Olisiko aika myöntää ettei euroa kannata pelastaa

Euro on enää varjo entisestään ja kaikki, paitsi jääräpäisimmät poliitikot, ymmärtänevät tässä vaiheessa että uskottavaksi valuutaksi siitä ei enää ole, eikä siitä sellaista saada. Tavoitteiltaan euro oli hieno ajatus, mutta alusta asti oli taloustieteilijöille ja markkinoille selvää, että valuutta ei tule toimimaan lausutun tavoitteen mukaisesti.

Otsikko on tarkoituksellisesti kirjoitettu menneeseen aikamuotoon. Valuutassa ei nimittäin ole olennaista minkä väriset setelit ovat, tai minkä rakennuksen kuvia niihin on painettu, olennaista on ne mekanismit, jotka estävät sen mielivaltaisen manipuloimisen. Nyt niistä ei ole jäljellä enää yhtäkään."

Kokoomuskin myöntää että euro oli virhe, milloin demarit?
Tässä ote Schubakin blokista

Alkuperäisessä Maastrichtin sopimuksessa eurolle ja siihen liittyville jäsenmaille asetettiin tiukat säännöt. Jäsenmaiden budjettikurista ja velkaantumisesta oli säädöksiä. Nämä olivat sinänsä irrelevantteja, jos muista säännöistä oltaisiin pidetty kiinni. Jäsenmaiden välillä oli ns. ”no bailout” pykälä, jonka piti estää yhteisvastuullisuus. Toiseksi EKPn valtaa oli säännelty estämällä sitä ostamasta valtioiden valkapapereita ja arvottamasta niitä yli markkinahinnan. EKPn tuli lisäksi pitää kuluttajahintojen muutokset nollassa prosentissa, sillä tarkennuksella ettei hinnat nousisi edes lyhytaikaisesti yli kahta prosenttia vuositasolla.

Sääntöjä oli muitakin, mutta niiden läpikäyminen ei ole tarpeen, sillä koko säännöstö oli alusta lähtien pelkkä sumuverho kansan ja vähemmän perillä olevien poliitikkojen vedättämiseksi. Asiantuntijat eivät alunperinkään uskoneet euroon, eivätkä usko vieläkään. Ei ole sattumaa että YLEn uutisissa lappaa päivästä toiseen euroa puolustelemassa sellaisia asiantuntijoita , joiden palkka on riippuvainen euron olemassaolosta. Euro on alusta asti ollut poliittinen, ei taloudellinen, projekti. Kaikki merkittävät talousteoriat olivat sen käyttöönottoa vastaan ja markkinat epäilivät sitä alusta asti."
965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Joku tekee edelleen sillä tuohta ja politiikothan juoksee narussa.

Äänestä

EU vai Eta


•Miten meidän kävisi EU:n ulkopuolella?
•Loppuisiko kaupankäynti?
•Miten kävisi työllisyyden?
•Jäisimmekö yksin?

Oheinen vertailu EU-jäsenyyden, Euroopan Talousalue (ETA) -sopimuksen ja Sveitsin EU:n kanssa tekemien sopimusten välillä osoittaa, että EU:n ulkopuolella ei ole mitään pelättävää. Päinvastoin.

EU-jäsenyys on kahleena estämässä aidon kansainvälisen yhteistyön puhumattakaan siitä, että se tuhoaa hyvinvoinnin perustan, itsenäisyyden.

Mitään sellaista hyvää ei EU-jäsenyys tuo, jota emme saisi ilman EU:ta.

EU-jäsenyyden, ETA-sopimuksen ja Sveitsin EU-suhteiden vertailu:
käy katsomassa:IPU=itsenäisyyspuolue

Äänestä
  • pois pakkoruotsi

    Äänestä

Suomen vienti on laskenut jo Kreikan tasolle ja alamäki jatkuu. Muilla EU-mailla barometri näyttää käyrälle "yläpeukkua". Jopa Espanjalla vienti vetää, vaikka talous on asuntokuplan jäljiltä kuralla.
Kun vienti ei vedä ja kansalaiset on yliverottamalla ajettu ostokyvyttömään tilaan, niin eivät edes kotimarkkinat toimi. Ainoa joka meillä toimii, on hallitus. Tosin sen toimet ajavat meidät loppupeleissä sellaiseen tilaan, että sodanjälkeistä itsenäistä maatamme rakentaneet sukupolvet häpeävät jälkipolviensa aikaansaamattomuutta.

Äänestä

Talous menossa rapakuntoon:
Urpilainen: Talouden tilanne on huolestuttava

"Maamme taloudellisen tilanteen korjaaminen vaatii rakenteellisia muutoksia, esittää valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.)"

http://yle.fi/uutiset/urpilainen_talouden_tilanne_on_huolestuttava/6389747

Hallituspuolueille on hyvi, hyvin vaikea myöntää tehneensä raskaita virheitä eu-politiikan osalta. Suomen kansa saa kärsiä huomattavasti - pienituloiset ja vanhukset eniten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eronaikajo kirjoitti:

Euro on enää varjo entisestään ja kaikki, paitsi jääräpäisimmät poliitikot, ymmärtänevät tässä vaiheessa että uskottavaksi valuutaksi siitä ei enää ole, eikä siitä sellaista saada. Tavoitteiltaan euro oli hieno ajatus, mutta alusta asti oli taloustieteilijöille ja markkinoille selvää, että valuutta ei tule toimimaan lausutun tavoitteen mukaisesti.

Otsikko on tarkoituksellisesti kirjoitettu menneeseen aikamuotoon. Valuutassa ei nimittäin ole olennaista minkä väriset setelit ovat, tai minkä rakennuksen kuvia niihin on painettu, olennaista on ne mekanismit, jotka estävät sen mielivaltaisen manipuloimisen. Nyt niistä ei ole jäljellä enää yhtäkään."

Kokoomuskin myöntää että euro oli virhe, milloin demarit?
Tässä ote Schubakin blokista

Alkuperäisessä Maastrichtin sopimuksessa eurolle ja siihen liittyville jäsenmaille asetettiin tiukat säännöt. Jäsenmaiden budjettikurista ja velkaantumisesta oli säädöksiä. Nämä olivat sinänsä irrelevantteja, jos muista säännöistä oltaisiin pidetty kiinni. Jäsenmaiden välillä oli ns. ”no bailout” pykälä, jonka piti estää yhteisvastuullisuus. Toiseksi EKPn valtaa oli säännelty estämällä sitä ostamasta valtioiden valkapapereita ja arvottamasta niitä yli markkinahinnan. EKPn tuli lisäksi pitää kuluttajahintojen muutokset nollassa prosentissa, sillä tarkennuksella ettei hinnat nousisi edes lyhytaikaisesti yli kahta prosenttia vuositasolla.

Sääntöjä oli muitakin, mutta niiden läpikäyminen ei ole tarpeen, sillä koko säännöstö oli alusta lähtien pelkkä sumuverho kansan ja vähemmän perillä olevien poliitikkojen vedättämiseksi. Asiantuntijat eivät alunperinkään uskoneet euroon, eivätkä usko vieläkään. Ei ole sattumaa että YLEn uutisissa lappaa päivästä toiseen euroa puolustelemassa sellaisia asiantuntijoita , joiden palkka on riippuvainen euron olemassaolosta. Euro on alusta asti ollut poliittinen, ei taloudellinen, projekti. Kaikki merkittävät talousteoriat olivat sen käyttöönottoa vastaan ja markkinat epäilivät sitä alusta asti."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu