen joukkojen komentajaksi. Kenraalilla oli auto ja lähetti Kannakselle tullessaan. Mitään johtoporrasta ei ollut asettaa uuden komentajan käyttöön. Edellinenhän oli kolme kuukautta aiemmin purettu ylipäällikön käskyllä. Oeschille ilmoittautui muutama upseeri ja hän asettui IV AKE:n kylkiäiseksi.
Oli miten oli, niin Valkeasaaren lohkon linnoittaminen oli olematonta ja puolustusasemalta puuttui syvyys, varsinkin panssaritorjunnan suhteen. Joukot ja aseet oli sullottu etulinjaan - tuhoutumaan vihollisen tulivalmistelussa.
Näistä virheistä on ensisijaisesti vastuussa IV AK:n (armeijakunta) komentaja kenraaliluutnantti Laatikainen, joka söi itsensä paksuksi, eikä tutustunut henkilökohtaisesti tilanteeseen puolustuslinjoilla.
Linnoitustöiden paikallistaktillista suunnittelua ja teknillisten laitteiden soveltuvuutta maastoon tuli armeijakunnan johdon valvoa ja seurata, lähinnä operatiivisen johdon ja esikuntapäällikön, mutta myös komentajan. Tässä suhteessa näyttää IV AK:n johdossa olleen paljon toivomisen varaa.
K. L. Oesch, Suomen kohtalon ratkaisu Kannaksella v. 1944, 1956, sivu 179
Suurhyökkäyksen käynnisti Neuvostoliiton 23. armeija 9. kesäkuuta kello 05.55 Suomen rintamalla ennennäkemättömällä tulivalmistelulla, tuhansien tykkien ja kranaatinheittimien tulella ja 300 lentokoneen pommituksilla. Jokaista rintamakilometriä kohden ryöpytti yli 200 tykin tuli. Vajaata tuntia myöhemmin alkoi suomalaisten etulinjan puolustusasemien järjestelmällinen tuhoaminen suorasuuntausaseilla ja ilmavoimien iskuilla. Tykkitulen jyly kantautui päämajaan Mikkeliin ja jopa Helsinkiin asti. Puolustusasemat sortuivat ja puolustajat lamaantuivat. Hiekansekainen multa tuprusi ilmaan sakeana, keltaisena pilvenä. Näkyvyys oli olematon ja jalkaväen aseet tukkeutuivat. Yleinen pakokauhu pystyttiin vielä pitämään kurissa. Iltapäivällä Sihvo kielsi takamaaston suluttamisen estääkseen sellaisen käsityksen syntymisen, että suomalaiset aloittaisivat vetäytymisen.
Illansuussa suomalaiset menettivät Mottorin ja Sormenkärjen tukikohdat. Etulinjaan sullottu JR 1 oli kärsinyt tuntuvia tappioita. 10. divisioonan kaikki reservit oli lähetetty tuloksettomiin vastaiskuihin menetettyjen asemien valtaamiseksi. JR 1 komentaja everstiluutnantti Viljanen pyysi divisioonan komentajalta vahvistuksia ”vaikka armeijakunnasta saakka”. Sihvo vastasi, ettei armeijakunnan esikuntaa voinut herättää keskellä yötä. Illalla huoltopäällikkö luutnantti Rytökoski oli pyytänyt lupaa noutaa Perkjärveltä ampumatarvikkeita mutta hänelle ilmoitettiin että määrättyjä liikennerajoja ei joukko-osastojen omilla ajoneuvoilla saanut ylittää. Joukot jäivät vaille näitä ampumatarvikkeita ja myöhemmin nämä kenttävarastossa olleet 30 000 kranaattia jäivät suomalaisten perääntyessä neuvostojoukkojen käsiin. Armeijakunnan tilannearvio oli vielä toiveikas; suurhyökkäykseen ei uskottu vieläkään. Esikuntarakennuksen lähellä nähtiin upseerien pelaavan tennistä ja pioneerien hoitavan ruohomattoa esikunnan saunan edustalla.
Kesäkuun 9. päivä oli vasta puna-armeijan valmisteleva hyökkäys, jossa se tunnusteli suomalaisten asemia ja pakotti 10. divisioonan reservit taisteluun. Varsinainen jalkaväen suurhyökkäys alkoi seuraavana aamuna kaksituntisen tulivalmistelun jälkeen. Valkeasaaren maastoa peitti 30 metriä korkea hiekka- ja pölypilvi, jonka yläpuolella leijui savumatto. (Nämä kuvaukset perustuvat silminnäkijöiden kokemuksiin, sillä taistelusta ei ole kuin yksi epäselvä valokuva). Nyt yleinen pakokauhu pääsi valloilleen. Monin paikoin suomalaiset eivät tehneet mitään vastarintaa. Silti lukuisat pesäkkeet ja yksittäiset sotilaat taistelivat katkeraan loppuun. Rintama luhistui T-34-panssarien vyöryessä esteettä tukilinjan läpi ja 10. D:n tykistön koko kalusto, 68 tykkiä, jäi vihollisen saaliiksi, koska vetohevoset ja traktorit olivat maatalous- ja linnoitustöissä. Neuvostojoukkojen hyökkäys eteni vauhdikkaasti. Panssarit raivasivat tietä jalkaväelle. Jalkaväki seurasi perässä tulittaen ja käsikranaatteja singoten.
Iltapäivällä 10. kesäkuuta 1944 JR 1 oli puolustuskyvytön. IV Armeijakunnan tykistöosasto oli luvannut toimittaa ammustäydennyksen Raivolan asemalle kello 12:een mennessä, mutta se ei koskaan saapunut perille. Rykmentti oli kärsinyt jo noin 900 miehen tappiot, 30 % koko vahvuudestaan. Puolet kaatui tai haavoittui, toinen puoli menetti hermonsa tai liittyi käpykaartiin. Kalustotappiot olivat talvi- ja jatkosodan suurimmat: iltaan mennessä Kannaksen 24 patteristosta oli menetetty seitsemää patteristoa vastaava kalusto, muun muassa molemmat järeät patteristot.
Puolustus ei murtunut siksi, että suomalaiset olisivat vuodattaneet verensä kuiviin. Massiivinen tulisokki lamautti jalkaväen. Taukoamaton kranaattikeskitys mursi yksittäisten taistelijoiden henkisen kestokyvyn.
Wikipedian tarina Valkeasaaresta.
koulutettiin ennen hyökkäystä Tuusulassa 125 upseeria. Lisäksi koulutusta oli Huuhanmäen pst-koulutuskeskuksessa. Jako joukoille oli juuri aloitettu.
Esimerkiksi 2. D ehti juuri ja juuri perehtyä aseisiin ja niitä oli alusta alkaen käytössä. Siiranmäen taistelu perustui myös tehokkaaseen pst:aan.
Valehtelet! Sinulla ei ole kaikkia Korkkareita hyllyssäsi! Valehtelet! Tex Willer ampui myös vasemmalla! Valehtelet, kun sulla ei ole virallista valvojaa jeesuksen syntymässä. Valehtelet, kun et äänittänyt tai kuvannut dioille sitä! Minä olen Klenkka ja mulla on kaikki sota-arkistot kotonani. Varastin ne ollessani Isosaaren saunakoskettelijavääpeli!
Paljon jäi tekemättä.
Jäi keskustelu keskun kun tuli oltua matkoilla.
Keskustelun uudelleen virkistämiseksi:
Paavo Rintala, Sotilaiden äänet, 1966
Kirja on kooste Ylen ääniarkiston haastatteluista koskien noin 9.6. - 20.6.1944 Kannakselta Valkeasaarsta Viipuriin.
Sivut 1- 27
Valkeasaaren lohkolla olleiden rintamamiesten kertomasta tulee selkeästi esille se asia että kaikki varsinaisesti asemissa olleet tiesivät mitä Neuvostojoukot puuhaavat, rintamakomentajatkin (komppania, pataljoona,rykmentti ) tiesivät mutta, siitä ylöspäin tietoa ei edes haluttu ottaa vastaan.
Ei rintamalla jäänyt huomaamatta selvät hyökkäysmerkit ja myöskään se että nyt se alkaa. Yö 8. - 9.6. oli viikkojen jälkeen yhtä äkkiä täysin hiljainen yö, sotilaat tiesivät mitä se tarkoittaa.
Panssarintorjunnan heikkous, mm. s.53 JR1 komentaja everstiluutnantti Viljanen, tulee esille, asemien heikkous, kaikki.
Osa käytössä olleista asemista oli rakennettu jo syksyllä 1941, syvyys todella puuttui jne.
Tuolloin rintamalla olleiden, monta eri lähdettä, kertomuksia kun vertaa tähän ns. "viralliseen totuuteen" eli historiankirjoitukseen, joutuu väistämättömästi ihmettelemään mitä Suomen armeijan johto puuhasi kevään ja alkukesän 1944. Kun kaikki merkit tulevasta hyökkäyksestä oli jo ilmassa ja nähtävissä.
Neuvostoliittohan oli jo aiemmin esittänyt (mm 1943 ja kevät 1944) että Suomen irtautumisen ehtona sodasta olisi Talvisodan rauhan rajat...
Valehtelet! Sinulla ei ole kaikkia Korkkareita hyllyssäsi! Valehtelet! Tex Willer ampui myös vasemmalla! Valehtelet, kun sulla ei ole virallista valvojaa jeesuksen syntymässä. Valehtelet, kun et äänittänyt tai kuvannut dioille sitä! Minä olen Klenkka ja mulla on kaikki sota-arkistot kotonani. Varastin ne ollessani Isosaaren saunakoskettelijavääpeli!
Billy The Kid ampui Tex Willerin kun se Tex rupes hosuu Coltinsa kanssa vasurilla ja ampu omaan jalkaan.
Joo ja se sauna paloi kun joku hönö yritti lämmittää sitä pelkilla korkkareilla jonkun ransun kans..
Mannerheim vihasi ryssää siinä missä viisi senttiä lyhyempi Kekkonen. Molempia ällötti nämä lättäjalkaiset kauppamiehet.
asia on nyt kyllä niin että suuri mysteeri joka mahdollisesti koskee marskia
menee kauas taakse aikaan jolloin luuseri lenin kaappas vallan ja tuleva suomen marsalkka ja sotamarsalkka oli pikkupoika kenraali vain.
miksi marski"siis kenraali" ei tappanu luuseria kaveriensa kanssa tai vähä myöhemmin englannin kanssa js olis sillonki kaverit tullu mukaan.
Se oli liian pitkä hallitsemaan 190 senttisen Väinä Valveen kanssa lättäjalka Pietari.