Piraattipuolue on ihan normaali poliittinen puolue

Taustatietona mainittakoon, että olen itse Uudenmaan Piraattien jäsen ja olin ehdokkaana Espoossa kunnallisvaaleissa. Puolueemme uutuuden ja hieman liian lyhyiden ehdokaslistojen ja vähien resurssien vuoksi äänestäjät eivät sitä tarpeeksi hyvin tunteneet jajäimme valitettavasti tällä kertaa kunnanvaltuustopaikkojen ulkopuolelle. Toimintamme jatkuu kuitenkin edelleen vilkkaana, haluamme hankkia lisää jäseniä ja tähdätä tulevien euro- ja eduskuntavaalien kautta vuoden 2016 kunnallisvaaleihin nykyistä vahvemmalla organisaatiolla.

Piraattipuolueen ideana ei ole se, että kaikki saisivat jakaa ja kopioida netissä kaikkea mahdollista ilmaiseksi, ei ainakaan niin, että yllyttäisimme ketään niin laittomasti tekemään. Sen sijaan tavoitteenamme on tekijänoikeus- ja patenttilakien uudistus, joiden perusteella nykyisellään järjettömän pitkiä suoja-aikoja lyhennettäisiin ja epäkaupallista kopiointia omaan käyttöön vapautettaisiin.

Muilta osin Piraattipuolue on kansalaisoikeusmyönteinen ja kannattaa mm. sukupuolten tasa-arvoa, ihmisten yhdenvertaisuutta ja avoimempaa hallintoa. Kunnallisvaaleissa meillä oli myös paljon kuntakohtaisia ohjelmia, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla metropolihallinto, joukkoliikenteen laadun parantaminen ja viheralueiden suojelu. Itselläni oli omina teemoina myös Espoon lastensuojelun tason parantaminen ja kestävä kuntatalous. Kaikkiaan 77 äänestäjää oli näissä tarpeeksi samaa mieltä kanssani äänestääkseen minua ja 627 muuta äänestäjää äänesti muita Espoossa ehdolla olleita Piraatteja.

Ohjelmaamme pyritään laajentamaan eurovaaleja ja eduskuntavaaleja kohden kattamaan tärkeitä talous- ja turvallisuuspoliittisia teemoja ja koko EU:n integraatiokehityksen jatkostrategioita. Tarvitsemme tähän myös uusia aktiivisia poliitikkoja tai poliitikonalkuja mukaan.
0127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mikko_n_1975 kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu