Joo ja euroopassa kaikkienaikojen pahin talouskriisi, mikä ei tunnu ratkeavan näiden "huippuministerien" avulla mitenkää. Ei kovin mairitteleva lista!!
Timo Soini oli maailman seitsemänneksi pelottavin mörkö.
Ei ollenkaan huonosti suomalaiselta "pienpuolueen" puheenjohtajalta.
Suomi oli EU:n viidenneksi suurinnettomaksaja, eli maksaa EU:lle enemmän rahaa kuin sieltä saa. Onnea tästäkin sijoituksesta suomi!!!
0Äänestä
ihan juoppo persu
Soini mölisee puskissa. Ainakin lapset ovat perinteisesti pelänneet pimeässä puskassa mölisevää mörköä?!
0Äänestä
masentaa
Ompa, siten surkeita muut.. Tolodemut vielä riekkuu ja vetää lasolia sen kunniaksi.. Hävetkää..
0Äänestä
Pidetään yhtä
Miksi persut ei osaa olla ylpeitä suomalaisten saavutuksista?
0Äänestä
Formula uuno
Pidetään yhtä kirjoitti:
Miksi persut ei osaa olla ylpeitä suomalaisten saavutuksista?
Olen erittäin ylpeä Kimi Räikkösen voitosta Abu-dhabissa. Hienoa. Siitä en osaa olla ylpeä, että näinä vaikeina aikoina heitetään rahaa, jonka me veronmaksajat olemme työllämme hankkineet, hukkaan kreikkaan. Saksalaisessa julkaisussa joku viisas kirjoitteli tänään, että kreikan rahoja ei koskaan saada takaisin,ei koskaan. Sitten kun ne vakuusrahat ja lainat napsahtavat suomen omalle tilille, niin sitten voi sanoa, että se lihava mies oli väärässä. Sitä ennen hän on oikeassa.
Tämä urpilaisen menestys on verrattavissa F1:siin myöskin. Vähän sama asia kun Heikki Kovalainen on maailman kahden parhaan Caterham kuljettajan joukossa!! Upeaa!!
0Äänestä
ihmiselle duudeli
Ainakin Jutta näyttää verkkosukissa ja korsetissa paljon miellyttävämmältä kuin isä timo?! Timpalla kuitenkin isommat lollot?
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat