Tämäkin oli kokoomukselle arka, kun heittivät pois

Ahvenanmaan itsehallintolaki

Ahvenanmaan itsehallintolain 6 luvussa on säännökset maakunnan ruotsinkielisestä asemasta sekä yksilön oikeudesta käyttää suomea maakunnassa toimivassa tuomioistuimessa ja muussa valtion viranomaisessa. Lisäksi itsehallintolaki sisältää säännöksiä muun muassa valtion ja maakunnan viranomaisten välisestä kirjeenvaihtokielestä.
----------------------------
(Kuten huomaata miten 6 luvussa sanotaan, että yksilön oikeudesta käyttä suomea maakunnassa toimivissa tuomioistuimissa ja muussa valtion viranomaisessa, mutta heti ala puolella kääntyy juttu toisin, että itsehallintolaki sisältää säännoksiä muun muassa valtion ja maakunnan viranomaisten välisestä kirjeenvaihtokielestä. MITÄ SE TARKOITTAA??)
-----------------------------

Valtion viranomaisten on käytettävä ruotsin kieltä kirjeenvaihdossa Ahvenanmaan maakunnan viranomaisten sekä Ahvenanmaalla sijaitsevien valtion viranomaisten kanssa. Näin ollen esimerkiksi lausuntopyynnöt tulee laatia ruotsiksi. Myös asiakirja, josta pyydetään lausuntoa, on laadittava ruotsiksi tai käännettävä. Jos lausuntopyyntö koskee mietintöä, on yleensä riittävää, että siihen sisältyvät säädösehdotukset ja mietinnön tiivistelmä on käännetty. Jos säädösehdotus tai mietintö kuitenkin koskee yksinomaan Ahvenanmaata tai sillä on erityisen suuri merkitys maakunnalle, on se julkaistava kokonaisuudessaan ruotsiksi (kielilain 31 §).
------------------------------------------------------
(Kuten huomaatta kuitenkin kaikki asiakirjat pitää laatia ruotsinkielellä, no mihin ne jäikään suomenkieliset asiakirjat?)

Maakunnassa valtion palveluksessa olevalta henkilöltä vaadittavasta kielitaidosta säädetään Ahvenanmaan maakunnassa valtion palveluksessa olevilta vaadittavasta kielitaidosta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1218/2007).

(Mitähän (12182007)tuokin tarkoittaa ja miksi siitä ei ole annattu sisältöä kaikkien luettavaksi?, kun kaikki me tiedämme hyvin, että siellä ei saa puhua suomenkieltä miten vaan ja vielä vähemmän virastoissa, kun työntekijät ei uskalla puhua suomenkieltä)
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mitä lakia tää on kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu