Onko normaalia?

Mulle laitettin silarit 13 kk sitten ja vieläkään toisessa nännissä ei ole tuntoa, onko normaalia? Lisäksi ajoittain on kipuja ja saman rinnan alla on kovaa kudosta arven kohdalla. Kävin näyttämässä rintaa plastiikkakirurgille tuon kovuuden ja levinneiden arpien takia, hän sanoi että arpia voi operoida pienemmäksi ja että kovuus voi olla alkavaa keloidia. Tämä tunnottomuus ja kivut ajoittain nyt eniten huolestuttaa.
379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tunnottomuus voi parantua ajan kanssa tai sitten ei. Leikkauksessa hermoja vaurioituu ja ne voivat parantua pidemmän ajan kuluessa. Itselläni oli molempien rintojen alla leikkausarpien yläpuolella laajalti tunnoton alue. Tunto palasi hiljalleen ja parin vuoden kuluttua kaikki oli taas ennallaan. Rintojen suurennoksen jälkeen nänneissäni oli oikeastaan liikaakin tuntoa, ne aristi hyvin pitkään (tunnottomuutta ei ollut lainkaan).

Myös arven sisällä tuntui eräänlaisia muhkuroita, mutta ne olivat ilmeisesti itsestään sulavien ompeleiden jäämiä koska katosivat muutamien kuukausien kuluessa.

Äänestä

Oliko kapseloitumista? Se ainakin voisi selittää kipuja.

Äänestä

Tuota hermojen vaurioitumista mietin itsekkin että voiko ne pysyvästi vaurioitua vai miten se menee.. Onko muillakin mahdollisesti kestänyt yli vuoden kun tunto on palannut? kapselia ei kirurgi (eri kuin leikkasi) todennut ja sitä ihmettelenkin että miksi vain tämä toinen rinta oireilee, missä on tätä tunnottomuutta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huolestunut2 kirjoitti:

Mulle laitettin silarit 13 kk sitten ja vieläkään toisessa nännissä ei ole tuntoa, onko normaalia? Lisäksi ajoittain on kipuja ja saman rinnan alla on kovaa kudosta arven kohdalla. Kävin näyttämässä rintaa plastiikkakirurgille tuon kovuuden ja levinneiden arpien takia, hän sanoi että arpia voi operoida pienemmäksi ja että kovuus voi olla alkavaa keloidia. Tämä tunnottomuus ja kivut ajoittain nyt eniten huolestuttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu