olen menettänyt viimeisen kolmen vuoden aikana 4 rakasta ihmistä.opettajan/perhetuttu,kaksi entistä poikaystävää ja yhden ystävän.
Ystävä hirttäytyi,toinen ex hirttäytyi ja kaksi muuta kuoli auto onnettomuudessa joista oli toisesta mm.iltasanomien etusivuilla.
Kun kuulin tapahtuneista,tietenkin itkin,mutta jotenkin elämä on erilaista,raskasta ja huomaan ajattelevani heitä lähes päivittäin.Jotenkin tuntuu että en ole uskaltanut käsitellä tapahtumiin liittyviä tunteita,mutta en tiedä miten sen tekisin...se jotenkin pelottaa.Pelkään sortuvani henkisesti..
Olen avoliitossa ja elämä on edessä.Mutta jotenkin vain tuntuu että heitän sen hukkaan ja elämällä ei ole merkitystä.En ole ns.synkkä masentunut pimeä ihminen...mutta jotenkin vain nämä tunteet ahdistaa enkä saa niitä ulos.
Jos on neuvoja niin kertokaa..
Olen käynyt psykiatrillakin,mutta en kokenut sen auttavan...itkin vain joka kerta kun psyki alkoi kyselemään asioita.
Ystävä hirttäytyi,toinen ex hirttäytyi ja kaksi muuta kuoli auto onnettomuudessa joista oli toisesta mm.iltasanomien etusivuilla.
Kun kuulin tapahtuneista,tietenkin itkin,mutta jotenkin elämä on erilaista,raskasta ja huomaan ajattelevani heitä lähes päivittäin.Jotenkin tuntuu että en ole uskaltanut käsitellä tapahtumiin liittyviä tunteita,mutta en tiedä miten sen tekisin...se jotenkin pelottaa.Pelkään sortuvani henkisesti..
Olen avoliitossa ja elämä on edessä.Mutta jotenkin vain tuntuu että heitän sen hukkaan ja elämällä ei ole merkitystä.En ole ns.synkkä masentunut pimeä ihminen...mutta jotenkin vain nämä tunteet ahdistaa enkä saa niitä ulos.
Jos on neuvoja niin kertokaa..
Olen käynyt psykiatrillakin,mutta en kokenut sen auttavan...itkin vain joka kerta kun psyki alkoi kyselemään asioita.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Koen itse samanlaisia tunteita kuin sinä.Alkuun puhuin asiasta,itkin,itkin,itkin sekä käytin depressio-sekä rauhoittavia lääkkeitä.Nyt käytän vain lääkkeitä ja itken,puhumaan en kykene,olen melko lukossa.Luulen,että lukko-tilanne koituu ns.kohtalokseni,tuntuu aika kaamealta ajatella noin.Tee kaikkesi,että pystyisit puhumaan ja turvaudu tarvittaessa lääkkeisiin,evät ne ainakaan pahenna oloasi.Hienoa,että pystyt ymmärtämään,että sinulla on vielä elämä edessä,sinä selviät.Halaus sinulle.
en tiedä minkälaisia ihmisiä te olette, mutta kamalia olette kokeneet. Mummu kuoli 2 viikkoa sitten joka oli minulle kuin äiti, omani sairastuttua. En itsekkään tiedä miten surusta pääsee läpi. Uskon että aika auttaa ja kauniit muistot lähimmäisistä. Uskon myös jumalaan ja taivaaseen, jälleennäkemisen toivossa tässä jaksetaan. Voimia teille !!