Miksi? -part fyra-

Höpötin

Teille, jotka ette tarinaamme ole aiemmin seuranneet, voin todeta, että paljosta olette paitsi jääneet. Edelliset kolme osaa toki löytyvät tuolta seuraavilta sivuilta, mikäli niihin haluatte tutustua.

Päähenkilöinä seikkailee maanmainio huumormiäs Paappa, allekirjoittanut sekä vierailevana tähtenä ystävämme Per(s). Tämän keskustelusarjan parissa olen itse saanut viimeisen kuukauden aikana monet monituiset naurut. Mahtavia olemme me. =)

Ja vaikkei meidän ohranjyvätreffit eilen Paapan kanssa onnistuneetkaan, niin onhan tässä vielä kesää jäljellä. ;)

33

932

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Höpötin

      Tänään se on vihdoin ohitse, viiden kuukauden orjuutus täällä stanan virmassa! Ja kun mä tuosta ovesta ulos astun, vedän housut kinttuun ja paljastan kaikille koko uljaan takalistoni. Siinä niille kaikki, mitä niistä ajattelen. Tosi voisin käydä myös kertomassa muutamalle henkilölle sitä ennen (per(s) tietää kyllä kenestä puhutaan) muutaman elämän pienistä tosiasioista... Vuan taidanpahan vielä malttaa mieleni, kun joudun tänne kuitennii satunnaisesti tekemään vielä vierailuja. Ehkä keksimmä per(si)in kanssa jonkun kunnon jäynän tuossa kuukauden päästä, kun hänkin lopettaa superhessuilemisen. :D

      Voi Paappa. Minä olin parhaat kolibakteerivedet sulle säästänynnä ja sit sää et tullutkaan. Nyyh. Mutta kuten jo tuli todettua, vielähän tässä ehtii. Luultavasti katoan maailman kartalta ensi viikoksi. Siellä Sysmän takametsissä taas piileskelen osan ajasta. Jos vaikka yhden kylätappelun kävisi pistämässä vireille. ;) Puhelimitse saattaapi tavoittaa ellen sitä sahtihuuruissa tiputa järveen/paskahuussin reikään...

      Pitäisiköhän sitä viimoisen päivän kunniaksi tehdä oikein töitäkin?!

      -kova painamaan, no jo tokkiinsa!-

      • Paappa

        kuin peräpukama! Vierailevalla tähdellämme sanonta kuuluisi "kuin per(siin)pukama".

        Joo, muakin harmittaa se eilinen missaus, mutta tällaist elämä on. Mut hei! jos sul on ens vko aikaa, sille pelätille ois kyllä paikka edelleen auki. Suuntana Valkealan kunnaat isoakin isommat korit tanassa. Ja pitäähän ne otrajuomatkin saada jossain kulkemaan.

        Veä tänään kunnos perskännit per(siin) kanssa. Tulisin mukaan jos pääsisin, mutta mutta mutta... suru puserossa hänellä lienee nyt, vaikka alasti taas onkin hän. Nätit munat tuulettumassa, jottei tule liikoja asujaimistoja tuonne haaruväliin entisten lisäksi ja kiusaksi. Elintila loppuu elimeltä. Auttaiskohan tohon jokin amerikkalainen pidentäjävenytyslaite?

        -nyt metsään, ettei vaan tuu liian vilponen-

    • Höpötin

      tuo yksi viesti, jonka väitetään täällä olleen jo pari tuntia?!
      Epäreilua!

      -lähtee ihan justiinsa kotiin, housut jo puolitangossa-

      • Paappa

        löysi hän. Kanttarellii vähän muutakin itiökasvii. Veikkaisimpa jopa viiteen-kuuteen sossiin heidän riittävän. Ei siis suurensuuri saalis, mutta kesän ekaksi ihan yes.

        -suu makoisana söi hän saaliinsa-

      • Per(s)
        Paappa kirjoitti:

        ihminen suuhunsa laittaa. Ei siis itiöpesien ystävä ole hän!! Täällä on AIVAN KAMALAA ilman ****:a!!! Tahtoo rallikamun takaisin, TAHTOO!!
        Nyt ei kukaan enää pistä tuolin säätöjä päin peetä, eikä tapahdu mitään muutakaan hupaisaa...SNIF...itkee hän hiljaa...yhyyyyy...
        Paitsi sitten kun **** tulee analysoimaan tavaraa...hih...KOSKA TUUT ****?!!?
        No, enää 3 viikkoo ja sit uusien haasteiden kimppuun, hopefully!!

      • Paappa
        Per(s) kirjoitti:

        per(s) hyvä, saat multa vaikka postipaketissa. Voisin laittaa sulle vaikka vanhat kumiteräkenkäni, jossa jalkasienen lisäksi on mukana metsäsienilähetys. Voit sitten labrassa tai muualla analysoida niitä ja todeta lopuksi varsin maukkaaksi heidät. Siis itiöt, kenkiä ei ihan pakko ole syödä.

        Eipä ole ****:sta mitään kuulunut näillä palstoilla. Missä lie typsy luuraa, biitsillä varmaan, jos siellä teitin seudulla vielä vettä on... he-he-heh.

        Olin eilen pellolla duunissa! Siis meikäläinen, joka ei kissaa ja lehmää juurikaan erota toisistaan, mutta niin vaan tunnista toiseen revin hukkakauraa pellosta rankemman maamiehen ottein. Illan päätteeksi kysyin mun farmariystävältä, oonko jo valmis maanviljelijä. Vastaus oli kohtalaisen hiljainen k-hym k-hym. No, kysyin olisinko edes pienviljelijä, johon tuli sama vastaus hieman suuremmalla äänellä. Kun oikein tivasin, hää lupasi harkita nuoremman pienviljelijän orastavaa diplomia mulle, jos vaan tuun/meen tänään uuelleen samoihin hommiin.

        -per(s) hiessä pellolla pauhaa hän-

        missään tapauksessa! Nicht, inte, nein, niente, no, eieieieieieieiei!!! Sitäpaitsi kun en mä niitä osais edes analysoida, se puuha on täysin ****:n heiniä tai kauroja, kuinka vaan. Mulla on ihan toisenlaisia taitoja...****:n mielestä per(s) vois olla vaikkapa... perver(s)! =)

        Onkohan se pimu muuten oikeasti hukkunu paikalliseen tulvaikkoon (hassu sana!)? Vai mistä mahtanee johtua täysi hiljaisuus? Tai sit se on lyöny päänsä ja kovalevy on tyhjentyny totaalisesti. Voe voe!

        Kuulostaa työnteolta tuo tuollainen kaurojen nyhtäminen, huh, tuli hiki jo ajatuksestakin. Eipä sillä että työtä pelkäisin, mutta kun viime aikoina on tottunut vähän kevyempään puuhasteluun. Tosin viime päivinä on virinnyt ajatus paluusta entiseen eli Lyypekki-Italia linjalle...tuplapalkka ja ilmasto kohdallaan!

        Työt kutsuu häntä. On kutsunut viimeiset neljä päivää. Niin. Jotta ei tässä paljoa tulvaikon rannoilla saati muilla biitseillä löhöillä. Mokomat, kun moisia kuvittelette. Hmph.

        Äsken istuin marjapuskassa äiteen ilona ja valona (varmaan niin) poimimassa herukoita ynnä muita karveloisia. Suap sitten talvella lämmitellä mehua. Olipas mukavaa. Äitee kyllä toivotti minut mahdollisimman kauas, sillä män minnuun hermo taas oikein totaalisesti. Tämän laitamme sen piikkiin, ettei ole paikalla Per(s)iä, jonka kanssa kinata ja rallia heittää.

        Itiökasvikeskusteluun osallistun yhdellä sanalla: NAM!

        Näin päättää hän pikavisiittinsä lähtien työtä raskasta raatamaan. Vaan saa siitä ainakin rahaa, toisin kuin siitä Paapan tänään ehdottamasta työstä. Enpäs tule. Hikoile sie siellä yksinäs, mie meen pakastealtaan kupeeseen vilvottelemaan. :)

        **** elää sittenkin! Vatukkopensaaseen työntänyt oli päänsä turvallisesti hän. Käsittääkseni kotivatukossaan sormiaan töhri paraikaa plikkalapsi, ja suutaankin siinä sivussa, arvatenkin. Tällaista viestiä laittoi hän utelevalle nettituttavalleen, nam.

        Elviskin elää, sehän on jo pitkään tiedetty. Elvis Aaron elää viime tietojen mukaan Maskussa K-kaupan yläkerrassa. Samoin elää Hitlerin Aatu-ystäväisein, mutta ilmeisesti ei tosin juuri Maskussa.

        Aatulla on synttärit samaan aikaan kuin allekirjoittaneellakin eli huhtikuussa, ja viimeksi kun Aatua treffasin, oli hällä just 115v synttärit. Eli jos nuo kaksi edellämainittua elävät, miksei sitten ****kin.

        -paappa, suurmiesten toveri-

      • Paappa
        Höpötin kirjoitti:

        tultiin lähes samaan aikaan.
        Huh-huh, kohta loppuu paukut...

        -nuupallaan-

        on kuukausista paras, ainakin syntymiseen! Silloin syntyypi silkkaa priimaa, kuten allekirjoittanut!! =) Vai mitä sanoo tähän ****, ystävämme pakastamosta? =)
        Mikäs on Paapan syntymähetki kyseisessä kuussa? Tai siis maassa taisit kuitenkin syntyä, vai?
        Jihuu, kotiinlähdön hetki on koittanut, vihdoinkin. Jo tässä alkoikin ramaseen aktiivinen palstailu, **** arvannee sivuston?! =) =)
        Hellurei huomiseen!

        Alinan päivänä eli 22.4.

        Kun kaks vuotta sitten täytin 40v, järjestin bileet ja biljardikisat jo 20. päivä, koska se oli lauantai. No, tosiaankin, samana päivänä on siis Aatun synttärit.

        Kun pidin aamupäivällä kisojen tervetulopuhetta, mainitsin olevan kolme syytä juhlia: mun synttärit, mun nimikkobiliskisat sekä hyvän ystäväni A. Hitlerin 113v synttärit. Hieman oli porukka hiljaa puhetta sulatellessaan...

        -**** on kyllä liian hiljaa jossain-

        on se oikea merkki! Tai no, kai se toinenkin sarvekas on ihan jees, ei sitä voi omaa lapsukaistansa mollata! =) 10. pvä synnyin ma, 10 nainen kuin unelma! (repeää rajusti, HEKO!!!)

        Aatu oli aikas hassu jätkä, halus teurastaa kaikki itsensä kaltaiset, pätkät, tummat ja ruskeasilmäiset. Arjalaisesta ihanteestaan tyyppi oli jokseenkin kaukana!!

        **** hei, happy news, työhaastattelu perjantaina! Pitänee vain olla oma valloittava itseni ni paikka on taattu! =)...tai sit ei... =@)

        -****:a kaivaten-

        Ne on tuollaiset härät ynnä oinaat vain yhdet makoisat suupalat leijonalle. Nam.

        Mihnäs nää olit haistattelussa ja kuinkas hänessä kävi? Mää tuun sulle haastelemaan tällä viikolla joku päivä. Viitsisitkös ilmoittaa ruokalistan, niin tuun ruoka-aikaan. Nam, jälleen. Miten ois, perjantaina pihvilounas?!

        Kyseistä puljua ei juurikaan kyllä ehdi tulla ikävä, kun joka päivä töissä käy ainakin muutama heppu mua morottamassa... Tietsie, onks se lehtipuu-setä jo tehnynnä mulle ne referenssikaasut?!?

        -mitä-häh-täh-

      • Höpötin
        Paappa kirjoitti:

        tultiin lähes samaan aikaan.
        Huh-huh, kohta loppuu paukut...

        -nuupallaan-

        kerta toden sanoo. Mikäli oon pysynynnä laskuissa.

        Ikinä en oo kenenkään miehen kanssa tullut noin montaa kertaa samaan aikaan. Huh. Kyllä sä Paappaseni olet eriharvinaislaatuinen ihminen.

        -hengästyttää-

      • Per(s)
        Höpötin kirjoitti:

        Ne on tuollaiset härät ynnä oinaat vain yhdet makoisat suupalat leijonalle. Nam.

        Mihnäs nää olit haistattelussa ja kuinkas hänessä kävi? Mää tuun sulle haastelemaan tällä viikolla joku päivä. Viitsisitkös ilmoittaa ruokalistan, niin tuun ruoka-aikaan. Nam, jälleen. Miten ois, perjantaina pihvilounas?!

        Kyseistä puljua ei juurikaan kyllä ehdi tulla ikävä, kun joka päivä töissä käy ainakin muutama heppu mua morottamassa... Tietsie, onks se lehtipuu-setä jo tehnynnä mulle ne referenssikaasut?!?

        -mitä-häh-täh-

        tuu kuule perjantaina, sillon saapi wieninleikettä! Tai tuu vaikka joka päivä!!!! =)
        jos sie lehtipuulla sitä nuorta ja nättiä meinaat, ni hää ompi lomalla! Siinä meni sit loputkin silmänruuat, pöh...

        Käväisin pienessä maalaiskylässä itteeni tyrkyttämässä ja heti kelpasin, hyvä mä! Firma on alallaan maan suurimpia, ellei suurin, mutta siitä lisää lounaalla.

      • Paappa
        Höpötin kirjoitti:

        kerta toden sanoo. Mikäli oon pysynynnä laskuissa.

        Ikinä en oo kenenkään miehen kanssa tullut noin montaa kertaa samaan aikaan. Huh. Kyllä sä Paappaseni olet eriharvinaislaatuinen ihminen.

        -hengästyttää-

        itteäs vaan. Paapan toinen nimi on Duracell.

        -ainakin unessa-

      • Per(s)
        Paappa kirjoitti:

        itteäs vaan. Paapan toinen nimi on Duracell.

        -ainakin unessa-

        älä sinä käy mun nimeeni viemään!! Duracell on MUN!! Kysy vaikka kukka-petteriltä tai muilta hurjilta.... =)

      • Paappa
        Per(s) kirjoitti:

        älä sinä käy mun nimeeni viemään!! Duracell on MUN!! Kysy vaikka kukka-petteriltä tai muilta hurjilta.... =)

        oisinks miä sitte vaikka Kurakelli?

        -oisinhan jookos-

      • Per(s)
        Paappa kirjoitti:

        oisinks miä sitte vaikka Kurakelli?

        -oisinhan jookos-

        Toi käy hyvin, en kapinoi!! =)

    • Paappa

      Hiljaista pitelee... onks kaikki muut paitsi paappa bissellä jossain terassilla?
      Koordinaatteja, pyydän, koordinaatteja tahtoo hän.

      • Höpötin

        ...viisi päivää vaan. Siis terassilla. Tai ainakin jossain, mihne olennaisesti liittyy ohraiset pirtelöt. Nyt alkaa ****:lle riittää. Nenää valkaisemaan. Paitsi, ettei voi. Ainaskaan lauantaina, kun se maalaisystäväni Kuusaalta tulee kylään. ;)

        Ja kyllähän sie Paappaseni ne koordinaatit tiiät. Oisit hypänny sieltä Lähdesta väärään suuntaan menevään junaan. Ai niin, mutku mie olin siel sahdinjuonnin SM-kisoissa. Ne meni muuten hyvin. Mie olin ensimmäinen. Tai viimeinen. Miten sen nyt ottaa.

        Käymäseltään hän häntä edelleen odottaa. Ja jos ei näjy eikä kuulu, tuleepi vielä itse kiikareineen sinne palvelutalon kolmannen kerroksen parvekkeelle Birgitan ja Kaino-Vienon kanssa.

        Väsynyttä on touhu hänellä. Ei mitään uutta auringon alla.

        -mihis aikaan käyt yleensä saunassa?-

        Kohta a)
        Vastapäinen palvelutalo on yksikerroksista riviralotyyppiä, sorry.

        Kohta b)
        Asun itse luhtitalon 2-kerroksessa, joten suora näköyhteys tänne päin on alhaalta ylös.

        Kohta c)
        Parvekkeen kaide on sopivasti kutsuva, eli on ns. rakomallinen.

        Kohta d)
        Palvelutalon katto osuu kyllä suht samalle tasolle kuin parvekekin.

        Kohta e)
        Saunassa käyn aikavälillä 07.00 - 23.00, joskus muulloinkin. Joten varaa evästä sinne talon katolle, ja huopa myös.

        Kohta f)
        Lahdessa kävin kyllä autolla, muuta kiireet ajoivat (nyyh) suoraan kotio.

        Kohta g)
        Seuraavasta sinne päin -keikasta ei ole varmuutta, ja jos mitään virallista ei tule, keksitään joku vastaava, tai toisinpäin. Tänne kyllä sopii aina yks tiirailija.

        Kohta h - ö)
        Joka saatanan päivä sunnuntaita lukuun ottamatta pellolla! Eilen saatiin lankomiehen kanssa yks saatanallisperkeleellisen iso ohrapelto hukkakauravapaaksi, ja tänään aloitetaan uusi vielä suurempi pelto. Saran pituus 1½ km... ja leveyttä piisaa... ja koko pelto on käveltävä side by side etsien kauran seasta hukkakauraa... satoi tai paistoi, ja tälle päivälle on luvassa sadetta.

        Kohta öö)
        Eikä, saatana sentään, sahdin sahtia moneen päivään, ei edes viikkoon!

        -hyi hitto-

    • Höpötin

      Avasihan se suomipoikakin mitalitilinsä Ateenassa. Jee! Sen kunniaksi tekee täten **** myös comebackin rakkaan keskustelun pariin. Hengissä olen edelleen, vaikken ehkä näin sunnuntaipäivänä aivan täysissä ruumiin- ja sielunvoimissa.

      Olipas tylsää tehdä vierailu nimeltämainitsemattomaan lafkaan perjantaina, kun ei Per(s) ollut siellä. Kaveri oli heittänyt töissä volttia ja käsi pipinä oli/on (?) sairaslomalla. Oli raukkaparka tehnyt kuulemma kauniin mahalaskun erään sedän jalkoihin. Pitikö Per(s) yrittää esittää tämän ko. sedän edessä akrobaattitemppuja vai? :D Vahingonilo on paras ilo. Eikästä kun toivotan Per(si)ille oikein pikaista paranemista. Tulen taas ensi viikolla norkoilemaan, josko sinut ystäväiseni vielä näkisin ennenkuin tiemme lopullisesti eroavat. Nyyh...

      Heh heh. Eilen illalla paikallisessa kuppilassa yksi firman vanhoista parroista innostui meikäläistä tanssittamaan oikein olan takaa. Tunnusti ihastuneensa minuun heti ensimmäisenä päivänä, kun olin labraan saapunut. Huvittavaa kaikki tuo, mitä suomalaisen miehen päähän pälkähtääkään kännipäissään ja pimpslooranhimoissaan... ;D

      Paappa, nyt sie romutit ihan täydellisesti miun romanttiset kuvitelmain. Ettäkö minäkö joudun katolle leiriytymään ja niska kellellään ylöspäin tiirailemaan, jotta joskos siellä joskus niitä kulkusia kilahtelisi tai olisi muuten vaan satiaisten ulkoilutusaika? Kenties mie voisin mielummin saada vip-liput suoraan sinne luhtitalon toiseen kerrokseen, ihan niinkuin aitiopaikalle? Näin kysyy hän ja lähtee lihapullain kimppuun. Nam.

      • Per(s)

        again! Oli meinaan messevä lento!! Mutta nyt mä toimin taas!! Ja tärisen....innosta..... =) tietäisittepä vaan!
        Tuu pian ****seni, miss you! =)

      • Höpötin
        Per(s) kirjoitti:

        again! Oli meinaan messevä lento!! Mutta nyt mä toimin taas!! Ja tärisen....innosta..... =) tietäisittepä vaan!
        Tuu pian ****seni, miss you! =)

        huomenna, Per(s)? Voisin tulla sua morostamaan ja samalla antamaan piiskaa sille lehtipuun sedälle. ;)

      • Paappa
        Höpötin kirjoitti:

        huomenna, Per(s)? Voisin tulla sua morostamaan ja samalla antamaan piiskaa sille lehtipuun sedälle. ;)

        että puutun teiän keskusteluun, mut kun on asiaa.

        Ensiks Per(s):
        Ei tollee saa tehä! Jos työpaikalla aikoo teloa ittensä, se pitää tehä kunnolla ja harkiten. Kaatuminen tulee toteuttaa siten, että ainakin parin-kolmen viikon saikun antavat. Mielellään kuitenkin juttu järkätään niin, että firma ja vakuutusyhtiö keskenään tappelevat siitä, kumpi niistä saa maksaa miljuunaviulut. Pärkkele!

        Sitte ****seni:
        Sulle on aina ja ikuisesti aitiopaikka ihan sisätiloissa, kun meilläpäin liikut. Siis niin lähellä paapan performanssia, ettei sun kannata ees teatterikiikaria mukanas raahata. Kiikaria et tarvi, suurennuslasia ehkä kuitenkin.

        -lihapulla on pop, varsinkin saunanlauteilla nautittuna-

        Niin, unohin mainita, että jos ette jaksa enää katsella olympialaisten lajikilpailuja pitkään, tässä lyhyet koosteet (lähes) kaikista:
        http://home.datacomm.ch/marco.fernando/fla/bozzetto/oly mpics.swf

      • Paappa

      • Per(s)
        Paappa kirjoitti:

        että puutun teiän keskusteluun, mut kun on asiaa.

        Ensiks Per(s):
        Ei tollee saa tehä! Jos työpaikalla aikoo teloa ittensä, se pitää tehä kunnolla ja harkiten. Kaatuminen tulee toteuttaa siten, että ainakin parin-kolmen viikon saikun antavat. Mielellään kuitenkin juttu järkätään niin, että firma ja vakuutusyhtiö keskenään tappelevat siitä, kumpi niistä saa maksaa miljuunaviulut. Pärkkele!

        Sitte ****seni:
        Sulle on aina ja ikuisesti aitiopaikka ihan sisätiloissa, kun meilläpäin liikut. Siis niin lähellä paapan performanssia, ettei sun kannata ees teatterikiikaria mukanas raahata. Kiikaria et tarvi, suurennuslasia ehkä kuitenkin.

        -lihapulla on pop, varsinkin saunanlauteilla nautittuna-

        kas nääs kun ei ollu aikomustakaan pipittää itteäin. Kaikin voimin taistelin vastaan. En näetsen ole masokistinen mä! Nyt kun ei muutenkaan passais toheloida, kun on uus jobikin alkamas ens viikolla. Noloahan se olis mennä ekana aamuna viemään lomalappua pahoittelevasti hymyillen... =)

        JIPPIIJIPPII, **** tulee kohtapian tai ainakin johonkin aikaan tänään, iiiih, RALLIA kehiin!!!!

        sen kus jatkuu vaan hänellä, hitto soikoon! Jos kerran kammoksuu hän tohelointia, miksi kutsui hän ****n tykönsä, se kun on varmaakin varmempi tapa saada katastrofi aikaan. Kerron tämän ihan mututuntumalta, koska **** ei ole vielä esittäytynyt cheek to cheek, mistään muista kriittisistä paikoista nyt puhumattakaan.

        Ei kun tsemppiä antaa hän hänelle kohti toivottavasti auvoisampaa työtulevaisuutta. Jos se uus paikka on kovin suuri, kannattais se lekurintodistus ehkä viedä sinne heti kättelyssä. Näin jäis uudelle pomolles ainakin sun naamas mieleen... se saattaa olla hyväkin pointti tulevaisuudessa, kun firmaan tehdään työpalleille uusjakoja. Harmaat hiiret hittoon, per(s)oonat esiin!

        -kirjoittajalla äly hukassa, ei mitään järkee hänellä missään-

        eipä täällä eilen paljon toheloitu, vaikka **** kävikin näytillä. Vähän lähti jutut lapasesta, tiedäthän sinäkin, että jäätelötikkua/mehujäätä voi nautiskella monella tapaa... =) pervers...

        Pomo hiukan vinoili, heilutteli öljylänikkää nenän edes ja kuittas jotta se kuulemma sopis mulle ny. Ai kuin vai? No kun kylkeen oli joku näppärä rustannu: KOMPURAÖLJY! Eikö muka ole hittoilua, eikö?!?!?

        Ei auta uudelle pomolle kovin huonosti esiintyä juur ny tai oikeestaan piiiiiiitkäääään aikaan. Suunnittelen katsos pitemmänpuoleista velkavankeutta...hui...! Kun on toi maku vähän kallis (ei kuitenkaan Bjarne...joojoo, huono witsi).

        Yfff, tars kai tehdä jotain eurojensa eteen näin kalkkiviivoillakin...

        ... armas Per(s). Sniff.

        Hän on täällä viimoista päivää ja hän menee täällä kuin viimeistä päivää. Tukantupsu vilahti tuolla nyt. Kova vauhti on naisella päällä kalkkiviivoillakin. Mahtava loppurutistus.

        Niin ja mulla EI OLLUT TARKOITUS nuolla ja imeskellä sitä mehujäätä niin provosoivasti. Mutta tottakai tuo Perver(s) keksi siitäkin kaksimielisen versionsa. Hjuvaa oli mehujää. Slurps! ;)

        Tjaah. Minä taidan hävitä taas maailmankartalta ja täältä tehtaalta toisiin töihin. Ei täällä puuvillaplantaasilla istuskelu jostain syystä enää hotsita...

        Per(si)ille hyvääkin parempaa jatkoa ja onnea fisujen kanssa. Toivottavasti näämmä vielä tulevaisuudessa. Miten on, pistetäänkös viikonloppuna eräänä kotikaupunkisi/kotikaupunkini yöelämä sekaisin?!? :D

        Paapalle vaan sen verran, että ikävä sinuakin tulee ellei jo ole. Ei miestä näy ei kuulu...

        -mätämarkettiin matka käy-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9230
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8074
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5850
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2409
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2127
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1769
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1710
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1486
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1458
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1393
    Aihe