osaavan niin suomalaisen kuin maahanmuutajankin itselleen ja laskevat hänet suomenruotsalaiseksi. Kaiken kukkuraksi ruotsinsuomalainen paluumuuttaja joka osaa ruotsia rinnastetaan suomenruotsalaiseksi häneltä itseltään kysymättä.
Minusta tuntuu omituiselta kun suomenruotsalaiset omivat ruotsia
häpeällistä
12130
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Surujen määrä väheneee sellaista vauhtia, että kohta kaikki kelpaavat suruiksi, kunhan osaavat sanankin ruotsia.
Kaikesta tilastokikkailusta hupolimatta surujen määrä on saatu juuri ja juuri pysymään ennallaan, joskin suhteellisen osuus vähenee jatkuvasti.
HÖPÖ HÖPÖ!
Ensinnäkin ihmisellä on lupa itse määritellä identiteettinä aivan vapaasti, ei ketään voi "omia"! Lapsena Pohjanmaalle muuttanut ja kotoutunut tmaahamuuttaja saatta toki kotiutua ympäröivään kulttuuriin ja ihmisiin mutta ei hänestä suomenruotsalaista tule siitä huolimatta! Tulevaisuudessa näiä "eri näköisiä" suomenruotsalaisia varmaan tulee syntymäänkin mutta he ovat jo sitten syntyneet täällä ja mahdollisesti oinen vanhemmista on suru.
Väite että ruotsinsuomalainen muuttuisi suomenruotsalaiseksi opittuaan ruotsia ja muutettuaan takaisin Suomeen on niin dorka väite että vetää aivan mykäksi! Ja ettäkö me hänet sitten omaan porukkaan omisimme?? Miksi ihmeessä onhan hänellä oma porukkansa täällä, onhan hän edelleen suomenkielinen suomalainen vaikka ruotsia osaisikin. Jos myös hänen lapsensa, joka ei osaa suomea, muuttaa takaisin isiensä maahan niin ei hänestäkään tule suomenruotsalaista vaan hän on riikinruotsalainen.
Me surut olemme syntyperäisiä suomalaisia!!!
Älähän nyt ankkamatami tuollaista väitä!
Paavo Lipponen on moneen kertaan kertonut, että ruotsinkieli kuuluu jokaisen suomalaisen identiteettiin joten kyllä ainakin Lipponen pitää huolen siitä, että suomalainen ei itse voi määritellä omaa identiteettiään.
- Onneksi Lipposella ei ole mitään valtaa enää.
"Ensinnäkin ihmisellä on lupa itse määritellä identiteettinä aivan vapaasti, ei ketään voi "omia"!
Ruotsinkielisten mielestä tarvitaan raja-aitoja, muuria pitää rakentaa joka vaiheessa ja erotella suomenruotsalaiset omaksi ryhmäkseen, joka ei halua kuulua joukkoon, ja jossa voidaan elää ja olla ruotsia puhiuen. Siinä on pähkinänkuoressa suomenruotsalaisuuden tavoittet. Sehän sopii vallan mainiosti, mutta heidän ei pitäisi edellyttää suomenkielisiltä ruotsin kielen osaamista. Puhukoot itse mitä lystäävät, ja sallittakoon sen myös meille muille. Nyt on vuosi 2012 eivtäkä menneiden aikojen ajatukset kuulu enää nykypäivään.
Paheksutko myös sitä että ihmiset erottavat itsensä massasta ja kertovat olevansa hämäläisiä, savolaisia, karjalaisia, lappalaisia, lappilaisia, saamelaisia, pohojalaasia, vantaalaisia, stadilaisia, oululaisia, partiolaisia, vasenkätisiä, punatukkaisia, sinisilmäisiä, töölöläisiä, ressulaisia, norsseja, sykkiläisiä, sotaveteraaneja, marttoja j.n.e.
Vai onko pahasta ja muista rajaavaa vain se että on suomenruotsalainen ja kokee kuuluvansa siihen ryhmään?
Ryhmätunteessa ei ole mitään vikaa, eristäytyminenkin on OK, mutta siitä on omat seurauksensa.
Eri heimoihin ja ryhmiin kuuluvat suomalaiset tuntevat kuitenkin kuuluvansa samaan kansallisuuteen. Ne ovat alaryhmiä, alakulttuureja yms. Ruotsinkieliset eivät tunne samoin, vaan haluavat olla erillinen ryhmä suomenkielisten rinnalla, kuin rinnakkaisilmiönä. Sekin sopii, mutta erillisyys aiheuttaa ongelmia. Suomalaisia he silti ovat siinä mielessä kuin kaikki muutkin, joilla on Suomen kansalaisuus riippumatta siitä puhiuvatko suomea, ruotsia, venäjää, arabiaa, somalia, romanikieltä tai arabiaa. (Esimerkiksi somalikieltä puhuvista suomalaisista enää n. kaksi kolmasosaa on Somaliassa syntyneitä.)
Ne maahanmuuttajat, jotka ovat omaksuneet ruotsin kielen, ovat suomalaisia mutta heitä ei hyväksytä suomenruotsalaisiaksi koska eivät ole syntyperäisiä. Tosin ei ollut Rkp:n ent. kansanedustaja Jutta Zilliacuskaan, mutta hän pitikin hienostelevaa eroa suomenkielisiin ja muuttui virolaiseksi vasta 1990-luvulla. Toisaalta Ben Zyskowicz on ennen kaikkea suomalainen joka suhteessa, ja edustaa omaa alakulttuuriaan niin kuin monet muutkin Max Jakobsonin tavoin.
-Suomenruotsalaisten tulisi opetella suvaitsevaisuutta ja vaimentaa vihamielisyyttään - heidän äkkijyrkät mielipitensät vahingoittavat ruotsin kielen asemaa Suomessa.
"Ruotsinkieliset eivät tunne samoin, vaan haluavat olla erillinen ryhmä suomenkielisten rinnalla, kuin rinnakkaisilmiönä."
Sanoo netti fenno joka tuntee... anteeksi nyt mut kuinka monta suomenruotsalaista tunnet?
Eiköhän me kaikki haluta kuulua johonkin ryhmään, meillä päin sanotaan "lika barn leka bäst" mutta ei se kuitenkaan tarkoita sitä että me jotka asumme kakskielisillä alueilla eristäytyisimme.
Kieli on vahvasti yhdistävät tekijä, eikä sitä jaksa ainayksityiselämässään kahta kieltä puhua tai tulkata koko aikaa ja vielä vähemmänpuhua kohteliaisuudesta suomea ruotsinkielisten kavereittensa kanssa. Siksi ystäväpiirit useimmiten mudostuvat sellaiseksi että niissä pärjää yhdellä kielellä tai kahdella rinnan niin ettei tarvitse kääntää tai tulkata tai että kukaan tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Minä esim aina kutsuja järjestäessäni ja vieraita kutsuessani otan aina huomioon kieliasian.
Surukaverit voisi periaatteessa aina kutsua, he osaavat kaikki suomea mutta puhuvat tietysti keskenään ruotsia joten aina ei voi kutsua suomenkielisiä ummikoita sekaan vaan heidät pitää kutsua niin että tilaisuudessa puhutaan vain suomea.
Milloin viimeksi sinä puhuit ruotsia?
Kieli on kansakuntaa yhdistävä tekijä! Siitä vaan ei pääse yli eikä ympäri.
- Ruotsissa tämä huomattiin kreivin aikaan kun siellä muokattiin uusi kielilaki joka velvoittaa kaikkia ruotsalaisia oppimaan ruotsin kieltä. Niille jotka eivät syystä tai toisesta ole oppineet ruotsia voivat saada asianmukaista tulkkausapua.
Käytin nimimerkkiä "Taxellin paradoksi" muistutuksena ruotsinkielisten tärkeästä periaatteesta, mutta olet tietysti huomannut, että Trotjänare täällä on mielipiteineen. Viimeksi kirjoittelimme toisillemme tästä samasta asiasta ruotsiksi 3.11.2012.
Taxellin paradoksi edellyttää, että ruotsinkielisillä on omat organisaationsa, lastentarhat, koulut, opistot, yliopisto, järjestöt ja harrastuspiirit suomenkielisten vastaavien organisaatioiden rinnalla. Tämä on täysin kielilakimme mukaista, sillä kielilain filosofiana on jakaa Suomi ruotsinkieliseen ja suomenkieliseen osaan. Vain tietyt viranomaistoiminnat olisivat yhteisiä. Kuulemma tämä on toteutunut tehokkaasti ainakin Pietarsaaressa, missä on sekä ruotsinkielinen että suomenkielinen yhteiskunta, joilla on vain vähän tekemistä keskenään.
Taxellin paradoksi toteutuu monella tavalla. Otan sattumanvaraisesti muutaman esimerkin: Finlands svenska spelmansförbund, svenska lärarförbund, gymnastikförbund. författareförening, scouter, socialdemokrater, brand- och räddningsförbund, hembygdsförbund. Ne ovat yksikielisiä, eikä siinä ole mitään huomautettavaa, paitsi että kaksikielisyys ei toteudu.
Mm. ministeri Ville Niinistö on kiinnittänyt tähän huomiota: "Genom sina enspråkiga lösningar har finlandssvenskarna gjort det för svårt för finskspråkiga att bli tvåspråkiga. Finlandssvenskarna borde ta sig en funderare och tänka på om det lönar sig att stänga in sig i en borg, säger De grönas ordförande, miljöminister Ville Niinistö i en intervju för FNB, som publicerats i Västra Nyland 13.9. (ks. Magma)
Kun käytännön elämässäkään ei kaksikielisyyttä ole, ja ruotsinkieliset käyttävät työasioissa suomea tai englantia, syntyy vaikutelma ruotsinkielisten halusta eristäytyä, mitä vaikutelmaa lisäävät monet Hufvudstadsbladetin ym kirjoitukset. Omasta tuttavapiiristäni voin sanoa, että Tammisaresta (nyk. Raasepori) olevat puhuvat kanssani ruotsia, eräs vaasalainen puhuu pakosta, kun en kiusallani suostu puhumaan suomea hänelle, mutta muut ruotsinkieliset tuttavat puhuvat päättäväisesti suomea. Yksikään pääkaupunkiseudun ruotsinkielisestä tuttavistani ei yleensäkään halua puhua äidinkieltään suomalaisten kanssa, vaan he haluavat sulkea reviirinsä ulkopuolisilta.
Rautaako?kin myönsi olevansa enemmän ruotsalainen kuin suomalainen
kirjoittamalla ME kun kirjoitti Ruotsin tekemisistä!
rautaako? on sitten kuin Lipponen, joka on omien sanojensa mukaan kurkkuaan myöten ruotsalainen. ;)
ylös nousemus koittaa