SDP ja keskusta loivat Suomen hyvinvoinnin

Silloin, kun Suomea rakennettiin hyvinvointivaltioksi, keskusta ja demarit olivat vallassa. Kakoja ei edes päästetty hallitukseen ja tämä on fakta.
21146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Vanha SKP ja keskusta loivat suomen hyvinvoinnin.

Äänestä

Onnistuneesta hyvinvointivaltion purkamisesta!

Äänestä

Kokoomuksen tultua hallitukseen on hyvinvointivaltio lyöty murskaksi.

Äänestä
  • Katainenkin mainitsee sanan "hyvinvointivaltio" joka toisessa lauseessaan. Hän tietää, että valhetta usein toistamalla se muuttuu totuudeksi. Suomen kehitys hyvinvointivaltiona päättyi vuosien 1989/1990 taitteeseen.
    Katainen ei siltä edeltäneeltä ajalta tiedä mitään. Hän on leikkinyt vielä tuolloin hiekkalaatikolla.
    Nykyinen Suomi ei ole hyvinvointivaltio. Parempiakin aikoja on nähty ja kehityksen suunta oli hyvä. Ihmiset suhtautuivat tulevaisuuteensa optimistisesti. Toisin on nyt.
    Uusliberalismin myötä kaikki, mikä hyödyttää kansaa ja suuria joukkoja, pyritään repimään alas ja romuttamaan. Näin saadaan tulot ja varallisuus keskittymään pienelle rikkaiden joukolle. On näet niin, että mitä vähemmän jakajia, sitä enemmän kukin saa. Tämä on Kokoomuksen politiikkaa.

    Äänestä

  • Tulonjakoa kirjoitti:

    Katainenkin mainitsee sanan "hyvinvointivaltio" joka toisessa lauseessaan. Hän tietää, että valhetta usein toistamalla se muuttuu totuudeksi. Suomen kehitys hyvinvointivaltiona päättyi vuosien 1989/1990 taitteeseen.
    Katainen ei siltä edeltäneeltä ajalta tiedä mitään. Hän on leikkinyt vielä tuolloin hiekkalaatikolla.
    Nykyinen Suomi ei ole hyvinvointivaltio. Parempiakin aikoja on nähty ja kehityksen suunta oli hyvä. Ihmiset suhtautuivat tulevaisuuteensa optimistisesti. Toisin on nyt.
    Uusliberalismin myötä kaikki, mikä hyödyttää kansaa ja suuria joukkoja, pyritään repimään alas ja romuttamaan. Näin saadaan tulot ja varallisuus keskittymään pienelle rikkaiden joukolle. On näet niin, että mitä vähemmän jakajia, sitä enemmän kukin saa. Tämä on Kokoomuksen politiikkaa.

    Media-Katainen luettelee kauniita asioita hypnoottisella äänellään.

    Salaiset neuvottelut-Katainen edistää pelkästään yritysten hyvinvointia ja hän pitää toimintaansa oikotienä ihmisten hyvinvointiin. Media-Katainen kuvailee salaiset neuvottelut-Kataista "maalaisjärkiseksi" ja "pragmaattiseksi".

    Salaiset neuvottelut-Katainen toimii väärin pääministeritehtävissä, koska yhteiskunnan johtaminen ei ole sitä että keskitytään vain yritysten hyvinvointiin.

    Sitten Kataisen kaksoisveljeksistä toinen media-Katainen kutsuu pätevien poliitikkojen toimintaa "ideologiaksi".
    Sama kuin lukio-Katainen olisi kutsunut matematiikan opettajansa ajattelua "ideologiaksi".

    Ei ole kyseessä "ideologia" vaan kyseessä on Kataista viisaammat ihmiset.

    Äänestä

Joo

Äänestä

kokomus yrittää hajottaa sitä

Äänestä

Aika on menty

Äänestä

Suomen pahin tuholainen maailmalla on Olli Rehn. Hän on puhtaasti Saksan renki
Siinä sivussa menee koko Eurooppakin. Olli Rehnin mielipiteet talouskriisin hoidossa ovat olleet täsmälleen Saksan poliittisen johdon mielipiteitä.
On päivän selvää ollut kokoajan ettei Kreikka tule selviämään noista jättiveloistaan ilman massiivista lainojen anteeksiantoa.
Saksa ei ole halunnut antaa lainoja anteeksi niin kauan kuin muut maat takaavat Kreikan lainoja ja Saksalaispankit saavat mojovat rahat korkoineen. (myös Olli Rehnin mielipide)
Nyt näyttää käyvän niin että tämä tie ei vie enää kovin kauas vaan edessä häämöttää seinä. Merkel on alkanut pohdiskella jonkinlaista lainojen anteeksi antoa Kreikalle. Katsokaa vaan niin Olli Rehnin mielipidekin muuttuu Saksalaisten mukaiseksi.
Saksa on härskisti rahastanut niin kauan kuin rahaa näyttää irtoavan.
Nämä mahdolliset lainahelpotukset tulevat liian myöhään ja liian pieninä.
Tämä ns. Kreikan tukipaketit ovat olleet Saksan tukipaketteja. Näyttää vääjäämättä siltä että iso määrää tahdin minkä mukaan mennään.
Mari Kiviniemenkin pään Merkel sai sekaisin ja kaikki tukipaketit meni läpi kättelemällä. Nyt sitten oppositiossa on alkanut Eu humala muuttua rapulaksi ja uusia tukipaketteja ei kuulema tarvitse. Mutta tulipahan kylvettyä tuhonsiemen.
Kokoomus on toivoton tapaus. Siellä ovat innokkaimmat Eu puoskarit eikä siitä sen enempää. Stubit ym.

Äänestä

On

Äänestä

Hi

Äänestä

Hi

Äänestä

Miksi saksalla menee hyvin 150mrd ylijäämää? Miksi suomella mene huonosti? Siksi kun saksalla mene hyvin ja Saksa ei halua alentaa euron arvoa.

Äänestä

se oli silloin, mutta nyt sinuhun

Äänestä

Hi

Äänestä

Nii

Äänestä

Näin tapahtui,mutta sitten päästettiin kokoomus 80-luvun lopussa hallitukseen ja
mitä tapahtuikaan,kun lainamarkkinat vapautettiin täysin hallitsemattomasti.
Suomi sukelsi syvälle ja näin on käynyt jälleen kun ahneudelle on annettu valta.
Kokoomus ja demarit halusivat euron,jonka takia mitään parempaa ei ole odotettavissakaan.

Äänestä
  • Kepu ja Ahohan sen teki!

    Äänestä

Joo

Äänestä

kokomus

Äänestä

Niin teki

Äänestä

Kommentoi aloitusta


historia opettaa kirjoitti:

Silloin, kun Suomea rakennettiin hyvinvointivaltioksi, keskusta ja demarit olivat vallassa. Kakoja ei edes päästetty hallitukseen ja tämä on fakta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu