Verensiirrosta kieltäytyneiden kuolleisuus

Wittness

Täällä on varsin voimakkaasti kritisoitu Jehovan todistajien tapaa kieltäytyä veren käytöstä osana terveydenhoitoa esim. leikkauksissa.

On myös esitetty varsin voimakkaita mielipiteitä "veriuhreista" ja suurista määristä kuolleita lapsia ja aikuisia.

Itse olen ollut todistajan yli 40 vuotta Suomessa enkä pysty nimeämään yhtään todistajaa joka olisi kuollut kieltäydyttyään verensiirrosta.

En väitä etteikö näin olisi käynyt mutta en tiedä yhtään tapausta.

siksipä pyydänkin näiltä jotka ovat niin vakuuttuneita verikantamme vaarallisuudesta esittämään ihan konkreettisia joissa verenkäytöstä kieltäytyminen on johtanut henkilön kuolemaan.

Näin saamme tarkkuutta tähän hyvin suuria tunteita herättävään keskusteluun.

25

1810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rasvattu jämä

      Jos Herätkää-lehdellä on sinun silmissäsi jokin arvo, niin katso 1994 toukokuun 22. päivän numeron artikkeli. Siinä on oikein kuvilla varustettua kehuskelua veriopin niittämästä sadosta:

      http://www.ajwrb.org/

      Tuo yllä oleva sivusto on muutenkin silmiä avaavaa tekstiä. Hyvä vastapaino Vartiotornin lääketieteelisille lausunnoille.

      Erään Tuusulan Koskenmäellä asuneen harrasteveljeni vaimo käsittääkseni kuoli oikein julkisesti iltapäivälehtien sivuilla verensiirrosta kieltäytymiseen. Tapauksesta kirjoittaa myös Pasi Turunen kirjassaan.

      David A Reed on tutkinut asiaa hieman tarkemmin ja kirjassaan Blood on the Altar hän arvioi, että verensiirta kieltäytyminen johtaa maailmanlaajuisesti keskimäärin kolmeen päivittäiseen kuolemantapaukseen.

      Ja jos halutaan jehovantodistamaisesti saivarrella, niin tälläkin forumilla on väitetty, että kukaan ei ole koskaan kuollut verensiirrosta kieltäytymiseen. Näinhän se todella on jos diagnoosinumeroita katsellaan. Verensiirrosta kieltäytymiselle ei ole luokitusta, kuolemansyy kirjataan muulla tavalla.

      • Wittness

        Tuota noin ...

        Eikö sinulla ole muuta kuin meidän lehdissämme olevat kokemukset jotka valitettavasti päätyivät kuolemaan.

        Sanoit "käsittääksesi kuoli" ... siis ihminenhän joko kuolee tai ei kuole ... laitapa vähän faktoja ...

        Totesit myös David A Reedin arvioivan että Jehovan todistajia kuolee 3 joka päivä ... mihinköhän arvio perustuu ja miten objektiivinen.

        Enkä halua saivarrella jehovantodistajamaisesti ... kuten jo avauksesta voit aivan hyvin lukea eteen tulee ilman muuta tilanteita joissa Jehovan todistajien on valittava pysyäkö uskollisena Jehovan selkeälle käskylle vai taipuako väärintekoon.

        Avaukseni idea onkin siinä että täällä käytetään kovin kevein perustein sanoja "veriuhri" ja puhutaan kuin Jehovan todistajia kuolisi kuin kärpäsiä leikkauspöydille.

        Kuitenkaan näiden ajatusten esittäjillä ei loppujen lopuksi ole kovinkaan paljon faktoja väitteitensä tueksi.

        Vastakkaista tietoa verensiirtoihin ja muuhun verenkäyttön liittyvistä vaaroista voin esittää sinulle kasapäin ... mutta siitähän ei ole nyt kysymys ...

      • Juhanip

        Mutta kannattaa lukea se kokonaan, luopiosivuilta sitä tuskin löytyy

        ><
        Jos Herätkää-lehdellä on sinun silmissäsi jokin arvo, niin katso 1994 toukokuun 22. päivän numeron artikkeli.
        ><

        Artikkelissa kerrotut ihmiset olisivat kuolleet muutenkin, heillä oli vaikea parantumaton leukemia, verensiirto ei olisi kyennyt pelastamaan heitä. Lehden artikkeli on todella hyvä, se kannattaa lukea kokonaan.

        Lisäksi ko. lehden eräässä toisessa artikkelissa kerrotaan noin 4000 ihmisestä jotka olivat saaneet verensiirros kautta aidsin, muutama sata heistä oli jo kuollut.

        ><
        Erään Tuusulan Koskenmäellä asuneen harrasteveljeni vaimo käsittääkseni kuoli oikein julkisesti iltapäivälehtien sivuilla verensiirrosta kieltäytymiseen. Tapauksesta kirjoittaa myös Pasi Turunen kirjassaan.
        ><

        Jos kyse oli elektronikka miehen vaimosta, niin muistelen lehdessä olleen myös kuolitodistuksen kopion. Vaimon hemoklobiini oli kuolihetkellä yli 100, onnettomuudesta oli kulunut jo viikkoja siihen kun potilas kuoli, todellinen kuolisyy oli bakteeri tulehdus.

        Minun sisko (luterilainen) oli kuolla synnytyksen yhteydessä annetun (tarpeetoman ja ilman lupaa) verensiirron kompilikaatioihin.
        Hän kertoi, että ei ollut koskaan ollut niin hunossa kunnossa, lääkärit kiistivät verensiirron oleen syyllinen, mutta osaston erikoissairaanhoitaja myönsi verensiirron aiheuttaneen komplikaation. Lisäksi hän kertoi nähneensä vastaavia tapauksia pitkän uransa aikana lukemattomia ja totesi verensiiron olevan niin vaarallinen hoitokeino, ettei itse ottaisi verta kuin aivan äärimmäisessä hätätilassa. Aikaa tapauksesta on kulunut myt n. 14-15 vuotta.

        Viimevuosina tehdyt tutkimukset vahvistavat verensiirron olevan vaarallinen. Ihminen elimistö joka on saanut vierasta verta, saa eräänlaisen shokin joka vaikeuttaa tuntuvasti toipumista, joskus se aiheuttaa ihmisen kuoleman.

        ><
        Verensiirrosta kieltäytymiselle ei ole luokitusta, kuolemansyy kirjataan muulla tavalla.
        ><

        Samoin verensiirronsta aiheutuneet kuolemat kirjataan muilla tavoin, niitä on nykytutkimusten valossa aiemmin luultua enemmän..

      • Rasvattu jämä
        Wittness kirjoitti:

        >>Eikö sinulla ole muuta kuin meidän lehdissämme olevat kokemukset jotka valitettavasti päätyivät kuolemaan.

        Ihan vaan muistinvirkistykseksi; sinä kirjoitit:

        "siksipä pyydänkin näiltä jotka ovat niin vakuuttuneita verikantamme vaarallisuudesta esittämään ihan konkreettisia joissa verenkäytöstä kieltäytyminen on johtanut henkilön kuolemaan."

        Ilmeisesti Herätkään artikkeli ei riitä täyttämään vaatimustasi ja Pari Turusen kirjan tekstikään ei kelpaa?

        >>Sanoit "käsittääksesi kuoli" ... siis ihminenhän joko kuolee tai ei kuole ... laitapa vähän faktoja ...

        Tuohon tuo Vartiotiotorniseuran viljelemän lainaustavan käyttö johtaa. Kirjoitin:

        "Erään Tuusulan Koskenmäellä asuneen harrasteveljeni vaimo käsittääkseni kuoli oikein julkisesti iltapäivälehtien sivuilla verensiirrosta kieltäytymiseen."

        Olen jälkikäteen kuullut, että Anteron vaimon tapaus oli isoilla otsikoilla iltapäivälehdissä. En ole itse nähnyt noita iltapäivälehtiä tai niiden lööppejä, siksi kirjoitin hänen kuolemansa "käsittääkseni" olleen kovin julkinen tapaus. Minulle Antero puhui asiasta hyvin kryptisesti, enkä silloin tiennyt vaimonsa uskonnollista taustaa. Jos olisin joskus tavannut Anteron nokakkain, niin asia olisi ehkä auennut minulle syvällisemmin.

        >>Totesit myös David A Reedin arvioivan että Jehovan todistajia kuolee 3 joka päivä ... mihinköhän arvio perustuu ja miten objektiivinen.

        Ehkä kirjoittamansa kirja vastaa paremmin kysymykseen, olen lukenut ainoastaan referaatin kirjasta.

        >>Vastakkaista tietoa verensiirtoihin ja muuhun verenkäyttön liittyvistä vaaroista voin esittää sinulle kasapäin ... mutta siitähän ei ole nyt kysymys ...

        SPR:n veripalvelun johtava lääkäri mainitsi minulle, että anestesia on Suomessa merkittävästi suurempi kompilikaatioriski kuin verituotteiden käyttö. Mutta kuten useimmat tietävät, niin näillä riskitekijöillä ei ole pienintäkään merkitystä Vartiotorniseuran veriopin kannalta. Vartiotorniseurahan on sallivan kannan jälkeen kieltänyt kaikki veren osatkin ja sittemmin tullut takaisin "puoliväliin", jolloin komplikaatioriski on kasvanut tuosta täyskieltokannasta.

      • Rasvattu jämä
        Juhanip kirjoitti:

        Mutta kannattaa lukea se kokonaan, luopiosivuilta sitä tuskin löytyy

        ><
        Jos Herätkää-lehdellä on sinun silmissäsi jokin arvo, niin katso 1994 toukokuun 22. päivän numeron artikkeli.
        ><

        Artikkelissa kerrotut ihmiset olisivat kuolleet muutenkin, heillä oli vaikea parantumaton leukemia, verensiirto ei olisi kyennyt pelastamaan heitä. Lehden artikkeli on todella hyvä, se kannattaa lukea kokonaan.

        Lisäksi ko. lehden eräässä toisessa artikkelissa kerrotaan noin 4000 ihmisestä jotka olivat saaneet verensiirros kautta aidsin, muutama sata heistä oli jo kuollut.

        ><
        Erään Tuusulan Koskenmäellä asuneen harrasteveljeni vaimo käsittääkseni kuoli oikein julkisesti iltapäivälehtien sivuilla verensiirrosta kieltäytymiseen. Tapauksesta kirjoittaa myös Pasi Turunen kirjassaan.
        ><

        Jos kyse oli elektronikka miehen vaimosta, niin muistelen lehdessä olleen myös kuolitodistuksen kopion. Vaimon hemoklobiini oli kuolihetkellä yli 100, onnettomuudesta oli kulunut jo viikkoja siihen kun potilas kuoli, todellinen kuolisyy oli bakteeri tulehdus.

        Minun sisko (luterilainen) oli kuolla synnytyksen yhteydessä annetun (tarpeetoman ja ilman lupaa) verensiirron kompilikaatioihin.
        Hän kertoi, että ei ollut koskaan ollut niin hunossa kunnossa, lääkärit kiistivät verensiirron oleen syyllinen, mutta osaston erikoissairaanhoitaja myönsi verensiirron aiheuttaneen komplikaation. Lisäksi hän kertoi nähneensä vastaavia tapauksia pitkän uransa aikana lukemattomia ja totesi verensiiron olevan niin vaarallinen hoitokeino, ettei itse ottaisi verta kuin aivan äärimmäisessä hätätilassa. Aikaa tapauksesta on kulunut myt n. 14-15 vuotta.

        Viimevuosina tehdyt tutkimukset vahvistavat verensiirron olevan vaarallinen. Ihminen elimistö joka on saanut vierasta verta, saa eräänlaisen shokin joka vaikeuttaa tuntuvasti toipumista, joskus se aiheuttaa ihmisen kuoleman.

        ><
        Verensiirrosta kieltäytymiselle ei ole luokitusta, kuolemansyy kirjataan muulla tavalla.
        ><

        Samoin verensiirronsta aiheutuneet kuolemat kirjataan muilla tavoin, niitä on nykytutkimusten valossa aiemmin luultua enemmän..

        >>Artikkelissa kerrotut ihmiset olisivat kuolleet muutenkin,

        Näin käy jokaiselle jehovantodistajalle aikanaan. Monelle ennenaikaisen kuoleman ehkäisykin on merkityksellistä.

        >>Lisäksi ko. lehden eräässä toisessa artikkelissa kerrotaan noin 4000 ihmisestä jotka olivat saaneet verensiirros kautta aidsin, muutama sata heistä oli jo kuollut.

        Tällähän ei ole mitään muuta kuin olkinuken arvo Vartiotorniseuran veriopin rinnalla. Suomessa ei verituotteiden kautta ole HIV-tartuntaa saatu sitten vuoden 1986. Ja sitä ennenkin niitä on ollut KTL:n tilaston mukaan ollut alle 10 kappaletta, mikä yli puolentoistatuhannen tapauksen rinnalla on hyvin vähän.

        >>Jos kyse oli elektronikka miehen vaimosta, niin muistelen lehdessä olleen myös kuolitodistuksen kopion. Vaimon hemoklobiini oli kuolihetkellä yli 100, onnettomuudesta oli kulunut jo viikkoja siihen kun potilas kuoli, todellinen kuolisyy oli bakteeri tulehdus.

        Jos viitsisit lukea Pasi Turusen kirjan sivun 57 uudestaan, niin sinun ei tarvitsisi kirjoittaa epätarkasti. Oikeuslääkärin lausunnon mukaan tuollaisen tapauksen kuolleisuus on vain 1 % luokkaa, jos tapaukseen voidaan soveltaa kaikkia lääketieteen keinoja. Kuolintodistusta lukiessa en voi välttyä ajatukselta, että matalana pysynyt hemoglobiini on ollut merkittävä osatekijä lopullisen kuolinsyyn syntyyn.

    • uhreja-tapausselostukset

      Tully Ioannides
      Jehovah's Witness, age 18, died December 19, 1998, after refusing blood transfusions at the Princess Alexandra Hospital, Brisbane, Australia -- the second Jehovah's Witness woman in two weeks to die in the same hospital after refusing a blood transfusion. SOURCE (public media): http://www.theaustralian.com.au 22dec98 article "Another Witness chooses maker over medicine" By ADRIAN McGREGOR

      Australian age 26
      Jehovah's Witness woman, age 26, died December 1998, after refusing blood transfusions at the Princess Alexandra Hospital, Brisbane, Australia. SOURCE (public media): http://www.theaustralian.com.au 12/12/98 article "Jehovah Witness dies after refusing blood tranfusion" from AAP

      Frank Blanchet
      Jehovah's Witness, age 49, bled to death May 20, 1998, from an abdominal gunshot wound after refusing blood transfusions at Cottage Hospital in Santa Barbara, California. SOURCE (public media): Santa Barbara "NEWS PRESS" 5/21/98 article "Wounded insurance agent dies" by DAWN HOBBS, as found Thursday May 21, 1998, at the newspaper's online edition website http://news.newspress.com/local/murder.htm

      Chicago Sister
      Jehovah's Witness, bled to death from complications of pregnancy December 1997 after refusing a blood transfusion in Chicago. SOURCE (public media): Internet e-mail discussion group "The Virtual Gathering," from a message publicly posted December 18, 1997, by a JW relative of the deceased.

