Porvarien järjenjuoksu jaksaa aina ihmetyttää. Tosin ilmaus on kohtuuttoman juhlallinen ja ehkä jopa harhaanjohtava, koska tässä juoksussa ei juuri järkeä ole, vaan lähinnä umpisokeaa säntäilyä. Esimerkkinä vaikkapa viimeaikaiset pyrkimykset työmarkkinoilla.
Kapitalistisporvarillinen EK:han haluaa romuttaa kaiken koordinoidun toiminnan työmarkkinoilla ja pyrkii atomistisiin yksilö- ja yritystason ratkaisuihin, mikä on tietysti linjassa itse kapitalistisen doktriinin kanssa, mutta jota vastaan sotii paitsi järki niin myös evoluutio. Evoluutio ymmärrettynä ihmisyhteisöjen kehityksenä.
Lähivuosien, vuosisatojen historiahan osoittaa, että yhteiskunnat kehittyvät yhä säädellympään suuntaan eikä suinkaan kohti entropiaa, kuten kapitalistinen oppi itse asiassa opettaa, vaikka muuta väittääkin. Vapaa suitsimaton kilpailuhan ei suinkaan johda mihinkään järjestykseen, vaan kaaokseen. Lienee Adam Smithille sattunut "buli feelu", kun hän, mitä ilmeisimmin, rahankiilto silmissään värkkäili kapitalistien perusteosta, kapitalistista ABC -kirjaa eli aapista (An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations).
Nythän suurinta "hottia" EK:ssa on vaatia talouteen lisää kilpailukykyä. Sen vuoksi vaaditaan oikein lainsäädännöllisiä toimia tehdä lakeja, jotka sallisivat taloudellisen mielivallan lisäämisen työmarkkinoilla. Palkkoja pitäisi jäädyttää, mielellään laskea. Eläköitymisikää pitäisi nostaa lakisääteisesti, jotta eläkeyhtiöihin saataisiin lisää rahaa sijoitettavaksi kapitalistisen kuplatalouden tarpeisiin. Työehtoja pitäisi heikentää, jotta kapitalistinen voitto saataisiin kasvamaan jälleen, kun entiset rahat on hävitty pörssissä ja metsään menneissä ulkomaan operaatioissa.
Jan Vapaavuorikin näkyi esiintyneen jälleen mediassa kasvot entistä enemmän tötteröllä, jonka eleen tarkoitus mitä ilmeisimmin oli viestittää taloudellisen tilanteen vakavuudesta. Samaan aikaan Suomi luopui huomattavassa määrin saatavistaan, kun se suostui viimeisimpään Kreikka -operaatioon.
Rakennusteollisuus puolestaan vaatii elvytystä, mikä on ainoa järjellinen vaatimus viimeaikaisessa keskustelussa kapitalistien leiristä. Sen sijaan SAK ja AKAVA ovat esittäneet sangen järkeviä ajatuksia, jotka kuitenkin uusi EK:n suurvisiiri, Häkämies, on ampunut alas lennosta. Joko siksi, ettei ole ymmärtänyt tai sitten Häkämiehelle on luettu EK:ssa sellaiset madonluvut, ettei niistä ole lipeäminen.
Onko Suomen kilpailukyky kuitenkaan tämän hetken polttavin ongelma? Vaikuttaa nimittäin siltä, että tässä on meneillään suuri talouspoliittinen ryöstö suuromistajien hyväksi. Eritotenkin, kun porvarispuolue on mukana lietsomassa tätä kaappausta lähes hurmoksen kaltaisessa tilassa. Kilpailukyvystähän käy hyvänä esimerkkinä Nokia, joka osaa tehdä hyvin taloudellista tulosta tavallisella puhelimella, mutta vaikeudet alkavat, kun pitäisi tehdä älypuhelin. Näin ollen talouspoliittiset ratkaisut eivät auta yhtään tähän todelliseen kilpailukykyongelmaan.
Suurin tämän hetken ongelma on talouden hiipuminen. Sille pitäisi tehdä jotakin eikä yrittää kääntää huomiota toisarvoisiin asioihin. Tulevat säästöt ja veronkorotukset vain uhkaavat pahentaa tilannetta eikä, työehtojen heikentäminenkään mikään automaatti tilanteen kääntämiseksi ole.
Kapitalistisporvarillinen EK:han haluaa romuttaa kaiken koordinoidun toiminnan työmarkkinoilla ja pyrkii atomistisiin yksilö- ja yritystason ratkaisuihin, mikä on tietysti linjassa itse kapitalistisen doktriinin kanssa, mutta jota vastaan sotii paitsi järki niin myös evoluutio. Evoluutio ymmärrettynä ihmisyhteisöjen kehityksenä.
Lähivuosien, vuosisatojen historiahan osoittaa, että yhteiskunnat kehittyvät yhä säädellympään suuntaan eikä suinkaan kohti entropiaa, kuten kapitalistinen oppi itse asiassa opettaa, vaikka muuta väittääkin. Vapaa suitsimaton kilpailuhan ei suinkaan johda mihinkään järjestykseen, vaan kaaokseen. Lienee Adam Smithille sattunut "buli feelu", kun hän, mitä ilmeisimmin, rahankiilto silmissään värkkäili kapitalistien perusteosta, kapitalistista ABC -kirjaa eli aapista (An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations).
Nythän suurinta "hottia" EK:ssa on vaatia talouteen lisää kilpailukykyä. Sen vuoksi vaaditaan oikein lainsäädännöllisiä toimia tehdä lakeja, jotka sallisivat taloudellisen mielivallan lisäämisen työmarkkinoilla. Palkkoja pitäisi jäädyttää, mielellään laskea. Eläköitymisikää pitäisi nostaa lakisääteisesti, jotta eläkeyhtiöihin saataisiin lisää rahaa sijoitettavaksi kapitalistisen kuplatalouden tarpeisiin. Työehtoja pitäisi heikentää, jotta kapitalistinen voitto saataisiin kasvamaan jälleen, kun entiset rahat on hävitty pörssissä ja metsään menneissä ulkomaan operaatioissa.
Jan Vapaavuorikin näkyi esiintyneen jälleen mediassa kasvot entistä enemmän tötteröllä, jonka eleen tarkoitus mitä ilmeisimmin oli viestittää taloudellisen tilanteen vakavuudesta. Samaan aikaan Suomi luopui huomattavassa määrin saatavistaan, kun se suostui viimeisimpään Kreikka -operaatioon.
Rakennusteollisuus puolestaan vaatii elvytystä, mikä on ainoa järjellinen vaatimus viimeaikaisessa keskustelussa kapitalistien leiristä. Sen sijaan SAK ja AKAVA ovat esittäneet sangen järkeviä ajatuksia, jotka kuitenkin uusi EK:n suurvisiiri, Häkämies, on ampunut alas lennosta. Joko siksi, ettei ole ymmärtänyt tai sitten Häkämiehelle on luettu EK:ssa sellaiset madonluvut, ettei niistä ole lipeäminen.
Onko Suomen kilpailukyky kuitenkaan tämän hetken polttavin ongelma? Vaikuttaa nimittäin siltä, että tässä on meneillään suuri talouspoliittinen ryöstö suuromistajien hyväksi. Eritotenkin, kun porvarispuolue on mukana lietsomassa tätä kaappausta lähes hurmoksen kaltaisessa tilassa. Kilpailukyvystähän käy hyvänä esimerkkinä Nokia, joka osaa tehdä hyvin taloudellista tulosta tavallisella puhelimella, mutta vaikeudet alkavat, kun pitäisi tehdä älypuhelin. Näin ollen talouspoliittiset ratkaisut eivät auta yhtään tähän todelliseen kilpailukykyongelmaan.
Suurin tämän hetken ongelma on talouden hiipuminen. Sille pitäisi tehdä jotakin eikä yrittää kääntää huomiota toisarvoisiin asioihin. Tulevat säästöt ja veronkorotukset vain uhkaavat pahentaa tilannetta eikä, työehtojen heikentäminenkään mikään automaatti tilanteen kääntämiseksi ole.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä hyvää SAK on esittänyt?
Irtisanomisien sakottamista.
Tässä "hyvässä" esityksessä on se huono puoli että jos yritys joutuu taloudellisista syistä irtisanomaan väkeä sen pitää irtisanoa noin 20% lisää pystyäkseen maksamaan irtisanottavien irtisanomiskorvaukset.
Eli tapahtuu sama kuin perintätoimistojen "asiakkuudessa". Velka kasvaa 30% kuukaudessa. Eli "korko" yrityksen vaikeruisita on milojoonasta 300 000 kuukaudessa. Eli vaikeuksissa oleva yritys ajautuu konkurssiin ainaostaan sen vuioksi on ennen työllistänyt ihmisiä.
Trakjoittaa Suomeksi sitä yritykset ei työllistä ihmoissiä vaan rajoittavat kasvunsa siihen että pärjää hyvin pienellä työntekijämäärällä. Työllistäminen on Suomessa toiseksi suurin riski jo tänään, vä'littömästi verottajan jälkeen...
Molemmat on yhteiskunnan aiheuttamia rakenteellisia riskejä. Kolmannella tilalla vasta tulee yrityksen omasta toiminnasta johtuvat riskit.
Kansalaispalkkahan tässä kohtaa kuulostaa oivalta ratkaisulta? Tosin sitä en ole kuullut SAK:n esittävän, mutta kumminkin.
Monessa kohtaa asia on kuten sanot; ihmisten henkinen ja fyysinen ryöstö kapitalistin hyväksi on kiihtymässä.
Kun puhut kilpailukyvystä, niin ymmärtänet ettemme voi äärettömiin kilpailla ryöstämällä kaikkea mahdollista ja elämällä kuin siat vatukossa.
Kilpailukyky, yleensäkin on tulossa nykyisenä käsitteenä tiensä päähän. Sen kai myös itse ymmärtänet kun mietit vaikka kaiken kertakäyttöisyyttä, kestokykyyn suhteutettuna?
P.S. Aika tiiviisti ja faktoihin perustuen availet. Siitä Sinulle kiitos!
Viimeisessä kappaleessa pääsit vihdoin pääasiaan, mikä on talouden hiipuminen. Tästä voin olla täysin samaa mieltä, muun osalta se onkin sitten vaikeampaa.
Talouden hiipuminen tarkoittaa sitä, että vientituotteidemme kysyntä on vähentynyt. Vähentyminen taas johtuu yleisestä matalasuhdanteesta eli ei ole meidän vikamme. Kun kysyntä kasvaa, silloin tarjonnasta voi tulla pula eli vientiyrityksillä menee lujaa. Ne kykenevät maksamaan suuremmalle joukolle enemmän palkkoja, mikä taas kasvattaa julkisen talouden verotuloja ja lisää kotimarkkinoiden vetoa. Kun tällaiseen kierteeseen päästään, asiat ovat yleensä hyvin ja silloin menestytään vähän huonommallakin kilpailukyvyllä.
Päinvastaisessa tilanteessa eli matalasuhdannekierteessä asiat ovat kaikin puolin huonommin. Tarjontaa on enemmän kuin kysyntää ja juuri silloin tarjoajien välinen kilpailu saa enemmän merkitystä. Jos siinä tilanteessa kykenemme voittamaan tilauksia kilpailijoilta, kilpailukykymme on kunnossa. Nyt näyttää vähän siltä, ettei se ole kunnossa, kun ennemmin menetämme markkinaosuuksia muiden maiden vientiyrityksille.
Tällaisessa tilanteessa meidän tulisi parantaa nopeasti kilpailukyämme ja samanaikaisesti kehittämään uusia tuotteita, joilla olisi kysyntää ulkomailla. Kilpailukyä parannatetaan perinteisesti irtisanomalla väkeä. Omasta mielestäni palkkojen alennus olisi viisaampi tapa alentaa kustannuksia ja saada siten hyvinä aikoina tarvittavat reservit pysymään valmiina, kun taas paremmat ajat koittavat. Tietysti siinä tilanteessa tulee ehdoksi vaatia, ettei yrityksen rahat valu omistajille tai johdon bonuksiin, kun kerran muutkin ovat valmiit tinkimään.
Uusia tuotteita meiltä tulee lähinnä It-alan pelibisnekseen. Parempi sekin kuin ei mitään. Suomen kaltaisen maan, jonka perusluonbnonvara sijaitsee ihmisten silmien välisellä alueella, pitäisi aina pyrkiä keksimään jotain uutta ja hienoia. Ankkalinnan kavereista meidän esikuvamme ei ole Roope Ankka vaan Pelle Peloton.
Tyhjästä on paha nyhjäistä. Rakennusala on lamautumassa se yleensä sitten niiaakin syvälle. Nyt niin varmaan tapahtuu, koska elvytysrahat syötiin edellisen finanssikriisin aikana. Velkaelvytys alkaa olla jo kovin riskaabelia, sillä se vie meitä Kreikan tielle.
Kreikka olkoon meille kaikkein vaarallisin esimerkki. Kreikan talous perustuu kahteen tukijalkaan. Turismiin ja ylituettuun maatalouteen. Turismi on sinänsä hyvä tuote, mutta eteläisen Euroopan kilpailuilla markkinoilla se on herkkä suhdanteille. Suomen tilanne on ollut siihen nähden loistava, meidän vientimme on perustunut useaan tukijalkaan ja monipuolistuminen on edelleen mahdollista. Kreikan talouden pahimpia ongelmia on maataloustukien varaan rakentunut maatalous. Tässä nyt nähdään näiden tukien vaarallisuus. Ne aiheuttavat talouteen pahoja vääristymiä ja vievät ihmiset lepäämään laakereilla (meillä uunin pankolla), kun toimeentulo rakentuu enemmän tukien kuin uurastuksen varaan. Kreikalla tilanne ei korjaantuisi edes sillä, että maa palaisi omaan drakmaansa.
Suomessa tarvitaan nyt kahta asiaa. Tilanteen vakavuus pitää tunnistaa yleisemmin. Se ei ole vielä ylivakava, mutta merkit ovat vähän sellaiset, että se voi muuttua sellaiseksi. Suurimpina riskeinä huonontumiselle on euro-ongelman muuttuminen finanssikriisiksi ja öljyn hinnan moninkertaistuminen, jos ja kun Israel päättää ensi kesään mennessä aloittaa Iranin ydinvoimaloiden tuhoamisen. Tämän seurauksena Iran yrittää katkaista suuren osan Lähi-idän öljynviennistä, mihin sillä on sotilaalliset edellytykset. Todennäköisesti seurauksena olisi alueella suursota, jonka vaikutukset olisivat pahimmat sitten toisen maailmansodan.
Toinen asia mitä meillä tarvitaan on talvisodan henki. Kun nopea ja pitkäaikainen taantuma uhkaa, pitää löytyä kansallinen yksituumaisuus tilanteen korjaamiseksi. Toivotaan, ettei näin pitkälle jouduta, mutta muutama todella paha merkki on nyt ilmassa.
Työsuhteen ehtojen heikentämisen ainut seuraus on tuloerojen kasvu ja kotimaisen kysynnän lasku. Siksi palkkojen alentamisella on samantyyppiset vaikutukset kuin verojen nostamisellakin. Toinen ongelma on sitten se, miten palkkoja nostetaan, jos niitä jatkuvasti lasketaan. Voi olettaa, että kun työnantaja kerran pääsee palkkojen alentamisen makuun, niin siitä muodostuu tapa. Myöskin jos ensimmäiseksi lähtökohdaksi matalasuhdanteen aikana otetaan työläisen palkan alentaminen, niin miten tällaisessa taloudessa hyvinvointi, tulotaso, yleensä pääsee edes kasvamaan, kun tukalassa paikassa otetaan aina takapakkia?
Kaikkein kauhein skenaario, jonka osaan kuvitella, on se, että jokaisessa valtakunnan firmassa on erilainen palkka, joka vielä vaikeuksien tultua joustaa vain alaspäin. Siinäpä sitä eriarvoisuutta kerrakseen. Yksinkertaisesti sanottuna silloin eriarvoisuus on suorastaan maksimoitunut. Kyllä tällainen talous pikemminkin köyhtyy kuin rikastuu.
On myös väärin puhua sopeutustarpeesta kilpailukykynä, koska palkan pienentäminen ei osoita mitään kilpailukykyä, vaan täysin päinvastaista asiaa. Eli kilpailukyky on mennyt ja täytyy tyytyä huonompaan ansioon. Jos yrityksellä on hyvä kilpailukyky, sen tuotteet ovat silloin muihin nähden parempia ja yritys pystyy näin saamaan markkinoilta muita paremman tuoton ja pystyy siis myös maksamaan työläisilleen kunnollisen palkan. Mitä enemmän yrityksellä on tarvetta nävertää työläisen palkkaa sitä enemmän yritykseltä puuttuu kilpailukyvyksi nimitettyä ominaisuutta.
Yritys voi parantaa kilpailukykyään monella tavalla. Yksi on uudet tuotteet, palvelut, jotka paremmin vastaavat asiakkaiden tarpeita tai tuotteet ja palvelut, joita ei ole ennen ollut. Toinen on valmistustekniikka ja siihen liittyvät innovaatiot. Kolmas organisaatio, neljäs markkinaosaaminen: jakelutiet, mainonta yms. Keinoja on lukemattomia. On käsittämätöntä, miksi työläinen näyttää kapitalistisen huutamisen perusteella olevan ainoa kilpailukykyyn vaikuttava tekijä. Myös valtiot voivat talouspolitiikassaan pyrkiä kehittämään toimivia strategioita taatakseen talouksilleen menestymisen globaalissa markkinataloudessa.
Kreikan ongelmien sysääminen maatalouden syyksi ei vakuuta. Tokipa Kreikka näyttää maataloutta harjoittavan, tuottaa ainakin oliiviöljyä, mutta luultavasti Kreikan ongelmat olisivat vielä nykyistäkin suuremmat, jos se joutuisi ostamaan vielä elintarvikkeensakin velaksi ulkomailta.
Palkkojen alentaminen yleisenä konstina on tottakai vaarallinen tie, koska se johtaa helposti silloin deflaatioon. Palkkojen alennus toimii vain yrityskohtaisesti eli silloin, kun vaihtoehtona on konkurssi tai laajat irtisanomiset.
Yritykset käyttävät tietysti kaikkia mahdollisia keinoja kilpailukykynsä parantamiseen. Nämä eivät näy ulospäin eikä media niillä elämöi, koska useimmissa keinoissa ei ole mitään vastakkainasettelua. Kaikki osapuolet ottavat vastaan mielihyvällä yrityksen uudet ja tuottavat innovaatiot. Palkkojen merkitys kilpailukykyyn on vuosien mittaan vähentynyt, koska konevoima on korvannut ihmistyön. Silti työvaltaisilla aloilla palkoillakin on tässä kohdin merkitystä.
Eläkeiän laskemisinnon taustalla tosin näen enemmän palkkakehitystä jarruttavia elementtejä kuin todellista huolta kansantalouden kestävyydestä. Elinkeinoelämällä on etua siitä, että on työvoimareserviä työttömänä. Työttömyys aina jarruttaa palkkavaatimuksia. Elinkeinoelämän kauhukuva onkin täystyöllisyys ja työvoimapula, joka tarkoittaa yhä suurempia palkkavaatimuksia.
Kreikan ongelmat johtuvat monista rakenteellisista vinoumista. Maatalous on tottakai yksi pahimmista. Ollaan tuudittauduttu sellaisen varaan, mistä saa hyvät tuet. Tämän voi rinnastaa siihen, että Suomi olisi väkisin jatkanut punaisten verkkarien valmistusta venäläisille NL:n hajottua.
Kyseenalaistan sen, että palkkojen alentaminen toimisi yrityskohtaisesti. Jos tällainen automaatti luotaisiin, niin sehän merkitsisi suoranaista lupaa alentaa palkkoja yleisemminkin aina, kun alkaa ahdistaa. Se puolestaan alentaisi motivaatiota ponnistella parempaan. Näin avattaisiin polku kohti alenevaa tulotasoa mikä merkitsisi myös alenevaa hyvinvointia ja oltaisiin juuri mainitsemassasi deflaatiokierteessä.
Kreikan ongelmat ovat kyllä muualla kuin maataloudessa. Ongelmat löytyvät niistä kohteista, joihin valtavat velat on otettu. Ei kapitalisti tänä päivänä maatalouteen investoi.
Kirjoitin nimenomaan, ettei palkkojen alentamisesta voi tulla automaattia, koska seurauksena olisi deflaatio. Ja se olisi sitten menoa se koko kansantaloudelle.
Hyvä esimerkki palkkojen alentamisesta on ruotsalainen lentoyhtiö SAS. Se olisi mennyt konkurssiin alta aikayksikön, elleivät työntekijät olisi suostuneet palkkojen alennuksiin. Lentobisnes on muutenkin ala, missä palkkakysymykset näyttelevät suurta roolia. Lenbtopetrolin hinta kun on kaikille sama. Halpalentoyhtiöt kykenevät ajamaan tällaisen SASkin kuilun partaalle eikä Finnairillakaan ole hääppöisesti mennyt. Kiinan lennnot ovat pitäneet Finnairia pystyssä.
Kreikka on ottanut ns. syömävelkaa. Kansalaisille on tuotettu hyvinvointipalveluja ja rahaa syydetty muihin julkisiin tarpeisiin yli äyräiden ja vailla kaikkea vastuullisuutta. Velkaa on siis ottanut ennen muuta julkinen valta. Niitä rahoja ei ole investoitu mihinkään tuottavaan.
Kreikan ongelma on myös tulopuolella. Ja siinä juuri maatalouden ongelmallisuus on. Se on osa virheellistä talousrakennetta. Meillä olisi samanlainen tilanne, jos olisimme 90-luvun alussa pitäytyneet edellisten vuosikymmenten talousrakenteessa, jolloin idänkauppa veti punaisia verkkareita ja vaikka mitä kirppistasoista krääsää. Kyllä mekin olsimme sillä pelillä nyt keltaisessa nesteessä. Kapitalisti ei tosiaan maatalouteen investoi, koska ymmärtää, että siinä on ylituotantoa ja suuria kannattavuusongelmia. Kapitalisti onkin tässä suhteessa paljon viisaampi kuin julkinen valta, joka vääristää talouden rakenteita kylvämällä rahaa maatalouteen.
Maatalous tulee sangen hyvin toimeen omillaan, jos julkinen valta ei aseta sille verorasitteita eikä yhteiskunta ruuanhuoltovaatimusta. Siksi on aivan turhaa höpinää yrittää tehdä maataloudesta yhteiskunnallisten ongelmien aiheuttaja. Sitä paitsi maatalous on ja on ollut yksi vientikaupan harjoittaja siinä missä muutkin toimialat. Venäjälle on viety maailman sivu elintarvikkeita kuten myös muualle. Maataloutta pitää katsoa vain hieman laajemmin, yhtenä elintarviketeollisuuden tärkeänä osa-alueena.
Suomen osalta tilanne on ehkä juuri julkituomasi asenneongelman takia vuosien saatossa huonontunut sikäli, että erityisesti porvarillinen nykyideologia korostaa maataloutta jonakin takapajuisena ongelmia aiheuttavana toimialana eikä siitä syystä poliittisessa päätöksenteossa ole panostettu riittävästi alan kehittämiseen, vaan on pyritty systemaattisesti pienentämään maatalouden ja elintarviketeollisuuden osuutta BKT:stä.
Sama pätee suurelta osalta myös metsäteollisuuteen, jossa porvarillinen ideologia tällä sektorilla näyttäytyy tosin megalomaanisena kuvitelmana maailman herruudesta mikä on merkinnyt resurssien kylvämistä maailman tuuliin niin, että tuotanto häviää kotimaasta ja siirtyy jonnekin kaukaisille palmurannoille.
Kreikan ongelmien syy ei suinkaan ole maataloudessa, vaan siinä, että Kreikan liityttyä euroon 2001 taloudellinen tilanne maailmalla ja Euroopassa oli sellainen, että niin julkinen valta kuin yksittäiset kansalaiset Kreikassa saivat edullisesti ulkomaista lainaa ja velkaantuivat mittavassa määrin olettaen, että tämä edullinen korko ja edullinen markkinasuhdanne jatkuu. Mutta sitten kun talouden kasvuvauhti alkoi hiljentyä USA:n roskalainojen paljastuttua ja vaikutusten levittyä Eurooppaan saakka, niin monet Euroopan valtiot joutuivat vaikeuksiin Kreikka mukaan lukien. Jota kuinkin tähän tapaan kriisi Euroopassa on edennyt. Tosin maittaisia eroja löytyy, joten syyt kaikissa Euroopan kriisimaissa eivät ole täsmälleen samanlaiset.