Olisiko jo hyvä aika tarkastella eu:n ja euron hyötyjä

http://www.youtube.com/watch?v=k6ritNu7DaI


Viisaan miehen kannaotto jo 2001, yhä samalla linjalla.

Nyt mukaan kaikki pelastamaan Suomi eu kurimukselta.

Liittovaltiosta ei voi erota, nyt vielä ehtii.
871
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

EU vai Eta


•Miten meidän kävisi EU:n ulkopuolella?
•Loppuisiko kaupankäynti?
•Miten kävisi työllisyyden?
•Jäisimmekö yksin?

Oheinen vertailu EU-jäsenyyden, Euroopan Talousalue (ETA) -sopimuksen ja Sveitsin EU:n kanssa tekemien sopimusten välillä osoittaa, että EU:n ulkopuolella ei ole mitään pelättävää. Päinvastoin.

EU-jäsenyys on kahleena estämässä aidon kansainvälisen yhteistyön puhumattakaan siitä, että se tuhoaa hyvinvoinnin perustan, itsenäisyyden.

Mitään sellaista hyvää ei EU-jäsenyys tuo, jota emme saisi ilman EU:ta.

EU-jäsenyyden, ETA-sopimuksen ja Sveitsin EU-suhteiden vertailu:
katso lisää:IPU=ITSENÄISYYSPUOLUE

Äänestä
  • Törnqvistillä näöyttää olevan varsin reaalinen kuva nykytilanteesta, nykytilannehan on se lähtökohta josta pitää suunnittelun alkaa. Jossia ei tarvita eli miettimistä siitä jos asiat eivät olisi niin kuin ovat.

    IPU näyttää pienen haihattelijajoukon ryhmittymältä jolla on omat ajatuksensa mutta tuskin suurta kannatusta noille ideoilleen. Suomalaiset ovat näköjään kohtuullisen viisaita eivätkä anna hämätä itseään moisilla haavekuvilla.

    Äänestä

Euroopan talousalue







Loikkaa: valikkoon, hakuun







█ EFTA-maat (paitsi Sveitsi)

█ EU-maat

Euroopan talousalue (ETA) laajentaa Euroopan unionin yhteismarkkinat EU:n jäsenmaiden lisäksi Islantiin, Liechtensteiniin ja Norjaan, ilman että näitä maita koskevat EU:n jäsenyyteen liittyvät velvoitteet ja edut.

[muokkaa] Historia

Vuonna 1992 Euroopan yhteisön 12 jäsenvaltiota ja kaikki Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) jäsenet paitsi Sveitsi, mukaan lukien myös Suomi, neuvottelivat sopimuksen Euroopan talousalueesta. Sen tarkoituksena oli laajentaa Euroopan sisämarkkinoiden etuja. Sopimus allekirjoitettiin Portossa toukokuussa 1992 ja se tuli voimaan 1. tammikuuta 1994 (Liechtensteinin osalta 1. toukokuuta 1995).

Sveitsi ei liittynyt Euroopan talousalueeseen, koska sveitsiläiset äänestivät kansanäänestyksessä liittymistä vastaan. Kolmesta EFTA-maasta on myöhemmin tullut EU:n jäseniä, joten EU:n jäsenvaltioiden lisäksi Euroopan talousalueeseen kuuluu ainoastaan kolme EU:n ulkopuolista maata: Islanti, Liechtenstein ja Norja. Perustamisensa jälkeen ETA on laajentunut EU:n uusien jäsenmaiden myötä.

[muokkaa] Maailman suurimmat markkinat

Ne 30 maata, jotka muodostavat ETA:n, muodostavat suurimmat yhtenäiset markkinat koko maailmassa. Markkinat ulottuvat Pohjoiselta jäämereltä Välimerelle asti. Alueella asuu yli 500 miljoonaa kuluttajaa. ETA:n ansiosta Euroopan sisämarkkinoiden neljä perusvapautta - tavaroiden (maataloustuotteita lukuun ottamatta), palvelujen, henkilöiden ja pääoman vapaa liikkuvuus - on laajennettu koskemaan ETA-maita.

EMME TARVITSE EU:TA EMMEKÄ EUROA, NE TULEVAT LIIAN KALLIIKSI,
ETA- SOPIMUS EI MAKSA MITÄÄN

Äänestä

Suomi irti EU:sta!

IPU:lla on hyvä linja ja tässä kohden se on sama kuin SKP:lläkin.

Äänestä

"IPU:lla on hyvä linja ja tässä kohden se on sama kuin SKP:lläkin."
Niin, isänmaan asialla ja kansan asialla molemmat, eikä mitään viidennen kolonnan porukoita. Samat puolueet ovat kansan ja isänmaan asialla myös Nato asiassa, mikä ilmenee nyt selvimmin Islannin ilmapuolustus ja ohjusasiassa. Tietenkin joku osa kepusta ja persuistakin vastustaa Natoon menoä Islanniin köökin kautta, mutta ei horjumatta.

Äänestä

Suomalaismepit erimielisiä EU:n suunnasta

Yhtä mieltä parlamentaarikot ovat siitä, että EU:n nykymeno ei voi jatkua. Ratkaisuista vain ollaan erimielisiä.











EU:n huippukokous saa lähipäivinä käsiteltäväkseen kaksi ehdotusta EU:n tiivistämisestä.

Euroopan unionilla on käsissään komission puheenjohtajan José Manuel Barroson ja Euroopan neuvoston puheenjohtajan Herman van Rompuyn paperit. Molemmat kasvattaisivat EU:n valtaa talousasioissa ja veisivät sitä pois jäsenmailta.

Helsingissä perjantaina lehdistölounaalla toimittajia tavanneet suomalaiset europarlamentaarikot ovat erimielisiä siitä, mitä ehdotukset tarkoittaisivat ja tekisivätkö ne EU:sta liittovaltion.

Keskustan Anneli Jäätteenmäki painaisi jarrua.

- Nyt olisi aika pysähtyä ja miettiä, mihin Suomi haluaa EU:ta kehittää ja mihin Euroopan jäsenvaltiot haluavat sitä kehittää. Nyt mennään aivan liian nopeasti ja kansalaisilta pimennossa. Kukaan ei varmasti oikein hallitse tätä tilannetta, Jäätteenmäki sanoi.

Kokoomuksen Petri Sarvamaa puolestaan topputtelee, ja sanoo, että paperit ovat vasta luonnoksia, joita on turha dramatisoida.

- Ei ole tulossa mitään liittovaltiota, niin kuin se halutaan nyt ymmärtää. Suomi on lähtenyt EU:hun tietoisena siitä, että tämä on prosessi, joka on Euroopan yhdentymistä ja yhdessä asioiden hoitamista, Sarvamaa sanoo.

SDP:n Liisa Jaakonsaaren mielestä EU on jo liittovaltio, koska niin suuri osa lainsäädännöstä tulee EU:sta.

- Jos valinta on se hajoaako unioni vai tiivistyykö se, niin minä olen tiivistymisen kannalla, Jaakonsaari toteaa.
Maria Stenroos
YLE uutiset

Nytkö sitten liittovaltioon, kansalta kysymättä, se on sitten myös natolle kyllä.

Jaakonsaari lähetettiin brysseliin koska oli niin epäsuosittu suomessa,
nythän se vasta saa vahinkoa aikaan, ja mitä tekee" isä" Mitro, ei mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en halua maksaa kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=k6ritNu7DaI


Viisaan miehen kannaotto jo 2001, yhä samalla linjalla.

Nyt mukaan kaikki pelastamaan Suomi eu kurimukselta.

Liittovaltiosta ei voi erota, nyt vielä ehtii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu