Kreikka-sovun todellinen hinta Suomelle paljastui!

Europäättäjät sopivat tiistain vastaisena yönä Kreikan lainahelpotuksista. Euromaille koituu laskennallisia tappioita vastaava summa. Suomen osuus saatavien menetyksestä on noin miljardi euroa.

Taloussanomat 28.11.2012:

"Suomen osuus euromaiden Kreikalle myöntämistä kriisilainoista on noin 1,8 prosenttia. Sama osuus kuuluu Suomen Pankille eurojärjestelmän voitoista ja tappioista. Uuden Kreikka-paketin ulkopuolelle jäävät kuitenkin osa euromaista, joten Suomen valtion ja Suomen Pankin osuus uudesta paketista on hieman suurempi. Jos Kreikan, Irlannin ja Portugalin osuudet jyvittää muiden euromaiden kesken, kasvaa Suomen osuus noin 1,9 prosenttiin.

Suomelle uudesta Kreikka-paketista koituvat kustannukset muodostuvat korkojen laskusta, laina-aikojen pidentämisestä ja SMP:n voittojen palauttamisesta aiheutuvista summista. Kustannukset nousevat vuosien mittaan noin 970 miljoonaan euroon, kun ynnää summat ja laskee lopputuloksesta Suomen osuuden." >>>

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/11/28/kreikka-sovun-hintalappu-suomelle-miljardi-euroa/201242824/12

Ja ensi keväänä taas sama sirkus edessä. Silloin Kreikan velkoja leikataan taas useilla kymmenillä miljardeilla. Ja Suomi ottaa tappiota toisen miljardin.

Koska vasemmistoliitossa tajutaan ettei Kreikka ei pysty koskaan lyhentämään lainaansa taikka edes maksamaan korkojaan? Ainoa keino saada Kreikka (ja koko Eurooppa) takaisin jaloilleen on "Kreikka ulos euroalueesta ja tulevan drakman devalvaatio 30-40 prosentilla ja EU:n hajauttaminen talous- ja vapaakauppaliitoksi." >>>

http://timosoini.fi/2010/05/missa-eu-siella-ongelma/
40119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Kataisen laskuopin mukaanhan ne ovat voittoa tuovia erittäin hyviä sijoituksia. Luulisi hävettävän miestä tuollaiset öykkäripuheet, kun Suomessakin on ruokajonot ja suuriosa kansasta kohta köyhyysrajan alla. Kyllä ministerienkin täytyy joku vastuu kantaa,eikä pitää omaa kansaa suorastaan pilkkanaan ja hölmöinä.Kadut täyttyvät kohta kansasta ja silloin se on myös Herra Kataisenkin otettava lusikka kauniiseen käteen ja vastattava teoistaan ja puheistaan.

Äänestä

Pidät parempana vaihtoehtona sitä, että Kreikka ei maksa mitään takaisin ja tappiot saadaan kirjattua kerralla?

Itse pidän parempana vaihtoehtona sitä, että Kreikka maksaa velkansa, vaikka Kataisen ja Stubbin aikoinaan hehkuttamat mahtavat korkotulot jäisivät saamatta.

Talouspoliittisesti kokkarit ja persut ovat samanmoisia diletantteja, vaikka ovatkin eri metsässä.

Äänestä
  • "Itse pidän parempana vaihtoehtona sitä, että Kreikka maksaa velkansa"

    Yrittäisit ymmärtää, että vaikka Kreikka haluaisikin maksaa, niin se ei siihen pysty.

    Kreikan kokonaisvelka on vain kasvanut kaikista tähänastisista "tukitoimista" huolimatta ja on tällä hetkellä jo 400 miljardia euroa, elinkeinoelämä on ajettu alas ja työttömyys räjähtänyt 25% EU:n pakottamista julkisen talouden leikkauksista johtuen, joten maan velanmaksukyky on täysin olematon.

    Halusit tai et, Kreikalla on vääjäämättä edessä kaikkien velkojen nollaaminen, ja silloin Kreikalle annetut lainatakaukset lankeavat maksuun Suomellekin, ja tulevien tappioidemme suuruusluokka vain kasvaa samassa suhteessa mitä idioottihallituksemme sinne rahaa kaataa.

    Äänestä

  • Tuota noin kirjoitti:

    "Itse pidän parempana vaihtoehtona sitä, että Kreikka maksaa velkansa"

    Edellinen hallitus harjoitti täysin holtitonta eurotukipolitiikkaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nyt pitäsi heittää lusikka nurkkaan ja ottaa miljarditappiot suosiolla niskaan. Nyt ollaan menettämässä vasta se Kataisen loistava bisnes, jonka piti olla Suomelle oikea rahasampo. Tämän hallituksen saatavat turvaa Suomen ottama vakuus, jonka vuoksi Suomi luopui korkovoitoista, joita ei nyt saa muutkaan tukijamaat. Muiden tukijamaiden pääomasaatavat eivät ole turvattu kuten Suomen. Muille jäi nyt pelkkä riski, kun korkovoitot sulivat pois. Suomen ottamat vakuudet nousivat arvossaan astetta ylemmäksi.

    Taisi Soinikin aikoinaan itkeä, kun Suomelata jäi korkotulot saamatta vakuuksien takia. Ilakoi vielä sillä, että mikään muu maa ei "kalliita" vakuuksia ottanut. Näin pian tuli niille muille maille ja Soinille lunta tupaan.

    Äänestä

  • Vakuudet arvossaan kirjoitti:

    Ymmärrätkö tollo edes mitä ne vakuudet on? Jos ymmärrät,ymmärrät varmaan olla hehkuttamatta niitä!

    Äänestä

  • Tuota noin kirjoitti:

    "Itse pidän parempana vaihtoehtona sitä, että Kreikka maksaa velkansa"

    Yrittäisit ymmärtää, että vaikka Kreikka haluaisikin maksaa, niin se ei siihen pysty.

    Kreikan kokonaisvelka on vain kasvanut kaikista tähänastisista "tukitoimista" huolimatta ja on tällä hetkellä jo 400 miljardia euroa, elinkeinoelämä on ajettu alas ja työttömyys räjähtänyt 25% EU:n pakottamista julkisen talouden leikkauksista johtuen, joten maan velanmaksukyky on täysin olematon.

    Halusit tai et, Kreikalla on vääjäämättä edessä kaikkien velkojen nollaaminen, ja silloin Kreikalle annetut lainatakaukset lankeavat maksuun Suomellekin, ja tulevien tappioidemme suuruusluokka vain kasvaa samassa suhteessa mitä idioottihallituksemme sinne rahaa kaataa.

    "Yrittäisit ymmärtää, että vaikka Kreikka haluaisikin maksaa, niin se ei siihen pysty.

    Kreikan kokonaisvelka on vain kasvanut kaikista tähänastisista "tukitoimista" huolimatta ja on tällä hetkellä jo 400 miljardia euroa, elinkeinoelämä on ajettu alas ja työttömyys räjähtänyt 25% EU:n pakottamista julkisen talouden leikkauksista johtuen, joten maan velanmaksukyky on täysin olematon."

    Nykyisten arvioiden mukaan "tukitoimet" ovat tuhonneet Kreikan reaalitalouden niin pahoin että Kreikka ei pystyisi maksamaan yhtään mitään vaikka sen KAIKKI VELAT mitätöitäisiin. Ainoa asia mitä tässä nyt nykyisellään tapahuu on se että kreikkalaiset ministerit ottavat pari kertaa vuodessa uuden lainan eurovaltioilta maksaakseen yksityisten sijoittajien lainoja pois.

    Niin, totta kai Kreikka voi maksaa Suomen valtiolle velkansa, jos vain joku lainaisi siihen rahaa. Kukahan tai mikähän se mahtaisi olla?

    Äänestä

  • ex... kirjoitti:

    Ymmärrätkö tollo edes mitä ne vakuudet on? Jos ymmärrät,ymmärrät varmaan olla hehkuttamatta niitä!

    Vakuudet on sitä, että Suomi ei käytännössä joudu maksumieheksi, jos Kreikka ei suoriudu veloistaan ja takaukset lankeavat maksuun. Se "hinta", jonka Suomi joutui "maksamaan" vakuuksista, nollautui nyt korkojen leikkauksen ansiosta.

    Äänestä

  • Pisteet Suomelle kirjoitti:

    Nimimerkille "Vakuudet arvossaan"

    Vaikka kävisi niin, että Kreikka välttäisi jollaan ihmeen kaupalla uhkaavan konkurssin ja euroalue pysyisi kasassa (Mihin en usko), niin siitäkään huolimatta suomi ei saa sinne kannetuista rahoistaan mitään takaisin. Kiitos tiistainvastaisen yön kokouksen jossa Juttaa vietiin kuin litran mittaa.

    KU:n keskustelupalstalla nimimerkki "Andersson" kirjoittaa osuvasti seuraavaa:

    "Kumpi on pahempi: ahne vai tyhmä?

    Porvarihallitus antoi 7.5 vuoden miljardilainan konkurssikypsälle maalle parin prosentin korkovoiton vuoksi. Demarien ja Vasemmistoliiton hallitus muutti lainan 30 vuoden mittaiseksi ja pudotti korkoprosentin niin, ettei voittoa tule. Ketä tässä pitäisi syyttää huonosta liiketoimesta? Ahnetta vai tyhmää? "

    Laina-ajan pidennys 7,5 vuodesta 30:n vuoteen merkitsee sitä, että pääoma kutistuu vuosittaisen inflaation verran. Jotta lainalle saisi jotakin tuottoa, niin koron olisi oltava inflaatiota suurempi. Nyt näin ei enää ole, kaikki menee, inflaatio syö myös ne Jutan hankkimat 20% takuut.

    .

    Äänestä

  • Kaikki menee kirjoitti:

    No mikä olisi ollut vaihtoehto? Kreikan ajaminen selvitystilaan ja tappioiden kirjaaminen kertarysäyksellä.

    Nyt ei ole muuta mahollisuutta kuin yrittää pelstaa se, mikä pelastettavissa on.

    Äänestä

  • Malttia nyt kirjoitti:

    No mikä olisi ollut vaihtoehto? Kreikan ajaminen selvitystilaan ja tappioiden kirjaaminen kertarysäyksellä.

    Nyt ei ole muuta mahollisuutta kuin yrittää pelstaa se, mikä pelastettavissa on.

    Paras vaihtoehto olisi juuri se "Kreikan ajaminen (Oikeammin PÄÄSTÄMINEN) selvitystilaan ja tappioiden kirjaaminen kertarysäyksellä"

    EU:n toimet ovat vain lykänneet, pahentaneet ja pitkittäneet väistämätöntä. Mitä kauemmin jo kanttu vei olevaa Kreikkaa pidetään hengityskoneessa, sitä kalliimmaksi se meille tulee...

    Äänestä

  • Letkut irti heti kirjoitti:

    Nykyisen hallituksen toimesta ei ole tehty yhtään liikettä, joka olisi lisännyt Suomen riskiä. Päin vastoin nykyinen hallitus on toiminut sen puolesta, että edellisen hallituksen riskipeli ei realisoituisi miljarditappioina.

    Äänestä

  • Syytä kepua kirjoitti:

    Nykyisen hallituksen toimesta ei ole tehty yhtään liikettä, joka olisi lisännyt Suomen riskiä. Päin vastoin nykyinen hallitus on toiminut sen puolesta, että edellisen hallituksen riskipeli ei realisoituisi miljarditappioina.

    Edellis hallituksen miljardi tappio on pientä verrattuna siihen mitä nyky hallitus aiheuttaa! Minne luulet ne 20Mrdia uutta velkaa jota nykyhallitus on ottanut on mennyt? Suomeenhan ne ei ole jääny!

    Äänestä

  • Pisteet Suomelle kirjoitti:

    Vakuudet on sitä, että Suomi ei käytännössä joudu maksumieheksi, jos Kreikka ei suoriudu veloistaan ja takaukset lankeavat maksuun. Se "hinta", jonka Suomi joutui "maksamaan" vakuuksista, nollautui nyt korkojen leikkauksen ansiosta.

    "Vakuudet on sitä, että Suomi ei käytännössä joudu maksumieheksi, jos Kreikka ei suoriudu veloistaan ja takaukset lankeavat maksuun. Se "hinta", jonka Suomi joutui "maksamaan" vakuuksista, nollautui nyt korkojen leikkauksen ansiosta. "

    Suomen saama vakuus Kreikalta:kreikkalaiset maksoi 20% suomalaisten lainaamasta summasta Luxenburgilaiseen pankkiin,sijoitustili on kreikkalaisten ja suomalaisten yhdessä omistama,sillä 20% pääomalla pitäisi 20vuodessa saada loput 80% lainasta katettua,Jyrkin mielestä vähän voittoakin,MUTTA,siihen tiliin ei Suomi pääse käsiksi kun vasta 20v päästä missään oloissa! Ja jos kreikkalaiset maksaa jollain ihmeen tavalla lainansa takaisin,sijoitustili ja tuotot menee niille! Silloin kreikkalaiset ovat maksaneet Suomelle takaisin sen pari Mrdia,mutta rahan arvohan ei ole sama 20v päästä enää.

    Eli vakuudet ovat suuri vitsi!

    Äänestä

  • 'I' kirjoitti:

    Edellis hallituksen miljardi tappio on pientä verrattuna siihen mitä nyky hallitus aiheuttaa! Minne luulet ne 20Mrdia uutta velkaa jota nykyhallitus on ottanut on mennyt? Suomeenhan ne ei ole jääny!

    No esitäppä Suomen valtion budjetista se kohta, jossa 20 miljardia katoaa maailmalle.

    Äänestä

  • ex... kirjoitti:

    "Vakuudet on sitä, että Suomi ei käytännössä joudu maksumieheksi, jos Kreikka ei suoriudu veloistaan ja takaukset lankeavat maksuun. Se "hinta", jonka Suomi joutui "maksamaan" vakuuksista, nollautui nyt korkojen leikkauksen ansiosta. "

    Suomen saama vakuus Kreikalta:kreikkalaiset maksoi 20% suomalaisten lainaamasta summasta Luxenburgilaiseen pankkiin,sijoitustili on kreikkalaisten ja suomalaisten yhdessä omistama,sillä 20% pääomalla pitäisi 20vuodessa saada loput 80% lainasta katettua,Jyrkin mielestä vähän voittoakin,MUTTA,siihen tiliin ei Suomi pääse käsiksi kun vasta 20v päästä missään oloissa! Ja jos kreikkalaiset maksaa jollain ihmeen tavalla lainansa takaisin,sijoitustili ja tuotot menee niille! Silloin kreikkalaiset ovat maksaneet Suomelle takaisin sen pari Mrdia,mutta rahan arvohan ei ole sama 20v päästä enää.

    Eli vakuudet ovat suuri vitsi!

    Kannattaa muistaa, ettei Suomi lainannut Kreikalle rahaa, vaan antoi takuut, sitä vasten että saa takaukselleen vakuudet. Miksi Suomen pitäisi saada voittoa riskittömästä takauksesta?

    Äänestä

  • Sinä olet vitsi kirjoitti:

    Kannattaa muistaa, ettei Suomi lainannut Kreikalle rahaa, vaan antoi takuut, sitä vasten että saa takaukselleen vakuudet. Miksi Suomen pitäisi saada voittoa riskittömästä takauksesta?

    Vit'un bimbo! Suomi ANTOI Kreikalle yli Mrd lainaa... takasinmaksusopimus menee juuri niinkuin ylempänä on selitetty,kreikkalaiset maksoi lainasummasta 20% sijoitustilille,loppusumma on tarkoitus saada sijoitusvoitoilla katettua! Paitsi jos kreikkalaiset pystyvät maksamaan suomen veromaksajille takaisin sen reilun miljardin,silloin sijoitustilin rahat+tuotot kuuluvat kreikkalaisille! Jum'alauta että tän ymmärtäminen on joillekin vaikeeta!

    Äänestä

Mitä järkeä on ajaa oma kansa ahdinkoon, jotta voidaan lainata miljoonia ilman korkoa,jollekkin joka sitä ei ehkä koskaan pysty maksamaan takaisin. Ihan maalaisjärjellä, kannattamatonta toimintaa.

Äänestä

"Koska vasemmistoliitossa tajutaan ettei Kreikka ei pysty koskaan lyhentämään lainaansa taikka edes maksamaan korkojaan?"

Ei se ole tajuamisesta kiinni. Valitettavasti. Kyllä ne tajuaa sen mutta koko puolueen johtoporras hyötyy taloudellisesti siitä kun ovat hallituksen takuumiehinä, aina maakuntien johtoporrasta myöten. Vassin isoja ja pikkupomoja hyyssätään nyt monella tavalla, esim. Oulun kaupunki perusti Martti Korhosen vaimolle apulaiskaupunginjohtajan viran vaikka kuntaliitoksesta johtuen apulaiskaupunginjohtajia oli muutenkin liialle asti. Jussi Saramokin sai lahjusvirkansa ja tämä peli jatkuu niin kauan ja vain niin kauan kuin vassilaiset painaa sitä nappia kuin jykä käskee.

Tavanomaisia suoria lahjuksia unohtamatta. Jokainen ala-asteen matikan hallitseva osaa laskea kuinka paljonko Six Packin poliitikoille tulee jaettavaa jos esimerkiksi 1% tukipaketin hinnasta käytetään lahjuksiin.

Äänestä
  • Miksi nykyinen hallitus olisi ottanut vakuudet takauksilleen, jos se sokeana kuvittelisi, että Kreikka kykenee suoriutumaan kaikista veloistaan?

    Edellinen hallitus lainasi riskillä rahaa Kreikkaan varmistamatta saataviaan ja näistä lainoista Suomelle saattaa koitua todellisia tappiota. Tästä ei voi kuitenkaan syyttää vasemmistoa, joka jo tuolloin vastusti holtitonta rahan kylvämistä riskilainoihin. Nykyinen hallitus on toimillaan pyrkinyt turvaamaan myös näitä saatavia, siinä kohtalaisen hyvin onnistuen. Riskiä ei ole tarvinnut lisätä, eikä saatavat ole ainakaan vielä realisoituneet tappioksi.

    Kannattaa myös palauttaa mieliin Portugali-paketti, jota vastaan ainoastaan Vasemmistoliitto äänesti yhtenäisenä. Jopa neljä perussuomalaista antoi hiljaisen tukensa Portugali-paketille kuvitellessaan näin keinoin puolueen pääsevän hallitukseen. Vasemmistoliitto ei luopunut periaatteistaan ja pääsi silti hallitukseen.

    Äänestä

  • Menseviikki kirjoitti:

    Miksi nykyinen hallitus olisi ottanut vakuudet takauksilleen, jos se sokeana kuvittelisi, että Kreikka kykenee suoriutumaan kaikista veloistaan?

    Edellinen hallitus lainasi riskillä rahaa Kreikkaan varmistamatta saataviaan ja näistä lainoista Suomelle saattaa koitua todellisia tappiota. Tästä ei voi kuitenkaan syyttää vasemmistoa, joka jo tuolloin vastusti holtitonta rahan kylvämistä riskilainoihin. Nykyinen hallitus on toimillaan pyrkinyt turvaamaan myös näitä saatavia, siinä kohtalaisen hyvin onnistuen. Riskiä ei ole tarvinnut lisätä, eikä saatavat ole ainakaan vielä realisoituneet tappioksi.

    Kannattaa myös palauttaa mieliin Portugali-paketti, jota vastaan ainoastaan Vasemmistoliitto äänesti yhtenäisenä. Jopa neljä perussuomalaista antoi hiljaisen tukensa Portugali-paketille kuvitellessaan näin keinoin puolueen pääsevän hallitukseen. Vasemmistoliitto ei luopunut periaatteistaan ja pääsi silti hallitukseen.

    Koko äänestys portugalipaketti äänestys oli silkkaa sirkuspelleilyä. Ensimmäisessä äänestyksessä eduskunta tipautti perussuomalaisten päätösesityksen jatkosta silloisten hallituspuolueiden ja demareiden äänin, ja sitten seuraavassa äänestyksessä, jossa vastakkain olivat vasemmistoliiton Arhinmäen Portugali-takuu esitys ja keskusta-edustaja Kaikkosen Portugali-takuumyönteinen esitys, kokoomuslaiset ja sosiaalidemokraatit edelleenkin äänestää prätkäyttivät Arhinmäen esityksen puolesta. Samoin tekivät kristillisdemokraatit ja ruotsalaiset. Lopullisessa äänestyksessä he kuitenkin sitten äänestivät Arhinmäen esitystä vastaan, kuten keskustakin. Neljä perussuomalaista äänesti tyhjää koska pitävät Arhinmäen esitystä liian lepsuna.

    Ainakin yksi asia portugi-paketti farssissa tuli selväksi, ja se on, että Arhinmäen ja vasemmistoliiton EI on kokoomuslaisten mielestä parempi kuin perussuomalaisten EI, ja toisaalta pelinpoliittisesti omaa kantaa lähimpänä olevaa muutakin esitystä (Keskustan) ollaan valmiit vastustamaan, kunhan päästiin mielistelemään vasemmistoliittoa joka oli ilmeisesti jo tuolloin tehnyt kulisseissa sopimuksen Kataisen hallitukseen menosta.

    Äänestä

  • Heko Heko kirjoitti:

    Vain persut voivat olla niin tyhmiä, että antavat tukensa huonommalle vaihtoehdolle, koska oma ehdotus ei edennyt lopulliseen äänestykseen asti.

    Äänestä

  • Tyypillistä persua kirjoitti:

    Vain persut voivat olla niin tyhmiä, että antavat tukensa huonommalle vaihtoehdolle, koska oma ehdotus ei edennyt lopulliseen äänestykseen asti.

    Perussuomalaiset äänestivät vasemmistoliiton esityksen (Joka muuten oli huonompi kuin Perussuomalaisten oma esitys) hyväksymisen puolesta, lukuunottamatta 4 edustajaa jotka äänestivät tyhjää.

    Äänestä

  • Olet tollo kirjoitti:

    Perussuomalaiset äänestivät vasemmistoliiton esityksen (Joka muuten oli huonompi kuin Perussuomalaisten oma esitys) hyväksymisen puolesta, lukuunottamatta 4 edustajaa jotka äänestivät tyhjää.

    Persujen ehdotus ei ollut realistinen.

    Äänestä

Kreikkalainojen vakuudet ovat täysin epärealistisia tai pikemminkin huuhaata. Samalla systeemillä minä voisin ostaa 10 000 euron auton: Aluksi autoliike vippaisi minulle 2 tonnia. Sitten heiluttelisin kahta tonnia rahaa ja tarjoaisin hyvää ohjetta: Anna minun laittaa tämä raha meidän yhteiselle sulkutilille 30 vuodeksi niin sitten 30 vuoden kuluttua SAATAT saada sillä tilillä olevat 10 000 euroa jos minua ei sattumalta huvita maksaa tuota autoa. Niin tyhmää autokauppiasta ei ole vielä syntynytkään joka antaisi auton asiakkaalle tuollaisella kontrahdilla.

Ei kumma että Barroso, Olli Rehn ja kumppanit nauraa höröttivät kun Urpilainen esitti omaa rooliaan naama peruslukemilla. Ei perussuomalaisista eikä kommunisteista ole löytynyt yhtään ihmistä joka ei tuota petosta tajuaisi, mutta Six Packin porukoille se menee kuin vääräraha. Vähän vaan ihmettelevät että miksi ne höröttävät meille, mutta heti alkaa Suomen "saamien" vakuuksien kehuminen kun Jutta-täti hymyilee ja antaa merkkiä.

Ps. Mitähän mahtaa 30 vuoden kuluttua saada 10 000 eurolla, siis jos euro valuuttana on olemassa? Saiskohan sillä 2 olutta?

Äänestä
  • Kalle Jäppinen on lainaamassa pankista rahaa, mutta hänen luottotiedoissaan on hivenen häikkää, joten pankki perisi lainasta hirvittävää korkoa.

    Kallen veljellä Ville Jäppisellä on luottotiedot kunnossa ja pankki luottaa häneen.

    Kalle Jäppisellä on mahdollisuus saada lainaa pienemmällä korolla, jos Ville lähtee takuumieheksi.

    Villen on syytä lähteä takaamaan, sillä hänellä ja Kallella on yhteisiä bisneksiä ja Kallen konkurssi tietäisi valtaisia tappioita myös Villelle.

    Ville ei kuitenkaan luota Kallen maksukykyyn, vaan vaatii takausta vastaan vakuudet, jotka turvaavat Villen aseman siinä tilanteessa, jos Kalle ei pystykkään suoriutumaan veloistaan täysin.

    Myös kolmas veli Julle Jäppinen on kuviossa mukana, mutta hän uskoo Kallen maksukykyyn, eikä vaadi vakuuksia. Julle ei kuitenkaan hyväksy sitä, että Ville saisi takauksesta saman hyödyn kuin hän, koska Villen takauksessa ei ole riskiä. Sopimukseen kun sisältyy, että takaaja saa osan korkohyödystä itselleen palkkioksi takauksesta. Ville ja Julle sopivat, ettei Ville saa korkohyötyä, koska Villen takaukseen ei sisälly riskiä.

    Kallen ongelmat jatkuvat, kuten Ville etukäteen arvelikin ja Kalle on taas avun tarpeessa.

