Luin RV:sta, että Porin Helluntailähetys ry valittaa tuomiosta hoviin. Eiköhän se ole Porin helluntaiseurakunta joka valittaa. Mistäköhän???
Voi aikoja - voi tapoja, kuinka media sekoittaa ja vähättelee Porin asiaa. Asia kun ei ole niin kuin pastorit luulevat ja toivovat olevan.
Voi aikoja - voi tapoja, kuinka media sekoittaa ja vähättelee Porin asiaa. Asia kun ei ole niin kuin pastorit luulevat ja toivovat olevan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Meikäläisten mediahan on täysin valjastettu tietyn aatesuunnan läpiviemiseksi.
Olisi toki ollut hienoa havaita ripaus puolueettomuutta RV nro 46:n tekstissä, mutta ei. Haastatellut henkilöt ovat Porin pastorit sekä Helluntaikirkon puheenjohtaja.
Samoilla linjoilla on Helluntaikirkon sivuilta löytyvä kirjoitus. Porissa eletään kuulemma siunauksellista aikaa ...
En ole ennen nähnyt minkään median puolustavan rikollista toimintaa ja tässä tapauksessa uhrit vielä kuuluvat lehden omiin asiakkaisiin ja jopa omistajiin.
Helluntaikirkollakin tuntuu olevan ihan sembalot sekaisin, kun päänä hyörivät ja silti eivät muka ole missään tekemisissä.
Pekun tiedot ovat sieltä kuuluisasta "hevosmiesten uutistoimistosta".
Täällä hän purkaa katkeruuttaan Helluntaiherätystä kohtaan.
Voisiko joku laittaa uusimman RiVo:n Porin tilannetta käsittelevän artikkelin tänne? Kiitos.
Porin tapaus hovioikeuteen
Esko Matikainen, Leevi Launonen
Seurakunnassa eletään
siunauksellista aikaa
mediakohusta huolimatta.
Porin helluntaiseurakunta on saanut viime päivinä runsaasti huomiota seurakunnan taustayhdistyksen purkamiseen liittyvän päätöksen vuoksi. Tapahtumat juontavat juurensa kaksi vuotta sitten pidettyyn Porin Helluntailähetys ry:n ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen sekä sekä siinä tehtyyn päätökseen, jonka yksityinen henkilö vei oikeuteen. Viimeisen kahden vuoden aikana seurakunnasta on eronnut yhdistyksen purkamispäätöksestä johtuen kymmenen jäsentä.
Satakunnan käräjäoikeus antoi jutussa pari viikkoa sitten tuomion.Sen mukaan yhdistyksen purkaminen todettiin muoto- ja menettelytapavirheen vuoksi mitättömäksi. Porin helluntailähetys ry:n hallitus päätti kuitenkin 6.11. yksimielisesti valittaa päätöksestä hovioikeuteen.
-Olemme todella pahoillamme siitä, että emme osanneet hoitaa muutosprosessia ja siihen liittyviä henkilösuhteita paremmin. Yhdistyksen purkamiseen liittyvät esitetyt muotoseikat on ilman muuta selvitettävä. Ne eivät kuitenkaan ole nyt seurakuntaelämämme keskiössä, sillä elämme seurakunnassa siunauksellista aikaa, kertovat Porin helluntaiseurakunnan pastorit Veikko Kokkonen ja Petri Harjula.
"Kaikkien oikeudet turvattava"
Suomen Helluntaikirkon pj. Pekka Havupalo huomauttaa, että Porin paikallistason juridinen kiista ei liity rakennemuutokseen sinänsä, vaan asiasta päättäneen kokouksen kulkuun. Häne mukaansa seurakuntien muutosprosesseissa olisi aina turvattava kaikille srk:n jäsenille mahdollisimman tasavertaiset oikeudet.
- On pyrittävä ratkaisuihin, jotka edistävät seurakuntien eheyttä ja hengelistä hyvinvointia, Havupalo sanoo.
Seurakuntien sisäinen muutosprosessi tulisikin hoitaa sekä juridisesti että eettisesti kestävällä tavalla.Tämä edellyttää aitoa eri ryhmien tuntojen kuulemista. Viisautta on päätää toimnnan ja talouden siirtämisestä äänestysmenettelyllä.
Porin tapauksen seuraajille on saattanut syntyä mielikuva, että paikallinen helluntaiseurakunta on nyt sekaisin. Seurakunnan johdon mukaan tämä käsitys on kuitenkin väärä.
- Päinvastoin, täällä on tekemisen meininki ja ilmassa työn iloa, kertovat Veikko Kokkonen ja petri Harjula.
- Jumala luo uutta ihmisten sydämissä, ja se näkyy seurakuntalaisten aktiivisuden kasvamisena. Kastehetkiä on vietetty joka kuukausi jo viiden kuukauden ajan. Jumalanpalvelusten ilmapiiri on ollut erittäin hyvä, ja olemme nähneet monien täyttyvän Pyhällä Hengellä.
(Luuk.)"..Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän! Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille. Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään...."
(apostoli Paavali )1.Kor."..Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi. Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni, sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra. Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta..."
Jegiel kirjoittaa asiaa:
"Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria "
Eikö tuo surullisen kuuluisa "evankelista" tunne Raamattua, kun alkaa
käräjöimään seurakuntaa ja sen vanhimmistoa vastaan? Vaikka kyllähän
Raamattu ennustaa, että lopun aikana ihmiset, myös uskovat, ovat
itserakkaita.
Jo nuo surullisenkuuluisat kirkkokiivailijat tuntisivat edes hiukan Raamattunsa, tässä tilanteessa ei oltaisi missä nyt ollaan.
Mikä ihmeen pakkokäännytys se on menossa tuohonkirkolliseen systeemiin, kun 2000 vuotta on pärjätty ilman sitä.
Kukahan kirkonmies osaisi vastata siihen ?
Oliko Pietarin ja Apostolien voiman salaisuus kirkkopolitiikka vai eikö ollut ?
Eiköhän noiden helluntaikansakaisten voiman salaisuus ole siinä, että
he mustamaalaavat Helluntaiseurakuntaa ja sen vanhimmistoa.
Aina löytyy sellaisia, jotka uskovat pelotteluun.
Heillä ei ole kirkkopolitiikkaa vaan Ruokoushuoneyhdistys-politiikkaa.
Voi tyhmyyden tyhmyyttä ei voi muuta sanoa !
mikähän tehtävä tuolaisen vastauksen antajalla mahtaa olla herätysliikkeessä !
Kirkkopoliittisten mannalappujen nosto ja niiden lukeminen ääneen, luulisin.
Veikkaisin, että hän on ymmärtänyt Rukoushuoneyhdistyksen epäraamatullisuuden!
Niin, kukahan on ymmärtänyt sen valtavan raamatullisuuden, mitä on kuulua yhdyskuntana (Helluntaikirkkoseurakuntana) samaan karsinaan mm. Bahai- yhdyskunnan, Krishnaliikkeen., Suomen Islam-seurakuntien, Buddhalaisen keskuksen jne. kanssa ?
Aika monet vuosikymmenet helluntaiherätys on toiminut yhdistyspohjalta saaden merkittävästi aikaan hengellisellä rintamalla.
2001 marraskuulla näytettiin Tv1 uutisissa kello 20.30 uutiset siis.New Yörkin terrori iskun jälkeen pidettyä yhteiskristillistä rukoustilaisuutta Helsingin senaatin torilta.Järjestäjinä oli luterilaiset,katolilaiset ,islamilaiset,ja helluntalaiset.Eikö raamatussa sanota mitä yhteistä on valkeudella ja pimeydellä.Tämä siis 11 vuotta sitten helluntailaisten kanssa kannattaa olla varovainen.Varsingin Helluntaikirkon.Sieltä Näkinkujaltahan ei ole pitkä matka Senaatin torille.
Mutta miten on mahdollista, että Helluntaikansa ilmoittelee tilaisuuksiaan samassa lehdessä kuin mm kapakat ja prostituoidut??
Mitä yhteistä on valolla ja pimeydellä????
Havaintoja
Havaintoja. Voi erehtyä luulemaan että huoneenhaltijalle tärkeintä on että "..heidät havaitaan..."? .Siihen on monia lihallisia keinoja. Mutta että "huoneenhaltija" havaitaan olevan Kristuksessa , olevan Hänen Sanalleen uskollinen, se on vanhalle lihalliselle ihmisluonnolle vaikeaa, ja peräti mahdotonta , ilman Jumalan Henkeä sillä (Room.)"...Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset. (käyttökelpoiset )............Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme. Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.... ( Jumalan Henki kuljettaa Jumalan lapsia parannuksen paikalle kuolettamaan ruumiin tekoja , että "Hänen Poikansa kuva meissä kirkastuisi.." ).....Mutta me tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;..."
"..että heidät havaitaan uskollisiksi.."
(apostoli Paavali )1.Kor."..Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi. Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni, sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä silti ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra. Älkää sentähden lausuko mitään tuomiota, ennenkuin aika on, ennenkuin Herra tulee, joka myös on saattava valoon pimeyden kätköt ja tuova ilmi sydänten aivoitukset; ja silloin kukin saa kiitoksensa Jumalalta..."
"...Syvin haluni on, että minun havaittaisiin olevan Hänessä.."
(apostoli Paavali )JKR- Fil."...Minulla on kyllä, mihin luottaa ihmisenäkin. Jos joku luulee voivansa luottaa itseensä ihmisenä, minä voin vielä enemmän. Olenhan ympärileikattu kahdeksan päivän iässä ja kuulun Israelin kansaan, Benjaminin heimoon, olen synnynnäinen hebrealainen, suhteessa lakiin fariseus, intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskaudessa nuhteeton. Mikä minulle oli voitto, sitä kuitenkin Kristuksen tähden pidän tappiona. Minä pidän sitä kaikkea todella tappiona tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, Herrani, tuntemisen rinnalla. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken ja pidän sitä roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen. Syvin haluni on, että minun havaittaisiin olevan Hänessä ja omistavan, ei omaa laista tulevaa vanhurskautta, vaan sen, joka tulee uskon kautta Kristukseen, vanhurskauden, joka tulee Jumalalta uskolle. [Ennen muuta haluan] tuntea Hänet, hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimystensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samanlaisen kuoleman kautta, jos ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista..." (
"...jos ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista...." Kristuksen toisen tulemisen yhteydessä tapahtuvaan uskovien, eli vanhurskaiden ylösnousemukseen kirkastetussa ruumiissa. )