Minulle on ihan sama minkäläiset renkaat kenelläkin on. Välillä itselläni on molempia ja nastat nypittyäni, ajan vielä kesän talvikumeilla. Ainut mikä minulle merkitsee on renkaan viikko/vuosi päiväys. Yli viisivuotta vanhat kumit ovat liukkaita aina.
Miksi toisten renkaat ärsyttävät?
Hitto mikä narina
356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
No kun "minä" olen aina oikeassa,ja "minulle" on aina tärkeää että "muutkin" tietävät sen. Ja jos "jmuu" on eri mieltä tai toimii toisin kuin kuin "minä", "hän" on typerys jota "minun" on opastettava oikealle tielle. Jos "hän" ei kykene ymmärtämään "minun" olevan oikeassa, "minun" on solvattava "häntä". Näin saamme aikaan rakentavan keskustelun, joka johtaa yhteisymmärrykseen ja harmoniseen rinnakkaineloon. Kunhan vain "hän" muistaa, että "minä" olen oikeassa.
Tähän voi kumpikin osapuoli sijoittaa itsensä ja vastapuolensa, aiheesta riippumatta.
Minua ärsyttää veronmaksajana se että tiet urautuvat nastojen vaikutuksesta. Jalankulkijana minua ärsyttää nastarenkaiden tuottama meteli ja pöly.
Se että toiset ajavat kesällä talvirenkailla ei ärsytä. Jos joku tietoisesti ajaa huonoilla renkailla tietää hän ainakin ketä syyttää silloin kun ajaa kolarin, eli sitä peilissä näkyvää kaveria. Kesällä kun ei edes talvinopeusrajoitukset kompensoi renkaan huonompia ominaisuuksia.
Nastarenkaat olisivat muutoin tehokkaampi valinta, mutta nastoilla on ne haittavaikutuksensa.
Minua ärsyttää jatkuva vakuutusmaksujen nousu, aiheuttajina lepuuttajapellet.
Yleisen liikenneturvallisuuden vaarantajia lepuuttajapellet ovat.