tuberkuloosista..

Voiko tubi olla perinnöllistä vai tarvitaanko siihen pisaratartunta? Ja kun saa lääkityksen puoleksi vuodeksi(valvottu) onko tartuntariskiä muille.

Miten vaikuttaa alkon käyttö samaan aikaan,meneekö lääkkeistä teho?
Ja kauanko tauti voi olla ennenkuin huomaa?
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä ol tuttavapiirissä tuberkuloositapaus, ja kerron nytten sen mitä olen itse saanut tietää/ kuulla kun olen joutunut itsekin käymään varalta tutkimuksissa.

Tuberkuloosi ei ole perinnöllinen, vaan siiihen tarvitaan tartunta, useimmiten juuri tuo pisaratartunta. Joskus se voi tarttua myös hengitysilmasta, mutta se tarkoittaisi sitten sitä, että sairaan kanssa olisi pitänyt viettää paljon aikaa tai että olet muuten fyysisesti heikko, vanha, perussairas tai pieni lapsi. Arviolta kuulemma noin yksi ihminen kymmenestä lähipiirissä sairastuu tuberkuloosiin jos sekään. Voi olla hyvin myös niinkin että kukaan muu ei sairastu.

Tuberkuloosi voi olla huomaamattomana ja oireettomana elimistössä. Oma tuttavani oli saanut tartuntansa n. 40 vuotta sitten matkustellessaan, mutta oireet ilmenivät vasta pari vuotta sitten. ( tuttavani on n. 80 vuotias ). Ensimmäisiä oireita, jotka ilmenivät, olivat jatkuva ( tosin suhteellisen lievä) kuumeilu, jota kesti monta kuukautta ja keuhko-oireet sekä myös niveloireet ( tuperkuloosi voi olla myös nivelissä )

Alkoholin käytöllä ei pitäisi olla vaikutusta itse lääkkeiden tehoon, mutta sitä kannattaa välttää kuten yleensäkin lääkkeiden kanssa, koska et voi ikinä tietää miten elimistösi reagoi lääkkeen ja alkoholin yhdistelmään ( voi johtaa eräänlaiseen allergiseen reaktioon ) . Kannattaa kuitenkin kysyä lääkäriltä tästä tarkemmin, koska enhän minä ole lääkäri :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


entäpä sitten kirjoitti:

Voiko tubi olla perinnöllistä vai tarvitaanko siihen pisaratartunta? Ja kun saa lääkityksen puoleksi vuodeksi(valvottu) onko tartuntariskiä muille.

Miten vaikuttaa alkon käyttö samaan aikaan,meneekö lääkkeistä teho?
Ja kauanko tauti voi olla ennenkuin huomaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu