Puuttuva hammas

Yläleuastani on poistettu ns. neljäs hammas. Puuttuva hammas on erityiseti kosmeettinen haitta. Haluaisin tietoa muovi/lasikuitukevytsilloista. Onko kokemuksia?
Miten käy ehjille viereisille hampaille?
Hammaslääkärien ainoa oikea vaihtoehdotus on implantti. Kukkaro ei kestä sitä. Olen miettinyt onko olemassa irroitettavia yksittäisiä tekohampaita. esim. maskeeraajien käytössä, niillähän saisi aiheen hymyillä julkisesti edes silloin tällöin!!
71304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

taitaa todellakin olla paras ratkaisu.

Halvempi, mutta huonompi on silta, jossa viereiset hampaat muotoillaan ja niiden päälle laitetaan "kolmen hampaan yhtenäinen rivi". Puhdistus keskimmäisen hampaan alta on sitten uusi opeteltava juttu. MPee tietää näistä paremmin ja on tuolla aiemmin kirjoittanut aiheesta.

Mikäli hampaissa on rako niin ilman sivutukea olevat hampaat saattavat pikku hiljaa alkaa heilumaan ja näin joutua kuolioon. Useilla ihmisillä on rakoja hampaissa eikä siitä sen ihmeempiä, mutta kannattaa ottaa huomioon tämäkin mahdollisuus päätöstä tehtäessä. Eli kysymys ei ole pelkästään ulkonäöstä vaan muidenkin hampaiden elinikä on vaakakupissa.

Minulla puuttuu puolikas poskihampaasta ja olen miettinyt vaihtoehtoja.. Minulta ei tuhota sillan rakentamiseksi ehjiä hampaita. Impalanttiin ei ole varaa. Rako on - ja pysyy - odottelen tuota hampaiden luontaista siirtymistä ja ehkä 60-vuotiaana rakoa ei enää ole.

Äänestä
  • Onko sulla hampaisiin liittyvä koulutus? Voitko selittää, että miten hammas joutuu kuolioon, jos sen vieressä ei ole hampaita? Ei ne siitä rupea mihinkään heilumaan, ellei sitten tule parodontiitti. Sitten ne voivatkin kuolla. Sä puhut ihan puuta heinää.

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Onko sulla hampaisiin liittyvä koulutus? Voitko selittää, että miten hammas joutuu kuolioon, jos sen vieressä ei ole hampaita? Ei ne siitä rupea mihinkään heilumaan, ellei sitten tule parodontiitti. Sitten ne voivatkin kuolla. Sä puhut ihan puuta heinää.

    on peräisin (erikois)hammaslääkäriltä joka työskenteli yliopistosairaalassa. Hän kertoi asian oikein ja käytti asianmukaisia termejä, joita en luonnollisesti enää muista.

    Seuraavassa minun ymmärtämäni asia:

    Hammas joutuu kuolioon, mikäli hampaan hermo vaurioituu: ja tämä voi tapahtua mikäli voimakkasti purressa hammas pääsee hiukan heilumaan jolloin hampaan hermot saattavat "katkeilla". Kun ihmisellä on kaikki hampaat niin ne tukevat toisiaan, mutta välistä puuttuva hammas ei luonnollisesti enää anna normaalia sivutukea reunassa olevalle hampaalle. Hiukan sama asia tapahtuu nopemmin kun "onnettomuudessa saadun iskun" vuoksi täysin ehjä hammas voidaan joutua juurihoitamaan.

    Mikäli purenta on kunnossa ja reunassa oleville hampaille ei aiheudu normaalia enemmän purentarasitusta, niin mitään ongelmia tuskin tulee. Reunahampaiden tilannetta luonnollisesti pahentaa tuo "hampaiden narskuttelu". Kuinka monella muuten on hyvä tai edes keskinkertainen purenta?

    Lisäksi on kokemusperäistä vahvistusta tiedolle: Ihmiset ovat menettäneet hampaan ja jonkin ajan kuluttua viereinenkin hammas on jouduttu poistamaan jne. hampaat ovat "järjestyksessä" vähenneet... tietenkin muitakin syitä tähän löytyy. Kokemukset ovat ajalta joilloin juurihoitoja ei juurikaan tehty vaan käytetyin hoito oli hampaan poistaminen.

    Hammas ei koskaan joudu kuolioon vain siksi ettei sillä ole vieressä hammasta. Mikäli hammas joudutaan poistamaan, niin vieressä olevalla hampaalla on "lisää liikkumatilaa" jota sillä ei aikaisemmin ollut ja näin voidaan olla tilanteessa jossa hammas ei ehkä kestä uutta rasitusta.

    Useimmat ovat varmaankin nähneet painajaisunta jossa hampaat ovat alkaneet heilumaan, mutta tässä tapauksessa en tarkoita "havaittavissa olevaa heilumista" vaan pientä hermoja pikku hiljaa nakertavaa ehkä lähinnä "tärinää".

    Voit tietenkin täsmentää asian yksityiskohdat ammattitatoiselta hammaslääkäriltä.

    Tämä on siis vain yksi syy jonka vuoksi hammas voi joutua kuolioon. Yleisemmät syyt taitavat olla reikä tai vuotava paikka.

    Äänestä

Minulta puuttuu alhaalta iso purentahammas. Minulla röntgenkuva vuodelta 93 kun hammas oli suussa niin siinä tämä purentahammas ja vieressä olevat hampaat ovat suorassa. Vuonna 1999 hammas poistettiin ja nyt kuukausi sitten otetussa röntgenkuvassa tämän puuttuvan hampaan viereiset
hampaat ovat hieman vinossa. Puhumattakaan siitä
ylähampaasta joka on nyt siinä 'tyhjän' päällä. Siinäkin on ajoittan särkyä ja johtuu juuri siitä kun ei ole mitään vastassa pureskeltaessa, elikkä ylähammas on ikäänkuin lähtenyt laskeutumaan. Tällälailla on käynyt itselläni...muilla ehkä toisin.

Äänestä

jokin halpis proteesi ilisi hyvä.

Äänestä

Osaproteesi on helvetistä, toki tyhjää parempi..
Omani maksoi n.700€ ja nyt ottaisin edullisemman kuitusillan, joka ei haittaisi niin paljon puhumista. Syöminen ei ole enää nautinto, vie niin paljon makuaistia pois..!
Implanttia ei voi laittaa parodontiitin aiheuttaman luukadon vuoksi (ko. syystä hammas jouduttu poitamaan)

Äänestä
  • Tämä ketju on älyttömän vanha, mutta kun häirikkö nosti sen keulille niin jatketaan.

    Nykyisin tuollainen luukato voidaan korjata joko luusiirteellä omasta leukaluusta tai keinoluulla ja sen jälkeen asentaa normaalisti implantti. Kalliiksihan se tulee, mutta jos rahaa löytyy niin lienee paras vaihtoehto.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Matti Kukkaro kirjoitti:

Yläleuastani on poistettu ns. neljäs hammas. Puuttuva hammas on erityiseti kosmeettinen haitta. Haluaisin tietoa muovi/lasikuitukevytsilloista. Onko kokemuksia?
Miten käy ehjille viereisille hampaille?
Hammaslääkärien ainoa oikea vaihtoehdotus on implantti. Kukkaro ei kestä sitä. Olen miettinyt onko olemassa irroitettavia yksittäisiä tekohampaita. esim. maskeeraajien käytössä, niillähän saisi aiheen hymyillä julkisesti edes silloin tällöin!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu