Suomi palautettava Venäjälle

Tsuhna

Suomi on vanhaa Venäjää koko maa. Turhaa puhua mistään Karjalan palauttamisesta. Me olimme paljon kauemmin Venäjän alla kuin olemme olleet itsenäisinä. Suomi kuuluu kokonaan Venäjälle.Minua kyllästyttää tämä suomalaisten politikkojen ja viranomaiste möhläily. Saatas Putini pistämään kaikki ojennukseen ja Omonit toteuttamaan sen käytännössä. Kuka lähtis keräämään kansalaisadressia joka vaatis oikaisemaan vääryydet ja poistamaan rajan tuosta väliltä. Sitten sais suomalaisetkin juoda vodkaa koko ajan eikä tarvitsisi mistään huolehtia kun ei mitään olisi.

11

383

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rose66

      ennen itsenäitymistään maamme kuului vain 100 vuotta Venäjään, mutta autonomisesti. Ennen Venäjän vallan aikaan Suomi kuului Ruotsin kuningaskuntaan n. 700 -vuotta - eli eikö Ruotsilla silloin oli periaatteessa suurempi oikeus Suomeen, sinun ajattelumallillasi ajatellen.

      Kyllä Suomi on itsenäinen valtio (mikäli itsenäisyydestä voi puhua EU:ssa) ja itsenäisenä, ihmisoikeuksia noudattavana valtiona Suomen tulee olla vastakin.

      Niin monet miehet ja naisetkin maksoivat kalliin hinnan Suomen itsenäisyydestä - he lunastivat verellään tämän maan meille, joten turha sinun on höristä joutavia. Venäläisiä emme ole, ruotsalaisiakaan emme ole - olkaamme suomalaisia !

      • Tsuhna

        Kyllä Venäjän valta toisi meille melkoisesti etuja joista EU-Suomessa ei ole. Ammattiliittojen valta saataisiin nujerrettua. Työvoima olisi halpaa ja niin ei työpaikat karkaisi Kiinaan. Vankilaolot muuttuisi Venäläimallisiksi ja se kyllä vähentäisi rikollisuutta. Hinnat halpenisi. Tietysti olisi pakkokin kun palkat laskisi. Saataisi tuo miinakeskustelu loppumaan, siirrettäis ne miinat Ruotsin rajalle. Olisi se mukava nähdä kuinka Ruotsi kerrankin tosissaan pelkäisi Suomea. Kyllä veteraanit teki silloin oikein koska Stalin ja kommunismi oli silloin vallassa. Nyt on Putinin aika ja siellä pannaan rosvot linnaan. Tästä pitäisi järjestää kansanäänestys.


      • rose66
        Tsuhna kirjoitti:

        Kyllä Venäjän valta toisi meille melkoisesti etuja joista EU-Suomessa ei ole. Ammattiliittojen valta saataisiin nujerrettua. Työvoima olisi halpaa ja niin ei työpaikat karkaisi Kiinaan. Vankilaolot muuttuisi Venäläimallisiksi ja se kyllä vähentäisi rikollisuutta. Hinnat halpenisi. Tietysti olisi pakkokin kun palkat laskisi. Saataisi tuo miinakeskustelu loppumaan, siirrettäis ne miinat Ruotsin rajalle. Olisi se mukava nähdä kuinka Ruotsi kerrankin tosissaan pelkäisi Suomea. Kyllä veteraanit teki silloin oikein koska Stalin ja kommunismi oli silloin vallassa. Nyt on Putinin aika ja siellä pannaan rosvot linnaan. Tästä pitäisi järjestää kansanäänestys.

        tai sinä et ymmärrä.

        - Venäjällä on ja tulee olemaan rikollisuutta, sitä on Putininkin keinoin vaikea ratkaista. venäläismalliset, epäinhimilliset vankilat eivät muuta rikollista ihmistä paremmaksi kovinkaan usein (jos ei suomalaisetkaan). Venäläiset vankilat ovat myös valtava terveysriski koko kansalle ja voisi sanoa myös laajemmassakin merkityksessä- siellä leviää mm tuberkuloosi, johon ei enää mikään lääke tehoa - vaarallista.

        Vankiloissa Venäjällä on ylipaljon ihmisiä - siis täynnä (sama tilanne muuten Yhdysvalloissa). Ja jatkuvasti ei voi rakentaa uusia vankiloita ja ihmisiä tunkea niihin. En tiedä onko venäläisissä vankiloissa minkäänlaisia koulutusohjelmia, joilla voisi parantaa vangin mahdollisuuksia kärsityn kakun jälkeen soputua yhteiskuntaan, meillä suomessa on ja ihmisiä todellakin myös palaa takaisin rehellisen pöydän ääreen - pitää antaa ihmisille mahdollisuus parantua. Rikollisuutta ei venäläismallisilla vankiloilla vähennetä - se on utopiaa.

        - Suomessa on sananvapaus ja mm. sen vuoksi sinäkin voit vapaasti kirjoitella ja ilmaista itseäsi - hieno juttu, eikö vain. Venäjällä tiedotusvälineitä valvotaan tosi tarkasti (isoveli valvoo) ja monia lehtiä ja TV -asemiakin on suljettu - se on ikävää. Ihmisillä pitää olla oikeus saada mahdollisimman kattavaa ja monipuolista informaatiota - se ei onnistu TV -asemia sulkemalla ja lehtiä lakkauttamalla. Sananvapaus kuuluu demokratiaan, joka ei voi toimia ilman sitä - me täällä Suomessa voimme sanoa mielipiteemme vapaasti, eikä tarvitse pelätä, että joku tulee ja vie sinut mielipiteesi vuoksi vankilaan niinkuin venäjällä ( tosin Suomessakin on vielä parantamisen varaa - vertailukohtana nämä aseistakieltäytyjät).

        - Ammattailiittoja tarvitaan valvomaan työssäkäyvien ihmisten oikeuksia. Ilman ammmattiliittoja meillä ei olisi 8 tuntista työpäivää, työturvallisuutta, oikeutta sairastaa ja monia muita asioita. Kyllä työmiehen on saatava tekemästään työstä kunnon palkka - ei kukaan rupea ilmasiks tekemään töitä, onhan ihmisten elätettävä perheensäkin.

        Sanoit, että kaikki työpaikat katoavat Kiinaan... niin ehkä nyt, mutta mitä on muutaman vuoden päästä, kysyisin? Kiinassakin kuohuu pinnan alla, siellä monet ihmiset ovat tyytymättömiä palkkoihinsa tai siihen etteivät saa palkkojaan ajoissa - ennenpitkään nämä massat alkavat vaatia enemmän palkkaa ja enemmän työturvallisuutta, oikeutta koulutukseen ja terveyden huoltoon...niihin samoihin asioihin, mitä meillä täällä Suomessa on. Me elämme globaalissa mailmassa ja yhteiskuntien raja-aidatkin alkavat hämärtyä - meidän on vain opittava elämään näiden asioiden kanssa ja käytävä koulua, kehitettävä sitä osaamista, että voimme suomessakin olla parempia kuin muut. Voivottelu ei auta yhtään, se on varmaa

        - Venäjällä opiskelleena voin sanoa, että venäläise tihmiset ovat mukavaa, ystävällistä väkeä ja siellä on paljon hienoa kulttuuri tarjontaa..baletti, ooppera, taidemuseot jne. en silti haluaisi asua venäjällä pysyvästi tai haluaisi, että Suomi olisi venäjän kaltainen maa. Ruotsalaisetkin ovat mukavia ihmisiä ja heidän yhteiskuntansa muistuttaa enemmän meikäläistä, mutta silti Suomi olkoon vaan Suomi, missä me EU:sta huolimatta päätämme paljon omistamme. Ja muuten EU kunnioittaa enemmän ihmisoikeuksia kuin Venäjä ja EU:n alueella saat puoluettoman oikeudenkäynnin, jos sitä tarvitset.


    • Mä vaan

      Suomalainen perusluonto on kyllä venäläisten kaltainen. Kuuluisko sitten suomi enemmän venäjälle kuin UE;n alle, siihen en pysty kantaa ottamaan. Aika näyttää mitä tulee tapahtumaan. Onko suomi sitten EU-valtiossa vai Venäjän yksi osavaltio. Olen aivan varma, että kumminkin näin tulee tapahtumaan ja suomi menettää jokatapuksessa todellisen itsenäisyytensä.

      • afu

        ...mutta voitais vaihtaa tuo vantaa viipuriin, niin rikollisuus puolittuisi...


    • xxx

      Venäjä ITSE tunnusti Suomen itsenäisyyden 1917 ja sen koskemattomat rajat, jotka pääosin Tartossa 1920 vahvistettiin. Maailman valtiot tunnustivat myös Suomen valtion. Mikä teille isovenäläisillä oikien on, kun KAIKKI pitää kuulua Venäjään! Venäläinen herra Ylirotu pitää päästä leviämään joka kolkkaan. Pitää valloittaa uusia alueita, karkottaa alkuperäiskansoja heidän juuriltaan ja asuttaa muualta tulleita tilalle.

      Arvaatko, miksi Venäjä on ja tule olemaan aina surkea takapajula ja kehittymätön? Siksi, koska se ei milloinkaan keskity luomaan hyvinvointia ja kehitystä OMILLE KANSALAISILLEEN, vaan ottaa apua lännestä ja EU:sta ja tällä avulla sotii Tsetseeniassa ja kehittää armeijaansa, jotta voisi sitten vahvistuttuaan TAAS hyökätä toisten kansojen kimppuun.

      Milloin isovenäläinen herra Ylirotu oppii käyttäytymään?

    • Anonyymi00007

      Oi näitä aikoja, kun ihmisillä oli jotain asiaakin, eikä mitään muutaman rivin apinan räksäisyjä.

    • Anonyymi00008

      Ruskean talon kanta asiaan?

      • Anonyymi00011

        Ruskean kastikkeen tuotanto ei saa pysähtyä kriisiaikoinakaan.


    • Anonyymi00009

      Voi helvetti mikä aloitus, painu suohon koko tyyppi.

    • Anonyymi00010

      Joo, kyllä. Ruotsalaiset ovat hienoa rotua. Myöskin mustalaiset ovat arjalaisia! Joo, näin on marjat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1570
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      103
      782
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      598
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe