Mikäli al-Qaeda haluaisi ensisijaisesti tappaa amerikkalaisia ja mikäli terrorisoluja olisi niin pelottavasti joka paikassa kuin annetaan ymmärtää, niin eiköhän Yhdysvalloissa tehtäisi itsemurhaiskuja hieman eri tahtiin. Nythän ei edes ole olemassa tahtia, koska ei ole mitään itsemurhaiskujen frekvenssiä.
Suurkaupungeissa on lukemattomia ns. pehmeitä kohteita, joihin terroristi voisi ajaa pommilla lastatun henkilöauton (tai kävellä pommivyö päällä) keskelle suurta väkijoukkoa ja tappaa kymmeniä ihmisiä. Yhdysvalloissahan liikkuu niin suuria määriä pommin raaka-aineeksi kelpaavia materiaaleja, ettei itse pommin valmistaminen tule koskaan olemaan ylivoimainen tehtävä asiansa osaaville.
Kuitenkin nyt suojellaan aivan erityisesti finanssikeskuksia ja muita vastaavia. Miten tällainen suojelu käy yksiin niiden väitteiden kanssa, että al-Qaeda hyökkää ennen kaikkea vapaita amerikkalaisia ja kansaa vastaan? Mitä merkitystä al-Qaedalle on, missä taloissa ihmisiä kuolee, jos näin todella olisi?
Miksi iskut voidaan muka estää suojelemalla paria taloa? Kyllä ne asuintalot romahtavat isolla pommilla ihan samalla tavalla kuin pörssitalotkin eikä siinä tarvitse terroristien etukäteen edes käydä kaupungissa. Arvelisinkin, että ennen pitkää kostoiskut aletaan Yhdysvalloissa suunnata pehmeisiin kohteisiin muiden kohteiden käydessä liian vaikeiksi. Jos tuo käänne tapahtuu ja al-Qaeda luopuu lopullisesti poliittisesta uskottavuudestaan (vuonna 1998, 2000 ja 2001 iskut kohdistettiin symbolisesti) ylivoiman edessä, Yhdysvalloilla on edessään paljon enemmän ongelmia kuin nyt. Madridissa jo iskettiin pehmeään kohteeseen...
On hämmästyttävää, että niin monet ihmiset tosissaan uskovat, ettei Yhdysvaltain ulkopolitiikalla ole juuri mitään tekemistä terroristien kanssa. Vuoden 2001 jälkeiset tapahtumat todennäköisesti ainoastaan lisäävät terrorismia, mahdollisesti jopa kymmenien vuosien säteellä.
Epäilemättä ääri-islamilaiset haluaisivat johtaa koko maailmaa, mutta siitä tuskin on järkeä kantaa välitöntä huolta, sillä maailmassa on miljoonia islaminuskoisia, joista vain pieni marginaali on väkivaltaan ainavalmista ääriainesta. Nythän ei muuten ole kyse siitä, kuka on hyvä ja kuka paha, kyse on molemminpuoleisesta vääryydestä. Armoton ja ahne suurvaltapolitiikka vs fanaattinen ääriaines. Yhdysvaltain ns. täsmäpommituksissa on luultavasti kuollut viimeisen kolmen vuoden aikana paljon enemmän ihmisiä kuin terrori-iskuissa (911 mukaan lukien).
Bushin hallinto ja al-Qaeda
3
193
Vastaukset
- Grustnij
Terrorismilla pelottelu liitty ensisijaisesti tuleviin presidentinvaaleihin.
Jos presidentin vaimo Laura Bush vierailee New Yorkissa Citicorpin päämajassa päivä sen JÄLKEEN, kun Tom Ridge oli uhasta varoittanut, niin muuta ei kai voine päätellä?
Tai sitten GW haluaa päästä vaimostaan eroon...
http://money.cnn.com/services/tickerheadlines/for5/200408021559DOWJONESDJONLINE000594_FORTUNE5.htm
"NEW YORK -(Dow Jones)- First Lady Laura Bush, New York Governor George Pataki and New York City Mayor Michael Bloomberg visited the headquarters of Citicorp ( C) on Monday, a day after Homeland Security officials issued a terrorist alert for the financial company's offices, Cable News Network reported." - Arvelija
Yksinkertaisesti siksi että niitä tehtailee Yhdysvaltain valtaeliitti kätyreineen. Kyllä niitä vielä tulee, kunhan parhaaksi näkevät.
Syyskuun 11. on jo puhuttu puhki, mutta lisäksi esim. WTC:n pommituksessa 1993 FBI oli soluttautunut terroristiryhmään ja tarjosi "turvallisten" räjähteiden sijasta aitoa tavaraa! Ainut mikä esti iskun onnistumisen oli terroristien tyhmyys - eivät osanneet edes parkkeerata autoa oikeaan paikkaan. Olisikohan tästä kenties opittu jotain?
Nuo turvatoimet tosiaan ovat täyttä showta tai sitten tarkoitus on vain totuuttaa ihmiset automaattiasein varustettuun virkavaltaan kaduilla.- Rane
"Arvelija" on taas MULTINICKI "moonman", että sillä tavalla HAHAHAHAHAHHAA!!!!!
Voiko "hauskempaa tyyppiä" olla kuin tämä äärikommari on "kirjoituksissaan"!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393