Kun seuraa tapaus "dosentti" Bäckmannin riemunkirjavia kuvioita, mieleen nousee väistämättä kysymys, että onko liiallinen venäjämielisyys jo maanpetoksellisuuteen verrattavaa puuhaa.
Voisivatko vaikka tämän palstan venäjämieliset iiroilijat tai muut epäisänmaalliset henkilöt valaista asiaan liittyviä hämäryyksiä?
Voisivatko vaikka tämän palstan venäjämieliset iiroilijat tai muut epäisänmaalliset henkilöt valaista asiaan liittyviä hämäryyksiä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei missään tapauksessa ole!
Esim.minä olen jo vuosia ollut suuri Venäjän ystävä ja olen myös väittänyt, että Suomi oikeastaan aloitti sekä Talvisodan että Jatkosodan, kuten kai suuresti arvostamani dosentti J.B.kin väittää, emmekä varmaan kumpikaan tunne itseämme kovinkaan epäisänmaallisiksi.
Johan Bäckman on varmaankin viimeinen suomenkansalainen joka on päättänyt omakohtaisesti hyötyä omalla poliittisella urallaan lähestyä mielistelemällä Venäjän korkeita hallintovirkamiehiä. Ja tämän toimintansa alkuperäinen motiivi Johan Bäckmannilla on ollut saada Kremlistä itselleen korkeantasoista mandaattia, jonka kautta hänet asetettaisiin korkeaan hallintovirkaan suomessa. Niin onhan tälläinen toiminta erittäin vahvasti valtionrikollista ja maanpetoksellista Suomea kohtaan.
Valtionrikoksesta on on alkuperäinen lakimääräinen rangaistus ollut yleensä kuolemantuomio, joka kuitenkin tällä hetkellä suomessa on määritelty elinikäiseksi vankeudeksi.
Johan Bäckmannin itsenäisyyspäivän toivotus Suomelle.
http://antifasistit.blogspot.fi/2009/12/dosentti-johan-backmanin.html#!/2009/12/dosentti-johan-backmanin.html
Dec
6
Dosentti Johan Bäckmanin itsenäisyyspäivän toivotus Suomelle.
Kansalaispalaute on aina kiinnostavaa, varsinkin kun sen saa henkilökohtaisesti. Tuntematon kansalainen lähestyi minua tänään jo aamutuimaan ilmeisesti "itsenäisyyspäivän" kunniaksi seuraavanlaisella tekstiviestillä (kirjoitusvirheet säilytetty):
Stalin jos kuka löi päänsä karjalan mäntyyn! Hyökkääviä punarosvoja jäi raatoina makaamaan taipaleelle,summaan,kollaalle,raatteen tielle kuin kärpäsiä.
Kuka lieneekään, mutta viesti on kuitenkin selvä: joulukuun kuudentena juhlitaan nimenomaan venäläisten joukkomurhaamista. Siitähän myös ns. talvisodan juhlinnassa on kysymys. On muuten täysin ainutlaatuista, että meillä juhlitaan tuon sodan alkamista. Ikään kuin siinä olisi jotakin juhlimista.
Ja onhan siinä. Meillä arvostetaan sitä, että päästään taas kerran elämään läpi uudelleen ne unohtumattomat kokemukset, kun suomalaiset pääsivät motittamaan ja teurastamaan venäläisiä (sekä tietysti ukrainalaisia ja muita). Myös snaiperi Simo Häyhä on suuri sankari tapettuaan ainakin 900 neuvostolaista sotilasta.
Tätä taustaa vasten kouluampujatkin näyttäytyvät suomalaisen isänmaallisuuden huippusaavutuksina (jonkinlaista Erkon sotaa sekin).
Tänään Helsingin Sanomien kulttuuriosaston etusivua koristi puolen sivun kokoinen fasistien pääsymboli hakaristi, siis merkki, jonka julkaiseminen valtakunnan päälehdessä esimerkiksi Saksassa olisi rikos.
Avasin vahingossa televisionkin, ja eikös sieltä tullut tuo Euroopan historian huonoimman romaanin filmatisointi, joka lähetetään jostakin syystä aina tänään. "Tulta munille! Ratatatata". Meneillään oli mikäs muu kuin venäläisten tappaminen, siis itsenäisyyspäivämme tärkein symbolinen rituaali.
Sattumoisin pääsin tänään Eljas Erkon paksua elämäkertaa soutaessani kohtaan, jossa Erkko julistautuu ihannoivansa fasismia. "Suomikin tarvitsisi Mussoliniaan -- fascismi tuli pelastajana", Eljas Erkko kirjoitti ja julisti: "Eläköön vapaa, ryssistä vapaa Suomi."
Kun Obama tilasi vähän aikaa sitten tarpeisiinsa tuoretta suomalaista verta, kokoomus meinasi ratkea innosta. Niin sanottu "puolustusministeri" lensi heti Afganistaniin, ja Salolainen taisi hamuta meille ikiomaa siivua Afganistanista (sitäkö tänään juhlitaan?). Joskus 30 vuotta sitten vouhotettiin Neuvostoliitosta Afganistanin "miehittäjänä", nyt ollaan itse samoissa puuhissa, ja vouhotetaan melkein yhtä suurella innolla, ase kädessä.
Suomi on tänään sotaa käyvä maa, mikä pitäisi muistaa niin sanotun "presidentinlinnan" kemuissa. Joka päivä sota näkyy enemmän ja enemmän arkielämässämme, ensin pikku lehtijuttuina, sitten konkreettisina asioina. Saksassa antifasistit iskivät rajusti valtiota vastaan protestina Afganistanin sodan jatkamiselle, mutta meikäläiset eivät tee mitään. Ehkä se on hyväkin. On parempi tyytyä sääliin.
Viimeksi Erkon aikana ulkopolitiikkaamme on johdettu näin paljon takapuolella.
Sitä paitsi mikä ihmeen "itsenäisyyspäivä"? Niin sanotut linnan juhlat on kopioitu melkein yksi yhteen kenraalikuvernöörin vastaanotosta, paitsi että palatsi eli presidentinlinna on tietysti siihen tarkoitukseen surkea murju.
Tänä vuonna on muisteltu sitäkin, kun Suomi nostettiin kansakunnaksi 200 vuotta sitten Porvoossa. Suomi on kokonaan Aleksanteri I:n luomus, kuten Klinge kirjoittaa. Me elämme Keisarin Suomessa. Jos Suomen itsenäisyydestä tai olemassaolosta pitäisi jotakuta kiittää, niin Keisaria.
Niin ja Lenin, joka allekirjoitti itsenäisyyspaperimme työpöytänsä ääressä Pietarin Smolnassa. Kävin itse tuon samaisen työpöydän ääressä pohtimassa, kuinka merkittävä tapahtuma kyseinen allekirjoitus mahdollisesti oli:
Ihan yhtä paljon kuin usaNISTI asenne.
Olkaamme ylpeästi suomalaisia, niin ei tarvitse nuoleskella kumpaankaan suuntaan!
Viherkommunismi ja hyysäys on maanepetokselliseksi luettavaa toimintaa.
Omaa sukuani on tullut Suomeen aikoinaan emigrantteina wanhalta tsaarin Venäjältä, ja se maa on minulle itselleni siksi tärkeä. Ihmisoikeusloukkauksia, tyylitöntä neuvostopullistelua, jne. en tietenkään hyväksy, ja Suomi on minulle tietenkin se ainoa oikea kotimaa. Bäckman aiheuttaa minussa käyttäytymisellään lähinnä vain tyrmäävän myötähäpeän tunteen. Hänen "venäjämielisyytensä" on jotain ihan muuta kuin se mitä itsessäni tunnistan. En rehellisesti sanottuna osaa sanoa mistä oikein on kyse. Mutta onhan näitä ajattelijoita tietenkin muitakin, mm. Paavo Lipponen joka hampaat irvessä puolustaa vuosi toisensa jälkeen koulujen pakkoruotsia "historiallisista syistä". Sitäkään en ole koskaan ymmärtänyt...
Mitä tarkalleen ottaaen on "liiallinen venäjämielisyys"?
Avaaja ei yllä lähellekkään, aidon Hitman-1:n tasoa kirjallisessa ilmaisussaan.
Timo- vaikkakin oli psykopaattinen narsisti, osasi kirjoittaa.
Rankaisi pahaa Hitmannia: Teki hänestä ramman ja sokean !
Jumala on pitkämielinen ja armollinen.
Jumala rankaisi myös pahaa Robert Pallaria ja teki hänestä hullun.
Kiitos Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha, ihmisten kesken !