Kutsuntojen arvellaan olevan merkki Gazan kriisin kärjistymisestä entisestään ja heidä ohjushyökkäysistään Israelin puolelle öin ja päivin. Lapset eivät uskalla nukkua edes Israelin puolella koska pelkäävät muhamedia.
Israel kutsui 16 000 reserviläistä
palvelukseen.....
15189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eivät ne israelilaiset lapset jeesustakaan rakasta.
Kukas se nyt leikkii uskovaista? Kirjoita uskottavammin niin menee ehkä jo jollekkin läpi. Suomessa ei olla kiihkouskovaisia, jollet ole sitä tiennyt, mutta kai niitä poikkeuksiakin löytyy.
on jätettävä uskonnot sikseen, sillä niillä eivät kansakuntien asiat muuta kuin pahene.
Gazan taisteluissa ikävin asia on sodan jalkoihin jäävät tavalliset ihmiset. Israelilla on sinänsä oikeus käyttää niitä keinoja, joita tarvitaan jotta terroristien ampumat raketit loppuvat. Tässä asiassa eräät tahot tietenkin yksisilmäisesti syyttävät pelkästään israelia, tai tarkemmin sanoen juutalaisia voimankäytöstä, vaikka vastuu konfliktin syvenemisestä on loppujenlopuksi niiden jotka ovat terroria lietsoneet.
Yksittäiset raketinampujat ja terrorisolujen päällikötkin ovat loppujenlopuksi pelkkiä pelinappuloita, sillä hamasin terroria johdetaan ja rahoitetaan niin gazan kuin israelinkin ulkopuolelta. Kun seurataan komento- ja rahavirtoja, niin päädytään libanoniin. Sieltä syyriaan ja iraniin. Edelleen joen alkulähteille joka käsittää kymmenkunta maata joissa elää edelleenkin väestöä jolla on intressit nähdä israel tuhottuna, vaikka tuo toive korupuhein kätketäänkin.
Kaikenkaikkiaan kysymys ei ole ollenkaan gazalaisten itsenäisyystaistelusta, vaan aivan toisesta joukosta joilla on käytössään paljon rahaa, aseita ja kansainvälisiä kytköksiä. Valtaa mediassa ja palava aatteellinen tahto tuhota juutalaisia.
"Tässä asiassa" -olet oikeilla jäljillä kirjoituksesi alkua lukuunottamatta kun sanot: "on jätettävä uskonnot sikseen, sillä niillä eivät kansakuntien asiat muuta kuin pahene." , sillä kaiken ongelma tuolla alueella on nimenomaan USKONNOLLINEN.
Israelin kansaa, kuten koko muutakin maailmaa vastaan on noussut hengelliseksi itsensä kokema totalitaarinen poliittinen järjestelmä nimeltään islam. Sen ideologian hengellinen voima, toisinsanoen sen USKO pohjaa jihadiin, eli uskonnon nimissä käytävään pyhään VALLOITUS-SOTAAN. Jihadissa islamin on vallattava koko maailma yhteisen islamilaisen kalifaatin alaisuuteen tappamalla ja orjuuttamalla. Tämä on koraanin sanoma, ja tämän tuohon ideologiaan vihkiytyneet ihmiset, eli muslimit ottavat elämän-tehtäväkseen.
Erityisinä vihollisina Mohammed esittelee kaikille muslimeille Juutalaiset sekä kristityt (Medinan aikaisissa kirjoituksissaan. Alku-aikojen, ns. Mekan-aikaisissa kirjoituksissaan Profeetta vielä puhuu Palestiinasta Juutalaisten kotimaana, ja käskee muslimeita kysymään neuvoa uskon-asioissa niin Kristityiltä kuin Juutalaisiltakin).
Eli ilman islamin vaatimusta kaikkien Juutalaisten hävittämisestä ei mitään selkkausta tuolla alueella olisi koskaan ollut. Toora ei käske Juutalaisia tappamaan kaikkia muslimeita, sillä Mohammed perusti oman uskontonsa islamin vasta yli 1000 vuotta Tooran kirjoittamisen jälkeen. Israel käy puolustus-taistelua itseään YLI 600-KERTAA PINTA-ALALLISESTI SUUREMMAN muslimi-valtioiden ryhmittymän verenhimoisen hyökkäyksen kohteena.
Israelin miehityspolitiikka saa kansainvälistä huomiota
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=5502
propaganda osoittaa selkeästi vain kynäilijöidensä mielisairaan vihan. Mitään muuta se ei valheillaan pysty todistamaan.
Katsokaapa tätä karttaa. Tässä on eri värein kuvattu maapallon koko alue uskontokunnittain. Vihreät alueet ovat islamilaisten diktatuurien alaisuudessa. Löydätkö pikkuruisen vaaleanpunaisen pisteen välimeren itärannalta? Se on maailman AINOA Juutalaisten asuttama itsenäinen ja demokraattinen Israelin valtio. Senkin muhamettilaiset tahtovat nyt hävittää.
http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/op/js/tie/kartta/kartta.htm
Mitä nuo "harmaat alueet" ovat esim. Saharassa ja Saudi-Arabian aavikolla? Eikös nekin ole islamin miehittämiä alueita?
todella hyvä kuva kiitos, siitä hyvin näkee mikä virhe tapahtui YK.lle ku perustivat juutalaisvaltion keskelle islamin valta-aluetta, vaika lääniä olisi ollut silmänkantamattomiin muualla. Juutalaiset kanattaisi sirtää saharaan, kun kerta saavat autiomaatkin kukoistamaan. Olisi kerrankin niistä jotain hyötyä.
Mistähän johtuu että juutalaiset saavat samanlaiset välimeren ranta-alueet viljaviksi ja reheviksi!Muslimeilla on samanlaista
rantaa pilvin pimein mutta mitään eivät saa aikaan!
Kaikki aika menee raketteja näprätessä!
Israelin maa-alueen kukoistus johtuu juutalaisten ahkeruudesta
ja tietysti älykkyydestä!Samanlaista kivikkoa juutalaistenkin maa oli aikanaan kuin nykyään muslimien alueet!
Onko Israel tuhottava ?
Miksiköhän poistettiin? Tuossahan on oivallinen kuvasarja näyttämään koko maailmalle mihin se johtaa kun harjoitetaan murhaamista ja terrorismia viattomia ihmisiä vastaan. Sellainen pahuus aina lopulta tuhoaa itse itsensä. Onko viattomia islamisteja lopultakaan edes olemassa? Perehdypä heidän ideologiaansa, mikä on pelkkää kuoleman julistamista ja sen toteuttamista niin omiaan kuin "vääräuskoisiakin" kohtaan.
Joka nousee Jumalan valittua kansaa vastaan kohtaa aina oman tuhonsa. Ei Jumala tuomitse näitä muslimi-terroristeja Hel'vettiin, vaan ne tuomitsevat itse itsensä sinne, -Kuten jokainen joka Käy Jumalan kansaa tai Jeesuksen Jumaluutta vastaan. Näin tekevät niin muslimit, kuin ateisti-humanistit Suomessa.
Noin 95% Raamatun ennustuksista on jo toteutunut. Siksi tämäkin tulee 100%:n varmasti toteutumaan. Kumman puolella siis tiedät seisovasi Juutalais-vihaaja? Jumalan vai Saat'anan??? =
Oikean vai väärän???=
Hyvän vai pahan???=
Kristuksen vai Mohammedin???=
Jumalan vai ateismin???=
Kristinuskon vai tiedeuskon???=
Luomisen vai evoluution???
Jos suomeen tulisi 30 - 40 ohjusta jostain päivittäin, saisimmeko puolustautua ?
Estelle laivalla apuun Gaasaan