    Nyt Ville ja Julle sopivat, ettei Kallea ajeta konkurssiin perimällä korkoa täysimääräisenä.

    Kas kävikin niin, että takaajat Ville ja Julle ovat muuten samassa asemassa, mutta jos Kalle ei maksakkaan velkojaan kokonaisuudessaan, niin Villen asema on turvattu, mutta Julle joutuu maksumiehen rooliin, vaikka jäi ilman korkotuottoa, joka oli luvattu takausta tehtäessä.

    Äänestä

  • Kutakuinkin näin kirjoitti:

    Kalle Jäppinen on lainaamassa pankista rahaa, mutta hänen luottotiedoissaan on hivenen häikkää, joten pankki perisi lainasta hirvittävää korkoa.

    Mutta mitäs jos käykin niin että tämä Kalle, joka muuten oikealta nimeltään on Eros Ramazotti ja joka ei ole oikeasti Villen veli, vaikka Ville sinisilmäisesti näin kuvittelee, jättää ne velkansa maksamatta kokonaisuudessaan, aivan kuten hänen sukunsa on tehnyt jo vuosisatojen ajan? Mitä luulet villen silloin saavan?

    Äänestä

  • -?- kirjoitti:

    Mitäs luulet Kallen saavan, jos hän jättää velkansa kokonaisuudessaan maksamatta? Meinaatko, että Kalle selviäisi tässä tapauksessa sanktioitta? Kalle tuskin uskaltaa ottaa sitä riskiä, että hänet eristettäisiin yhteisöstä.

    Äänestä

  • Todennäköisyys kirjoitti:

    Mitäs luulet Kallen saavan, jos hän jättää velkansa kokonaisuudessaan maksamatta? Meinaatko, että Kalle selviäisi tässä tapauksessa sanktioitta? Kalle tuskin uskaltaa ottaa sitä riskiä, että hänet eristettäisiin yhteisöstä.

    Ihanko oikeasti uskot siihen, että Kreikka tulee maksamaan nuo lainansa takaisin?

    Tämä koko soppahan sai alkunsa siitä kun Kreikka ei pystynyt maksamaan velkojaan saksalaisille ja ranskalaisille pankeille. Miten ihmeessä kuvittelet että täysin persaukinen maa jolla on nyt kymmeniä miljardeja enemmän velkaa kuin pari vuotta sitten, muuttuisi EU:n talousopeilla maksukykyiseksi?

    Äänestä

  • ??????????????????? kirjoitti:

    "Angela Merkel pitää mahdollisena, että Kreikan velat mitätöidään lopulta kokonaan. Saksan liittokansleri kertoi ajatuksistaan Bild am Sonntag -lehdelle sunnuntaina."

    http://www.taloussanomat.fi/politiikka/2012/12/03/nyt-sen-sanoi-jo-merkel-kreikka-rahoja-ei-ehka-saada-takaisin/201243135/12

    Äänestä

  • Vakuudet arvossaan kirjoitti:

    Onneksi Suomi sai vakuudet.

    Työnnä sä ne meidän itse maksamat vakuudet sinne minne aurinko ei paista dorka!

    Äänestä

  • Kutakuinkin näin kirjoitti:

    Kalle Jäppinen on lainaamassa pankista rahaa, mutta hänen luottotiedoissaan on hivenen häikkää, joten pankki perisi lainasta hirvittävää korkoa.

    Kallen veljellä Ville Jäppisellä on luottotiedot kunnossa ja pankki luottaa häneen.

    Kalle Jäppisellä on mahdollisuus saada lainaa pienemmällä korolla, jos Ville lähtee takuumieheksi.

    Villen on syytä lähteä takaamaan, sillä hänellä ja Kallella on yhteisiä bisneksiä ja Kallen konkurssi tietäisi valtaisia tappioita myös Villelle.

    Ville ei kuitenkaan luota Kallen maksukykyyn, vaan vaatii takausta vastaan vakuudet, jotka turvaavat Villen aseman siinä tilanteessa, jos Kalle ei pystykkään suoriutumaan veloistaan täysin.

    Myös kolmas veli Julle Jäppinen on kuviossa mukana, mutta hän uskoo Kallen maksukykyyn, eikä vaadi vakuuksia. Julle ei kuitenkaan hyväksy sitä, että Ville saisi takauksesta saman hyödyn kuin hän, koska Villen takauksessa ei ole riskiä. Sopimukseen kun sisältyy, että takaaja saa osan korkohyödystä itselleen palkkioksi takauksesta. Ville ja Julle sopivat, ettei Ville saa korkohyötyä, koska Villen takaukseen ei sisälly riskiä.

    Kallen ongelmat jatkuvat, kuten Ville etukäteen arvelikin ja Kalle on taas avun tarpeessa.

    Nyt Ville ja Julle sopivat, ettei Kallea ajeta konkurssiin perimällä korkoa täysimääräisenä.

    Kas kävikin niin, että takaajat Ville ja Julle ovat muuten samassa asemassa, mutta jos Kalle ei maksakkaan velkojaan kokonaisuudessaan, niin Villen asema on turvattu, mutta Julle joutuu maksumiehen rooliin, vaikka jäi ilman korkotuottoa, joka oli luvattu takausta tehtäessä.

    "Kalle Jäppinen on lainaamassa pankista rahaa, mutta hänen luottotiedoissaan on hivenen häikkää, joten pankki perisi lainasta hirvittävää korkoa. "

    Jos tätä verrataan Kreikkaan niin kysymyksessä on täydellisen epärehellinen sumutus, varmaanki EU:n palkkaama "hired gun" asialla.

    Kuinka voitaisiin sanoa että Kreikalla on HIVENEN häikkää luottotiedoissaan?
    Kysymyksessä on täydellisesti luottoKELVOTTOMASTA valtiosta.
    Entä pankki perisi lainasta hirvittävää korkoa?
    Ei kait Kreikalle mikään pankki lainaa edes triljoonan prosentin korolla kun on 100% varmuus siitä ettei se kykene maksamaan ollenkaan lyhennyksiä, saatikka korkoja.

    Äänestä

"Ei kumma että Barroso, Olli Rehn ja kumppanit nauraa höröttivät kun Urpilainen esitti omaa rooliaan naama peruslukemilla. Ei perussuomalaisista eikä kommunisteista ole löytynyt yhtään ihmistä joka ei tuota petosta tajuaisi, mutta Six Packin porukoille se menee kuin vääräraha."

Suomen itsensä maksamalla 20% vakuudella ei voi olla samaa merkitystä kuin olisi ollut Kreikan maksamalla 100% vakuudella. Ihmisen pitää olla tosi vähäjärkinen jos ei sitä tajua.

Tuollainen takuiden antaminen 100% varmuudella maksukyvyttömän ottamalle lainalle on tietenkin poissa jostakin muualta. Miten käy esimerkiksi suurelle Turkuun tulossa olevalle laivatilaukselle jos Urpilaisen nimi poikittain ei enään kelpaa sijoittajille?

Pölhöjä äänestäjiä voi tietenkin huijata kaiken aikaa eikä ne edes tajua vaikka euroherrat nauraa röhöttävät heidän tyhmyydelleen, mutta suursijoittajia ei voi huijata samalla tavalla. Kreikan tauti taitaa Suomeen tullessaan rantautua ensin Turkuun jossa tuhansia telakkatyöpaikkoja katoaa sen vuoksi ettei Suomen valtio kykene enään takaamaan telakan rahoitusta.

Äänestä

Seuraavaksi Suomi lakkaa tavallisena valtiona olemasta, kun eduskunta liittää hallituksen esityksen pohjalta maamme osaksi EU:n liittovaltiota.
Kansanäänestystä ei tulla näkemään. Sitten alkaa lopullinen kuppaus!

Äänestä
  • Olen paljon kierrellyt Eurooppaa ja Eurooppa on ihan kiva maa. Samallahan ruuan hinta laskisi kun se asettuisi sakujen mallille. Olisimme periferiaa mutta on niitä muitakin periferiassa ollut ja silti ovat pärjänneet, esim Affenanmaa.

    Takuiksi todella olisi pitänyt ottaa yksi kreikan saarista, sellainen keskikokoinen vaikka Lesbos, tuo kolmas sukupuoli kun nyt näyttää olevan muotia. Eiköhän se siinä Affenanmaan ohella toinenkin saari saataisi hoidettua.

    Muutoin nuo teidän kannanottonne kokonaan sivuuttavat pääasian Kreikan tukemisessa. Kreikan romahdus tulisi vielä kalliimmaksi kuin sen tukeminen. Jos Euroopan pankkijärjestelmä kaatuisi edes osin alkaisi luottolkama ja Suomenkin pitäisi säästää ne miljardit jotka nyt sosiaalimenoihin lainataan joka mielestäni on surkeaa politiikkaa. Jokaisen olisi hoidettava taloutensa siten, että pärjää omillaan.

    Me emme enää asu Impivaarassa veljesten kanssa vaan maailmalla tapahtuvat asiat vaikuttavat joskin joskus viiveellä. Jos haluamme säilyttää edes osan nykyisestä hyvinvoinnista niin talouspolitiikkaa on alettava johtaa eduskunnasta eikä työmarkkinajärjestöjen päämajoista. Eduskunta on demokraattisesti valittu vaan nuo ammattijärjestöjen johdot eivät.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Olen paljon kierrellyt Eurooppaa ja Eurooppa on ihan kiva maa. Samallahan ruuan hinta laskisi kun se asettuisi sakujen mallille. Olisimme periferiaa mutta on niitä muitakin periferiassa ollut ja silti ovat pärjänneet, esim Affenanmaa.

    Takuiksi todella olisi pitänyt ottaa yksi kreikan saarista, sellainen keskikokoinen vaikka Lesbos, tuo kolmas sukupuoli kun nyt näyttää olevan muotia. Eiköhän se siinä Affenanmaan ohella toinenkin saari saataisi hoidettua.

    Muutoin nuo teidän kannanottonne kokonaan sivuuttavat pääasian Kreikan tukemisessa. Kreikan romahdus tulisi vielä kalliimmaksi kuin sen tukeminen. Jos Euroopan pankkijärjestelmä kaatuisi edes osin alkaisi luottolkama ja Suomenkin pitäisi säästää ne miljardit jotka nyt sosiaalimenoihin lainataan joka mielestäni on surkeaa politiikkaa. Jokaisen olisi hoidettava taloutensa siten, että pärjää omillaan.

    Me emme enää asu Impivaarassa veljesten kanssa vaan maailmalla tapahtuvat asiat vaikuttavat joskin joskus viiveellä. Jos haluamme säilyttää edes osan nykyisestä hyvinvoinnista niin talouspolitiikkaa on alettava johtaa eduskunnasta eikä työmarkkinajärjestöjen päämajoista. Eduskunta on demokraattisesti valittu vaan nuo ammattijärjestöjen johdot eivät.

    Tajuatko imbesilli mitä on tapahtumassa? Tällähetkellä Kreikka ostaa MEIDÄN rahoilla YKSITYISILTÄ sijoittajilta lainoja takaisin,kun yksityiset keinottelijat ovat rahansa saaneet,Kreikka ajetaan velkasaneraukseen ja MEIDÄN rahat meni sen siliän tien!

    Eduskunta/ministereillä ei tarvitse olla MITÄÄN pätevyyttä hoitaa tehtävänsä,sitä löytyy ammattitaitoisista ammattijärjestöjen johtajista!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kataisen vaikea lapsuus ja aivovamma eivät voi olla vaikuttamatta hänen huonoihin päätöksiinsä.

    Äänestä

"Tajuatko imbesilli mitä on tapahtumassa? Tällähetkellä Kreikka ostaa MEIDÄN rahoilla YKSITYISILTÄ sijoittajilta lainoja takaisin,kun yksityiset keinottelijat ovat rahansa saaneet,Kreikka ajetaan velkasaneraukseen ja MEIDÄN rahat meni sen siliän tien!"

Näin on. Velkasaneerauksen alkamisaikakin on jo lyöty lukkoon. Se alkaa pari kolme viikkoa Saksan parlamenttivaalien jälkeen eli lokakuussa 2013. Jokunen "tukipaketti" sinne vielä laitetaan velkojien jaettavaksi. Sen jälkeen Kreikan pystyyn kuollutta velkaa pidetään hengityskoneessa ainoastaan Saksan kristillisdemokraattisen puolueen vaalitappion välttämiseksi ja Die Linken kannatuksen kasvun hillitsemiseksi. Ihmettelempä suuresti elleivät European Leftin jäsenjärjestöt ala vihjailemaan yhä äänekkäämmin siimesläisille että heidän oikea paikkansa olisi European People´s Party:ssä.

Äänestä

"No esitäppä Suomen valtion budjetista se kohta, jossa 20 miljardia katoaa maailmalle. "

Tätä jekkuahan Kokoomuksen kätyri Risto Kalliorinne yrittää koko ajan esittää, yrittäen luoda vaikutelmaa että varallisuuden katoaminen näkyisi budjetissa.

Mitenpä se näkyy budjetissa jos Jutta panee nimen poikittain tai Suomen Pankki ostaa vaikkapa täysin arvottomat, mutta nimellisarvoltaan 200 miljoonan arvoiset velkakirjat 100 miljoonalla? Taitaa näkyä 100 miljoonan voittona kirjanpidossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MILJARDI euroa kirjoitti:

Europäättäjät sopivat tiistain vastaisena yönä Kreikan lainahelpotuksista. Euromaille koituu laskennallisia tappioita vastaava summa. Suomen osuus saatavien menetyksestä on noin miljardi euroa.

Taloussanomat 28.11.2012:

"Suomen osuus euromaiden Kreikalle myöntämistä kriisilainoista on noin 1,8 prosenttia. Sama osuus kuuluu Suomen Pankille eurojärjestelmän voitoista ja tappioista. Uuden Kreikka-paketin ulkopuolelle jäävät kuitenkin osa euromaista, joten Suomen valtion ja Suomen Pankin osuus uudesta paketista on hieman suurempi. Jos Kreikan, Irlannin ja Portugalin osuudet jyvittää muiden euromaiden kesken, kasvaa Suomen osuus noin 1,9 prosenttiin.

Suomelle uudesta Kreikka-paketista koituvat kustannukset muodostuvat korkojen laskusta, laina-aikojen pidentämisestä ja SMP:n voittojen palauttamisesta aiheutuvista summista. Kustannukset nousevat vuosien mittaan noin 970 miljoonaan euroon, kun ynnää summat ja laskee lopputuloksesta Suomen osuuden." >>>

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2012/11/28/kreikka-sovun-hintalappu-suomelle-miljardi-euroa/201242824/12

Ja ensi keväänä taas sama sirkus edessä. Silloin Kreikan velkoja leikataan taas useilla kymmenillä miljardeilla. Ja Suomi ottaa tappiota toisen miljardin.

Koska vasemmistoliitossa tajutaan ettei Kreikka ei pysty koskaan lyhentämään lainaansa taikka edes maksamaan korkojaan? Ainoa keino saada Kreikka (ja koko Eurooppa) takaisin jaloilleen on "Kreikka ulos euroalueesta ja tulevan drakman devalvaatio 30-40 prosentilla ja EU:n hajauttaminen talous- ja vapaakauppaliitoksi." >>>

http://timosoini.fi/2010/05/missa-eu-siella-ongelma/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu