Svenska.nu otetaan jokaiseen EU-maahan!

Ruotsin kieli koetaan niin tärkeäksi kieleksi, että suomenruotsalaiset ovat Lipposen kanssa yhdessä saaneet EU-palkinnon loistavasta kieliprojektista Svenska.nu:sta. Svenska.nu oli Itä-Keskuksen lukiossa opettamassa ruotsia sarjakuvien ja huumorin avulla. Näin raportoi TV-Nytt juuri vähän aikaa sitten eikä ohjelmassa haastateltu Svenska.nu projektipäällikkö Sini Keinänen nähnyt pienintäkään ongelmaa suomenkielisten asenteissa pakkoruotsia kohtaan vaikka reportteri yritti monella eri tavalla kysyä, etteikö asenteet pakkoa kohtaan ole koventuneet johon tämä yksisilmäinen entisen opetusministerin Henna Virkkusen tavoin ei nähnyt mitään ongelmaa. Suomen ja Ruotsin valtiot yhdessä ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten säätiöiden ja muitten tahojen kanssa olivat suurimpia rahoittajia ja joiden apuun Sini Keinänen luottaa tulevaisuudessakin. Siihen, että haluavatko suomalaiset tätä pakkoa ei Sini Keinänen näyttänyt ottavan kantaa.
677
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kukahan tästä mahtaa hyötyä kun ruotsalaisella rahalla on näin suuri hätä?

Svenska.nu:n rahoittajat näyttää olevan pääosin ruotsalaista väkeä joten kyllä joittenkin etuoikeuksien menettämisen pelosta täytyy olla kysymys. Pakkoruotsittamalla suomenkielisiä näitten etuoikeuksien säilyminen turvataan.
Tästähän se Jari Halonenkin puhuu Kultakuume-ohjelmassa: http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuume/ohjelmat/suomenruotsalaisuus_on_arka_asia_38165.html

Alkaa suurin piirtein 7 minuutin kohdalta.

Asioinnin turvallisuus

Tietosuoja

Lapsiturvallisuus

Asenna ilmainen WOT-lisäosa selaimeesi

Finansiärerna:

Kulturfonden för Sverige och Finland
Svenska staten
Finska staten
Svenska kulturfonden
Svenska Folkskolans Vänner
Sparbanksstiftelsen
Konstsamfundet
Hanaholmen - kulturcentrum för Sverige och Finland
Privata sponsorer

Äänestä

Svekolakeija ei näe mitään ongelmaa, koska kansan mielipidettä yksinkertaisesti ei huomioida!

Mutta siinäpä erehtyvät. Pesujen voiton ja mm. Talan aktiivisen tiedotuksen myötä kansalaisten vastustus vain lisääntyy ja löytää pian konkreeettisia muotoja. SITTEN nähdään varmasti ongelmaa!

Äänestä

Mee nukkuu ittes selväksi.

Äänestä
  • Fenno sentään voi nukkua itsensä selväksi, svekkulilta se ei onnistukkaan kun ovat syntymähumalassa!

    Äänestä

Hyvä Jari Halonen. Kerroit asiat juuri niin kuin ne ovat.

Suomenruotsalaiset tekevät kaikkensa pitääksen johtoasemat ja muut edut.

Äänestä

EUssa kampanja on markkinoitu NAAPURIMAAN kielen opettamisena, vaikka pakkoruotsin tarkoitus on pakko-opettaa 95 %:lle pienen vähemmistön paikallista murretta, jotta enemmistö voisi palvella pilalle hemmoteltua vähemmistöä.

Olivatko ne koululaiset lukiolaisia ? Eikä kukaan puhunut ruotsia! Siis kolme vuotta pakotettu ruotsia heidän päähänsä eikä kukaan puhu ruotsia!
Uskomatonta.
Totta kai tylsässä koulupäivässä kaikki poikkeava on "cool", kun ei tarvitse kuunnella tylsiä opettajia..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


123... kirjoitti:

Ruotsin kieli koetaan niin tärkeäksi kieleksi, että suomenruotsalaiset ovat Lipposen kanssa yhdessä saaneet EU-palkinnon loistavasta kieliprojektista Svenska.nu:sta. Svenska.nu oli Itä-Keskuksen lukiossa opettamassa ruotsia sarjakuvien ja huumorin avulla. Näin raportoi TV-Nytt juuri vähän aikaa sitten eikä ohjelmassa haastateltu Svenska.nu projektipäällikkö Sini Keinänen nähnyt pienintäkään ongelmaa suomenkielisten asenteissa pakkoruotsia kohtaan vaikka reportteri yritti monella eri tavalla kysyä, etteikö asenteet pakkoa kohtaan ole koventuneet johon tämä yksisilmäinen entisen opetusministerin Henna Virkkusen tavoin ei nähnyt mitään ongelmaa. Suomen ja Ruotsin valtiot yhdessä ruotsalaisten ja suomenruotsalaisten säätiöiden ja muitten tahojen kanssa olivat suurimpia rahoittajia ja joiden apuun Sini Keinänen luottaa tulevaisuudessakin. Siihen, että haluavatko suomalaiset tätä pakkoa ei Sini Keinänen näyttänyt ottavan kantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu