Onko ent. Presidentti Tarja Halonen pakenemassa suomesta?

Haluaisin esittää vakavassa mielessä asiallisen tiedustelun Suomen valtiolle, että onko ent. Presidentti Tarja Halonen pyrkimässä pakenemaan suomesta, vai mikä on Tarja Halosen kirjoittamanaTwitterissä esille tuodun ilmoituksen todellinen valtiollinen tarkoitus, jonka lyhyt sanamuoto on tälläinen "Mieluinen urakka edessä: kuusi Finlandia ehdokasta, näistä lukuseuraa Jordanian työmatkalle"

Ja on syytä myös ihmetellä että onko ent. Presidentti Tarja Halosella yleensä tällä hetkellä jokin valtiollinen virka luovutettuna. Ja ymmärrätte varmaan että jos kansalaisia ei tiedoiteta asioista, niin silloin tässä valtiollisessa tilanteessa herää epäilys että Tarja Halonen on pakenemassa virkakautensa jälkeistä vastuu selvitystä.
13103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Sinun on viipymättä aloitettava valmistelut tulevaa presidentinvaaliehdokkuuttasi varten, äänestäjiä löytyy kyllä. Suomi tarvitsee Raakkunan politiikkaa jotta yhteiskunta saadaan raiteilleen.

Helsingissä ja Tampereella toki on paljon henkilöitä jotka eivät haluaisi Raakkunaa presidentiksi.

Äänestä
  • Tottakai Perussuomalainen hoitaa valtiollisen velvoitteensa.

    Äänestä

Raakkuna edessä ja poliisi takana.

Äänestä

Halonen Tarja, presidentti, ei entinen presidentti. hallava hevonen on ikäloppu kaakki, siis entinen hevonen, raakkuna, entinen hevonen, nykyinen kaakki.

Äänestä

Kyllä Halosen tarkoitusperät kävivät ilmi jo hänen virassa ollessaan. YK virka oli haussa Afrikan valtioiden tuella, mutta köpelösti kävi ensialkuun kuten tiedetään!

Tuo muori tulee muiden syytingillä elätettävien entisten presidenttien tavoin hintoihinsa!!!

Hänellä on kunnianhimoa ja pyrkyryyttä siinä määrin, että unohtuu tavalliset köyhiksi kupatut veronmaksajat.

En ainakaan minä tahdo ymmärtää, miksi noiden ex presidenttien etuisuuksiin ei puututa, tavallinen köyhä ja nuo vastakkain, niin onpa siinä kontrastia kerrakseen.

Poliittisen eliitin tavoin nämä eläkeläispresidentit ovat yhteiskunnan pahimpia loisia noilla päätöksillä! Oma etu on hoidettu mallikkaasti, piittaamatta yleisestä edusta ja epätasa-arvon lisääntymisestä.

Halosen kohdalla asia vielä erityisesti korostuu, kun on ollut ammattiyhdistysliikkeen lakiasiainhoitajanakin ja olevinaan tasa-arvon mannekiini!!

Äänestä
  • Mainiota että saataisiin tosiaan virallinen "Totuuskomissio" aikaan, sillä kaikki asiat on hyvinkin tutkittavissa jälkeenpäin.

    Äänestä

  • hallava_hevonen kirjoitti:

    Mainiota että saataisiin tosiaan virallinen "Totuuskomissio" aikaan, sillä kaikki asiat on hyvinkin tutkittavissa jälkeenpäin.

    moloa poskeen, siltä helsinkiläiseltä poliisilta ?

    Äänestä

Eikö voitaisi lopettaa tuosta ämmästä puhuminen nyt kun siitä vihdoin on eroon päästy-

Äänestä
  • saastainen juutalaisen paskapötkö.

    Äänestä

  • Lopeta itsesi, sinä kirjoitti:

    saastainen juutalaisen paskapötkö.

    tästä vastauksesta nähdään kenen palleja "meidän" ex-nart-tu presidentti nuoli: muslimien.

    Äänestä

  • phyi stana kirjoitti:

    tästä vastauksesta nähdään kenen palleja "meidän" ex-nart-tu presidentti nuoli: muslimien.

    Sinusta tehdään saippuaa, kunhan lihotamme ensiksi. :-)

    Adolf gute Waschmittel

    Äänestä

Raakkuna saa tanskalaisen poliisin paksu parrua pimeässä sellissä. Raakkuna parkuu ja vaikeroi.

Äänestä
  • Olen luvannut haastaa Suomen valtion oikeuteen poliisien suorittamista lukuisista murhayrityksistä, sekä jatkuvista valheellisista panetteluista ja kunnianloukkauksista jotka vain jatkuvat Suomi 24. virallisella keskustelu foorumilla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hallava_hevonen kirjoitti:

Haluaisin esittää vakavassa mielessä asiallisen tiedustelun Suomen valtiolle, että onko ent. Presidentti Tarja Halonen pyrkimässä pakenemaan suomesta, vai mikä on Tarja Halosen kirjoittamanaTwitterissä esille tuodun ilmoituksen todellinen valtiollinen tarkoitus, jonka lyhyt sanamuoto on tälläinen "Mieluinen urakka edessä: kuusi Finlandia ehdokasta, näistä lukuseuraa Jordanian työmatkalle"

Ja on syytä myös ihmetellä että onko ent. Presidentti Tarja Halosella yleensä tällä hetkellä jokin valtiollinen virka luovutettuna. Ja ymmärrätte varmaan että jos kansalaisia ei tiedoiteta asioista, niin silloin tässä valtiollisessa tilanteessa herää epäilys että Tarja Halonen on pakenemassa virkakautensa jälkeistä vastuu selvitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu