Olen parikymppinen nuorukainen ja olen jo pidemmän aikaa huomannut olevani aivan ulapalla.. Jos ystäväni selittää jotain juttua, niin mielestäni kuuntelen, mutta kuitenkin samaan aikaan tuntuu että en saa sanoista kiinni ja pysty rakentamaan niistä mitään järjellistä, eli tuntuu että kaikki menee kuitenkin ohi. Todella vaikea selittää.. Sama aikoinaan koulun penkillä ja koulutuksissa, sekä joskus esimerkiksi tv:tä katsottaessa.
En myöskään yleensä osaa sanoa mitään jos joku kysyy mitä tein eilen, viikonloppuna tai edellisviikolla. En vain muista, ja jos oikein yritän muistella, mieleen saattaa juolahtaa jokin pieni asia.
Joskus vain havahdun istumasta kotoa ja tajuan että olen tuijottanut telkkaria mutten kuitenkaan tiedä mitään mitä siinä on tapahtunut tai mistä ohjelmasta on kysymys. En myöskään muista esim. kun joku läheiseni on kuollut, että kuoliko hän viime vuonna vai onko siitä jo 2 vuotta.
Myös muunlaisia tilanteita on, mutta en nyt kaikkia esimerkkejä jaksaisi laittaa sillä niitä on aikamoinen lista.
Asia on alkanut pikkuhiljaa vaivaamaan mua, mutta onko tässä nyt mitään sen kummempaa kuitenkaan ja miten mun pitäisi toimia jos toimisin?
Vai olenko vaan jotenkin erityisen tyhmä ihminen?
kiitos jos joku osaa vastata tai kirjoittaa muuta aiheeseen liittyvää.
En myöskään yleensä osaa sanoa mitään jos joku kysyy mitä tein eilen, viikonloppuna tai edellisviikolla. En vain muista, ja jos oikein yritän muistella, mieleen saattaa juolahtaa jokin pieni asia.
Joskus vain havahdun istumasta kotoa ja tajuan että olen tuijottanut telkkaria mutten kuitenkaan tiedä mitään mitä siinä on tapahtunut tai mistä ohjelmasta on kysymys. En myöskään muista esim. kun joku läheiseni on kuollut, että kuoliko hän viime vuonna vai onko siitä jo 2 vuotta.
Myös muunlaisia tilanteita on, mutta en nyt kaikkia esimerkkejä jaksaisi laittaa sillä niitä on aikamoinen lista.
Asia on alkanut pikkuhiljaa vaivaamaan mua, mutta onko tässä nyt mitään sen kummempaa kuitenkaan ja miten mun pitäisi toimia jos toimisin?
Vai olenko vaan jotenkin erityisen tyhmä ihminen?
kiitos jos joku osaa vastata tai kirjoittaa muuta aiheeseen liittyvää.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Nukutko tarpeeksi ettei ole kysymys väsymyksestä? Syötkö riittävästi ja säännöllisesti, että aivoilla on energiaa toimia kunnolla? Oletko stressaantunut?
uni
ruokavalio
lääkitys
liikunta
ulkoilu
päihteet
Hyviä rasvoja:
Kala, pähkinät, siemenet, manteli, avokado, kananmuna, kylmäpuristetut öljyt. Kylmäpuristuksen ansiosta öljyn rasvahappokoostumus ja vitamiinit säilyvät luonnollisessa muodossaan. Eläinrasvat (luomu parasta). EI MARGARIINIA
Hyvää rasvaa tulisi saada vähintään gramma per painokilo (normaali paino). Hyviä rasvoja tarvitsemme kasvuun ja kehitykseen sekä yleisterveyden ylläpitämiseen. Tämä rasva on ruoansulatuksen, aivojen, solujen ja aineenvaihdunnan kannalta välttämätöntä. Mm. hormonaalisten viestien toimivuus on kiinni rasvasta.
Suomalaisen ravitsemussuosituksen mukaan aikuisten tulisi saada päivittäisestä energiansaannista 25-35 % rasvoista. Lasten rasvantarve on suurempi.
Oman rasvantarpeensa pystyy laskemaan yksinkertaisen kaavan avulla:
Energian tarve päivässä (kcal) x (25-35) / 100 / 9 = rasvan määrä päivässä (g).
Esimerkiksi 2000 kilokaloria päivässä tarvitsevan rasvantarve on 56-79 grammaa.
Tämä rasvan tarve ei mitenkään täyty "kevytmyrkyillä" ja epäterveellisellä margariinilla.
Proteiinit:
Proteiinien päivittäinen tarve 0,8-2 grammaa per painokilo (normaali paino) riippuen aktiivisuudesta. Proteiinit ovat elimistölle välttämättömiä rakennusaineita, joita mm. solut, hormonit, aineenvaihdunta ja lihakset tarvitsevat. Proteiinit koostuvat aminohapoista. Keho ei pysty valmistamaan läheskään kaikkia tarvitsemiaan aminohappoja, vaan ne on saatava ravinnosta. Aminohappojen lähteenä voivat olla joko eläin- tai kasviproteiinit. Eläinproteiinien lähteitä ovat kaikki lihat, kalat, äyriäiset, munat, maito ja niistä valmistetut tuotteet. Kaikki eläinproteiinien lähteet tarjoavat jokaisen tarvittavan välttämättömän aminohapon.
Hyviä kasvikunnan proteiininlähteitä ovat palkokasvit, täysjyvävilja, pähkinät ja siemenet. Kasvisravinnon perusproteiini tulee täysjyväviljasta. Viljasta saadaan hyvälaatuinen proteiiniseos yhdistämällä se joko palkokasveihin (pavut, linssit, herneet) tai perunaan, sieniin, juureksiin tai muihin vihanneksiin. Kasvikunnan tuotteista soijaproteiinin aminohappokoostumus on ihanteellisin. Useissa kasvikunnan tuotteissa jotain aminohappoa on hyvin vähän, mutta yhdistelemällä eri kasviproteiinin lähteitä saadaan lopputulokseksi hyvälaatuinen proteiiniseos.
Hyviä hiilihydraatteja:
Syö kasviksia (ei vanhaa ravintoköyhää perunaa), hedelmiä ja marjoja vähintään 500 grammaa päivässä.
Kohtuudella täysjyväviljaa jos viljat sopivat?
http://personal.inet.fi/koti/remeli/ravinteet.htm
ADD ?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tarkkaavaisuus-_ja_ylivilkkaushäiriö
Oletko masentunut?
Masennus ilmenee usein erilaisin oirein, aina ei tajua olevansa masentunut.
Tuo ruokavalio mullekin tuli mieleen? Miten syöt?
Ravitsemustila vaikuttaa erittain paljon aivojen toimintaan, eikä se aina tarkoita sitä, että söisit liian vähän vaan esim vääränlaista ravintoa. Hampurilaisia, ranskiksia pitsaa päivästä toiseen?
Stressi? Uni? Unen laatu - heräiletkö pitkin yötä, nukut levottomasti?
Kaikki sellainen kannattais kartoittaa. Mikään tyhmä tai "hullu" et missään tapauksessa ole!
http://www.123kotisivu.fi/builder/pages/preview.aspx?url=http://www.123kotisivu.fi/treenausohjeet/152145315&return=/builder/pages/editpagecontent.aspx?pageid=152145315&gotoPos=1214&previewtype=Default
Luulen tietäväni mistä kaikki johtuu. Olen lukenut, että limsojen juonti tekee tyhmäksi. Niissä on joku sellainen lisäaine, joka tuon tekee. Mahtaneeko siitä koskaan toipua, vaikka käytön lopettaakin?
Toipuu, jos lopettaa ja alkaa syömään kunon ruokaa.
Purkista C- ja D-vitamiinia.
No hyvä, jos aivotoiminnat tuosta siten elpyvät. Oli suuri viorhe, että kouluihin hommattiin limsa-automaatteja.
http://www.netikka.net/hypnoosikeskus/aspartaami.htm