Kekkonen erotti virkamiehiä!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Reinikainen

"Kaksi virkamiestä sai potkut ja porttikiellon valtionvirkoihin Reinikaisen paperien hautailun johdosta – Kekkonenhan ei koskaan sumeillut heiluttaa pyövelinkirvestä kun syytä oli. Myös SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen sai Kekkoselta samasta syystä kovasanaisen nuhdesaarnan: hän oli luvannut suojella kyseisiä virkamiehiä ylemmän tahon vihalta, jos käry olisi käynyt – mutta Kekkosen edessä hänkin oli täysin voimaton. Rakennuslupa tuli suunnilleen pikakirjeenä tämän jälkeen: Kekkosen vihanpitotapa oli hänen pääministeri- ja puhemiesajoiltaan liiankin hyvin tiedossa, joten hänen suututtamistaan vältettiin jo tuolloin kaikin keinoinlähde?."

Kekkonen suuttui, kun sotilas ei saanut rakantaa hautaansa itse. Virkamiespellet sen estivät paperisodallaan.

kaksi hallituksen pellejä sai potkut t. Kekkonen U.

Kumpa nytkin hallituksesta lentäisi ulos tiu pellejä, ja niiden palkkarahat menisi Kreikkaan. Päälle vielä 100000000000000000000000000.1 % lahjaverot hallitukselle!
068
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


hyvä me !!! kirjoitti:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Reinikainen

"Kaksi virkamiestä sai potkut ja porttikiellon valtionvirkoihin Reinikaisen paperien hautailun johdosta – Kekkonenhan ei koskaan sumeillut heiluttaa pyövelinkirvestä kun syytä oli. Myös SKP:n puheenjohtaja Aimo Aaltonen sai Kekkoselta samasta syystä kovasanaisen nuhdesaarnan: hän oli luvannut suojella kyseisiä virkamiehiä ylemmän tahon vihalta, jos käry olisi käynyt – mutta Kekkosen edessä hänkin oli täysin voimaton. Rakennuslupa tuli suunnilleen pikakirjeenä tämän jälkeen: Kekkosen vihanpitotapa oli hänen pääministeri- ja puhemiesajoiltaan liiankin hyvin tiedossa, joten hänen suututtamistaan vältettiin jo tuolloin kaikin keinoinlähde?."

Kekkonen suuttui, kun sotilas ei saanut rakantaa hautaansa itse. Virkamiespellet sen estivät paperisodallaan.

kaksi hallituksen pellejä sai potkut t. Kekkonen U.

Kumpa nytkin hallituksesta lentäisi ulos tiu pellejä, ja niiden palkkarahat menisi Kreikkaan. Päälle vielä 100000000000000000000000000.1 % lahjaverot hallitukselle!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu