Joka päivä on riittävästi aihetta avaukseen Keskustan, tuon suuren Suomen kokonaisosaajan ylivertaisuudesta muihin puolueisiin nähden.
Kokoomus vannoo suuren rahan, ihmiskasojen ja pinnallisuuden nimiin. Keskusta taas pystyy moneen tulokulmaan ja osaa hankalissakin asioissa kompromissien teon taidon. Puolue ymmärtää myös milloin asia on mustavalkoinen, kuten kuntien pakkoliitokset esimerkiksi.
Kaikkea minkä minuakin lähellä oleva Keskusta osaa, voidaan varsin hyvin perustein kutsua kokonaisvaltaiseksi päätöksenteoksi, yhteen pisteeseen tuijottamisen sijaan.
P.S. On taas näin isäinpäivänä tosi ylevä olo, Keskustaa ja Sipilää ajatellessani

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun puhutaan kokonaiskäsityksestä, on minullakin joistakin asioista sellainen. Yksi asia on ympäristön saasteet.
Olen todella pahoillani kun Keskustan kauniilla ydinalueella, Talvivaarassa ollaan ympäristön kanssa kiipelissä. Kovin tarkkaa kuvaa ei minulla sieltä ole.
Tarkka kuva sensijaan ihan tutkimuksiin perustuen on Helsingin saastepäästöistä. Viikinmäen "puhdistamo" pitää kärkisijaa nikkeli- ja fosforipäästöissä Suomenlahteen. Typpipäästöissä se on "vasta" viides, mutta korvaa "heikon" sijoituksensa lisääntyneillä typpioksidipäästöillä, ilmaan.
Kokonaisuutena näyttävät Keskustan ydinalueet olevan kirkkaasti puhtaimpia ja pääkaupunkiseutu taas monipuolisesti saastunein.
Ei taida "virkaveljelläsi" olla eksaktia tietoa edes kaupungin jätepäästöistä. Täällä Oulun kupeessa on tosi puhdasta.