Sotalasten kohtaloita Ruotsissa

Satuitteko katsomaan pari päivää sitten Maikkarilta jutun monien suomalaisten sotalasten karua kohtelua evakosa Ruotsissa.

Ennen kuin ohjelma alkoi ajattelin että saa nähdä onko lapsia henkisesti ja fyysisesti, mukaan luettuna pedofilia, pahoinpidelleissä ruotsalaisissa isäntä/adoptioperheissä uskovaisia perheotä, ja kas kun ei yllättänyt että niissa muutamassa ikävässä tapauksessa joista ohjelmassa kerrotiin uskovaisilla perheillä oli keskeinen rooli.

Käsittämätöntä lapsivihaa noissa uskonnollisissa perheissa. pappisperheessäkin perheeseen sijoitetun suomalissen pikkutytön kättä vei perheenisä haarojensaväliin ruokapöydän matalalla roikkuvan pöytäliinan suojissa.

Minkä ihmeen takia ne niitä sotalapsia perheeseensä halusivat ottaa, jos kerran eivät edes pidä lapsista.
262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Minkä ihmeen takia ne niitä sotalapsia perheeseensä halusivat ottaa, jos kerran eivät edes pidä lapsista. "

Koska pitivät lapsista?

Äänestä

Katsoin ohjelman ja minun teki pahaa ajatella mitä kaikkea nämä lapset joutuivat kokemaan. Vieras kieli, vieraat ihmiset ja sitten niitä joitain sadisteja aikuisia jotka kohtelivat lapsia järkyttävällä tavalla.

Oli näissä ruotsalaisissa hyviäkin ihmisiä ja monet sotalapset ovat puhuneet heistä hyvin lämpimästi, mutta ei noita pahuuksia olisi saanut peitellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


järkyttävää kirjoitti:

Satuitteko katsomaan pari päivää sitten Maikkarilta jutun monien suomalaisten sotalasten karua kohtelua evakosa Ruotsissa.

Ennen kuin ohjelma alkoi ajattelin että saa nähdä onko lapsia henkisesti ja fyysisesti, mukaan luettuna pedofilia, pahoinpidelleissä ruotsalaisissa isäntä/adoptioperheissä uskovaisia perheotä, ja kas kun ei yllättänyt että niissa muutamassa ikävässä tapauksessa joista ohjelmassa kerrotiin uskovaisilla perheillä oli keskeinen rooli.

Käsittämätöntä lapsivihaa noissa uskonnollisissa perheissa. pappisperheessäkin perheeseen sijoitetun suomalissen pikkutytön kättä vei perheenisä haarojensaväliin ruokapöydän matalalla roikkuvan pöytäliinan suojissa.

Minkä ihmeen takia ne niitä sotalapsia perheeseensä halusivat ottaa, jos kerran eivät edes pidä lapsista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu