Kevyellä polttoöljyllä ei saa ajaa edes suljetulla

alueella.

Dieseliä tai bensiiniä lievemmin verotetun tai verottoman polttoaineen, esimerkiksi kevyen polttoöljyn käyttäminen ajoneuvossa on kiellettyä. Kevyellä polttoöljyllä ei saa ajaa edes suljetulla alueella, muistuttaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi.

Kevyt polttoöljy on värjätty vaaleanpunaiseksi, joten sen erottaa helposti dieselistä. Jos kevyttä polttoöljyä kuitenkin käytetään, tulee siitä ilmoittaa etukäteen Trafille. Lisäksi sen käytöstä tulee maksaa polttoainemaksu, jonka suuruus on autoilla 330–1 500 euroa päivässä. Muilla ajoneuvoilla maksu on 100–670 euroa päivässä. Ilmoitusvelvollisuus koskee sekä rekisteröityjä että rekisteröimättömiä ajoneuvoja.

Mikäli polttoöljyn käytöstä ei ole ilmoitettu Trafille etukäteen, voidaan maksua korottaa 30 prosentilla.

Polttoainemaksu koskee myös niitä rekisteröimättömiä ajoneuvoja, joita käytetään suljetuilla alueilla, kuten kaivoksilla tai tietyömaan maansiirrossa.

Trafi voi hakemuksesta vapauttaa ajoneuvon polttoainemaksusta ajoneuvon suuren koon, harvojen käyttökertojen tai muun vastaavan erityisen syyn vuoksi.

Vapautus voidaan myöntää vain, jos ajoneuvo ei kilpaile tieliikenteeseen tarkoitettujen ajoneuvojen kanssa. Henkilö- ja pakettiautoissa kevyen polttoöljyn käyttö on aina kiellettyä.

TS

17

416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minkä takia

      tuollaista polttoainetta sitten on ylipäätään olemassa, jos sitä ei edes saa käyttää?

      • Le bö

        Kyllä sitä voi työkoneeksi rekisteröidyssä ajoneuvossa käyttää. Ajoneuvoa ei tällöin voi käyttää kuljetustoimintaan. Pyöräkuormaajat esim. ovat tällaisia, tai nosturiautot ilman lavaa...työkoneen alustaksi saattaa saada rekatuksi vaikka pakettiauton, kunhan pykälät täyttyy. Halpaa ajoa...


      • 5+6

        Voi käyttää mm. talojen lämmitykseen.


    • kidrfcx

      traktoreissa saa käyttää, jos niillä ajetaan vain pellolla

      • eri oikeus.

        Kyllä maanviljelijät ajavat myös kaikilla teillä pökäöljyllä, heille se on luvallista.


      • pelarus nuffi
        eri oikeus. kirjoitti:

        Kyllä maanviljelijät ajavat myös kaikilla teillä pökäöljyllä, heille se on luvallista.

        Aivan, kortin ajaneet pojat ajelevat myös kouluunkin niillä luvallisesti kevyttä löpöä tankissa.

        - Eräs kateellinen sosialisti alkoi marmattaa tätä vastaan Ilmajoella, tietysti.

        PS-valtuutettu totesi tähän, että olisi nimenomaan hyvä saada mahdollisimman paljon nuorena kokemusta traktorilla ajosta ja siitä on tuonnempana suurta hyötyä.


      • törkee pummi.
        pelarus nuffi kirjoitti:

        Aivan, kortin ajaneet pojat ajelevat myös kouluunkin niillä luvallisesti kevyttä löpöä tankissa.

        - Eräs kateellinen sosialisti alkoi marmattaa tätä vastaan Ilmajoella, tietysti.

        PS-valtuutettu totesi tähän, että olisi nimenomaan hyvä saada mahdollisimman paljon nuorena kokemusta traktorilla ajosta ja siitä on tuonnempana suurta hyötyä.

        mikä laki puoltaa polttoöljyllä ajon tieliikentees kun ajellaan huviajoo miten on pöljä adolf .

        valtuutetulle eikö olis hyvä että rekkaliikennöitsijän kymmenvuotia ajelis polttoöljyllä huviajeluu rekalla olis tulevaisuudes hyötyy ekkö todellakaan tajua hullun ja terveen rajaa idiootti mulli,

        lait on lakeja jota on noudatettava maajussien kakaroille keput ajaneet 15 vuotiaan rajan joka on mielestäni väärin , koneet makselee veronmaksajat kun maajussien vesipäät ajelee vaarantaen liiken teen isoilla veronmaksajien maksamilla koneilla..


    • jusa

      Rakas isänmaamme kerää veroja etelän pelleille lähetettäväksi.

    • 10+6

      Maajussien perilliset saavat vapaasti ajella polttoöljyllä, niin traktoreilla kuin mopoautoilla. Myös haittaa ja vaaraa aiheuttava katuterrori on heille sallittua.

      Jos söit tänään, kiitä farmaria jajajaja.

    • Woggie

      OT...onneksi sentään liikennekäytöstä poistetun auton saa ajaa katsastusasemalle kunhan ilmoittaa siitä tulosta etukäteen. Olisikin tympeä hinauttaa.

    • löpölöpöpö

      Haluatteko kaavan, millä punaisen värin saa pois löpöstä? Keksin sen sattumalta. Nimittäin mulla oli läpikuultavassa kuution muovisäiliössä polttoöljyä parin vuoden ajan käyttämättä. Kuinka ollakkaan, se oli muuttunut kirkkaaksi. Auringon valo haalisti punaisen väriaineen löpöstä!

      • löpöonhalpaa

        tokkopa tuo furfuraali siitä kokonaan hävisi. Kiinni jää värjäytymistestissä.


      • ktgfjghf

        se näkyy laboratorio testeissä se punaisen merkintäaine....


      • hjmmmbyklmmm
        ktgfjghf kirjoitti:

        se näkyy laboratorio testeissä se punaisen merkintäaine....

        Siihen on yksinkertaiset testiliuskat, jotka pakokaasusta tunnistaa markkerit. Ennenhän vanhoista volvoista ja mersuista tuo ratsiassa tarkastettiin, mutta nykyään se olisi rasismia ja rotusortoa..


    • 15v mpö

      Minä ajan pelkästään kevyellä polttoöljyllä, tulee paljon halvemmaksi.

      • kmgfone

        Joo enpä ole kuullut henkilöautojen polttoaineratsioista..yjsittäisiä tarkastuksiahan tehdään ilmiantojen perusteella..


    • Mersulla

      Ei niitä testata,antaa palaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      50
      9935
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6705
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6035
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      40
      5911
    5. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4114
    6. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      263
      3046
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      42
      2338
    8. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      61
      1365
    9. Suomussalmen baarit

      Mikä homma on Suomussalmen baareissa? Niin jumalattoman vittumainen portsari oli eräässä nimeltä mainitsemattomassa paik
      Suomussalmi
      19
      1176
    10. Millä paikkakunnalla kaivattusi asuu

      Jäikö sydän jonnekin? Jos, niin minne tai mihin? Laita paikkakunta tai paikka ja kunta🤭 Esim. Helsinki tai Pubin vessa
      Ikävä
      48
      995
    Aihe