Viime aikoina on keskusteltu eduskunnan oppositio-puolueiden Kokoomuksen ja Vasemmistoliiton johtaja-ongelmista ja visioiden puutteesta. Keskusteluun on syytä lisätä kysymys, mikä on hallitus-puolueiden visio Suomen tulevaisuudesta.
Vanhasen hallitus toteuttaa Euroopan Unionin politiikkaa Suomessa. Todellinen työttömien lukumäärä, ns. laaja työttömyys on yli 400 000 henkilöä. Korulauseiden lisäksi hallitus tarjoaa työttömyyslääkkeeksi lisää veronalennuksia. Ne eivät auta eikä muita keinoja ole, kun omasta rahasta ja itsenäisestä rahapolitiikasta on luovuttu. Yritysten, työpaikkojen ja pääomien pako halvemman työvoiman maihin jatkuu. Samoin jatkuu maatalouden työpaikkojen väheneminen nykyistä n. 7000 vuosivauhtia.
Peruspalvelut ovat kriisissä. Kuntien rahoitusmahdollisuudet heikkenevät. Valtiovalta on jättänyt euro-politiikan seuraukset kuntien ja kuntalaisten kannettaviksi. Kunnista on näin tehty likaisen työn tekijöitä.
Suomi tarvitsee itsenäistä lainsäädäntövaltaa sekä omaa raha- ja talouspolitiikkaa, jotta se voi huolehtia kansalaisistaan ja selvitä muuttuvassa maailmassa.
Siksi vaatimus Suomen irrottamisesta EU:n määräysvallasta on nähtävä ensiaskeleena kohti välttämättömiä muutoksia.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/

Vastaukset 13
Vanhimmat
... olemassa?
Ennen EU-vaaleja oli hirveä huuto joka foorumilla ja nytkö se taas alkaa hetken rauhan jälkee.?
Sananvapauttako tässä olet muotoilemassa mieleiseksesi?
Kyllä muutkin osaavat huutaa, ja jos eivät huuda, niin käyttävät jankutustaktiikkaa. Näitähän politiikassa näkyy.
Ai työttömyys ja kaikki suomen kurjuudet on EUn syytä. Toista se oli 90-luvun alussa kun oltiin vielä itsenäisiä. Taloudessa meni hyvin ja työttömyys lähenteli nollaa..
Ja se 80-luvun alun lamakin oli varmasti jotenkin EU:n syytä. Nämäkin jaksaa höyrytä täällä, mut sitten saavat vaaleissa vaan muutaman hassun hajaäänen, kun muutama puolisokea dementoitunut mummeli on erehtynyt numerosta.
Samat päättäjät, jotka myötävaikuttivat Suomen kurjuuteen, olivat liittämässä Suomea EU:hun.
Ja harjoittelivathan he jo ahkerasti nöyristelypolitiikkaa.
Mites oli mielessä että 5 miljoonan asukkaan pohjoinen kansa pärjää, muuta kuin liittoutumalla? Jos joku onkin sitä mieltä että EUssa isot määrää ja pienet häärää, niin sillätavalla se on ollut aina. Nyt on sentäs EU joka voi edes yrittää jakaa sanktioita ettei ketään syrjittäisi.
EU:n ansiota on, ettei enää saada periä 18%:n viivästyskorkoja. Ihmisoikeudet ja oikeudenmukaisuus on parantunut EU:n lainsäädännön myötä jo nyt. Miksei suomalaisilla saisi olla samat oikeudet kuin muillakin eurooppalaisilla. Kun lainsäädäntöä Eu:ssa yhtenäistetään niin kaikki EU-kansalaiset ovat samalla viivalla.
Eipä sielä vapaan suomen liitossa paljoa puhuta mitä tarpeellista ja hyvää lainsäädäntöä yleiseurooppalaiselta tasolta on tullut... No se onkin yksi helvetin yhdenasianliike, ja sikäli täydellinen marginaali-ilmiö.
Hyvää ja tarpeellista lainsäädäntöä on lupa
laatia ilman, että luovutaan omasta lainsäädännöstä ja itsenäisyydestä.
Pankkien hyväksi luotu elinikäiseksi ja sukupolvelta toiselle karttuvaksi tarkoitettu 18%:n viivästyskorkolaki osoittaa, että jonkinlaista ohjausta lainsäädäntöön olis tarvittu. EU:ssakin on lupa tehdä kansalaisten hyvinvointia ja oikeudenmukaista kohtelua edistävää lainsäädäntöä. EU:ssa on kuitenkin vaikeampi perustella kohtuuttomia ja köyhyyttä edistäviä lakeja. Eikös se ole ihan hyvä.
On EU:n eliittiryhmilläkin erinäisiä tavoitteita. Kansan kannalta ei niin kovin mukavia.
Kuinka nainen voi pärjätä, jos hän ei mene naimisiin?
EU voi jakaa sanktioita, mutta isot maat ne jakavatkin.
Mitä on puolueettomuuspolitiikka? Kai se nyt on vähemmän utooppista kuin rajaton, totalitaarinen maailmanvalta.
Valtiollinen itsenäisyys takaa sen, että ihmisoikeuksia ei ole?
Totalitaarinen suurvalta takaa sen, että ihmisoikeuksia on?