Barbituraatit on jo ajat sitten póistettu meillä apteekeista.(tosin paras unilääke). Itselläni on näistä (sombutol,sombufen,fenobarbital,nembutal sama kuin sonbutol)pitkä ja tuskallinen kokemus. Aloin käyttää pentobarbitaalia (sombutol) v.1979, kun hesassa A-klinikalla annettiin kankkusen hoitoon pussillinen sombutolia, ja toinen pussi 10mg diapameja. Tästä kehittyi vuosien kuluessa riippuvuus sombutoliin. 1988-1993 välisenä aikana minulta kului 10...15 100mg:n kapselia/vrk. Niiden vaikutus kääntyi päinvastaiseksi, että aamulla herättyäni piti ottaa hei 100mg iso muki kahvia, että alkoi herätä, jonka jälkeen väh. joka toinen tunti 1 kapseli. Tällä määrä kehossani pystyin vasta esim. ajamaan autoa, olemaan työelämässä. Eli viimeiset 5 vuotta koko ajan tappava annos barbeja veressä. Käytin myös alkoholia, jolloin piti olla hyvin tarkkana minkä verran ottaa lääkettä, ja minkä verran alkoholia. No se ei aina onnistunut, ja seurauksena herääminen teholta hengityskoneessa. Lopetin barbituraattien ja myös alkoholin käytön v.1993. Kaikki silloiset kaverini, jotka käyttivät samoja myrkkyjä ovat kuolleet sombun alkoholin yht. vaik.
Jos jollain on kokemuksia barbituraateista niin olisi kiva jutella, kuinka on selvinnyt kun lääkkeen myynti suomessa lopetettiin.
Saahan esim. nembutalia tilattua netin kautta. Se ominaisuus barbituraateilla on että se on ehdottomasti paras lääke kankkuseen, niinkuin on myös edelleen myynnissä oleva Heminevrin. Taitaa tuo "hemi" olla nykyään monelle melko tuntematon lääke?? Kuitenkin ainoa lääke mitä voi vaaratta ottaa vaikka olisi vielä promilleja veressä.
Barbituraatit???
22
18908
Vastaukset
- Joo
Jep, kaikki vanhanliiton hyvät mömmöt ovat poissa apteekeista. Meidän nuorempien sukupolvi ei ole päässyt niitä maistamaan. :(
Me halutaan Metakvaloni ja Barbituraatit takaisin!!!- Myöhäisillan totuus
Olen 88 syntyinen ja jonkin verran ehtinyt rouhia erinlaisia barbeja. Voin sanoa että kyllä ne "pärähtää" jos sitä nyt haluaa niistä etsiä. Silloin suosin ennemmin xanoria, rivatrileja, pameja "Vanhanliiton mömmöjen" sijaan. turvallisempia yliannostuksen suhteen, riippuvuudesta sitten tiedä. Näinä päivinä olen huomannut että suomen lääkemarkkinoilta tunnutaan vetävän bentzoja pois, tuoden tilalle uudet gabagonistit ja "serotoniin takaisin ottajat", joista itse parin kokeilu kerran jälkeen kieltäytynyt täysin. Koskaan itselleni yhteen tiettyyn päihteeseen luonut pidempää suhdetta, muutakuin konjakkiin ja dänkkiin. Varovaisesti tien päällä tytöt ja pojat. Herrat ja Rouvat.
- Anonyymi
Myöhäisillan totuus kirjoitti:

Tarkoitit varmaan serotoniinin takaisin oton estäjiä?

Kylä näi o!
- Leipuri
erinomaisia lääkkeitä lyhytaikaiseen käyttöön.Sain reseptin jossa luki;Carbrital.Suomalainen valmiste Cartal.Erittäin hyvä.100mg pentoparbitaalia 250mg karpromaalia.Rentoutti.Nembutal(Sombotol sama),Amytal,jne.Heminevrin oli hyvä.Tämän vuoden alusta sitä saa vain TEO,n erikois luvalla.Lupahakemus maksaa 10euroa.Itse käytin unettomuuteen tilapäisesti ja se tyrmäs.Jos aloittaja haluaa vaihtaa kokemuksia niin anna sähköpostiosote.Vesparax Novum oli kans Wau!
- medicin
Ihmettelen mistä olet voinut saada esim. Vesparaxia, koska se on poistettu aikoja sitten myynnistä. Samaten KAIKKI barbituraatteja sisältävät lääkkeet ovat pois apteekkimyynnistä.
90- luvun alun jälkeen. Itse olen hakenut viin´meisen kerran SOMBUTOL nimistä pentobarbitaalia 100mg/kaps. V.1993, jolloin sain katkaistua yli 10 vuoden barbituraatti riippuvuuden.Tunsin kaikki mahdolliset Suomesta saatavat barbituraatti tuotteet. Viimeiset vuodet minulta kului 12...16 100mg kapselia (Sombutolia) päivässä, että pystyin jotenkin olemaan.
Sain puhelin määräyksellä eräältä lääkäriltä tätä ainetta. Että kerroppas tarkemmin kokemuksistasi.
e-mail [email protected] - Leipuri
medicin kirjoitti:

e-mail [email protected]Mailaan myöhemmin.Kokemus perustuu lähinnä 70 luvulle.78-vuonna Carbrital poistui ja Cartal -83.Vespoja sai ainakin vielä 86-87.Dormobam,jossa oli kirkon kuva samoihin aikoihin.Speda,Vinymal,Heptamal,jne.Heminevrin ei ole barbituraatti.Lienee kovin ollut Pentobromital,ristipäät.Oliko tuttuja?
- Vesparax
Egyptistä saa edelleen fenobarbitaalia, ihan erikseen ja Migrainil-nappuloita joissa on mm. meprobamaattia. Niitä kun heitti 15kpl tauluun kankkusessa niin oi sitä autuutta. :D
Myöhemmin testasin myös kombona efedriiniä, kodeiinia, fenobarbitaalia, pregabaliinia ja viinaa. Oli melkonen pöhinä ja niiden voimalla aamuyöstä lähdin hillumaan baariin. :D - ...
Kyllä noita saa...
- 5viis
"Saahan esim. nembutalia tilattua netin kautta."
Toki voi tilata. Suomen tulli voi tästä lätkäistä huumausainetuomion. - Narkin sisko
noilla aineillahan se velipoika itsensä tappoi. Sekakäyttöä ja kaikki kielpasi. vespat ja sombut. poika söi mun migreenilääkkeenikin. ergotamiini kun kuulemma "kolahti" kivasti. vainaa on. Kuooli 21 vuotta sitten. 28 vuotiaana....
- Vesparax
Koliseeks ergotamiini muka jotenkin? :O Ei voi tietää, niissä Migrainileissahan sitä on, en tiedä mikä siinä kolisi kun siinä oli kaikkee muutaki moskaa seassa. :D
- Hoitsu
Hitto teidän kanssa; barbituraateilla nukutetaan potilaita ja laitetaan hengityskoneeseen...
Mihin tämä maailma on menossa? :´´( - Vesparax
Kyllä barbit itseasiassa pesee mennen tullen bentsot ja kaikki muut. Pentobromital ja Vesparax on sellasia mitä haluisin ehdottomasti testatan, niin ja Seconal ja Amytal. Ja vielä kerran jos sais ees Migrainilia, mut niit pitää hakee Egyptistä.
Se diileri jolta niitä sain, hengaa yhden ison suomalaisen rikollisen kanssa kimpassa enkä voi paljastaa kenen, mutta olivat hakanneet yhden mun tutun jostain syystä. Se diilerihän vetää steroideja ja heroiinia ja barbeja.
Joka tapauksessa, ei niitä syyttä ole markkinoilta poistettu. - Barbituraatti
Ei tarvitse Egyptiin asti mennä. Fenobarbitaalia ainakin saa ilman reseptiä Venäjältäkin, valmisteita on mm. Valocordin ja Corvalol. Ne kuuluvat Venäjällä joka kodin lääkevarustukseen niin kuin aspiriini meillä. Käyttökohteita on useita, mm. unettomuus, sydänvaivat, epilepsia ym.
- kandipaatti
Poistunut tosiaan koko lääkeryhmä, paitsi leikkaussalikäytössä kuulemma on satunnaisesti joitakin näistä iv-muodossa.
Poistuivat käytöstä bentsojen saapuessa, koska barbituraatit olivat huomattavasti vaarasllisempia sivuvaikutuksiltaan ja myrkytysriskiltään. Bentsoilla on huomattavasti vaikeampi tappaa itsensä, onneksi, koska niihin on vasta-ainekin (flumatseniili). - tiedon_puutetta_vaisatua
Vesparax Novun oli satavilla vielä 80- luvun puolivälissä. Sombufen ei ole sama kuin Sombutol. Siinä on barbituraattia ja fenotiatsiinia.
En usko, että A- klinikalta sai -79 pussillisen Sombuja. Barbituraatteja oli jo tuolloin hyvin vaikea saada. Harvoilla oli resepti. Osa sai suhteilla. - Viiuuhhffdd
Ja Japanissa barbituraattia on käsikaupassa myytävissä päänsärkylääkkeissä. Sain siellä sellaista lääkettä apteekista vuonna 2013 ja yhden tabletin jälkeen olin ihan seis. Ei todellakaan napannut se olotila joten heitin lopun paketin roskiin. Myöhemmin selvisi, että kyseinen lääke sisältää pienen määrän barbituraattia.
Kuulemma on Japanin yleisimmin käytetty kipulääke se kyseinen valmiste . Eikä siellä juuri narkkareita kadulla pyöri. Että mahtaako olla sit niin vaarallisia aineita kuitenkaan pieninä määrinä. No, mua ei kyseiset aineet kiinnosta mut ihmetystähän tuo herättää että semmoista käsikaupassa myydään. - perhostoukka
Olen murrosiästä asti kärsinyt unettomuudesta. Olen käyttänyt eri lääkkeitä unettomuuteen ja nuorena käytin Amytalia, barbituraattia, ja sillä sai erittäin hyvin nukuttua koko yön. Mutta sitten barbituraatit otettiin pois myynnistä, sillä niillä tehtiin paljon itsemurhia ja nyt on nämä nukahtamislääkkeet ja minusta ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Jos illalla ottaa yhden tabletin ja sitten yöllä herää, niin täytyisikö sitten ottaa toinen tabletti, ettei sitten tarvitsi valvoa koko aamuyötä.
- Anonyymi
Arvauskeskuksen lääkäri ei antanut kipuihini Pentobarbital -Natrium jauhetta 15g
Kirjoitti 100 kapselia Gabapentin accordeja joita en voi niellä 100 kappaletta kerrallaan
Pentobarbital jauhe veteen liuotettuna menee helpommin alas ja poistaa varmasti kivut.
Onko tämä taas suomainen älynväläys? - Anonyymi
Lääke on vanha oli jo 1900 luvun alussa, käytössä,ilmeisesti heillä on jokin syy siihen että lopettavat.
Tai sitten voi olla väliaikainen tauko kuten usein kun ei tehtaat saa raaka-aineita.
Tavallisesti jos jokin lääke otetaan kokonaan markkinoilta niin on todettu jokin toinen lääke turvallisemmaksi ihmiselle.joten seuraa asiaa ja ota selvää onko päätös lopullinen vai onko tehtaalta tullut tieto ettei sitä enää valmisteta- Anonyymi
Kiellittiin ihan siksi vuonna 93, että tää tavara oli sellaista, että jos otat yhden, nukut taatusti ja paremmin kuin millään määrällä bentsoja, mutta jos otat 5 kpl, henki lähtee.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241566- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!701242- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761179Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865