Minä osaan raamatun, koska käyn pyhäkoulua. Joosef katosi Jeesuksen elämästä ja minä luulen, että hän hankki uuden vaimon, joka oli vähän tavallisempi kuin se Maria. Ne makasivat vierekkäin ja sitten tuli lapsia, ihan ilman Jumalaa. Puusepät haluavat yleensä, että asiat tehdään ihan tavallisesti.
Linn 9v.
Lasten ja imeväisten suusta...
12
945
Vastaukset
- Ron
Maria oli aikanaan erittäin ovela, hän käytti niin hyvää tarinaa ettei puuseppä epäillyt mitään. Mitä tämä kertoo meille puusepistä?
No että heitä ei sumutetta, lyhyellä aikavälillä onnistuu.... Mutta jossain vaiheessa kyllä valkenee.
Olisihan näitä tarinoita...
Iso-Isäni kertoi aikanaan tappaneensa 10:niä vihollisia aidanseipäillä, kodin ja uskonnon vuoksi!- Verna
vähän aikaa sitten yhdeltä lääkärin neuvontapalstalta, että ihmiset ovat vasta 1800-luvulla lopullisesti tajunneet sukupuoliyhteyden ja lapsen syntymän välisen yhteyden. Tuskin se Mariakaan olisi itse mitään ovelia selityksiä keksinyt.
- Laz
Verna kirjoitti:

Eivät entisajan ihmiset nyt sentään niin tyhmiä ole olleet. Poikkeuksia tietenkin aina löytyy, varmaan nykyisinkin. Eräs kaverini kertoi, että Markossa ollessaan hän keskusteli näistä asioita muutaman paikallisen kanssa. He olivat olleet sitä mieltä, että eihän lasta voi tietenkään syntyä, elleivät mies ja nainen saa yhtäaikaa orgasmia.
:) - Verna
Laz kirjoitti:

:)"Eivät entisajan ihmiset nyt sentään niin tyhmiä ole olleet."
Helsingin Sanomien Elämä & Terveys -palstalla 7.6.2004 fysioterapeutti ja seksuaalisuuden asiantuntija Kari Heusala, joka vastaa palstalla seksuaalisuutta ja seksuaalielämän ongelmia koskeviin kysymyksiin, vastatessaan nimimerkki Claudettan neitsyyttä koskevaan kysymykseen sanoo mm. näin:
"Neitsyyden arvostus sai länsimaissa varsinaisesti alkunsa kristinuskon myötä. Esimerkiksi muinaiset roomalaiset pitivät henkistä koskemattomuutta seksuaalista koskemattomuutta tärkeämpänä. Heille neitsyt ( virgo = naimaton nainen ) oli nainen, joka ei ollut kahlinnut itseään avioliitolla. Vastaavasti virgo intacta oli seksuaalisesti koskematon.
Raamatun mukaan Jeesus sai alkunsa neitseellisellä tavalla. Siinä ei ole sikäli mitään ihmeellistä, sillä tuolle ajalle ominaisen uskomuksen mukaan hedelmöittymiseen ei välttämättä tarvittu miestä vaan raskauden saattoi aiheuttaa jumala, henget tai jopa eläimet. Itse hedelmöittymisen salaisuus paljastui vasta vuonna 1843."
Jos itse luulet tietäväsi paremmin, millaisia entisajan ihmiset olivat, niin voit tietenkin olla uskomatta Heusalaa. Minulle hänen asiantuntemuksensa on riittävä. - Elli
Verna kirjoitti:
"Eivät entisajan ihmiset nyt sentään niin tyhmiä ole olleet."
Helsingin Sanomien Elämä & Terveys -palstalla 7.6.2004 fysioterapeutti ja seksuaalisuuden asiantuntija Kari Heusala, joka vastaa palstalla seksuaalisuutta ja seksuaalielämän ongelmia koskeviin kysymyksiin, vastatessaan nimimerkki Claudettan neitsyyttä koskevaan kysymykseen sanoo mm. näin:
"Neitsyyden arvostus sai länsimaissa varsinaisesti alkunsa kristinuskon myötä. Esimerkiksi muinaiset roomalaiset pitivät henkistä koskemattomuutta seksuaalista koskemattomuutta tärkeämpänä. Heille neitsyt ( virgo = naimaton nainen ) oli nainen, joka ei ollut kahlinnut itseään avioliitolla. Vastaavasti virgo intacta oli seksuaalisesti koskematon.
Raamatun mukaan Jeesus sai alkunsa neitseellisellä tavalla. Siinä ei ole sikäli mitään ihmeellistä, sillä tuolle ajalle ominaisen uskomuksen mukaan hedelmöittymiseen ei välttämättä tarvittu miestä vaan raskauden saattoi aiheuttaa jumala, henget tai jopa eläimet. Itse hedelmöittymisen salaisuus paljastui vasta vuonna 1843."
Jos itse luulet tietäväsi paremmin, millaisia entisajan ihmiset olivat, niin voit tietenkin olla uskomatta Heusalaa. Minulle hänen asiantuntemuksensa on riittävä.Jeesuksen neitseellinen sikiäminen onkin vain tuolle aikakaudelle ominainen uskomus?
- Verna
Elli kirjoitti:
Jeesuksen neitseellinen sikiäminen onkin vain tuolle aikakaudelle ominainen uskomus?
noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Mutta toisaalta onhan siihen aikaan ihmisten ollut helpompi kuin nykyaikana uskoa Jeesuksen neitseelliseen sikiämiseen, jos yleinen tapa ajatella on ollut tuollainen.
- Laz
Verna kirjoitti:
"Eivät entisajan ihmiset nyt sentään niin tyhmiä ole olleet."
Helsingin Sanomien Elämä & Terveys -palstalla 7.6.2004 fysioterapeutti ja seksuaalisuuden asiantuntija Kari Heusala, joka vastaa palstalla seksuaalisuutta ja seksuaalielämän ongelmia koskeviin kysymyksiin, vastatessaan nimimerkki Claudettan neitsyyttä koskevaan kysymykseen sanoo mm. näin:
"Neitsyyden arvostus sai länsimaissa varsinaisesti alkunsa kristinuskon myötä. Esimerkiksi muinaiset roomalaiset pitivät henkistä koskemattomuutta seksuaalista koskemattomuutta tärkeämpänä. Heille neitsyt ( virgo = naimaton nainen ) oli nainen, joka ei ollut kahlinnut itseään avioliitolla. Vastaavasti virgo intacta oli seksuaalisesti koskematon.
Raamatun mukaan Jeesus sai alkunsa neitseellisellä tavalla. Siinä ei ole sikäli mitään ihmeellistä, sillä tuolle ajalle ominaisen uskomuksen mukaan hedelmöittymiseen ei välttämättä tarvittu miestä vaan raskauden saattoi aiheuttaa jumala, henget tai jopa eläimet. Itse hedelmöittymisen salaisuus paljastui vasta vuonna 1843."
Jos itse luulet tietäväsi paremmin, millaisia entisajan ihmiset olivat, niin voit tietenkin olla uskomatta Heusalaa. Minulle hänen asiantuntemuksensa on riittävä.En ole lukenut kyseistä artikkelia, joten en voi sanoa uskonko Heusalaa vaiko enkö? Tarkoitin vain sitä, että kyllä ihmiset ovat tienneet mistä niitä lapsia tulee. Poikkeuksia on tietenkin ollut aina ja on edelleen. Se, että asia on selvinnyt tieteellisesti vasta 1843 on aivan eri asia.
- Agnostes
Elli kirjoitti:
Jeesuksen neitseellinen sikiäminen onkin vain tuolle aikakaudelle ominainen uskomus?
"vain tuolle aikakaudelle ominainen uskomus" pätee kyllä aika moneen Jeesukseen liitettyyn ominaisuuteen...
- Minä
Verna kirjoitti:
"Eivät entisajan ihmiset nyt sentään niin tyhmiä ole olleet."
Helsingin Sanomien Elämä & Terveys -palstalla 7.6.2004 fysioterapeutti ja seksuaalisuuden asiantuntija Kari Heusala, joka vastaa palstalla seksuaalisuutta ja seksuaalielämän ongelmia koskeviin kysymyksiin, vastatessaan nimimerkki Claudettan neitsyyttä koskevaan kysymykseen sanoo mm. näin:
"Neitsyyden arvostus sai länsimaissa varsinaisesti alkunsa kristinuskon myötä. Esimerkiksi muinaiset roomalaiset pitivät henkistä koskemattomuutta seksuaalista koskemattomuutta tärkeämpänä. Heille neitsyt ( virgo = naimaton nainen ) oli nainen, joka ei ollut kahlinnut itseään avioliitolla. Vastaavasti virgo intacta oli seksuaalisesti koskematon.
Raamatun mukaan Jeesus sai alkunsa neitseellisellä tavalla. Siinä ei ole sikäli mitään ihmeellistä, sillä tuolle ajalle ominaisen uskomuksen mukaan hedelmöittymiseen ei välttämättä tarvittu miestä vaan raskauden saattoi aiheuttaa jumala, henget tai jopa eläimet. Itse hedelmöittymisen salaisuus paljastui vasta vuonna 1843."
Jos itse luulet tietäväsi paremmin, millaisia entisajan ihmiset olivat, niin voit tietenkin olla uskomatta Heusalaa. Minulle hänen asiantuntemuksensa on riittävä.Nyt se selvisi.
Joosef ja Maria harrastivat esiaviollista seksiä. Heille syntyi poika.
Koska Maria oli virgo(neitsyt) oli poika tietysti ÄPÄRÄ nimeltä Jeesus.
Menkää ja lisääntykää...
- Verna
jutuista tietää, mikä on todella jonkun lapsen sanomaa ja mikä jonkun aikuisen keksimää. Olen saanut itse luettavakseni tällaisia "lasten sanomisia", jotka ovat sitten osoittautuneet aikuisten keksimiksi.
Kukaan ei tietenkään kiellä leveästi hymyilemästä, on kirjoittaja sitten kuka hyvänsä. Jos oikein naiivin uskonnollisen jutun kirjoittaa, niin viisainta onkin sanoa, että se on jonkun yhdeksänvuotiaan suusra.- varma
Raamatussa on paljon esimerkkejä että Jumalalle on kaikki mahdollista. Satavuotiaat ovat synnytäneet ja meri jakaantui, kun vain ojensi sauvan, kalliosta vuosi vettä kansalle juoda, kun sitä löi sauvalla jne. Näitä ihmeitä ili koko kansa todistamassa.
Eikö Jeesuksen elämä ollut ihme ja todiste, joka oli suurempi kuin hänen syntymänsä. Jokainen joka vain koski hänen vaatteitaan tuli terveeksi, kuolleet nousi kun hän vain käski, riivaajat lähti ihmisistä vain hänen sanansa kautta, jopa niin että hän ei edes mennyt itse paikalle, sanoi vain sanan.
Pietari joka oli elänyt koko elämänsä Juutlaisuudes mukaan huudahti mene pois minun tyköäni koska minä olen syntinen mies. Tämän hän teki kun koki Jeesuksen Pyhyyden.
Johannes Kastaja, joka sanan mukaan oli suurin naisista syntynyt sanoi ettei ole arvollinen avaamaan Jeesuksen kengän paulaakaan, koska oli niin syntinen. Hän myös sanoi että Jeesuksen tuli kasvaa, mutta hänen itsensä pienentyä.
Lähes kaikki opetuslapset antoivat elämänsä hänelle kokonaan ja heidät teloiettiin Jeesuksen nimen tähden, mutta he eivät sitä nimeä kieltäneet, koska tiesivät kuka hän oli ja mitä hän oli heidän edestään tehnyt, kun he pääsivät synneistään ja heistä tuli uusia luomuksia uudestisyntymän kautta ja he olivat varmoja että kun he kuolevat niin he pääsevät taivaaseen, koska Pyhä Henki sen heille todisti, se kun asui heidän sydämmissään. - Verna
varma kirjoitti:
Raamatussa on paljon esimerkkejä että Jumalalle on kaikki mahdollista. Satavuotiaat ovat synnytäneet ja meri jakaantui, kun vain ojensi sauvan, kalliosta vuosi vettä kansalle juoda, kun sitä löi sauvalla jne. Näitä ihmeitä ili koko kansa todistamassa.
Eikö Jeesuksen elämä ollut ihme ja todiste, joka oli suurempi kuin hänen syntymänsä. Jokainen joka vain koski hänen vaatteitaan tuli terveeksi, kuolleet nousi kun hän vain käski, riivaajat lähti ihmisistä vain hänen sanansa kautta, jopa niin että hän ei edes mennyt itse paikalle, sanoi vain sanan.
Pietari joka oli elänyt koko elämänsä Juutlaisuudes mukaan huudahti mene pois minun tyköäni koska minä olen syntinen mies. Tämän hän teki kun koki Jeesuksen Pyhyyden.
Johannes Kastaja, joka sanan mukaan oli suurin naisista syntynyt sanoi ettei ole arvollinen avaamaan Jeesuksen kengän paulaakaan, koska oli niin syntinen. Hän myös sanoi että Jeesuksen tuli kasvaa, mutta hänen itsensä pienentyä.
Lähes kaikki opetuslapset antoivat elämänsä hänelle kokonaan ja heidät teloiettiin Jeesuksen nimen tähden, mutta he eivät sitä nimeä kieltäneet, koska tiesivät kuka hän oli ja mitä hän oli heidän edestään tehnyt, kun he pääsivät synneistään ja heistä tuli uusia luomuksia uudestisyntymän kautta ja he olivat varmoja että kun he kuolevat niin he pääsevät taivaaseen, koska Pyhä Henki sen heille todisti, se kun asui heidän sydämmissään.aloituksen kaltaisia kirjoituksia. Et kai halua sanoa, että Raamattu on kirjoitettu niin kuin yhdeksänvuotias sen kirjoittaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327