On tärkeää huomata, että juutalaisen Saul Schubakin halveksimaa, köyhää ja köyhyydestä seuraavista ongelmista kärsivää ihmisjoukkoa ei maassamme ollut käytännössä lainkaan. Se on Kokoomuksen, mm. Iiro Viinasen ja Jyrki Kataisen oma tuote.
Toki Suomessa on on ollut jonkin verran juoppoja ja sekopäitä myös ennen Kokoomuksen valta-aikaa, mm. Bror Wahlroos. Bror sai pojan josta tuli sekopää ja melkoinen juoppo hänestäkin. Nuo luuserit tarjoavat sitten lompakkoa menestyksen mittariksi...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus! "Ongelmista kärsivää ihmisjoukkoa ei maassamme ollut käytännössä lainkaan."
Mutta kun kokoomus pääs ensimmäisen kerran 90-luvun alussa hallitukseen niin seuraukset on nyt nähtävissä, ja sama tuho jatkuu.
Tämä tapahtui kyllä vuonna -87 ja silloin demareiden kanssa saivat aikaan
täystuhon.
Koivisto ärtyi kun kokoomus oli sopinut muodostavansa hallituksen keskustan
kanssa.
Vaikka demarit hävisivät vaalit keskusta syrjäytettiin ja alettiin valmistautumaan
eu-jäsenyyteen ja Suomi ajetti tahallaan lamaan
Sama tuhokaksikko jälleen asialla.kuka korjaa jäljet ??.