Vuonna 1965 Urho Kekkonen nimitti suosikkinsa kenraalimajuri Yrjö Keinosen Puolustusvoimain komentajaksi ohi useiden pätevämpien ja virkaiältään vanhempien kenraalien ohitse. Keinonen ylennettiin vasta nimityksen jälkeen ensin kenraaliluutnantiksi ja kohta sen jälkeen kenraaliksi.
Keinonen sitten kunnostautuikin Kekkosen käsikassarana mm. puhuessaan Suomen Puolustusvoimista Neuvostoliiton armeijan jatkeena YYA-sopimuksen hengessä.
Keinonen joutui eroamaan komentajan tehtävästä, koska hän perikepulaiseen tapaan rakennutti kesämökkinsä kellarin varusmiehillä.
Kenraali Adolf Ehnroth katui, että oli aikoinaan ollut Kekkoselle suosittamassa Yrjö Keinosen nimitystä.
Kun Keinonen kuoli, Mannerheim ristin ritarit poikkeuksellisesti jättivät kokonaan huomioimatta tuon ketkun hautajaiset.
Keinonen sitten kunnostautuikin Kekkosen käsikassarana mm. puhuessaan Suomen Puolustusvoimista Neuvostoliiton armeijan jatkeena YYA-sopimuksen hengessä.
Keinonen joutui eroamaan komentajan tehtävästä, koska hän perikepulaiseen tapaan rakennutti kesämökkinsä kellarin varusmiehillä.
Kenraali Adolf Ehnroth katui, että oli aikoinaan ollut Kekkoselle suosittamassa Yrjö Keinosen nimitystä.
Kun Keinonen kuoli, Mannerheim ristin ritarit poikkeuksellisesti jättivät kokonaan huomioimatta tuon ketkun hautajaiset.
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Kun Keinonen kuoli, Mannerheim ristin ritarit poikkeuksellisesti jättivät kokonaan huomioimatta tuon ketkun hautajaiset. "
Kaveria ei jätetä...
Varsinainen Keskustan ”sankarisotilas”.
Samanlainen kepuroisto, kuin kaikki muutkin kepulaiset.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11050736
Tuolla jo keskusteltiin asiasta, oletko dementikko kun noin äkkiä uhohdat avauksesi?
Tyypillinen kepulainen. Siis petturi.
Yrjö Keinonen olisi halunnut yhteisiä sotaharjoituksia Neuvostoliiton kanssa. Tämä onneksi torjuttiin.
Keinoselle syötettiin plutoniumia.
Keinonen oli ryssän uskollinen Pluto.
Keinosen Kekkonen kutsui, sillä Keinonen oli myös Neuvostoliiton suosikki.
Tätä voipi muistella itsenäisyyspäivän taas lähestyessä...
Täällä on Keinosesta kerrottu kaikki oleellinen:
http://www.kenraalikeinonen.fi/
http://www.kenraalikeinonen.fi/doc/keinosen_kaatajat.pdf
Keinosen ns. kellarijutun tuomio oli oikeusmurha
http://www.keinosenkellari.net/
"Keinosen ns. kellarijutun tuomio oli oikeusmurha
Keinonen oli toimittanut Helsingin hovioikeudelle pääesikunnan laatiman asiakirjan, joka osoitti, että vuonna 1968 panssariprikaatin pioneereille oli koulutukseen määrätty kallion louhinta. Fil.tri. eversti Veli Pernaan uusin tutkimus paljastaa, että tämä asiakirja oli oikeusprosessin aikana vaihdettu ilmeisen tietoisesti asiaankuulumattomaan asiakirjaan, jonka perusteella Korkein oikeus katsoi, että ko. työ ei ollut koulutusta. Tämä asiakirjan vaihto-operaatio, kahden upseerin hovioikeudessa tekemä väärä vala ja velvoittavien käskykirjeiden pimittäminen johtivat siihen, että Korkein oikeus langetti tuomion, joka kenraali Keinosen ja kapteeni Siitosen kohdalla merkitsi oikeusmurhaa. Pernaan 100-sivuinen tutkimus on nettiosoitteessa www.keinosenkellari.net ja tiivistelmä Kanava-lehdessä 2/2012 s.47."
Koitettiin tuoda uusia tuulia armeijaankin.
Keinosta pidettiin uudistajana.
Itse oli silloin nuorehko luutnantti.
Itse pidin valintaa onnistuneena. Ja monet ikäiseni.
Kyllä oli katkeraa kenraaliluutnanttia monia silloin.
Mutta minkäs teit, Kekkosen mahtikäskyt piti.
" pulinat pois " -tyyliin.
Lainaus
"Komentajana Keinonen oli kiistelty persoona. Hän oli nopean ylenemisensä vuoksi huonoissa väleissä useimpiin kenraaleihin, jotka olivat virkaiältään häntä vanhempia. Toisaalta Keinonen pyrki johtamaan Suomen puolustusvoimien kehittämistä. Hänen kaudellaan suhteita julkisuuteen pyrittiin hoitamaan entistä paremmin. Tätä edusti muun muassa Urheilukomppanian perustaminen Santahaminaan. Fyysiseen koulutukseen ja hyvään kuntoon onkin kaiken kaikkiaan kiinnitetty Keinosen ajan jälkeen puolustusvoimissa entistä enemmän huomiota.
Siviiliväestön piirissä arvostettiin sitä, että Keinonen lähensi uudistuksillaan puolustusvoimia muuhun yhteiskuntaan. Tätä edistivät kannustavan hallinnan keinojen käyttö esimiesten herättämän pelon sijaan, varusmiesten palvelusajan ja vapaa-ajan selkeä erottaminen, asevelvollisten viikonloppulomien lisääminen sekä oikeus käyttää siviilivaatteita".
Nän lyhykäisesti.
Keinonen oli todellinen kenraalikunnan pahnueen pohjimmainen.
Kannattaa muuten lukea kirja Värikkäät kenraalit : Sankaritekoja ja skandaaleja
Sen ovat kirjoittaneet Gustav Hägglund, Pasi Jaakkonen ja Matti Simula.
Kirja sisältää 15 kenraalin tarinan ja mukana on tietysti myös Yrjö Keinonen.