Israelin on arvioitu myös haluavan näyttää voimiaan Iranille, Hizbollahille ja myös Syyrialle.
http://yle.fi/uutiset/ylen_toimittaja_jerusalemissa_suurhyokkays_voi_alkaa_ensi_yona/6380317
Rauhatonta
http://yle.fi/uutiset/ylen_toimittaja_jerusalemissa_suurhyokkays_voi_alkaa_ensi_yona/6380317
Rauhatonta
Vastaukset 40
Vanhimmat
Miksi nuo ihmiset haluavat tappaa toisiaan, luulisi vuosikymmenien
sotimisen jälkeen kaikkien haluavan jo rauhaa.
Mitä hyötyä siitä on kenellekään, että kaikki tuhotaan?
Kaipa jokaisella pitäisi olla oikeus omaan maahan, neuvottelut käyntiin,
ja joustoa molemmin puolin, nyt kaikki vain häviää.
EIKÖHÄN OLE JO LOPULLISEN RATKAISUN AIKA, JA SINUN TAVALLASI SE VAIN JATKUU LOPUTTOMIIN SEURAAVAT KYMMENEN TUHATTA VUOTTA, JOS SITÄ EI KERTAKAIKKIAAN PISTETÄ SILEÄKSI KUNNOLLA !
sivistysvaltioko? nimimerkillä oleva.Tuo rauhan saamiseksi tarkoittaisi sitä,että Israel luovuttaisi maansa eräille sitä haluaville.Joten kerrohan Israel ei tietenkään oikeutetusti maatansa anna heille jotka sen ovat vuosikymmeniä halunnut tuhota.Tuskin me Suomalaisetkaan luovuttaisimme taistelutta maatamme esim: vaikka Venäjälle tai jollekin muulle maalle.
Ihme missä pussissa ihmiset kasvavat ja silti tulevat tänne kommentoimaan aivan,kuine ivät tietäisi tämän maailman riemuista mitään,mutta yksi seikka toki on joka antaa tälläisille anteeksi,katso meillä täällä Suomes ei ole täysin 100% luotettava media,kovin yksipuolisesti on uutisoitu mitä tulee Lähi-Idän alueisiin
Oiskohan Suomen media väellä kaka housussa ja tästä syystä eivät uskalla kertoa asioiden oikeata laitaa pelossaan? Noh mene ja tiedä,mutta siltä kovasti vaikuttaa.
Kysymys on aina rahasta. Kaiken takana on USA:n rahamaailma, jossa juutalaisilla on merkittävä osuus. DOllarin vuoksi täytyy Iran tuhota. Provosoimalla Palestiinan kysymystä, toivotaan Iran tekevän jonkun virheliikkeen ja tällä tekosyyllä voitaisiin hyökätä Iraniin ilman mitään kansainvälistä oikeutusta.
Israel toivoo Iranin reagoivan.
Kansainvälinen yhteisö tuomitsi YK:ssa Israelin sionismin rasismina. Israel suoritti etnisen puhdistuksen ajamalla alkuperäisasukkaat, palestiinalaiset, kotimaastaan.
Israel on varastanut suurimman osan alueestaan valtion perustamisen jälkeen:
http://www.passia.org/palestine_facts/MAPS/1947-un-partition-plan-reso.html
http://www.passia.org/palestine_facts/MAPS/Landownership.html
Jokohan ne molemmat sekopää-lahkot saisivat toisensa hengiltä? Voisin vihdoin avata sen pariisista vuonna 1987 ostetun kuohuviinipullon, jonka hankin juurikin tätä asiaa varten.
Aivan sairasta touhua, tappakoot toisensa, johan siellä on raamatun ajoista asti tapeltu, sitä kuohuviinipulloa ei satu olemaan mutta voisin senkin hankkia ihan siitä ilosta että nämä uskonnolliset kusipäät tappaisivat toisensa sen uskontonsa takia, sukupuuttoon.
Eletään vuotta 2012...Totta tosiaan näinpä teemme kiitos muistutuksesta aina tuo ei vaan ole niin yksinertaista.Toivottavasti muut euroopan maat ja amerikka yms.. ajattelee samoin meistä Suomalaisista,jos tänne joskus syttyisi sota ja olisimme alakynnessä.Siinä tappakoot toinen toisensa.Eikö olisi oikeudenmukaista?
Keidenköhän kädet ovat useimmiten vähän väliä kaikkia maapallon kävijoitä vastaan
jonkin tietyn ideologian vuoksi joka mukamas oikeuttaa kaiken????
Menehän nukkumaan kun ei näytä hirveästi tuo ajatus luistavan.
Tai kasva ensiksi vaikka sellaiset 10 vuotta ja yritä sitten uudelleen.
Älä ole niin sinisilmäinen/yksinkertainen/tyhmä.
Kiitos käynnistä!
Hyvä se on näyttää ja ilmoittaa olemassaoloaan kun kaikki munat on niin somasti samassa korissa. Jossain se raja on.
Kyllähän sitä itseään saa puolustaa. Onnea Israelille ja tervemenoa helvetin syövereihin hamasterroristeille.
Kyllähän sitä itseään saa puolustaa. Onnea Israelille ja tervemenoa helvetin syövereihin hamasterroristeille.
Mitenkähän tuo nyt on? Hamas provosoi jatkuvasti iranin tuella noita hyökkäyksiä. Mitä israelin pitäisi tehdä näiden sKudien kanssa? mITÄ ITSE TEKISIT SAMASSA TILANTEESSA.
IRAN JA MUUT HALUAVAT SYÖSTÄ ISRAELIN VÄLIMEREEN. VÄHEMPI EI RIITÄ. MITÄ TEKISIT TUOSSA TILANTEESSA, JOS OLISIT ISRAELILAINEN?
En olisi ryöstänyt maita enkä kasteluvesiä.
PÖLJÄ LUULET SEN LOPETTAVAN KIVITYKSET !!!
ETTÄ VIELÄ ONKIN NOIN NAIIVEJA TYYPPEJÄ,-MUSLIMIEN SUHTEEN !!!
Voit olla oikeassa, että olen pöljä, mutta yritin vain kuunnella omantuntoni ääntä - jos ymmärrät, mitä tarkoitan - ja kirjoittaa sen mukaan. Israelissa on paljon älyä, mutta peräti vähän moraalia, sanoo minun mieleni.
Terroristimuslimit aloittivat sodan, kuten iltauutisissa mainittiin. Hamas on terrorismijärjestö, jäseninä muslimit.
Koko gaza ptäisi tuupata puskutraktoreilla välimereen.
Ja paskat ne mistään lapsista välittää. Vai onko se välittämistä että pannaan lapselle pommivyö, ja lähetetään kohti israelin rajapuomia. Muistatko kun lapsi tuli järkiinä ja käänty takasi, kohtalo oli että lapsi ammuttiin. Siitä on jopa video olemassa. On joo tosi välittämistä.
MUSLIMIT KYKENEVÄT SEMMOISEEN !
JA IRANIN MULLAHIT MAKSAA VÄHÄ PALKKIOITA, KUTEN SEITSEMÄNKYMMENTÄ NEITSYTTÄ,-JA TARJOAA LISÄÄ, JOS HALUKKAITA LÖYTYY !!!
Tämä on suuri ihmetys,että jopa meillä täällä Suomesa on tälläinen ällöttävä etova joukko jonka etovuudelle ei löydy sanoja,Puolustaen Hamasin poikia
Miksi tälläinen häly aikuisen miehen kuolemasta joka kaiketi halusi pyhittää elämänsä sotimisille.Missä suru ja itku ja voimakas reagointi heidän viattomien lasten ja naisten vuoksi joita juuri on käytetty ihmiskilpinä.
Nämä suomalaiset jotka puolustavat näitä ällötyksiä ja heidän tekojaan pitäisi lähettää perheineen keskelle sota tannerta,Juuri sinne missä sota on kuumimmillaan ja raakaa!
Hamas pitäisi pommittaa kivikauteen!
Eiköhän se rakettien ampuminen lopu.
Israel on maa-alueena ja luonnonvaroiltaankin olematon pläntti, pienempi, kuin uudenmaan lääni. Mitään inhimillistä järkeä tuossa vainossa ei ole. Uskonnolliselta puolelta katsottuna iran on se alue, josta kaikki valtauskonnot ovat syntynsä saaneet.
Siis miksi joutavanpäiväinen pläntti on noin "tärkeä"?
Iran oli aikoinaan kaksoisvirran maan aluetta, josta koko nykyinen maanviljelys ja kulttuuri saqi jatkokehityksensä; kesytetyt eläimet ja jalostetut kasvilajikkeet, ks. mm Jared Diamondin kirjoista.
Maailman kehitykseeneen kuitenkin kuuluu, että yksi alue leimahtaa kulttuurin kukoistukseen ja sammuu sitten, aivan kuin suomalaisen sotilasrivistön eteneminen hangessa. Sammunut siirtyy rivin viimeiseksi keräämään uusia voimia ja antaa tilaa tuoreelle ladunavaajalle.
Uskonnollisesti kumpikin maa, Israel ja Iran ovat jääneet jalkoihin, joska uskontokin uudistui "Uuden liiton" myötä. Suomessakin on uskovaisia, jotka ovat "vanhan liiton" miehiä, reliikkejä. Se tuo kamaluutta historiaan, kuten kaikki ajastansa jälkeenjäänyt. Sen ei pitäisi nostaa mieltä mitään Maan aluetta vastaan, vaan auttaa heitä uuteen kehitykseen. Kumpikaan alkavan sodan osapuolista ei tarjoa sitä, päinvastoin
Toi Iran ei ole arabivaltio.
Ei arabi mutta muslimivaltio kylläkin, aika samaa ne kaikki on.
irakissa on historiallinen baabelintorni jäännöksineen. Irak on se uskontojen alkulähde, ei iran.
Sitten alkavat muslimimellakat koko euroopassa,hajottavat ja polttavat kaiken!!
Saavat syyn tuhota vääräuskoisten omaisuutta,vaikka eipä
nuo perkeleet syitä tarvitse!
Turpaansa saavat ja kunnolla. Suomipoika on jo vuosia munat syyhyten odottanut tuon roskasakin hävittämistä, ja sitten on helvetti irti kun ensimmäiset
"mainilan laukaukset" kajahtavat musujen suomalaisilta varastetuista metsästyskivääreistä.
ei kannata ainakaan piirrellä kuvia.
Eikä kannata kirjoitellakaan, koska kirjoitukseni poistettiin sekä vastaus siihen. En näe syytä neutraaliin sensurointiin.
.
Kyseessä on hyökkäystä suunnittelevan osapuolen, Israelin, myönteinen sensurointi.en arvuuttele siitä moiseen, mutta lopetan asiallisen keskustelun nimimerkillä Noniin.
on yhdistää Jordanian kansa Jordaniaan.
Toivottavasti mahdollisimman moni juutalainen kuolee.Ovat ihmiskunnan sakka,tapattivat,Jeesuksenkin.
Niinpä. Miksi muuten hihhulit ihailee suuren herransa murhaajia? Onko kysymys siitä toinenkin poski-hommasta? Eikö silloin hihhulien pitäisi ihailla muslimeitakin? En ymmärrä.
Nyt vois tietämättömät avata wikipedian tiedot israelin valtion synnystä. Jopa venäjä tuki sen syntymistä. Samoihin aikoihin egypti valtasi gazan, joten eihän israel ole sitä varastanut. 6 päivän sodassa se sitten siirtyi toiselle omistajalle, kun kaikki lähistön arabimaat yhteistuumin hyökkäsi israelin kimppuun.Israel niinsanotusti yllätettiin, mutta se toipui ja sitten arabeille kävi hassusti, hirveesti alueita oli menetetty. Egypti on saanut kaiken takasi noin vaan, syyria ja jordania ei. Syyria menetti golanin ylängön ja jordania menetti jerusalemin ja kuolleenmeren alueen. No se kuolleenmeren alue on luovutettu Abbasin porukalle, jeriko suurimpana kaupunkina. Joten kyllä israel on taistellut noi alueet itselle. Yllätys että aina joka wsodassa aloittaja on ollut arabi yhteisö. Kuinkas sattuikaan.
Olisikohan jossain, tuota hyökkäystä nähtävissä livenä netissä? Sipsit ja kaljat esiin, näytös alkaa! Jos vaan se linkki löytyy.
Varmaan jotain livemateriaaliakin löytyy ympäri nettiä. Dipit on jo vetäytymässä jääkaapissa ja skumppa jäähtymässä.
Yritin netistä katsella Gazan kokoa. 360neliö km. Pieni on kaistale.
Israelin maajoukot eivät uskalla hyökätä Gazaan, koska arabimaat, Kiina ja Venäjäkin tukevat palestiinalaisia myös YK:n turvaneuvostossa. Ha.
Usan lupa riittää.