Synkretismioppi hiipinyt luterilaisuuteen

"Kaikki tiet vievät perille " - näin uskotellaan. Ei ole kait välillä rukoillaanko
budhaa, allahia, krishnaa jne.

Synkretismi on tullut samoihin aikoihin kun naispappeus, joka taas
on Trotskilaisuuden feminismin tulosta ja kotoisin marxilta.
593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämähän se on vaarana kun ekumeniassa monet kirkot ja seurakunnat ovat mukana. Siksi ekumenian kanssa pitää olla tarkkana, ettei käy niinkuin sille sammakolle pesuvadissa tai kattilassa kun sitä kuumennetaan.

Äänestä

Kyllä toki. Toisaalta on paljon alkuaikojen harhaoppeja näemmä tulossa kirkkoon, tai jotenkin näihin pohjautuvia, hiukan vain uudessa muodossa. Papithan usein selittävätkin, ettei tarvitse uskoa Jeesuksen olleen sekä Jumala että ihminen, eikä se ole mikään este. Areiolaisuutta uudelleen lämmitettynä. Sitten on gnostilaiselta pohjalta lähtenyttä. Tilanne nyt on vain se, että nyt katsotaan, että tämä 2000-vuotinen tulkinta vain voitti, eikä ole siis mitään väliä, kaikki alkuaikojen harhaopit käyvät. Sen lisäksi sitten vielä tuo ääriliberaaliteologian jonkinlainen uskontofilosofia, joka lähentelee ateismia.

Samaan aikaan jahdataan jotain kristillisiä ryhmiä kirkossa, jotka ovat kyllä kristillisiä, vaikka vähän nykyluterilaisuuteen katsoen vanhanaikaisempia.

Mutta mitäpä tätä voivottelemaan, sanottiinhan se Raamatussa että luopumus tulee. Nyt on vain tietysti sitten mielenkiintoista katsoa, kuinka nopeasti tämä tilanne kehittyy. Itse toivottavasti ehdin alta pois.

Äänestä

Ilmestyskirjassa on ennustukset. Luopumus tulee olemaan suuri.
Raamatussa kerrotaan myös että vaino alkaa temppelistä.

Ihmiset joilla ei ole uskoa alkavat käskyttää Jumalaa ja hänen sanaansa -
vaaditaan mm "raamattu pitäisi kirjoittaa aikaamme sopivaksi". Kirkko onkin
kovasti miellyttänyt maailmaa ja luulee että näin kirkossa käy enemmän
väkeä, mutta taitaa olla toisinpäin sillä uskovat jättävät sen haureuteensa.

Katsoin televisiota ja hieroin silmiäni sillä on vaikea uskoa mitä näin :
TV :ssä oli morsian jolla oli morsiuspuku, MUTTA,, kun hänellä oli parta
eli kysymyksessä oli homohäät. Pienet lapset ovat klo 18 aikaan vielä
hereillä - kyllä lapsia pitäisi varjella tuolta saastalta. Tuota saastaa tulee
koska halutaan muokata mielipidettä ja käydään siksi ydinperheen kimppuun
jotta moraali saadaan tuhottua.

Äänestä

Mitä saastaa on homohäissä?
Miten se pyrkii tuhoamaan moraalia?
Miten siinä käydään ydinperheen kimppuun?

Äänestä

Alunperin ajatus tarkoitti että, eri kirkkokunnat uskovat samaan Jumalaan mutta korostavat opeissaan vähän eri asioita. Ortodokseille Pääsiäinen on suurin juhla kun taas katolilaisille joulu ym.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Varokaa eksytystä kirjoitti:

"Kaikki tiet vievät perille " - näin uskotellaan. Ei ole kait välillä rukoillaanko
budhaa, allahia, krishnaa jne.

Synkretismi on tullut samoihin aikoihin kun naispappeus, joka taas
on Trotskilaisuuden feminismin tulosta ja kotoisin marxilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu