Lenin vastusti ruohonjuuritason demokratiaa ja monipuoluejärjestelmää
»Köyhälistön etujoukon täytyy käyttää valtiota keskitetyn väkivallan ja pakon elimenä yhtä paljon riistäjien vastarinnan murtamiseksi kuin kansanjoukkojen pitämiseksi valvontansa alaisina
Tämän tueksi Lenin käski sulkea ”kulakit” (talonpojat), papit ja porvarit keskitysleireihin yhteiskuntaluokan tai ammatin perusteella riippumatta heidän teoistaan.[69]
Eräs Tšekan ohje 1. marraskuuta 1918 kuului:
»Me emme käy sotaa yksittäisiä henkilöitä vastaan. Me hävitämme porvariston luokkana. Älkää tutkinnassa etsikö asiakirjoja älkääkä todisteita siitä, mitä syytetty on tehnyt tai sanonut neuvostovaltaa vastaan. Ensimmäinen kysymys, joka teidän on hänelle esitettävä, koskee sitä, mihin luokkaan hän kuuluu, millainen on hänen alkuperänsä, kasvatuksensa, koulutuksensa, mikä hänen ammattinsa
Lenin ajatteli Neuvosto-Venäjän olevan ensimmäinen pala kommunistista ihannemaailmaa.[81] Hän katsoi rakentavansa sitä parhaiten tuhoamalla estävät tekijät eli porvariston, papiston ja yläluokan.
Suomessa Leninin asemaa itsenäisyyden tunnustajana ovat korostaneet ennen kaikkea vasemmistolaiset. Ideologisesti toisella kannalla olevat pitävät sitä historian väärentämisenä.[85] Suomen itsenäisyyden tunnustaminen ei ollut Lenille itsetarkoitus, vaan se oli ensisijaisesti keino sosialistisen vallankumouksen toteuttamisen helpottamiseksi Suomessa
Radikaali sosialismiin siirtyminen romutti maan talouden, ja vuonna 1921 syntyi suuri nälänhätä. Länsimaiden ruokalähetyksistä huolimatta ainakin viisi miljoonaa ihmistä menehtyi nälkään 1921–22
»[Leninillä] oli rohkeutta sanoa suoraan, että nälänhädällä oli useita myönteisiä vaikutuksia, nimittäin teollisuusproletariaatin – – ilmaantuminen. – – Kun nälänhätä tuhoaa takapajuisen talonpoikaistalouden, lähestymme – niin hän selitti – objektiivisesti lopullista tavoitettamme, sosialismia, vaihetta joka seuraa heti kapitalismin jälkeen. Lisäksi nälänhätä tuhoaa uskon tsaariin että jopa Jumalaan
Kansan keskuudessa ei oltu tyytyväisiä sosialismin toteutustapaan. Pula, talousromahdus ja nälkä saivat aikaan lukemattomia talonpoikien, merimiesten ja jopa työläisten kapinoita ympäri maata, toisinaan heinähangoin ja keihäin tykkejä ja konekiväärejä vastaan.[73] Kansannousut tukahdutettiin muun muassa ampumalla mielenosoittajia, julistamalla työsulkuja lakkoilevia työläisiä vastaan sekä pidättämällä heitä ja opposition aktivisteja, pommittamalla ja polttamalla kyliä, käyttämällä kemiallisia aseita ja hirttämällä epäiltyjä sekä sulkemalla kymmeniä tuhansia kapinallisten perheenjäseniä panttivangeiksi keskitysleireille (lähinnä naisia, lapsia ja vanhuksia).[74] Lenin itse kertoi syyttömien kaltoin kohtelun häirinneen häntä, mutta ei puuttunut näihin asioihin.
Lähde ; Wikipedia..
Yhteenveto ; Ei Lenin ollut muuta kuin diktaattori, jonka tavoitteena oli riistäminen, eli riistetään menestyneiltä ihmisiltä, vaikka he olisivat hyviäkin. Hyvinkoulutetut korkea palkkaiset ihmiset ei ole roskasakkia, jos he ovat tehneet työtä kovan palkan eteen. Kommunismin/sosialismin pimeä puoli on se että sitä ei olla koskaan pystyttä järellä toteuttamaan. Kansan murhat, ja eri luokkien teloitukset ovat se mustalista kommunisti ajoista. En ymmärrä sitä että kukaan riistää ketään, mutta ei kaikki varakkaat ole riistäjiä. Kyllä kommunismi ja sosialismi ideologiana on varmaan jossain mielessä ihan ok, mutta jos mennään siihen että kaikki parempituloiset on porvareita, ollaan väärässä! Papisto, talonpoeka väestöt tuhotaan, huh huh! Aika sairasta!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.