Autokaupan kasvu päättyi

juttu KAUPPALEHDESSÄ

KAUPPALEHTI ONLINE kirjoittaa:

Autokaupan kasvu päättyi

Keskiviikko 4.8.2004 klo 6:00 Kauppalehti

– Viime vuoden heinäkuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 13 528 kappaletta, kun tänä vuonna jäätiin 10 675 kappaleeseen, kertoo VV-Auton Volkswagen-henkilöauto-osaston johtaja Lauri Haapala.

Autokauppiaat eivät usko myynnin romahtamiseen, vaikka autokaupan kova kasvukausi on ohi. – Heinäkuun myynti jäi alle viime vuoden, koska vuosi sitten autoveron alennus nosti kesäkuukausien myynnin huomattavan korkeaksi, muistuttaa VV-Auton Volkswagen-henkilöauto-osaston johtaja Lauri Haapala.

Uusien henkilöautojen myynnin kova kasvuvauhti on kesän myötä hiipunut. Heinäkuu oli jo kolmas perättäinen kuukausi, kun uusien henkilöautojen myynti väheni verrattuna viime vuoteen. Heinäkuussa uusia henkilöautoja rekisteröitiin 21 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

– Heinäkuun myynti jäi alle viime vuoden, koska vuosi sitten autoveron alennus nosti kesäkuukausien myynnin huomattavan korkeaksi. Viime vuoden heinäkuussa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 13 528 kappaletta, kun tänä vuonna jäätiin 10 675 kappaleeseen, sanoo VV-Auton Volkswagen-henkilöauto-osaston johtaja Lauri Haapala.

Heinäkuun suosituin henkilöautomerkki oli Volkswagen, joka saavutti viime kuussa 13 prosentin markkinaosuuden. Volkswagen-henkilöautoja rekisteröitiin 208 kappaletta enemmän kuin Toyotoja, joka edelleen hallitsee kuluvan vuoden kokonaismyynnin kärkipaikkaa. Tammi-heinäkuussa Volkswagen on kakkonen ja Ford kolmonen.

– Olen iloinen siitä, että Volkswagen oli heinäkuun myydyin merkki. Meillä oli eräitä toimituksia siirtynyt kesäkuusta heinäkuuhun, mikä tietysti vaikutti meidän rekisteröintilukuihimme. Joka tapauksessa meillä on edelleen hyvä tilauskanta, Haapala sanoo.

Hiljaisista kesäkuukausista huolimatta kuluvan vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden automyynti on vielä runsas prosentti edellä viime vuotta. Tänä vuonna on heinäkuun loppuun mennessä rekisteröity 94 285 uutta henkilöautoa, mikä on runsas 1 200 enemmän kuin viime vuonna.

Markkinat normalisoituvat
Myös markkinakolmosen Fordin toimitusjohtaja Kaj Dahlman on tyytyväinen merkkiorganisaationsa kesän tuloksiin. Fordin markkinaosuus heinäkuussa oli 9,6 prosenttia, kun se oli tammi-heinäkuussa hieman alhaisemmalla tasolla, 7,7 prosentissa.

Dahlmankin on pannut merkille markkinoiden hiljentymisen. Hän ei pitäisi suurena yllätyksenä, jos uusien henkilöautojen kokonaismyynti jää tänä vuonna alle viime vuoden.

– Henkilöautomarkkinat normalisoituvat nyt viime vuoden keinotekoisen korkeista myyntiluvuista. Heinäkuunkin laskun jälkeen rullaava 12 kuukauden myynti on 149 000 autoa, kun viime vuonna rekisteröitiin runsaat 147 000 autoa. En ihmettelisi sitäkään, vaikka tänä vuonna uusien henkilöautojen myynti jäisi 145 000 kappaleeseen, Dahlman pohtii.

Haapala jakaa kollegansa mielipiteen. Hänkin pitää mahdollisena, että tänä vuonna myynti jää hitusen jälkeen viime vuodesta.

– Autokaupalta on hyvä saavutus, jos uusien henkilöautojen myynti yltää lähelle 150 000 kappaletta, mikä on tavoitetasona erinomainen, Haapala sanoo.

Autokauppiaiden tulevaisuuden uskoa tukee se, että kuluttajien ostovoimassa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Työssäkäyvien oman talouden tilanne on edelleen hyvä ja korot ovat alhaalla. Tietysti asuntojen hintojen nousu on vienyt osan ihmisten käytössä olevasta rahasta

– Olen realistisen optimistinen, koska perusvire on positiivinen, Haapala sanoo.

12

1781

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asiantuntija

      Vääristyneen suomalaisen automarkkinatilanteen hiljalleen korjautuessa autokaupan on haettava kasvua muualta kuin huippuunsa vedätetyistä käytettyjen autojen myyntikatteista. Vuosi sitten katsottaessa autoliikkeiden valikoimaa hintaluokassa 5000-8000 euroa, sillä sait pelkkää p***aa eli paljon ajetun, kymmenen vuoden ikäisen ja loppuun jobatun romun. Tosin se oli puleerattu "uutta vastaavaksi", jotta lankeaisit ostamaan sen. Nyt on autokaupassa aukeamassa ostajan markkinat, vihdoinkin.

      Autoliikkeet hakekoon kasvunsa muualta kuin törkeän suurista katteista. Oppikoon ottamaan katteensa korjaamotoiminnan, huolto- ja pesupalvelujen sekä muiden työllistävien palvelujen tuottamisesta. Se laman jälkeen alkanut peli ei enää vetele, että vedetään piruntarkkaa säästölinjaa palkoissa, markkinoinnissa ja tuotteiden laadussa. Nyt on panostettava palveluun, automyyjän on tultava pois ahtaasta kravatistaan ja osattava kysyä mitä asiakas haluaa. Asiakas ei halua maksaa itseään kipeäksi käytetyistä autoista. Asiakas ei halua antaa vanhaa autoansa liikkeeseen mini-minimaalista hyvitystä vastaan. Asiakas ei halua ottaa jättilainaa ostaakseen kärryn, jonka arvo putoaa puoleen kun sen ajaa liikkeestä ulos. Asiakas haluaa palvelua ja taloudellisuutta. Ellei näitä saada, tuodaan kohta kaikki autot yksityisesti ulkomailta. Tällöin suomalainen autoliiketoiminta ajautuu boikotin kautta vararikkoon, ja ihmettelee, mihin se oma kiskurilinja lopulta johti.

    • Rehtori

      Vaikka uusien rekisteröinti romahti heinäkuussa, kasvatti käytettyjen tuonti silti osuuttaan, joka on nyt 22%, eli useampi kuin joka viides autonostaja on hylännyt virallisen maahantuontikanavan syystä tai toisesta.

      Viime vuoden heinäkuussa oltiin ihan samassa 22% tuontiasteessa, elokuu oli 25% ja syyskuu 31% eli huippukuukausi käytettyjen tuonnissa.

      Tuonnissa on nyt kuitenkin luultavimmin alkanut jakso, jossa ensimmäisenä tuoneet haluavat odottaa valitusprosessin läpi, ennen kuin hakevat seuraavia autoja, koska niiden hakeminen on joko edullisempaa myöhemmin tai sitten erittäin edullista myöhemmin. Valituksista ei ole edes tehty kuin mitätön osa, koska tuojille on ollut edullista odottaa mitä uusia kiemuroita asiassa tulee esiin. Ja niitähän on tullut jatkuvasti.

      Valitusprosessit kestänevät useita vuosia, tahallisen jarrutuksen vuoksi, joten autokannan uusiutuminen pysähtyy nyt selvästi, ja näillä rekisteröintiluvuilla Suomen autokanta alkaa jälleen nopeasti vanhentua.

      Autovero on poistettava mahdollisimman nopeasti ja sitä ei tarvitse korvata korotetulla käyttömaksulla, jos Suomi halutaan pitää asuttuna ja normaali yritystoiminta kuten autokauppa täällä kannattavana.

      Nyt kaikki kikkailu, jarrutus ja laittomuudet autoveron ympärillä ovat maanpetoksellista toimintaa, jonka jälkipolvet tulevat jyrkästi tuomitsemaan. Oikeatkin ratkaisut ovat olemassa ja ne on helppo viedä läpi, kun vain halutaan.

    • Break even...

      vuonna 2005(=uusien autojen!).
      Perustelut:
      Vaihtoautoista saatava hyvitys on romahtanut. kukaan järkevästi(=taloudellisesti) ajatteleva ei lähde vaihtamaan "uudenkarheaa"= alle kolme vuotta/60tkm ajettua autoa, kun vaihdokin arvosta on hävinnyt 50% kuin tuhka tuuleen. Vuonna 2005 alkavat ensimmäiset (=normaalilla aikavälillä vaihtavat) ihmiset ajatella auton vaihtamista uuteen, ja totuus vaihdokkien hinnasta on käsillä. Nyt eletään vielä aikaa, jossa liikenteessä on runsaasti tosi vanhoja vaihdokkeja, joiden suhteellinen (ajokilometrit, ikä, kunto jne.) arvo on otollinen uusiin, alle 20Ke maksaviin autoihin nähden (=kauppa käy vielä..., toistaiseksi ja koko ajan huonommin)
      Korkojenkaan ei tarvitse nousta paljoakaan, kun moni peruu aikeensa vaihtaa kulkinetta. Peruskoron nosto tulee taas kyseeseen vuodenvaihteessa...2004/2005.

      Yllätyin itsekin,kun kävin kysymässä vaihtotarjousta kaksi vuotta vanhaan kakkosautoomme... En voi kuvitellakaan, että tekisin kaupat 19tkm ajetusta autosta, niin huonolla tarjouksella kuin liikeistä annettiin. Kyseessä on kuitenkin auto, joka on ollut kuuluisa pitämään hintansa (Clio). Ajattelinkin vaihtaa auton yksityismarkkinoilla, kuten ystävänikin teki. Kaveri kauppasi autonsa (peugeot 206) 30% paremmalla hinnalla kuin jos olisi vaihtanut liikkeessä.

      • kauppias

        Euroopassa ne vasta uusien hinnat tippuu kun auton ajaa liikkeestä ulos, olkoonkin että ne uutena maksavatkin paljon vähemmän kuin täällä.

        Syy huonoihin hyvityksiin on se että käytetylle autolle ei oikein ole kysyntää nyt ellei hinta ole todella sopiva siis halpa. Sitten kauppa ei käy kun hyvitys on huono ja jos kauppa syntyy niin sitten voi olla että on jouduttu hyvittämään "liikaa" ja näin meillä on ylihintainen vaihtoauto mikä ei kelpaa kenellekään olkoon kuinka hyvä vaan. Näin onkin oravanpyörä valmis. Ainoa joka sen voi pysäyttää on valtio pudottamalla verotusta niin saataisiin tännekin perämetsään samanlaiset hinnat kuin sivistyneemmissä euro valtioissa. Muuten suomen autokaupan voi vetää vessasta alas vuoden sisällä, ei kenenkään kauppiaan talous tätä tilannetta kestä kauaa.

      • Break even...
        kauppias kirjoitti:

        uusien autojen osto lakkasi, toistaiseksi... Katsotaan nyt, että mitä autot kestää ajaa... Kauttani kulkee viiden auton mahdolliset kaupat, joista juuri nyt, näillä asetuksilla ei lähde ainutkaan vaihtoon. suunnittelen, että ostan sitten, kun autot on ajettu loppuun = pakko-ostos. veikkaan, että kauppiaalta menee hermo ennen kuin minulta, koska minulla ei ole mikään pakko ostaa...

      • joku jossain
        kauppias kirjoitti:

        Euroopassa ne vasta uusien hinnat tippuu kun auton ajaa liikkeestä ulos, olkoonkin että ne uutena maksavatkin paljon vähemmän kuin täällä.

        Syy huonoihin hyvityksiin on se että käytetylle autolle ei oikein ole kysyntää nyt ellei hinta ole todella sopiva siis halpa. Sitten kauppa ei käy kun hyvitys on huono ja jos kauppa syntyy niin sitten voi olla että on jouduttu hyvittämään "liikaa" ja näin meillä on ylihintainen vaihtoauto mikä ei kelpaa kenellekään olkoon kuinka hyvä vaan. Näin onkin oravanpyörä valmis. Ainoa joka sen voi pysäyttää on valtio pudottamalla verotusta niin saataisiin tännekin perämetsään samanlaiset hinnat kuin sivistyneemmissä euro valtioissa. Muuten suomen autokaupan voi vetää vessasta alas vuoden sisällä, ei kenenkään kauppiaan talous tätä tilannetta kestä kauaa.

        Mitäs sitten kun Kuitunen jatkaa ristiretkeään jokaisen autoilijan rankaisemiseksi ja estää autoveron alentamisen?

        Uusien kauppa hyytyy siihen yksinkertaiseen jo tapahtuneeseen tosiasiaan että vaihtohyvitykset ovat romahtaneet niin etteivät kuluttajat enää yksinkertaisesti pysty maksamaan välirahoja.

        Romahdosta on viivästyttänyt jo vuoden se että kuluttajat ovat tinkineet koneen koosta vaikka luokkaa ei olla vielä pudotettu. Siis onkin ostettu vaikka uusi 1.6l Mondeo parilitraisen tilalle kun naapurien takia ei olla kehdattu vaihtaa Focukseen mutta kun sitä ei tehdä enää 1.3-litraisella niin mitä seuraavaksi.

        Toisaalta jopa nykyisellä protektionistisella käytettyjen verotuksella pystytään estämään vain max 4-vuotiaiden tuonti mutta 3-vuotiaan vaihtoauton sisäänostohinnoissa tulee entistä selvemmin näkymään se että arvo romahtaa parin vuoden kuluessa kun mitä tahansa 5-vuotiasta pystyy jo tuomaan entistä halvemmalla kun hintapyyntöjen kuplankin on pakko poksahtaa viimeistään vuodenvaihteen tienoilla

      • Break even...
        kauppias kirjoitti:

        Euroopassa ne vasta uusien hinnat tippuu kun auton ajaa liikkeestä ulos, olkoonkin että ne uutena maksavatkin paljon vähemmän kuin täällä.

        Syy huonoihin hyvityksiin on se että käytetylle autolle ei oikein ole kysyntää nyt ellei hinta ole todella sopiva siis halpa. Sitten kauppa ei käy kun hyvitys on huono ja jos kauppa syntyy niin sitten voi olla että on jouduttu hyvittämään "liikaa" ja näin meillä on ylihintainen vaihtoauto mikä ei kelpaa kenellekään olkoon kuinka hyvä vaan. Näin onkin oravanpyörä valmis. Ainoa joka sen voi pysäyttää on valtio pudottamalla verotusta niin saataisiin tännekin perämetsään samanlaiset hinnat kuin sivistyneemmissä euro valtioissa. Muuten suomen autokaupan voi vetää vessasta alas vuoden sisällä, ei kenenkään kauppiaan talous tätä tilannetta kestä kauaa.

        järkeä käydä näillä hyvityksillä. olen varma, että kauppiailla menee hermot ennen minua, jos ei, niin ajan autoni loppuun ja ostan sitten saksantuomisen. Jääpähän rahaa muuhun elämiseen...

      • Lauri

        lisäksi vielä porukoiden ostamista suomiautoista aikas moni on ns. karvalakkimalleja pikkukoneilla ja osa ilman ilmastointia (luistonhallinnat ihan ufo-juttuja niille=) ja eipä näin ollen hirveän kysyttyä tavaraa tule olemaan vuonna 2005 1.3L ilmastoimaton valkoinen perusauto ei. Huoah, vihdoinkin autoilu Suomessa alkaa halpenemaan kun peruspelin saa alle ihan viiden tonnin hintaan vain muutaman vuoden ikäisenä! Mutta jos ostit sen uutena niin vetää hiljaseks.

      • kauppias
        Break even... kirjoitti:

        järkeä käydä näillä hyvityksillä. olen varma, että kauppiailla menee hermot ennen minua, jos ei, niin ajan autoni loppuun ja ostan sitten saksantuomisen. Jääpähän rahaa muuhun elämiseen...

        Ei tässä kauppiaan hermoilla ole mitään tekemistä. Jos pihalla seisoo kallis (=hinta liian lähellä uutta) jota kukaan ei hinnan takia osta niin miksi haalia lisää ylihintaisia seisokkeja pihalle?
        Pienistä hyvityksistä hyötyy ne ketkä ostavat käytetyn auton sopivaan hintaan. Vastaavasti ne kärsivät ketkä joutuvat maksamaan kovaa välirahaa uuteen. Kyllä se suurin roisto tässä ketjussa on verottaja eikä autokauppias, uskokaa huviksenne.

        Saksassa samanlainen Clio on kalliimpi tällä hetkellä kuin suomalaisten autokauppiaiden antamat hyvitykset omastani (=järjestäen sama hyvitys, ja sattumalla ei ole mitään tekemistä tämän kanssa). Eli katetta yritetään saada enemmän kuin aiemmin;)

    • ...

      -päivitys perkele!

    • huonolta näyttää

      että kilpailulta suojatussa asemassa olevat automaahantuojat jaksavat säilyttää optimistisen perusvireensä!!
      Saapas nähdä kuinka kauan?
      Oma veikkaukseni on että vire alkaa hiljalleen muuttua entistä pessimistisemmäksi - keskitalvella onkin jo melko synkkää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe