Ajatellaanpa vaihteeksi hyviä asioita

Miksi täällä herjataan ja höiriköidään, muttei kerrota hyviä asioita.
Ei kaikki nasita ole pielessä.

En usko, että kukaan eduskuntapuolue haluaa perimmältään pahaa ihmisille tai Suomelle.

Minusta on hyvä, että Suomella on blokkirajat ylittävä hallitus kokoomuksen johdolla.
3174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Hyvä puheenvuoro.

Äänestä

Minusta hyvää Suomessa on paljon.
Eikös Suomi pärjää näissä monissa kv-tutkimuksissa hienosti.

Mutta myös oma liikkuminen maailmalla avartaa.

Äänestä

Hyvä puoli on, että ei väärentäjäkään ikuisesti irvistele näkökentässämme.

Äänestä
  • Etkä sinä tällä saitilla.

    Äänestä

  • Tulit häirikkö nim. 152 cm ym. ihan itse ilmoittautumaan.

    Äänestä

Maksetava takasi tukioile ja hurisäätiölle!

Äänestä
  • En ole saanut euroakaan

    Äänestä

  • Riviehdokas kirjoitti:

    En ole saanut euroakaan

    Kokkarivale?

    Äänestä

Ei täällä herjata ketään. Kritisoidaan, jos aihetta on. Em ymmärrä näitä kokoomuslaisia hymistelijöitä. Kun niillä on asiat hyvin, niin ne kuvittelee, että kaikiila on.
Sanon suoraan, että monien kokoomuslaisten sairaus on patologinen positivismi.

Äänestä
  • Hyvänen aika, onko sinulla tarvetta käydä mielipidepatologilla.

    Äänestä


  • Paha tauti kirjoitti :"Ei täällä herjata ketään. Kritisoidaan, jos aihetta on."


    Väitän kyllä, että aika useaa kokoomuslaista vaikuttajaa kohtaan on esitetty tälläkin saitilla kohtuuden rajat ylittävää kritiikkiä ilman kunnollisia perusteita.

    Vaikka Kokoomus on Suomen suurin puolue, niin sillä on varsin runsaasti katkeria vihaajia, jotka syyllistävät Kokoomusta käytännöllisesti katsoen kaikesta. Ehkä tuo oman katkeruuden purkaminen tällä saitilla toimii heillä terapiana.


    Paha tauti :"En ymmärrä näitä kokoomuslaisia hymistelijöitä. Kun niillä on asiat hyvin, niin ne kuvittelee, että kaikiila on.
    Sanon suoraan, että monien kokoomuslaisten sairaus on patologinen positivismi."


    Vaikka oma vaalimenestykseni oli todella surkea, niin kävin kuitenkin osallistumassa Kokoomuksen koputtelukampanjaan seitsemänä iltana Kortepohjassa ja Laajavuoressa. Tulokset olivat mielenkiintoisia : eläkeläiset olivat lähes poikkeuksetta hyvin tyytyväisiä elämäänsä ja Suomen ja Jyväskylän tilaan. Heiltä oli aika työlästä saada esiin mitään kritiikkiä. Nuoret olivat kriittisempiä, mutta heistäkin hyvin harva oli todella katkera. Tietenkään kaikkein kriittisimmät ihmiset eivät ruvenneet lainkaan keskustelemaan koputtelijoiden kanssa. Mutta sittenkin ihmisten perusviritys oli erittäinkin paljon positiivisempi kuin mitä yleensä nettisivuistoilta tapaa, koska tänne kirjoittavat suuressa määrin katkerat ja vihaiset ihmiset.

    Kokoomuslaiset noin yleensä ovat suhteellisen tyytyväisiä itseensä ja elämäänsä. Kateus, katkeruus ja viha ovat hyvin harvan kokoomuslaisen mielessä pysyvästi keskeisellä sijalla, ja tällöin lopputuloksena on positiivinen ajattelu. Ymmärrän hyvin, jos syystä tai toisesta perustellisesti katkeroitunut ihminen pitää kokoomuslaisten positiivisuutta ällöttävänä.

    Äänestä

Ei se Jyrki joka käy Allun "patongilla".

Äänestä

Ajatteln kokoomuksesta myönteisesti.

Äänestä
  • Verottoman säätiön jakaja..

    Äänestä

Kokoomus kivi myönteisen vaalikampanjan ja voitti taas.

Äänestä

Kevyt kritiikki kokoomuksen stubbikulleille piristää päivää kummasti. Lopettaisivat köyhän kansan kyykyttämisen niin kritiikinkin määrä voisi laskea.

Äänestä
  • Koko vasemmisto on kokoomuksen kanssa hallituksessa.
    Ei kai köyhää kansaa nykyinen hallitus kurjista.

    Äänestä

Onneksi hallituksessa on muitakin kuin stubbikullikokkarit. Muuten köyhä kansa näkis jo nälkää.

Äänestä
  • Ja sinä et näe ja et ole köyhä.

    "Muuten köyhä kansa näkisi nälkää kertoo sen" kirjoitit

    Äänestä

Kataisen tavoite on saada köyhät näkemään nälkään ja lähtemään töihin nälkäpalkalla. "Kaikkia etuuksia pitää punnita (=laskea), jotta saataisiin äidit töhin."

Äänestä

JUUPA ..JUU ... SUOMI ON KOVIN PIENI LIPPULAIVA

Äänestä
  • välillä ksikki sais tasapuolisesti vähän namia?

    Äänestä

Katainen on paras puoluejohtaja

Äänestä
  • Tuo on selvä asia.
    Soini ei pärjännyr HS:n tutkimuksessa. Herätti eniten kielteisiä näkemyksiä

    Äänestä

  • Kyllä kansa tietää kirjoitti:

    Tuo on selvä asia.
    Soini ei pärjännyr HS:n tutkimuksessa. Herätti eniten kielteisiä näkemyksiä

    Persujen hajaannut on alkanut.

    Äänestä

Tulokset puhuvat puolestaan

-2007 eduskuntavaalit
-2008 kuntavaalit
-2009 EU-valit
-2011 eduskuntavaalit
-2012 presidentinvaalit
-2012 kuntavaalit

Äänestä

On kyllä muutamilla samoilla häiriköillä synkkyys koko ajan päällä.
Häiriköinti täyttää koko elämän.

Äänestä

Olemme huomanneet joidenkin häiriköiden vääntelevän meidän arvopohjaa. Kokoomuksen todellinen tarkoitus on kerätä varallisuus harvojen käsiin keinoista välittämättä.

Äänestä

Häirikkö joutuu hoitoon. Hän romahtaa itse.

Äänestä

Hyvää huoenta.

Eihän murjeta ja häiriköidä tänään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Posit. ajattelu kirjoitti:

Miksi täällä herjataan ja höiriköidään, muttei kerrota hyviä asioita.
Ei kaikki nasita ole pielessä.

En usko, että kukaan eduskuntapuolue haluaa perimmältään pahaa ihmisille tai Suomelle.

Minusta on hyvä, että Suomella on blokkirajat ylittävä hallitus kokoomuksen johdolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu