Ryhmittyminen

Eikö tunnukin oudolta ryhmittyä oikeaan reunaan leveällä kadulla suoraan ajettaessa, kun katu jatkuu kapeana ja joutuu sivuun ajolinjasta. Risteävä katukin on leveä ja ryhmittymiskaistat merkattu vain risteävällä kadulla. Onneksi tälläisiä risteyksiä on aika harvassa.
12317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei tunnu!

Äänestä
  • kun toinen ajaa kylkeen, vaikka joutuisi maksamaankin.

    Äänestä

Ei tunnu yhtään oudolta.
Ihmetyttää vaan muutamat kanssa-autoilijat, jotka ryhmittyvät keskiviivan viereen, kuin kääntyäkseen vasemmalle, mutta ajavatkin suoraan. Noiden kohdalla tulee aina mieleen, että kuinka he on ajokortin saaneet ja ovatko edes lukutaitoisia, kun ei edes ryhmityssääntöjä ole oppineet.

Äänestä
  • tuon kaltaisissa risteyksissä jos on ryhmittymismerkit, oikea kaista on vain oikealle kääntyville. Jos kadut ovat saman kokoisia ja ajolinjat suoria, on tietysti eri asia.

    Itselle on tullut kerran oikealle kääntyessä keskiviivan viereen ryhmittynyt kylkeen kun päättikin vaihtaa suuntaa, eikä huomannut, että olin tullut viereen. Joutui maksamaan, vaikka luuli ettei tarvitse kun ei ole kaistamerkintöjä.

    Äänestä

  • Siksi, koska kirjoitti:

    tuon kaltaisissa risteyksissä jos on ryhmittymismerkit, oikea kaista on vain oikealle kääntyville. Jos kadut ovat saman kokoisia ja ajolinjat suoria, on tietysti eri asia.

    Itselle on tullut kerran oikealle kääntyessä keskiviivan viereen ryhmittynyt kylkeen kun päättikin vaihtaa suuntaa, eikä huomannut, että olin tullut viereen. Joutui maksamaan, vaikka luuli ettei tarvitse kun ei ole kaistamerkintöjä.

    Onnistuit saamaan kaikki väärin kirjoitukseesi, eräänlainen saavutus tuokin.
    Ryhmitysmerkit kertoo PAKOLLISEN ajosuunnan. Silloin ajetaan niiden merkkien mukaan ja oikeasta reunasta käännytään vaikka vasemmalle, jos ryhmitysmerkit niin määräävät.
    Katujen koko tai ajolinjojen suoruus ei vaikuta ryhmittymiseen millään tavoin.

    Äänestä

  • ^^^^^^^^^^ kirjoitti:

    Ei kukaan insinööri rakenna tietä tarkoituksella niin, että joutuu koukkaamaan, tässä vaan ei ole laitettu ryhmittymismerkkejä vaikka olisi pitänyt. Vanhat rakennukset määräävät linjauksen toisella puolella.

    Jos risteyksen toisella puolella katu on leveämpi ja oikeassa reuna ylimääräinen kaista ollen eri linjassakin, niin tottakai olisi luonnollista siltä kaistalta kääntyä vain oikelle. Juuri niin rakennetaan erkanemiskaistat.

    Äänestä

  • Käytä/hanki järkeä kirjoitti:

    Oletko käynyt autokoulun?
    Autokoulussa opetetaan ainakin hiukan liikennesääntöjen alkeita ja tieliikennelaista voi niitä sitten opetella lisää.
    Sillä mikä sinun mielestäsi on luonnollista, ei ole mitään merkitystä.
    Tieliikennelain mukaan ajoneuvoa kuljetetaan tien oikeassa reunassa ajettaessa suoraan tai käännyttäessä oikealle.
    Vasemmalle käännyttäessä ryhmitytään keskiviivan viereen.

    Poikkeuksen noihin tekee ryhmitysmerkit, joilla osoitetaan pakolliset ajosuunnat.

    Katujen leveyksillä yms. ei ole mitään merkitystä, kapeamman kadun oikeasta reunasta, jatketaan risteyksen yli leveämmän kadun oikeaan reunaan ja sama toisin päin, ellei ryhmitysmerkit tai ajokaistamerkinnät muutä määrää.

    > Katujen leveyksillä yms. ei ole mitään merkitystä

    On sillä sen verran, että leveämmällä kadulla voi olla useampi kaista, jolloin tämä ei enää pädekään:

    > Tieliikennelain mukaan ajoneuvoa kuljetetaan tien oikeassa
    > reunassa ajettaessa suoraan tai käännyttäessä oikealle.
    > Vasemmalle käännyttäessä ryhmitytään keskiviivan viereen.

    Mutta lähtökohtaisesti oikeaa reunaa eteenpäin, vasemmalta vasemmalle.

    Äänestä

  • ^^^^^^^^^^ kirjoitti:

    Oletko käynyt autokoulun?
    Autokoulussa opetetaan ainakin hiukan liikennesääntöjen alkeita ja tieliikennelaista voi niitä sitten opetella lisää.
    Sillä mikä sinun mielestäsi on luonnollista, ei ole mitään merkitystä.
    Tieliikennelain mukaan ajoneuvoa kuljetetaan tien oikeassa reunassa ajettaessa suoraan tai käännyttäessä oikealle.
    Vasemmalle käännyttäessä ryhmitytään keskiviivan viereen.

    Poikkeuksen noihin tekee ryhmitysmerkit, joilla osoitetaan pakolliset ajosuunnat.

    Katujen leveyksillä yms. ei ole mitään merkitystä, kapeamman kadun oikeasta reunasta, jatketaan risteyksen yli leveämmän kadun oikeaan reunaan ja sama toisin päin, ellei ryhmitysmerkit tai ajokaistamerkinnät muutä määrää.

    Kun on leveä katu ja mahtuu kaksi rinnakkain, mutta kaistoja merkattu vain yksi kumpaankin suuntaan, ajetaan useinkin lähellä keskiviivaa kun tarkoitus mennä suoraan. Sitten kun katu kapeneekin yllättäen, jatketaan vasemmasta reunastakin suoraan. Harva tuntemattomassa paikassa lähtee ylimääräisiä lenkkejä tekemään ryhmittyäkseen oikein.

    Äänestä

Ihan normiristeyksessäkin joskus tapaa oikeaan reunaan ryhmittyvän vaikka kääntyy vasemmalle, siihen väliin mahtuisi jos uskaltaisi pokkana mennä.

Äänestä
  • ne jotka ei käytä vilkkua, ainakaan ajoissa ja koukkaavat keskitien kautta oikealle. Luuleekohan ne auton kuluvan vähemmän kun tekevän ylimääräisen mutkan. Kolareitakin noin sattunut.

    Äänestä

Käykääpä ajamassa Oulussa Saaristonkatu suoraan Raksilasta torinrantaan. Siinä saakin oudompi olla tarkkana mitä kaistaa milloinkin mennään ja milloin pitää kaistoja vaihdella. On ollut liikennesuunnittelija varsinainen kaistapää, en muuta sano!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

oikein. kirjoitti:

Eikö tunnukin oudolta ryhmittyä oikeaan reunaan leveällä kadulla suoraan ajettaessa, kun katu jatkuu kapeana ja joutuu sivuun ajolinjasta. Risteävä katukin on leveä ja ryhmittymiskaistat merkattu vain risteävällä kadulla. Onneksi tälläisiä risteyksiä on aika harvassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu