Laitoin äsken kirjoitukseni ”Natsismista ja kommunismista…” tälle saitille. Kirjoitukseni oli varmaan taas liian pitkä, mutta silti heti sen jätettyäni tuli mieleeni, että olisi minun pitänyt vähän puhua totalitarismipyrkimyksistä ja yksinvallan ilmentymisestä myös meillä Suomessa. Siispä puhun niistä nyt vähän, toivoakseni lyhyesti.
Onko meillä ollut tuollaisia pyrkimyksiä ja ilmentymiä? On tietysti. 1930-luvulla oli fasismin ja natsismin nousun innoittamina hieman samanlaisia pyrkimyksiä myös meillä. Niitä edusti lähinnä Lapuan liike ja sen jatkumona eduskuntapuolueeksi järjestäytynyt Isänmaallinen Kansanliike, IKL. Ei se kuitenkaan saanut suomalaisia innostumaan siten kuin vastaavat ja vielä enemmän huu-haa-liikkeet fasismi Italiassa ja Kansallissosialismi eli natsismi Saksassa. IKL:n merkitystä kuvaa hyvin se, että suurimmillaan vuosien 1933 ja 1936 vaaleissa se sai 14 kansanedustajaa. Vuoden 1939 vaaleissa se sai enää kahdeksan edustajaa ja sittenhän tuo puolue putosi tunnetuista syistä kokonaan pois puolueittemme joukosta.
Merkittävämpi totalitarismiin pyrkinyt liike oli Suomen Kommunistinen Puolue. Kommunismin luonteen tuntien puolueen alkuperäisistä pyrkimyksita ei ole epäilystä. Kommunistien peitejärjestö SKDL sai ensimmäisissä sodanjälkeisissä vaaleissa 1945 eduskuntaan 49 edustajaa ja nousi suurimmaksi puolueeksemme. Mutta jo seuraavissa vaaleissa ns. asevelisosialistit SDP:n puoluesihteesi Unto Varjosen johdolla tunnetulla ”jo riittää”-kampanjallaan suistivat kommunistit vallasta ja nostivat SDP:n suurimmaksi puolueeksemme 54 edustajallaan. SKDL kutistui 38 edustajan puolueeksi. Niin jäi kommunisteiltamme aiottu ja suunniteltu vallankumous tekemättä.
Tosin SKDL pysyi suurena ja merkittävänä puolueena vielä kauan, nousten Kekkosen Suomessa 1958 taas suurimmaksi puolueeksemme 50 edustajallaan, mutta pahin vallankumousinto oli puolueessa jo talttunut sitä ennen. Ja Kekkosen hajota ja hallitse –menetelmällä taltuttama SDP kokosi rivinsä ja nousi taas suurimmaksi puolueeksemme 1966 vaaleissa 55 edustajallaan, josta lähtien se muutamia melko lyhyitä katkoja lukuun ottamatta on ollutkin ”valtionhoitajapuolueemme”.
Parhaiten yksinvaltapyrkimyksissä meillä onnistui Urho Kekkonen.
Hänen pitkäaikainen yksinvaltansa vei meidät aika lähelle totalitarismia. Häntä ja hänen tekojaan olen käsitellyt näillä saiteilla pitkässä kirjoitussarjassani ”Tutkielma Urho Kekkosesta”. Alistettuaan oman puolueensa pelkäksi käsikassarakseen Kekkonen sai muutkin puolueet pitämään itseään korvaamattomana, tai ainakin noiden puolueiden johtohenkilöt sellaista uskoa näyttelivät. Kansalaisten enemmistö ei kuitenkaan ollut samaa mieltä, mikä nähtiin sitten mm. heidän Kalevi Sorsalle antamassa tuomiossa.
Ja nyttemmin, arkistojen avauduttua ja historian tutkimuksen vapauduttua Kekkosen ajan vähemmän kunniakas todellisuus paljastuu pala palalta ja Kekkonen itse valuu hiljalleen sille paikalle, mille hän historiassamme kuuluu. Se paikka on hänen valtansa pituuden vuoksi merkittävä, mutta ei kovin arvostettava. Kekkosen rinnastaminen Hitleriin tai Staliniin olisi sentään absurdia siksikin, että Kekkonen ei ollut noiden kaltainen yksinvaltias eikä voinut ollakaan, kun häneen oli hänen omaa valtaansa voimakkaampi valta Neuvostoliitolla.
Kaikki yksinvaltaisuus ja pyrkimyksetkin siihen ovat yhtä tuomittavia. Olkoonpa niiden takana jokin aate, ideologia, puolue tai vain oman kunnianhimonsa ja etunäkökohtiensa ajama yksityinen ihminen, pyrkimyksiltä ei ole odotettavissa mitään hyvää maalle eikä kansalaisille. Puhutaan ”valistuneista yksinvaltiaista”, mutta onko niitä, onko koskaan ollutkaan? Kenties hyvässäkin tarkoituksessa alkanut yksinvalta johtaa aina huonoon lopputulokseen. Yleensä se johtaa totalitarismiin, missä vain yhden totuuden salliva valtiovalta ulottuu yhteiskunnan kaikille aloille. ja sen seuraamuksena valtio ja sen kansalaiset kokevat Saksan ja lopulta Neuvostoliitonkin ja niiden kansojen kurjan kohtalon.
Minä lienen leimautunut noilla politiikan saiteilla kirjoitellessani kovastikin politikoivaksi henkilöksi. Sellainen en kuitenkaan ole. Paljon kiinnostuneempi olen monesta muusta asiasta kuin politiikasta, esim. historiasta. Itse asiassa olen varsin epäpoliittinen henkilö, kuten entiselle sotilaalle sopii. Mutta hyvän ja pahan asiassa en ole puolueeton, vaan hyväksi näkemäni puolella pahaksi näkemääni vastaan. Samaa voin sanoa totuudesta ja valheesta. Demokratian arvostan korkealle niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Demokratialla on puutteensa, mutta parempaakaan yhteiskunnallista järjestelmää ei ole vielä ilmaantunut näyttämölle.
Ja aatteista sosialidemokratia on mielestäni selkeimmin demokratian kannalla, minkä vuoksi niin natsit kuin kommunistitkin näkivät sen pahimmaksi vihollisekseen. Myös meillä SDP on mielestäni ollut selkeimmin demokratiaa arvostava puolueemme sen jälkeen, kun sosialidemokraatit tekivät puoluekokouksessaan 1919 kertakaikkisen irtioton vallankumouksen tielle luisuneista entisistä puoluetovereistaan. Paljolti tästä johtuen, mutta myös sosialidemokraattien edistyksellisten näkemysten ja heidän tekemänsä suuriarvoisen yhteiskunnallisen kehitystyön vuoksi kannatan SDP:tta.
Joten olen kai sitten sosialidemokraatti, mutta haluan olla nimenomaan sellainen oikea demari, jota jotkut haluavat kutsua oikeistodemariksi ja täällä eräät kepulaiset kokdemiksi tai lipkokiksi. Itse olen kutsunut itseäni asevelisosialistiksi, ja sillä nimellä olen tänne joskus melko paljon kirjoitellutkin. Tällä nimellä olen halunnut kunnioittaa niitä alkuperäisiä asevelisosialisteja, jotka pelastivat Suomen kommunismilta 1947-48 vaaran vuosina.
Toki meidän muutkin nykyiset puolueet ilmoittavat pitävänsä demokratiaa korkeimpana arvonaan ja varmaan ovat varsin aidosti tätä mieltä, mutta tosiasia on, että ainakin minun ja monen muun vanhoja aikoja muistavan tai historiaan perehtyneen silmissä lähinnä vasemmistoliittoon sulautuneet kommunistit heittävät varjon koko puolueen ylle ja Urho Kekkonen kompromettoi vastaavasti Keskustaa. Aiheellisesti tai aiheetta, mutta näin se vain on. Saattaisi puhdistaa noiden puolueiden kuvaa, jos ne julkisesti ja selväsanaisesti tuomitsisivat noiden rasitteiden teot ja ilmoittaisivat yksiselitteisesti sanoutuvansa irti siitä, mitä nuo edustivat. Näin ei kuitenkaan vielä ole tapahtunut. Päinvastoin, varsinkin Kekkosella riittää yhä ihailijoita näilläkin saiteilla ja hänen aikansa yksinvaltaisia ilmiöitä kaipaillaan kovin.
Yksinvaltapyrkimyksistä Suomessa
12
695
Vastaukset
- henkinen...
Kannatan sinua. Olet aito eurooppalainen demokraatti.
- arska
..on juuri pitkäaikaisen hallintokautensa vuoksi niinkin arvostettu/arvosteltu valtiomies. Sananlasku sanoo, että valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti. Kuvitellaanpa tilanne jossa -56 vaaleissa Fagerholm olisi voittanut yhtä täpärästi? Sen aikaisilla valtion päämiehen valtaoikeuksilla, asettamalla kannattajansa oikeisiin paikkoihin pystyttiin petaamaan vallanjatkumisen muoto. Sen aikainen mediakaan ei nykymenon kaltaisesti pystynyt toimimaan oppositiohenkisen politiikan apuna. Vai voidaanko nykyään ajatella, että presidentin puhelun seurauksena entisen vastustajapuolueen pää-äänenkannattaja-sanomalehti erottaisi palveluksessaan olevan toimittajan kuten tapahtui Kekkosen valta-aikana. Kekkosesta itsestään muodostui ajan kuluessa instituutio, presidentti-instituution asemesta. Huhutkin, ryyppäämisistä ja naistenkaatamisista ruokkivat enemmänkin kohteensa mieskuntoisuutta sen sijaan, että niillä olisi ollut nostetta vakavasti otettavalle haastajalle.
- joku
Demarit olivat 1900-luvun alussa kyllä aika vallankumouksellisia. Tanner vastusti Repolan ja Porajärven tavoittelemista Suomelle ja totesi neuvostohallituksen olevan niille paljon parempi isäntä.
1930-luvulla demarit pelkäsivät enemmän lapualaisia kuin kommunisteja, mikä lisäsi lapualaisten kannatusta ja huolestutti oikeistoa. Demarien henkinen kasvuprosessi ei ollut vielä valmis. Tietysti ongelmana oli myös kommunistien soluttautuminen puolueeseen. Minusta SDP:n olisi pitänyt olla jyrkkä kommunisteja kohtaan jo 1930-luvulla.
Vuosi 1918 on puolueelle yhä vieläkin arka asia. Puolueen jäsenet tuntuvat viran puolesta pitävän enemmän punaisten puolta kuin historiallinen totuus sallii. Vaikka kapina itse asiassa oli kommunistien työtä.
Demarien tarvitsisi myös tehdä jonkinlainen tilinteko Kekkosen ajasta, koska Kekkonen teki heistä valtionhoitajia. Kassakaapeissa lojuvat stasilistat ym. olisi syytä tuoda päivänvaloon. Kekosella on kannattajansa myös demareissa aina presidenttiä myöten.- nykyaikaan !
Näin on. Demarien pitäisi tehdä pesäero vuoden -18 kapinallisiin. Nehän halusivat Neuvosto-Venäjän tuella kaataa laillisen hallituksen ja saattaa Suomen Neuvostomaan yhteyteen. Tuollainen historia ei sovi nykyaikaiseen eurooppalaiseen sosiaalidemokratian Saksan ja Ruotsin tyyliin.
- Grustnij
Asevelisosialistit olivat innokkaasti yhteistyössä demokratian vastustajien kanssa.
Esim. SAK:n sihteeri Jorma Tuominen toimi Aseveliliiton varapuheenjohtajana kenraali Talvelan rinnalle, joka oli ollut Lapuanliikkeen käytettävissä mm. talonpoikaismarssin järjestelyissä.
Suomalaista SS-pataljoonaa keräävään komiteaan kuului Aseveliliiton johdosta sosialidemokraatti Kalle Lehmus.
Samaisten Lehmuksen ja Tuomisen organisoima Suomen Aseveljien Työjärjestö keräsi tietoja puolustusministeriölle ja Valpolle.
Lehmuksesta mainittakoon vielä hänen käyneen opintomatkalla Natsi-Saksassa aseveliliiton perustamisvaiheessa. Saksan Suomen lähettiläs von Blücher piti Lehmuksen käyntiä Saksassa erittäin tärkeänä.
Että sellaisia "demokraatteja" ja Lapuan liikkeen pelkääjiä olivat asevelisosialistit SDP:ssä. - K.K.Korhonen
Enin osa tuossa sanotusta ei pidä paikkaansa. Olen minäkin noista täällä kirjoitellut historioitsijoihin tukeutuen, mutta pitänee vielä joskus palata asiaan. Nyt en ehdi.
Muutamaan kohtaan vain puutun. Totta kai sosialidemokraatit olivat vuosisadan alussa melkoisen vallankumouksellisia, kun silloinhan kaikki sosialistit olivat yhdessä, siis nekin, jotka lähtivät 1918 vallankumouksen tielle ja joista tuli sitten kommunisteja ja joihin uusi SDP teki pesäeron 1919 puoluekokouksessa.
1900-luvun vallankumoushalut ymmärtää, kun tietää, millainen silloin yhteiskuntamme oli ja mitkä olivat väestön enemmistön tulevaisuudennäkymät. Eivät he voineet uskoa koskaan päästävän siihen, mihin sitten itsenäisen Suomen yhteiskunta alkoi pian kehittyä, paljolti kiitos vapaussodan havahduttamien "valkoisten" mielenmuutoksen sekä sosialidemokraattien ja tuolloin vielä hyvin kansanvaltaisen maalaisliiton ja muidenkin demokraattisren voimien yhteistyön.
Jos nuo sosialistit näkisivät tämän päivän yhteiskunnan, he luulisivat, että vallankumous on onnistunut ja on päästy siihen, mikä oli tavoitteena. Jälleen eniten kiitos kansanvaltaisen SDP:n!
Vuosi 1918 ei todellakaan ole SDP:lle eikä sosialidemokraateille arka asia, sillä jo silloin Väinö Tanner varotti vallankumousta haluavia, että "jos siihen lähdette, taitatte niskanne ja häpäisette työväenluokan". Tanner oli laillisuusmies ja ehdottomasti vastaan eräiden haluja nousta laillista valtiovaltaa vastaan, kuten sitten eräät tekivät. Vaikka nuo vallankumousta halunneet saivat monista syistä johtuen hyvän ja näyttävän alun ja sellaisen sodan aikaan, ne edustivat kuitenkin cvähemmistöä vanhassakin Sosialidemokraattisessa puolueessa. Ja siihenhän sitten enemmistö 1919 teki pesäeron perustamalla Väinö Tannerin johdolla uuden SDP:n, josta lähtien puolueen historia on ollut kunniakas. Sorsa tosin vei puolueen Kekkosen kylkeen ja haki sille Neuvostoliiton hyväksynnän, mutta jokainen historiaan perehtynyt tietää, miksi niin tapahtui. Se oli pakko Kekkosen Suomessa, jos aikoi päästä tekemään jotakin kansan ja maan hyväksi länsimaisten arvojen perustalta. Kyllä Kalevgi Sorsa itsekin tätä melko hyvin valottaa mm. muistelmissaan "Kansankoti ja punamulta". Kansa ei kuitenkaan oikein ymmärtänyt Sorsan motiiveja eivätkä sosialidemokraatit niitä hyväksyneet, minkä Sorsa sai nähdä ja kokea 1994 hävitessään demarien presidenttiehdokkuuden Martti Ahtisaarelle.
Tuosta olen samaa mieltä, että demarien on syytä tehdä myös itsekriittistä tilintekoa Kekkosen ajasta. Mainitut Sorsan muistelmat ja Mauno Koivistonkin kirjat ja ehkä eniten Lasse Lehtisen väitöskirja "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä" sitä paljon selittävät, mutta ei sittenkään tarpeeksi eikä varsinkaan riittävän itsekriittisesti. - Kiusaantunut
Grustnij kirjoitti:
Asevelisosialistit olivat innokkaasti yhteistyössä demokratian vastustajien kanssa.
Esim. SAK:n sihteeri Jorma Tuominen toimi Aseveliliiton varapuheenjohtajana kenraali Talvelan rinnalle, joka oli ollut Lapuanliikkeen käytettävissä mm. talonpoikaismarssin järjestelyissä.
Suomalaista SS-pataljoonaa keräävään komiteaan kuului Aseveliliiton johdosta sosialidemokraatti Kalle Lehmus.
Samaisten Lehmuksen ja Tuomisen organisoima Suomen Aseveljien Työjärjestö keräsi tietoja puolustusministeriölle ja Valpolle.
Lehmuksesta mainittakoon vielä hänen käyneen opintomatkalla Natsi-Saksassa aseveliliiton perustamisvaiheessa. Saksan Suomen lähettiläs von Blücher piti Lehmuksen käyntiä Saksassa erittäin tärkeänä.
Että sellaisia "demokraatteja" ja Lapuan liikkeen pelkääjiä olivat asevelisosialistit SDP:ssä.Sinä keksit nyt ihan omat asevelisosialistisi. Nuo ns. asevelisosialistit syntyvät vasta sodan jälkeen. Se oli rintamaupseereina taistelleiden ja monilla kunniamerkeillä palkittujen sosialidemokraattisten melko nuorten mutta näkyvillä paikoilla olevien yhteenliittymä maata uhkaavan kommunismin vastustamiseksi. Johtohahmona oli SDP;n puoluesihteeri Unto Varjonen ja muina näkyvinä toimijoina mm. Väinö Leskinen, Penna Tervo ja Aarre Simonen. Ja he onnistuivatkin "jo-riittää"-kampanjallaan 1948 vaaleissa syöksemään kommunistit alas suurimman puolueen asemasta ja torpedoimaan heidän valmistelemansa vallankumouksen.
Sinä puhut aivan muusta asiasta, en oikein käsitä, mistä. - Grustnij
Kiusaantunut kirjoitti:
Sinä keksit nyt ihan omat asevelisosialistisi. Nuo ns. asevelisosialistit syntyvät vasta sodan jälkeen. Se oli rintamaupseereina taistelleiden ja monilla kunniamerkeillä palkittujen sosialidemokraattisten melko nuorten mutta näkyvillä paikoilla olevien yhteenliittymä maata uhkaavan kommunismin vastustamiseksi. Johtohahmona oli SDP;n puoluesihteeri Unto Varjonen ja muina näkyvinä toimijoina mm. Väinö Leskinen, Penna Tervo ja Aarre Simonen. Ja he onnistuivatkin "jo-riittää"-kampanjallaan 1948 vaaleissa syöksemään kommunistit alas suurimman puolueen asemasta ja torpedoimaan heidän valmistelemansa vallankumouksen.
Sinä puhut aivan muusta asiasta, en oikein käsitä, mistä.Ns. asevelisosialismi syntyi sodan aikana, ei sen jälkeen.
Aseveliliitto oli vain jatkoa jo 30-luvun lopussa SDP:n johdon aloittamalle kommunisteja vastaan käydylle taistelulle.
Eihän asia mitenkään rajoittunut pelkästään ns. vaaran vuosiin, toimihan SDP:llä oma salainen tiedusteluorganisaatio (Ruotsin mallin mukaisesti) vielä 1970-luvulla. Toimintaa rahoitettiin osaksi suomalaisten suuryritysten, osaksi CIA:n varoin ja osin sitä ohjattiinkin USA:n suurlähetystöstä.
Asevelisosialistit pyrkivät siis ohjaamaan yhteiskunnan kehitystä ei-parlamentaarisin keinoin, mitä tekemistä sillä on demokratian kanssa? - Akutius
K.K.Korhonen kirjoitti:
Enin osa tuossa sanotusta ei pidä paikkaansa. Olen minäkin noista täällä kirjoitellut historioitsijoihin tukeutuen, mutta pitänee vielä joskus palata asiaan. Nyt en ehdi.
Muutamaan kohtaan vain puutun. Totta kai sosialidemokraatit olivat vuosisadan alussa melkoisen vallankumouksellisia, kun silloinhan kaikki sosialistit olivat yhdessä, siis nekin, jotka lähtivät 1918 vallankumouksen tielle ja joista tuli sitten kommunisteja ja joihin uusi SDP teki pesäeron 1919 puoluekokouksessa.
1900-luvun vallankumoushalut ymmärtää, kun tietää, millainen silloin yhteiskuntamme oli ja mitkä olivat väestön enemmistön tulevaisuudennäkymät. Eivät he voineet uskoa koskaan päästävän siihen, mihin sitten itsenäisen Suomen yhteiskunta alkoi pian kehittyä, paljolti kiitos vapaussodan havahduttamien "valkoisten" mielenmuutoksen sekä sosialidemokraattien ja tuolloin vielä hyvin kansanvaltaisen maalaisliiton ja muidenkin demokraattisren voimien yhteistyön.
Jos nuo sosialistit näkisivät tämän päivän yhteiskunnan, he luulisivat, että vallankumous on onnistunut ja on päästy siihen, mikä oli tavoitteena. Jälleen eniten kiitos kansanvaltaisen SDP:n!
Vuosi 1918 ei todellakaan ole SDP:lle eikä sosialidemokraateille arka asia, sillä jo silloin Väinö Tanner varotti vallankumousta haluavia, että "jos siihen lähdette, taitatte niskanne ja häpäisette työväenluokan". Tanner oli laillisuusmies ja ehdottomasti vastaan eräiden haluja nousta laillista valtiovaltaa vastaan, kuten sitten eräät tekivät. Vaikka nuo vallankumousta halunneet saivat monista syistä johtuen hyvän ja näyttävän alun ja sellaisen sodan aikaan, ne edustivat kuitenkin cvähemmistöä vanhassakin Sosialidemokraattisessa puolueessa. Ja siihenhän sitten enemmistö 1919 teki pesäeron perustamalla Väinö Tannerin johdolla uuden SDP:n, josta lähtien puolueen historia on ollut kunniakas. Sorsa tosin vei puolueen Kekkosen kylkeen ja haki sille Neuvostoliiton hyväksynnän, mutta jokainen historiaan perehtynyt tietää, miksi niin tapahtui. Se oli pakko Kekkosen Suomessa, jos aikoi päästä tekemään jotakin kansan ja maan hyväksi länsimaisten arvojen perustalta. Kyllä Kalevgi Sorsa itsekin tätä melko hyvin valottaa mm. muistelmissaan "Kansankoti ja punamulta". Kansa ei kuitenkaan oikein ymmärtänyt Sorsan motiiveja eivätkä sosialidemokraatit niitä hyväksyneet, minkä Sorsa sai nähdä ja kokea 1994 hävitessään demarien presidenttiehdokkuuden Martti Ahtisaarelle.
Tuosta olen samaa mieltä, että demarien on syytä tehdä myös itsekriittistä tilintekoa Kekkosen ajasta. Mainitut Sorsan muistelmat ja Mauno Koivistonkin kirjat ja ehkä eniten Lasse Lehtisen väitöskirja "Aatosta jaloa ja alhaista mieltä" sitä paljon selittävät, mutta ei sittenkään tarpeeksi eikä varsinkaan riittävän itsekriittisesti.Olet tässä asiassa totaalisesti väärässä, kun väität, että Tanner olisi ollut SDP:n enemmistön kannalla.
Viimeisissä vaaleissa ennen kansalaissotaa kävi niin että Tanner ei voinut äänestää, kun kukaan SDP:n ehdoikkaista ei kelvannut hänelle.
Suuri enemmistö demareista kannatti vallankumousta.
- Ressu
Nykyajan ihmisen on vaikea ymmärtää sitä elämää, mitä elettiin 1900-luvun alussa, 20- ja 30-luvuilla.
Me emme ole saman ajan kasvatteja. Meidän on vaikea asettua sen ajan ihmisten asemaan. Jopa se, että ymmärtäisimme omia vanhempiamme, on vaikeaa.
Aika on ajanut ohitsemme.
Toivottavasti meihin ei ole jäänyt pelkästään viha, epäluulo, rasismi.
Toivottavasti meillä olisi annettavaa lapsillemme myös positiivisesa mielessä.- K.K.Korhonen
Kyllä sitä 1900-luvun alkupuolen elämää kykenee aika hyvin hahmottamaan ja ymmärtämään, vaikka ei olisi vielä silloin syntynytkään kuten minä (s. 1935). Ihan lukemalla historiaa ja muuta kirjallisuutta, jopa lehtiäkin, sekä vaikkapa katselemalla tv:stä yhtenään tulevia mainioita dokumentteja se melko hyvin avautuu.
Historiaa voi lukea ihan mielenkiinnostakin tietääkseen, mitä oikein on tapahtunut. Mutta historian lukemiseen tulee uusi ja sen entistä mielenkiintoisemmaksi tekevä näkökulma, kun rupeaa samalla pohtimaan tapahtumies syitä, miksi niin tapahtui ja miten olisi tapahtunut, jos olisi tehty toisin. Silloin historia voi myös opettaa jotakin! Silloin me myös saamme sitä kaipaamaasi lapsenlapsillemme annettavaa! - Kunnioittaen
K.K.Korhonen kirjoitti:
Kyllä sitä 1900-luvun alkupuolen elämää kykenee aika hyvin hahmottamaan ja ymmärtämään, vaikka ei olisi vielä silloin syntynytkään kuten minä (s. 1935). Ihan lukemalla historiaa ja muuta kirjallisuutta, jopa lehtiäkin, sekä vaikkapa katselemalla tv:stä yhtenään tulevia mainioita dokumentteja se melko hyvin avautuu.
Historiaa voi lukea ihan mielenkiinnostakin tietääkseen, mitä oikein on tapahtunut. Mutta historian lukemiseen tulee uusi ja sen entistä mielenkiintoisemmaksi tekevä näkökulma, kun rupeaa samalla pohtimaan tapahtumies syitä, miksi niin tapahtui ja miten olisi tapahtunut, jos olisi tehty toisin. Silloin historia voi myös opettaa jotakin! Silloin me myös saamme sitä kaipaamaasi lapsenlapsillemme annettavaa!Älä lopeta kirjoittelua tälle palstalle, sinun laajaa kokemusta ja tietouttasi arvostaa varmasti moni yli puoluerajojen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206