      Another Chicago sister
      Bled to death from complications of pregnancy November 1997 after refusing a blood transfusion in Chicago. SOURCE (public media): Internet e-mail discussion group "The Virtual Gathering," from a message publicly posted December 18, 1997, by a JW who revealed this case when saying her relative's was "the second death within a month under the same circumstances".

      Barbara Clay
      Jehovah's Witness, age 78, died September 6, 1997, of heart failure after refusing a blood transfusion at Natchez, Mississippi. SOURCE (private e-mail): Carol Callon Fuqu

      African girl
      Unnamed young female Jehovah's Witness died early-mid-1997, after refusing a blood transfusion in a hospital in Zambia. SOURCE (public media): Times of Zambia, September 26, 1997 article

      Gary L. Kreider
      Jehovah's Witness, in his late forties, hanged himself December 1996 in Downey, California. SOURCE (private e-mail): his ex-wife's friend Ravyn Spencer

      Siman Rapley
      Jehovah's Witness, age 30, died October 2, 1996 at Cairns Base Hospital in Australia after blood transfusions were refused. SOURCE (public media): "October 03, 1996 From a newspaper in Rockhampton, Australia. Perhaps the North Queensland Times"

      Dina Mainz
      Jehovah's Witness, age 24, died October 1996 at Hvidovre hospital, Denmark, after blood transfusions were refused. SOURCE (public media): editorial in Denmark's largest newspaper Ekstrabladet, Oct. 21, 1996; also, the norwegian weekly magazine "Allers", no. 50-1996.

      Elena Godlevskaya
      Jehovah's Witness, age 17, died September 1996 at Riga, Latvia, after refusing blood. SOURCE (public media): Kievskie vedomosty, 25.09.1998

      Emelie Grootjes
      Jehovah's Witness, age 19, died 1996 at Poole General Hospital in England. Her Jehovah's Witness parents refused blood transfusions for her. SOURCE (public media): The Daily Mirror, September 24, 1996, page 15

      unnamed woman
      Jehovah's Witness, age 83, died October 1995 in Norway after blood transfusions were refused. SOURCE (public media): the Norwegian newspaper Dagbladet Oct 26, 1995, and the Norwegian newspaper, Varden, Oct. 27, 1995

      Cathy Grenci
      Jehovah's Witness, age 34, died June 12, 1995 at York Central Hospital, Ontario, Canada after blood transfusions were refused. SOURCE (public media): The Toronto Star, Sunday May 26, 1996

      Tony Mendez
      Jehovah's Witness, died June 6, 1995 at Arroyo Grande Community Hopsital after refusing blood transfusions. SOURCE (privately reported): August 11, 1997 e-mail from his niece Caribe A. Caro

      Tammy Schultz
      Jehovah's Witness, age 26, died in Oregon May 24, 1995, of heart failure due to repeated trauma. SOURCE (private e-mail): her best friend Ravyn Spencer

      Joshua Walker
      Jehovah's Witness, age 16, died October 4, 1994 in Quispamsis, New Brunswick, Canada. He agreed with his parents in refusing blood transfusions. SOURCE (public media): The Daily News of Halifax/Dartmouth, Nova Scotia, Canada, October 6, 1994, page 13

      Judith Riberas
      Child, age 14, died 1994 at Zaragoza, Spain after blood transfusions were refused. SOURCE (public media): El Mundo, September 17, 1994

      Marcos Vallés
      Child, age 13, died 1994 at Zaragoza, Spain after blood transfusions were refused. SOURCE (public media): El Mundo, September 17, 1994

      Walter Swisher
      Jehovah's Witness, age 37, died May 6, 1994 at home at Kokomo, Indiana. SOURCE (privately reported): form completed by his brother.

      Adrian Yeatts
      Child, age 15, died September 13, 1993 at the Dr. Charles A. Janeway Child Health Centre in St. John's, Newfoundland, Canada. He agreed with his Jehovah's Witness parents in refusing blood transfusions. SOURCE (public media): AWAKE! magazine, May 22, 1994, page 8

      Lenae Martinez
      Child, age 12, died September 22, 1993 at Valley Children's Hospital in Fresno, California. She agreed with her Jehovah's Witness parents in refusing blood transfusions. SOURCE (public media): Awake! magazine, May 22, 1994, page 10.

      Lisa Kosack
      Child, age 12, died [date not supplied] at Hospital for Sick Children in Toronto, Ontario, Canada. She agreed with her Jehovah's Witness parents in refusing blood transfusions. SOURCE (public media): Awake! magazine, May 22, 1994, page 14.

      Dan Andersen
      Child, age 15, died summer 1993 in Denmark after blood transfusions were refused. SOURCE (public media): The Watchtower February, 1, 1996, page 15 and the largest newspaper in Denmark, Ekstra Bladet January 25, 1996

      Susan Teeney
      Jehovah's Witness, age 27, died 1993 in Britain. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): TV Quick magazine, July 31 through August 6, 1993.

      Nelida Gonzalez
      Jehovah's Witness, age 55, died refusing blood November 1992 in Ponce, Puerto Rico. SOURCE (private e-mail): her neice Fran Jolly.

      John Alson
      Jehovah's Witness, age 47, died August 1992 at San Joaquin General Hospital in Stockton, California. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): The Modesto Bee undated and August 16, 1992.

      unnamed woman
      Jehovah's Witness apparently died in 1992 in California. Document signed in advance prevented blood transfusions while she was unconscious. SOURCE (public media): Awake! magazine, September 22, 1992, page 12

      Minel Koehler
      Jehovah's Witness, age 19, died April 1992 at St. Luke's Medical Center in St. Paul, Minnesota. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): Pioneer Press, April 29, 1992, page 2C

      Gary Ricketts
      Jehovah's Witness, age 23, died March 23, 1992, in England. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): London¹s TV Quick, November 7-13, 1992.

      Elsie Wilson
      Jehovah's Witness, age 61, died 1992 in Brookings, Oregon, by suicide after being disfellowshipped for tobacco use.SOURCE (private e-mail): her grandson David Holt

      Brian Hunt
      Jehovah's Witness, age 49, died 1992 in England. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): Western Morning News, August 28, 1992

      Doreen Nielson
      Jehovah's Witness, age 49, died September 19, 1991 in Cleveland, Ohio. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): Cleveland Plain Dealer, May 9, 1992

      Kevin Rattenbury
      Child, age 14, died August 1991 in Michigan. He agreed with his Jehovah's Witness parents in refusing blood transfusions. SOURCE (public media): Cleveland Plain Dealer and the Chicago Tribune, August 14, 1991

      Wyndham Child, age 15, died summer 1991 in South Africa. He agreed with his Jehovah's Witness parents in refusing blood transfusions. SOURCE (public media): Awake! magazine, August 22, 1991, page 15

      Thomas Poole
      Jehovah's Witness, age 37, died March 1991 in Florida. Refused blood transfusions. SOURCE (public media): Miami Herald, March 7, 1991; Sun-Sentinel, July 9, 1992

      Cedric Thames
      Jehovah's Witness, age 23, died in 1991 in Orlando, Florida. Relatives refused blood transfusions for him. SOURCE (public media): Associated Press dispatch, August 13, 1992; the Orlando Sentinel, August 14, 1992

      Catalina Galián
      Jehovah's Witness, age 27, died 1991 at Cartagena, Spain after blood transfusions were refused. SOURCE (public media): Cambio 16, October 3, 1994 and Alternativa 2.000, No. 10, 1991

      Joanne Mangione
      Jehovah's Witness, age 30, died at 3:30 p.m. on December 6, 1990, at Sister's Hospital, Buffalo, New York. Refused blood transfusions. SOURCE (public media): Buffalo News Sunrise Edition, December 7, 1990, page 1

      Estella Conroy
      Jehovah's Witness, age 50-something, died September 3, 1990 refusing a blood transfusion in Jefferson City, Missouri. SOURCE (private e-mail): her oldest son Mike Conroy

      Elihu Canle
      Child, age 2, died February 7, 1990 at Santiago de Compostella, Spain after blood transfusions were refused. SOURCE (public media): Cambio 16, October 3, 1994 and Alternativa 2.000, March - April 1990

      Kelsey Crockford
      Child, age 2, died 1990 in Houston, Texas. His Jehovah's Witness parents refused blood transfusions for him. SOURCE (public media): The Houston Chronicle, November 18, 1995, page 42A

      Ernie Miranda
      Jehovah's Witness in his early 30's, died 1989-90 ["not positive which"] in Keizer, Oregon. Suicide: Gunshot wound to the head. SOURCE (online form): submitted by family friend, Kerensa Kelly

      Lysa Biffle
      Jehovah's Witness, died December 1989 at Queens General Hospital, New York. Refused blood or blood products. SOURCE (public media): The New York Post, December 27, 1989

      Alexander Bazowsky
      Child, age 5, died July, 1989, resident of Minto, New Brunswick, youngest of 3 children. Son of Carol and Brian Bazowsky, Grandson of Al and Dorothy Bazowsky SOURCE: private e-mail from Brian Callaghan

      unnamed woman
      Jehovah's Witness, age 20, died June 1989. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): Journal of the American Medical Association, September 1990, cited in an Associated Press dispatch in the Rockford, Illinois, Register Star, September 6, 1990

      Jared Brown
      Child, age 10 (?), died, 1989. Resident of Ottawa, Ontario, youngest of 3 children. Son of Gardner and Linda Brown SOURCE: private e-mail from Brian Callaghan

      Lora Jaudon
      Jehovah's Witness, age 29, died April 1989 at Pescack Valley Hospital in New Jersey. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): The Record [undated clipping], pages A-1 and A-12.

      John Truong
      Jehovah's Witness, age 24, died 1989. Refused blood transfusions for four days SOURCE (public
      media): Cox News Service, July 8, 1989

      Lucia Gangi
      Child, age 12, died February 1989 in Melbourne, Australia. Her Jehovah's Witness parents refused blood transfusions for her. SOURCE (public media): Australia¹s Telegraph Mirror Journal, March 25, 1992.

      Christopher Burke
      Jehovah's Witness, age 47, died January 1989 in Britain. Documents signed in advance prevented blood transfusions. SOURCE (public media): The Sun, January 19, 1989

      Juan Ortega
      Jehovah's Witness, age 38, died August 1988. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): the Miami Herald, August 31, 1988, page 6A

      Ms. Peyton
      Jehovah's Witness, died under the care of Dr. Elisabeth Rosenthal. Refused blood transfusions. SOURCE (public media): Discover magazine, August 1988

      Elizabeth Sample
      Jehovah's Witness, age 57, died May 1988 in Detroit, Michigan, after refusing blood. SOURCE (private e-mail): her son Raymond A. Johnson

      Audrey Lawson
      Jehovah's Witness, age 31, died December 1987 at Burnaby Hospital in Burnaby, British Columbia, Canada. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): The Vancouver Province, December 9, 1987; the Edmonton Journal [undated]; The Vancouver Sun, December 18, 1992 inquest report

      Bridget Warner
      Jehovah's Witness, age 21, died, April 1986, at Tallahassee Memorial Regional Medical Center in Florida. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): The Morning Call, April 28, 1986.

      Devon Brannan
      Jehovah's Witness, early 30's, died, 1986 in Wadsworth, Ohio. Suicide after disfellowshipping. SOURCE (privately reported): congregation gossip reported by "Mommie Dark", papadark@bright.net

      Jeffrey Borilla
      Jehovah's Witness, age 25, died May 1986, of over-sedation, in the county hospital of Kern, California. SOURCE (private e-mail): his brother Howard Barile

      Buck Parker
      Child, one day old, died February 11, 1986 in Albany, New York, after mother refused to allow transfusion and before hospital was able to obtain a court order. SOURCE (private e-mail): his mother Jo-Anne Parker

      Don MacDonald
      Jehovah's Witness, age 27, died of leukemia after refusing blood February 2, 1986 in Largo, Florida. SOURCE (private e-mail): his sister Karenne Gionet Zentek

      Judy Granvold
      Jehovah's Witness, age 38, bled to death May 1985 in San Luis Obispo, California, after refusing blood transfusion. SOURCE (private e-mail): her husband's cousin Marlene Mercado

      Mrs. M. L. Sierra
      Jehovah's Witness, died December 1984 at Melilla, Spain after another JW disconnected her transfusion catheter. SOURCE (public media): Alternativa 2.000, No. 3 July-August 1990

      Kelly Brooks
      Jehovah's Witness, died in the summer of 1984 in Owosso, Michigan after blood transfusions were refused. SOURCE (privately reported): Cousin's husband Ty Scharrer.

      June Kohler
      Jehovah's Witness in her 40's (?), died "between 83-88 [ before I moved there, so I can't remember]" in Redmond, Oregon. Suicide. SOURCE (online form): submitted by family friend,

      Kerensa Kelly Hartley
      Jehovah's Witness, age 23, died 1983 at Brandon, Florida. Refused blood after a car accident. SOURCE (private e-mail): her best friend Lydia Paterson

      unnamed man
      Jehovah's Witness, died 1983 at Gerona, Spain. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): El Periodico, September 17, 1993

      Renata
      Child, age 14, died apparently in 1982, in Brazil. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): The Watchtower, August 1, 1982, page 22

      Carol Sulkye
      Jehovah's Witness, age 26, died December 14, 1981 in Toronto, Ontario, Canada. She refused a blood transfusion. SOURCE (public media): The Toronto Star, January 20, 1982.

      Kim Straton
      Jehovah's Witness, age 33, died July 1981 in Kentucky. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): The Courier-Journal, July 19, 1981.

      Charles Williams
      Jehovah's Witness, age 33, died July 12, 1981 in Detroit. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): The Boston Globe, August 9, 1981

      Mark Ramsey
      Jehovah's Witness, age 27, died February 1981 in Miami, Florida. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): Miami Herald, February 21, 1985

      Anita Brown
      Jehovah's Witness, died June 17, 1980 in California. Refused blood transfusions. SOURCE (public media): Contra Costa Times, June 25, 1980

      Sarah Cyrennes
      Child, age 12, died March 30, 1980 in Toronto, Ontario, Canada. Jehovah's Witness parents prevented blood transfusions. SOURCE (public media): The Toronto Globe and Mail, undated clipping.

      Eleanor L. Maurer
      Jehovah's Witness, age 31, died September 1979 in Massachusetts. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): The Boston Herald, September 19, 1979

      Arvid Moody
      Jehovah's Witness, age 68, died June 1978 in Cambridge, Massachusetts, after refusing a kidney transplant. SOURCE (privately reported): his daughter Debbie (Moody) Shard.

      Mary Williams
      Jehovah's Witness, age 41, died November 1971 after refusing a blood transfusion at Soldiers and Sailors Memorial Hospital SOURCE (private e-mail): her daughter Sandra Clemens.

      unnamed girl
      Child, age 13, died apparently in 1971, in Berlin, Germany. Her Jehovah's Witness mother refused blood transfusions for her. SOURCE (public media): The Watchtower, September 1, 1971, page 531

      Irene Walter
      Child, age 2, died November 5, 1970 in Steyr, Upper Austria. Her Jehovah's Witness parents refused blood for her. SOURCE (public media): Awake!, September 22, 1972, pages 17-21

      unnamed woman
      Jehovah's Witness, died apparently in 1970 in the Ellice Islands. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): 1971 Yearbook of Jehovah¹s Witnesses, page 131

      Robert Pelzek
      Jehovah's Witness, age 22, died in August 1968 at St. Luke's Hospital, Racine, Wisconsin. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): UPI report in the Dallas Morning News cited in the book I Was Raised a Jehovah's Witnessby Joe Hewitt, 1997 edition, page 127

      Mrs. J. Christian
      Jehovah's Witness, died March 1968 at Good Samaritan Hospital, Phoenix, Arizona. She refused blood transfusions. SOURCE (public media): The Arizona Republic, March 9, 1968

      George Crabtree
      Jehovah's Witness, died 1966 in Holly, Michigan. Did not have needed surgery due to blood doctrine. SOURCE: Nephew Ty Scharrer

      John Perricone
      Child, age 3, died March 4, 1961 at Pollack Hospital, Jersey City, New Jersey. Jehovah's Witness parents refused blood for the child. SOURCE (public media): The New York Times, March 5, 1961

      Bill Korinek
      Jehovah's Witness, died July 31, 1957, in Utah. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): the book We Left Jehovah's Witnesses - a Non-Prophet Organization by Edmond C. Gruss

      Brendon Hood
      Child, age 4, died late January or early February [year not supplied] at Canoga Park, California. Jehovah's Witness parents refused blood for him. SOURCE (public media): Associated Press dispatch reproduced on page 70 of the book Danger at Your Door by Duane Magnani.

      Betty Jackson
      Jehovah's Witness, age 24, died November 13 [year not supplied] at Hempstead General Hospital, Hempstead, New York. Her Jehovah's Witness husband refused blood for her. SOURCE (public media): Associated Press dispatch reproduced on page 70 of the book Danger at Your Door by Duane Magnani.

      Leonard Budd
      Jehovah's Witness, age 21, died [date not supplied] under the care of Dr. Morris Friedman at Edmonton, Alberta, Canada. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): UPC dispatch reproduced on page 30 of Questions for Jehovah's Witnesses by William and Joan Cetnar

      Dan Morgan
      Jehovah's Witness, died October 1951. He refused blood transfusions. SOURCE (public media): 1975 Yearbook of Jehovah's Witnesses, page 224

      Samuel Muscariello
      Jehovah's Witness, died in 1949. Refused blood transfusions. SOURCE (public media): 1975 Yearbook of Jehovah's Witnesses, page 223

      http://www.ajwrb.org/victims/index.shtml

      • Wittness

        Jos laskin oikein niin tuosta tuli 89 tapausta aikavälillä 1949 - 1998 eli 49 vuodessa.

        Miten luotettavaksi arviot nämä:
        1. Internet e-mail discussion group 2 kpl
        2. private e-mail 17 kpl
        3. privately reported 5 kpl

        Nämä tekevät yhteensä 24 tapausta ...

        Näin pääsemme 65 raportoituun tapaukseen 49 vuoden aikana joista varsin merkittävä osa löytyy Jehvoan todistajien oman kirjallisuuden sivuilta.

        Näitähän on tästä joukosta taisi olla 15.

        Ai niin ja tuosta pitää vähentää yksi tapaus joka oli listalla kaksi kerta sekä kaksi tapausta joihin ei liittynyt veri.

        Näin pääsemme 62 tapaukseen 49 vuodessa - seuraavaksi olisi sitten mielenkiintoista tietää oliko näissä kaikissa tapuksissa kuolemansyynä nimenomaan verenkäytöstä kieltäytyminen ja siihen mahdollisesti liittyvät komplikaatiot.

        Setäni muuten havoittui talvisodassa ja kuoli vernsiirron aiheuttamiin komplikaatioihin.

      • Uhriluvuista

        Herätkää ja Vartiotorni vastakkaista mieltä verikiellon seurauksista

        "Väite, että lukuisat Jehovan todistajien lapset kuolevat verensiirrosta kieltäytymisen vuoksi, on täysin perätön." Näin kirjoitti Vartiotorni 1.12.1998.

        Kuitenkin jo yli neljä vuotta aiemmin Herätkää! 22.5.1994 oli esitellyt lähes ylpeänä verikiellon vuoksi kuolleita lapsia.

        "Menneinä aikoina tuhannet nuoret kuolivat asettaessaan Jumalan ensisijalle. He tekevät yhä niin, nykyään vain näytelmää esitetään sairaaloissa ja oikeussaleissa, ja aiheena on verensiirto."

        Comments From the Friends vertaili Herätkään ja Vartiotornin totaalisen erilaisia näkemyksiä. David A. Reed arvioi, että maailmanlaajuisesti lähes 9000 jehovantodistajaa kuoli vuosittain verikiellon vuoksi noihin aikoihin.

        http://www.cftf.com/online/XVIII-2/index.htm

        Jos ensimmäinen linkki ei toimi, mene tänne ja klikkaa kohtaa "1999 Apr.-June":

        Lisäksi http://cftf.com/comments/kidsdied.html

        sekä

        http://www.amazon.com/exec/obidos/ASIN/1573920592/ref=ase_commentsonlinebo/102-9539845-5719313

        Varoitus! Näiden sivujen tarkasteleminen voi viedä uskosi Vartiotorni-Seuraan!

      • Huhhuh.
        Wittness kirjoitti:

        Jos laskin oikein niin tuosta tuli 89 tapausta aikavälillä 1949 - 1998 eli 49 vuodessa.

        Miten luotettavaksi arviot nämä:
        1. Internet e-mail discussion group 2 kpl
        2. private e-mail 17 kpl
        3. privately reported 5 kpl

        Nämä tekevät yhteensä 24 tapausta ...

        Näin pääsemme 65 raportoituun tapaukseen 49 vuoden aikana joista varsin merkittävä osa löytyy Jehvoan todistajien oman kirjallisuuden sivuilta.

        Näitähän on tästä joukosta taisi olla 15.

        Ai niin ja tuosta pitää vähentää yksi tapaus joka oli listalla kaksi kerta sekä kaksi tapausta joihin ei liittynyt veri.

        Näin pääsemme 62 tapaukseen 49 vuodessa - seuraavaksi olisi sitten mielenkiintoista tietää oliko näissä kaikissa tapuksissa kuolemansyynä nimenomaan verenkäytöstä kieltäytyminen ja siihen mahdollisesti liittyvät komplikaatiot.

        Setäni muuten havoittui talvisodassa ja kuoli vernsiirron aiheuttamiin komplikaatioihin.

        Oletpa naiivi jos luulet että kaikki tapaukset päätyvät tuolle sivulle.

      • Jari

        Tässä en voi olla vastaamatta samalla mitalla ja todeta, että setäsi ei kuollut verensiirtoon, vaan haavoittumiseen.

        Vakavastikin puhuen verensiirtotekniikka talvisodan aikaan oli jotain aivan muuta kuin nykyään. Sodan vaikeissa oloissa ei verta voitu testata yhtä tehokkaasti kuin nykyään, hygienian laita oli miten milloinkin jne. Sodan aikaan kyse oli ihmishengestä, ja sen pelastamiseksi tehtiin se, mitä voitiin. Mikäli sotilas oli vuotamssa kuiviin, hänelle annettiin verensiirto, vaikka tuossa tilanteessa ei olisi ollutkaan tilaisuutta eikä aikaa ryhtyä kaikkiin lääketieteellisiin varotoimenpiteisiin. Tämä voi koitua joillekin kohtalokkaaksi, mutta mikäli verta ei olisi annettu, olisi huomattavan paljon suurempi osa miehiä vuotanut kuiviin. Olisiko tämä ollut parempi?

        Talvisodan aikaan verensiirrot olivat muuten vielä Jehovan todistajien hyväksymä ja jopa suosittelema hoitomuoto. Niin ne ajat muuttuvat.

      • Wittness
        Huhhuh. kirjoitti:

        Oletpa naiivi jos luulet että kaikki tapaukset päätyvät tuolle sivulle.

        Ei tämä ole naiviutta ... älä unohda että olen itse Jehovan todistaja enkä myöskään kiellä sitä että verensiirroista kieltäytymiseen liitty riskejä.

        Halusinkin tällä avauksella kiinnittää ennemminkin huomiota siihen miten pienet nämä luvut ovat todellisuudessa - eli meitä todistajia ei kuole kuin kärpäsiä.

        Tähän samaan yhteyteen voisi lisätä vielä että veren käytön korvaavia hoitokeinoja on valtava määrä ja niitä käyttämällä voidaan kunnioitta potilaan vakaumusta ja silti parantaa hänet.

        Emme myöskään tupakoi emmekä juopottele mikä antaa useimmille meistä merkittävästi paremman peruskunnon joka auttaa toivuttaessa vakavista sairauksista tai onnettomuuksista.

      • Wittness
        Jari kirjoitti:

        Tässä en voi olla vastaamatta samalla mitalla ja todeta, että setäsi ei kuollut verensiirtoon, vaan haavoittumiseen.

        Vakavastikin puhuen verensiirtotekniikka talvisodan aikaan oli jotain aivan muuta kuin nykyään. Sodan vaikeissa oloissa ei verta voitu testata yhtä tehokkaasti kuin nykyään, hygienian laita oli miten milloinkin jne. Sodan aikaan kyse oli ihmishengestä, ja sen pelastamiseksi tehtiin se, mitä voitiin. Mikäli sotilas oli vuotamssa kuiviin, hänelle annettiin verensiirto, vaikka tuossa tilanteessa ei olisi ollutkaan tilaisuutta eikä aikaa ryhtyä kaikkiin lääketieteellisiin varotoimenpiteisiin. Tämä voi koitua joillekin kohtalokkaaksi, mutta mikäli verta ei olisi annettu, olisi huomattavan paljon suurempi osa miehiä vuotanut kuiviin. Olisiko tämä ollut parempi?

        Talvisodan aikaan verensiirrot olivat muuten vielä Jehovan todistajien hyväksymä ja jopa suosittelema hoitomuoto. Niin ne ajat muuttuvat.

        Kompanianlääkärinä toiminut saman kylän mies oli lomalla setäni haavoittuessa konekivääri luodesta ja tämän lääkärin mukaan hänet oli voitu pelastaa jos verensiirtoa ei olisi annettu.

        Hän kuoli nimenomaan verensiirtoon eikä haavoittumisesta aiheutuneisiin vammoihinsa.

      • Todisteet
        Wittness kirjoitti:

        Jos laskin oikein niin tuosta tuli 89 tapausta aikavälillä 1949 - 1998 eli 49 vuodessa.

        Miten luotettavaksi arviot nämä:
        1. Internet e-mail discussion group 2 kpl
        2. private e-mail 17 kpl
        3. privately reported 5 kpl

        Nämä tekevät yhteensä 24 tapausta ...

        Näin pääsemme 65 raportoituun tapaukseen 49 vuoden aikana joista varsin merkittävä osa löytyy Jehvoan todistajien oman kirjallisuuden sivuilta.

        Näitähän on tästä joukosta taisi olla 15.

        Ai niin ja tuosta pitää vähentää yksi tapaus joka oli listalla kaksi kerta sekä kaksi tapausta joihin ei liittynyt veri.

        Näin pääsemme 62 tapaukseen 49 vuodessa - seuraavaksi olisi sitten mielenkiintoista tietää oliko näissä kaikissa tapuksissa kuolemansyynä nimenomaan verenkäytöstä kieltäytyminen ja siihen mahdollisesti liittyvät komplikaatiot.

        Setäni muuten havoittui talvisodassa ja kuoli vernsiirron aiheuttamiin komplikaatioihin.

        Esitäpä näkökantasi niiden Jehovan todistajien ei JT-omaisille, jotka kuolivat Jehovan todistajina jonkin elimen vajaatoimintaan niinä vuosina, kun hallintoelin kielsi elinsiirrot ankarasti (nythän elinsiirtokielto on kumottu). Esitä vähättelysi myös niille jotka eivät ole todistajia, ja jotka surevat rokotuskiellon vuoksi kuolleita JT-läheisiään (nykyäänhän hallintoelin sallii rokotukset, kiellon aikana kuoli etenkin köyhillä alueilla lukuisia JT-lapsia kulkutauteihin, jotka olisi voitu rokotuksilla helposti estää). Vähättele vain, mutta kerropa, kuinka luotettava peruste sille, että verensiirrot YLEENSÄ ovat hengenvaarallisia, on seuraava "todisteesi":
        "Setäni muuten havoittui talvisodassa ja kuoli verensiirron aiheuttamiin komplikaatioihin"?

      • Todisteet

      • Rasvattu jämä
        Wittness kirjoitti:

        Ei tämä ole naiviutta ... älä unohda että olen itse Jehovan todistaja enkä myöskään kiellä sitä että verensiirroista kieltäytymiseen liitty riskejä.

        Halusinkin tällä avauksella kiinnittää ennemminkin huomiota siihen miten pienet nämä luvut ovat todellisuudessa - eli meitä todistajia ei kuole kuin kärpäsiä.

        Tähän samaan yhteyteen voisi lisätä vielä että veren käytön korvaavia hoitokeinoja on valtava määrä ja niitä käyttämällä voidaan kunnioitta potilaan vakaumusta ja silti parantaa hänet.

        Emme myöskään tupakoi emmekä juopottele mikä antaa useimmille meistä merkittävästi paremman peruskunnon joka auttaa toivuttaessa vakavista sairauksista tai onnettomuuksista.

        >>Emme myöskään tupakoi emmekä juopottele mikä antaa useimmille meistä merkittävästi paremman peruskunnon joka auttaa toivuttaessa vakavista sairauksista tai onnettomuuksista.

        Niin, Vartiotorniseura auttaa ajattelemaan, että kaikki muut kuin jehovantodistajat, polttavat tupakkaa, juopottelevat eivätkä huolehti terveydestään.

        Sitä Vartiotorni ei sitten tuo yhtä painokkaasti esille, että homeopaattiset tuotteet ja vastaava uskomushoito onkin hyvin yleistä ainakin pohjoismaissa. Bussilasteittain on kuljettu naapurimaahan saamaan "hoitoa."

      • Wittness
        Rasvattu jämä kirjoitti:

        Snoit "Niin, Vartiotorniseura auttaa ajattelemaan, että kaikki muut kuin jehovantodistajat, polttavat tupakkaa, juopottelevat eivätkä huolehti terveydestään. "

        Tämähän ei pidä paikkaansa ja minä en puhunut siitä mitä muut tekevät vaan vain siitä miten Jehovan todistajat näitä tapoja karttamalla saavat itselleen paremman peruskunnon joka auttaa paljon toipumistilanteissa.

        SAnoit myös "Sitä Vartiotorni ei sitten tuo yhtä painokkaasti esille, että homeopaattiset tuotteet ja vastaava uskomushoito onkin hyvin yleistä ainakin pohjoismaissa. Bussilasteittain on kuljettu naapurimaahan saamaan "hoitoa."

        miksi Vartioitornin pitäisi kommentoida jotain tiettyä hoitomuotoa. Ihan vain tiedoksi niin Saksassa esimerkikis homeopaattinen hoita on erittäin ylistä ja useimmat perinteistä lääkärin ammattia harjoittavat lääkärit käyttävät homeopaattista hoitoa tukemaan hoitoja - joten sinun pettymykseksesi täytyy todeta ettei tämä homeopatia ole mitenkään Jehovan todistajiin liittyvä asia.

        Tai miten se edes liittyy tähän verenkäyttöstä käytävään keskusteluun.

      • Wittness
        Todisteet kirjoitti:

        Esitäpä näkökantasi niiden Jehovan todistajien ei JT-omaisille, jotka kuolivat Jehovan todistajina jonkin elimen vajaatoimintaan niinä vuosina, kun hallintoelin kielsi elinsiirrot ankarasti (nythän elinsiirtokielto on kumottu). Esitä vähättelysi myös niille jotka eivät ole todistajia, ja jotka surevat rokotuskiellon vuoksi kuolleita JT-läheisiään (nykyäänhän hallintoelin sallii rokotukset, kiellon aikana kuoli etenkin köyhillä alueilla lukuisia JT-lapsia kulkutauteihin, jotka olisi voitu rokotuksilla helposti estää). Vähättele vain, mutta kerropa, kuinka luotettava peruste sille, että verensiirrot YLEENSÄ ovat hengenvaarallisia, on seuraava "todisteesi":
        "Setäni muuten havoittui talvisodassa ja kuoli verensiirron aiheuttamiin komplikaatioihin"?

        En millään tavoin halua vähätellä sitä jos joku menettää läheisensä - tämä keskustelu on aloitettu jotta voitaisiin kiihkottomasti tarkastella sitä miten harvoin loppujen lopuksi veren käytöstä kieltäytyminen johtaa potilaan kuolemaan.

        Viittaus setäni kuolemaan ei ollut tarkoitus esittää todisteena verensiirtojen vaarallisuudesta - älä kuitenkaan itse vähättele sitä surua joka aiheutui täysin turhasta kuolemasta joka johtui väärin suoritetusta hoitotoimenpiteestä - verensiirrosta.

      • Rasvattu jämä
        Wittness kirjoitti:

        Snoit "Niin, Vartiotorniseura auttaa ajattelemaan, että kaikki muut kuin jehovantodistajat, polttavat tupakkaa, juopottelevat eivätkä huolehti terveydestään. "

        Tämähän ei pidä paikkaansa ja minä en puhunut siitä mitä muut tekevät vaan vain siitä miten Jehovan todistajat näitä tapoja karttamalla saavat itselleen paremman peruskunnon joka auttaa paljon toipumistilanteissa.

        SAnoit myös "Sitä Vartiotorni ei sitten tuo yhtä painokkaasti esille, että homeopaattiset tuotteet ja vastaava uskomushoito onkin hyvin yleistä ainakin pohjoismaissa. Bussilasteittain on kuljettu naapurimaahan saamaan "hoitoa."

        miksi Vartioitornin pitäisi kommentoida jotain tiettyä hoitomuotoa. Ihan vain tiedoksi niin Saksassa esimerkikis homeopaattinen hoita on erittäin ylistä ja useimmat perinteistä lääkärin ammattia harjoittavat lääkärit käyttävät homeopaattista hoitoa tukemaan hoitoja - joten sinun pettymykseksesi täytyy todeta ettei tämä homeopatia ole mitenkään Jehovan todistajiin liittyvä asia.

        Tai miten se edes liittyy tähän verenkäyttöstä käytävään keskusteluun.

        >>Snoit "Niin, Vartiotorniseura auttaa ajattelemaan, että kaikki muut kuin jehovantodistajat, polttavat tupakkaa, juopottelevat eivätkä huolehti terveydestään. "

        Näin kirjoitin ja paino on sanoilla "auttaa ajattelemaan", eräänä osoituksena pidän esimerkiksi tästä viestistä huokuvaa asennetta:

        Lista luopion peloista:
        - Saanko tänään huumeannokseni
        - Pääsenkö homoravintolaan jonon ohi
        - Ennätänkö tienata huumerahani pelkästään huoraamalla vai pitäisikö minunkin aloittaa huumeidenmyynti
        - Ennätänkö kokeilla sadomasokista seksiä ennekuin täytän 18 vuotta
        - Kelpaanko puliukkojen patjaksi

        Siinä sinulle pelkoja, joita Jt eivät tunne!

        http://www.jippii.fi/jsp/forum/thread.jsp?b=uskojaelama&t=18558

        >>Tämähän ei pidä paikkaansa ja minä en puhunut siitä mitä muut tekevät vaan vain siitä miten Jehovan todistajat näitä tapoja karttamalla saavat itselleen paremman peruskunnon joka auttaa paljon toipumistilanteissa.

        Paremman kuin ketkä? Tiedät varmaan hyvin, että jehovantodistadiin verrattavissa olevien uskonnollisten liikkeiden ohjeet kieltävät tupakan ja viinan, tiukimmillaan kahvin ja teen.

        Lisäksi minun on mahdotonta ajatella, että uskonto/usko olisi tässä käsitellyn tapaisen terveellinen elämän vaatimus.

        Kokonaan toinen asia jehovantodistajilla on teorian ja käytännön ero varsinkin alkoholin suhteen.

        >>miksi Vartioitornin pitäisi kommentoida jotain tiettyä hoitomuotoa.

        Ehkä odotan sitä siksi, että Vartiotorniseuralla on ollut, verensiirron ohella, hyvin monia hoitotieteelisiä näkemyksiä, vesikauhusta, rokottamisesta, elinsiirroista, psykiatrisesta hoidosta jne.

        http://www.ajwrb.org/science/quack.shtml

        Tosin kunkin ajan puoskaritason näkemyksiä ehkä olisikaan hyvä laittaa seurattavaksi.

        >> Ihan vain tiedoksi niin Saksassa esimerkikis homeopaattinen hoita on erittäin ylistä ja useimmat perinteistä lääkärin ammattia harjoittavat lääkärit käyttävät homeopaattista hoitoa tukemaan hoitoja

        Tuohan ei olekaan ongelma, ongelma onkin lähinnä pelkkään uskomushoitoon tukeutuminen. Muistaakseni Suomessa hoidettiin lapsen nopeasti edennyttää vakavaa sairautta kuhne-kylvyillä.

        >> - joten sinun pettymykseksesi täytyy todeta ettei tämä homeopatia ole mitenkään Jehovan todistajiin liittyvä asia.

        Ei ole, ei, mutta ei mitenkään liittymätönkään. Muistan nuoruudessani tapahtuneen Vogelin purnukoiden invaasion kotiimme. Sen jälkeen ainoastaan vakavimmat tapaturmat ja sairaudet edellyttivät lääkärinhoitoa. Ja mitä olen lukenut nuorempien kirjoituksista, niin sama meno jatkuu.

        >>Tai miten se edes liittyy tähän verenkäyttöstä käytävään keskusteluun.

        Eipä juuri, mutta en malttanut olla vastaamatta tähän "aluevaltaukseesi."

      • Tilastonikkari
        Wittness kirjoitti:

        En millään tavoin halua vähätellä sitä jos joku menettää läheisensä - tämä keskustelu on aloitettu jotta voitaisiin kiihkottomasti tarkastella sitä miten harvoin loppujen lopuksi veren käytöstä kieltäytyminen johtaa potilaan kuolemaan.

        Viittaus setäni kuolemaan ei ollut tarkoitus esittää todisteena verensiirtojen vaarallisuudesta - älä kuitenkaan itse vähättele sitä surua joka aiheutui täysin turhasta kuolemasta joka johtui väärin suoritetusta hoitotoimenpiteestä - verensiirrosta.

        Kummallista, mutta joka viides tuntemani Jehovan todistaja on joko sukua tai ainakin tuntee jonkun joka on menehtynyt tai on vakavasti sairastunut saadessaan verensiirron. Kumman yleisiä nuo verensiirrot noin JT:n sukulaispiireissä.

      • Tilastonikkari
        Wittness kirjoitti:

        Kompanianlääkärinä toiminut saman kylän mies oli lomalla setäni haavoittuessa konekivääri luodesta ja tämän lääkärin mukaan hänet oli voitu pelastaa jos verensiirtoa ei olisi annettu.

        Hän kuoli nimenomaan verensiirtoon eikä haavoittumisesta aiheutuneisiin vammoihinsa.

        Olisikohan mainitsemasi lääkäri yhtä pätevä kuin vakuutusyhtiön lääkäri jonka lausunnon mukaan kädetön mies voi aivan hyvin jatkaa rakennusmiehenä sairaseläkkeelle siirtymisen sijaan.

        Onneksi minua hoitaneet lääkärit ovat aivan henkilökohtaisesti arvioineet minun hoitotarpeeni eikä minun ole tarvinnut turvautua etäanalyyseihin.

    • meeri

      Mitään konkreettista ei sinulle kukaan voi esittää, koska me jotka tiedämme (tai olemme kuulleet tapauksista esim. oppimateriaalina) olemme vaitiolovelvollisia.
      Harvinaistahan se on. Mutta eikö kukaan teistä ajattele lääkärin hoitohenkilökunnan tunteita. Miltä tuntuu antaa toisen kuolla, vaikka olisi voinut pelastaa. Ja rikkoa valaansa vastaan... jotta sinä saisit autuaamman kuoleman.
      Lapsiuhreista: lapset eivät Suomessa kuole verensiirron puutteeseen. Heidät hoidetaan vanhempien suostumuksella tai ilman.
      Myöhemmässä viestissäsi sinä Wittness puhut sedästäsi joka kuoli verensiirtoon sodassa. Eikö ole vähän kaukaa haettua. Sodan aikana tehtiin paljon toimenpiteitä vaikeissa olosuhteissa, lääkäriä ei aina ollut paikalla. Oma sukulaiseni joutui autonkuljettajaksi sotaan alaikäisenä eikä ollut koskaan ennen ajanut autoa. Joten resurssit olivat silloin toiset. Päätöksiä tehtiin nopeasti, eikä välineitäkään aina ollut saatavilla. Nykyajan hoitotoimenpiteillä olisi monet sotilaista saatu pelastettua.

      • Wittness

        Tarkoitukseni olikin nimeomaan korostaa sitä toisasiaa minkä itsekin toteat eli verensiirron puutteeseen ei kovin moni kuole.

        Koska olet alan ihminen niin varmasti voit vahvistaa sen, että vaihtoehtohoitojen avulla voidaan monissa tapauksissa ratkaista verenkäyttöön liittyvät ongelmat potilaan tahtoa kunnioittaen.

        Mitä liittyy viittaukseesi hoitohenkilökunnan tunteisiin korostaisin yleisesti hyväksyttyä periaatetta potilaan tahdon kunnioittamisesta - en halua olla ilkeä mutta samat hoitohenkilökuntaa kuuluvat suorittavat abortteja (ei tietysti kaikisa tapauksisa) jonka pitäisi normaalitapauksessa aiheuttaa vähintäin samansuuruiset tunnevaivat - vai mitä ajattelet.

        Mitä setäni kuolemaan tulee - halusin vain osoittaa tällä että ei verensiirrot aina pelasta elämään niinkuin ei verensiirroista kieltäytyminen aina johda kuolemaan - jos koskaan.

      • Juhanip

        ><
        Mutta eikö kukaan teistä ajattele lääkärin hoitohenkilökunnan tunteita. Miltä tuntuu antaa toisen kuolla, vaikka olisi voinut pelastaa. Ja rikkoa valaansa vastaan... jotta sinä saisit autuaamman kuoleman.
        ><

        Noin huonosti asiat eivät onneksi ole, nykyään on monia vaihtoehtoisia hoitomenetelmiä. Kenekään ei tarvitse nykyään kuolla sen takia, että ei ota verta. Verenvuoto tapauksissa ainoa oikea keino on tukkia vuoto..

        >>Verenvuoto tapauksissa ainoa oikea keino on tukkia vuoto..

        Vuodon tukkiminen ei riitä jos veren hapenkuljetuskyky on verenvuodon takia alentunut kriittiselle rajalle ja esimerkiksi leikkaus on välttämätön toimenpide:

        http://doyle.ibme.utoronto.ca/

        Linkki (joka ei kyllä äsken toiminut) esittää, että "61.5% of JW patients dying if their preoperative hemoglobin level was below 6 g/dL and 33% dying if between 6.1 and 8 g/dL."

    • :o)

      ..tapaus oli sukulaiseni joka kuoli pois juuri tästä syystä. Ehkä hän olisi kuollut joka tapauksessa mutta verensiirto olisi ainakin antanut lisää aikaa ja mahdollisuuksia kokeilla muita hoitoja. Tapaus on kuitenkin sen verran henkilökohtainen ja yksityisluontoinen etten tässä sen tarkemmin kerro yksityiskohtia, mutta... tämä on valitettava totuus enkä todellakaan toivo kenellekään kanssaeläjälleni, sen enempää jehovan todistajille kuin muillekaan, samanlaista kohtaloa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe